Liityn seuraavassa laajemmin uskontunnustuksesta käytävävään keskusteluun ja väljästi siihen, mitä Kari Latvus aiheesta kirjoitti.
Väitteