Pettymys, loukkaantuminen ja reaktio

Pettymys on suhteessa odotukseen. Pettymyksen käsittely ei näytä olevan suhteessa mihinkään.

Pettymykseen ihmisellä on oikeus ja tunteena se on fakta. Jatko on jo mutkikkaampaa.

Tuollaistakin nousi mieleen viime aikojen puhutuimman lainsäädännön episodin äärellä.

Kun kirkko joutuu syylliseksi fantasioiden romahtamiselle, se on oikeassa roolissaan. Kirkon tehtävä on tukea elämässään pettyneitä. Menestystä hakeva kirkko on kauhistus.

Kysymykseksi jää, kumpi on nolompaa. Etsiä syyllistä pettymykseensä itsen ulkopuolelta vai käyttää hyväkseen toisen pettymystä? Minusta jälkimmäinen.

Olen pettynyt vapaa-ajattelijoihin. En kuitenkaan aio erota mistään.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Ei kun kysymys oli vapaamuurareista! Löysit sitten viimeisen sovinistilinnakkeen, missä kaikki on kuten ennen. Mitenkäs siellä vapaamuurareissa perustellaan naisten poissulkemista. Tosin tietääkseni Suomessa on ruotsinkielinen naisten vapaamuurariyhteisö – en kyllä tiedä mitenkä ”oikeaoppista” ja hyväksyttyä se miesvapaamuurareiden kannalta on.

    • Hitler yritti tappaa kaikki vapaamuurarit ja juutalaiset mutta taisi muutama jäädä henkiinkin ja Suomi on oikeusvaltio

  1. Täällä mennään ihan ohi kommenttien, mutta haluaisin esittää ihan yksityishenkilönä ja kristittynä teille kaikille enemmän tai vähemmän kristityille kysymyksen: Oletteko aidosti ja enemmän kiinnostuneempia siitä, puhutaanko kirkon tilaisuuksissa ylipäätään Jeesuksesta? Monista täällä kommentoivista ja itsensä kristittyinä ilmeisevista tulee ensimmäisenä ajatus, että pääasia ei olekaan pääasia. Kun käytämme aikaamme (josta lopulta on tässä ajassa kyse – ajankäytöstämme siis) kirkon virtuaalisella tai routivalla maaperällä, kohdistammeko huomiomme ristiin vai siihen, minkälaisten ihmisten edestä Jeesus tuli tähän maailmaan? Olen joka kerta surullinen, kun huomaan, ettei meitä eri tavoin ajattelevien kristittyjä yhdistävä pääasia olekaan täällä kommentoivien kristittyjen pääasia. Joillakin tuntuu olevan ensimmäinen tarve nostaa heti feministi- tai hetero-kortti, kun siihen tulee pienikin mahdollisuus. Ehkä se kertookin siitä, että pääasiaa vielä etsitään..

  2. Fredalla sijaitsevan Luther-kirkon palauttaminen kirkkotilaksi on periaatteessa hyvä uutinen. Se, että samassa tilassa on tähän saakka toiminut jos jonkinlaisia juottoloita, on jo sinänsä ollut kulttuuriskandaali.

    Se puolestaan, että Sley 1980-luvun lopulla meni myymään ”vähällä käytöllä” olevan kirkon ”vapaille markkinoille”, kertoo – paitsi tuolloisten johtajien näköalattomuudesta – myös tuon ajan Sley:n taloudellisesta ahdingosta ja kirkollisesta statuksesta.

    Herätysliikkeen henkilöstömäärä, kustannustoiminta ja kiinteistömassa sekä toisaalta Sley:n kassavirta eivät olleet enää 1980-luvulta 1990-luvulle tultaessa tasapainossa. Kun jostain oli vähennettävä, vähennettiin seinistä.

    Ongelmaratkaisu oli tuolloin sama kuin nykyisin muuallakin kirkossa, jossa painitaan samojen ongelmien kanssa: kiinteistöt voi myydä vain kerran. Sen jälkeen kassavirtaa pitää kasvattaa tai menoja karsia muilla keinoilla.

    Kirkolla on ollut verotulonsa, Sley:llä kansan karttuisa käsi. Se ei enää 1980-luvullakaan toiminut Selyssä vanhaan malliin. Tosin kirkon veromalli ei myöskään enää toimi entiseen malliin.

    Sari R-L on aivan oikeassa siinä, että kirkossa syrjimättömyyden periaate on lahjomaton: rakenteellista syrjintääkään ei pidä sallia. Tämän rigoristinen soveltaminen taas merkitsee sitä, että rintamalinjat vedetään tiukoiksi: sopeudu tai lähde pois. Ketään ei ajeta ulos, mutta viesti on tämä. Tarvittaessa käräjillä tavataan.

    Tämän asenteen hedelmänä on nyt Luther-kirkko palautumassa alkuperäiseen käyttöönsä. Eikä tarvitse olla profeetta tai profeetan oppilas voidakseen todeta, että tämän jälkeen Luther-kirkkoa ei tarvitse muutamaan sukupolveen haikailla myytäväksi ”vähäisen käytön” vuoksi: se tulee olemaan täynnä hengellistä elämää, jota ei välttämättä ole tarjolla muualla.

    ”Sopeutumattomat” ovat siis ymmärtäneet ottaa etäisyyttä viralliseen kirkkolaitokseen, joka ei tarjoa tilojaan ”rakenteellisen syrjinnän” pelossa edes omille herätysliikkeilleen ja virallisille lähetysjärjestöilleen.

    Sley:llä oli 1980-luvulla kirkossa vielä liikkumatilaa, kun virkapäätös tulkittiin silloisen ponnen hengessä: vastustajillekin jätettiin tilaa. Uskottiin, että ajan myötä nämä änkyrät ja muutkin herätysliikkeet sopeutuvat. Toisin kävi, kuten tiedämme (tosin Sley levisi Ely:n ja vanhoillisen Sley:n porukoihin, mutta näinhän kirkko tässäkin toistaa vain omaa historiaansa).

    Jos piispa (em.) Wille Riekkisen mukaan ”kirkon kvartaali” on 25 vuotta, niin osapuilleen saman verran on kirkon enemmistöpäätöksiin sopeutumisen takaraja. Sekin on joidenkin mielestä aivan liian kauan: änkyrät nopeammin ulos ja kirkko kansan tavoille.

    Kun liikkumatilaa jäi sopeutumattomille yhä vähemmän, kirkko itse synnytti Luther-säätiön ja Lähetyshiippakunnan.

    Kun kirkko ei saa sanotuksi näille enemmistöpäätöksiinsä sopeutumattomille ”menkää pois”, sen sanojaksi jää – ironista kyllä – ne, jotka sanovat ”tulkaa kaikki”.

    Tämän toiminnan seurauksena Sley saa Luther-kirkkonsa takaisin. Luultavasti sitä saa käyttää myös LHPK sopivalla vuokrasopimuksella – nähtäväksi jää.

    Näin olemme tulleet tilanteeseen, jossa Stadin sydämeen kasvaa uudelleen luterilainen ”sopeutumattomien” yhteisö, jonka uudelleen avatussa kirkkotilassa raikuvat niin perinteiset luterilaiset virret kuin Siionin kanteleen iloiset veisutkin.

    Luther-kirkko avannee ovensa Sley:n toimitilana v. 2016 – siis tasan 30 vuotta kirkon virkapäätöksen jälkeen. Päätöksen, jonka hyväksytty ponsi jäi suvaitsevaisuuden telaketjujen alle.

    Toisaalta, saman Stadin sydämessä, muutaman sadan metrin päässä Luther-kirkosta, on varaa pitää miljoonaluokan kirkkotilaa, jossa ei vietetä messuja eikä veisata luterilaisia virsiä tai mitään muitakaan veisuja. Sinne voi tulla hiljentymään, jos nyt jatkuvan turistien ja satunnaisten ohikulkijoiden ramppaamiselta siihen kykenee.

    Elämme mielenkiintoisia aikoja. Rakenteelliselle syrjinnälle on sanottava ”ei” ja Raamattuun sekä kirkon Tunnustuskirjoihin vetoaville kristityille ”kyllä”. Ei ole helppoa olla piispa eikä kirkolliskokouksen jäsen.

    Paljon helpommalla pääsee paikallisseurakunnan kirkkoherrana, kun yrittää olla ”kaikkien kirkkoherra eikä kenenkään kirkkoherra”. Varsinkin näin kesällä, kun sijaiset saavat hoitaa seurakuntaa ja voi itse nauttia viran suomista eduista: lomapäivistä. Sillä ei ole väliä sataako vai paistaako. Evankeliumi on säänkestävä tuote. Nautitaan siitä.

  3. Tarvittaessa käräjillä tavataan. (Jouni T:n kommentista)

    1 Kor 6

    6 Veli siis käy oikeutta veljeään vastaan, ja vielä epäuskoisten edessä! 7 Jo se, että yleensä käräjöitte keskenänne, on teille tappioksi. Miksi ette ennemmin kärsi vääryyttä? Miksi ette ennemmin anna riistää itseltänne? 8 Ei, te itse teette vääryyttä ja riistätte muilta, jopa omilta veljiltänne.

    9 Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, 10 eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät.

    11 Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta.

  4. Saatuani Sley:n asiantuntevilta tahoilta yo. kommentistani asiallista ja rakentavaa palautetta, voinen todeta, että Sley:n tekemä Luther-kirkon myyntipäätös ei johtunut taloudellisista syistä. Jätänkin näiden syiden kommentoinnin muille.

    Pointtini kommentissani oli (kun kirjoitin ilmeisen epäselvästi), että herätysliikkeiden taloudellinen painostaminen ja niiden kirkollisen liikkumatilan pieneneminen merkitsee sitä, että ne tarvitsevat omia tiloja, joissa ne voivat toimia autonomisesti ilman seurakunta- / kirkkoneuvostojen / seurakuntayhtymien päättäjien sanelua.

    Tässä mielessä Luther-kirkon palauttaminen Sley:n käyttöön ja luterilaisten messujen viettopaikaksi on tervetullut ja hyvä uutinen. Luther-kirkko tuskin on edes puoliksi tyhjänä sunnuntaisin messun aikana. Siitä pitää huolen nuoret perheet, jotka haluavat kuulla rukiista ja perinteistä Jumalan sanan julistusta ja kokea yhteyttä niiden kristittyjen kanssa, joita leimataan ”syrjiviksi” ja joille osoitetaan kirkon ovea..

    Surullista on se, että tähän on ollut pakko tulla, koska paikallisseurakuntien päättäjät eivät enää anna tiloja niille, jotka heidän tulkintansa mukaan toimivat niin, että edistävät (naispapittomuudellaan) ”rakenteellista syrjintää”.

    Näin ollen herätysliikkeissä on luotava rakenteet, joissa tällaista ”rakenteellista syrjintää” voidaan harjoittaa, vaikka siellä ei luonnollisesti koetakaan Raamatun ja Tunnustuskirjojen tulkintoihin pitäytymistä ”syrjivänä”, vaan Jumalan asettamaan järjestykseen pitäytymisenä.

    Näiden ihmisten leimaaminen ”syrjiviksi” (vaikka siihen olisikin juridisia / eettisiä perusteita) ei todellakaan auta ykseyteen ja yhteyteen pääsemistä.

    Olisiko rakkaudellinen sietäminen sitä..? Tämä on varsinainen kysymykseni. Vai onko puhe rakkaudesta jotain muuta kuin toisten puutteiden ja vikojen sietämistä..?

  5. Voitto.
    Samalla tavalla kuin Suomen todetessaan, että Viro on myös käytännössä vapaa, ei tarvinnut itsenäisyyden tunnustamista, koska se oli koko ajan Suomen virallisen linjauksen mukainen kannanotto: tarvittiin vain katkenneitten diplomaattisuhteiden uudelleen solmiminen,
    samalla tavoin
    Sleyn ei tarvitse muuta kuin aloittaa säännönmukainen ehtoollisten vietto.

    Koska kirkkotilaa ei koskaan ole virallisesti desakralisoitu, niin sen uudelleen käyttöön ei tarvita mitään erillistä toimitusta.

    • Minua kiinnostaisi myös, onko kirjoittaja pettynyt vapareihin ihan yleisesti vaan, vai viime viikonlopun takia?

  6. ”Pettynyt siitä että he ajavat ihmisarvoa, rakkautta ja toisen kunnioittamista, eikä kirkko?”

    Monet kristityt tuntuvat olevan pettyneitä ja joskus suorastaan loukkaantuneita siitä, että ihmiset kannattavat muita kuin kristillisiä arvoja.

    Kristityt ovat saaneet huseerata täällä julistaen ja pelotellen vuosisatoja. Aika jo olisi antaa muillekin näkemyksille tilaa. Ei niistä tule loukkaantua.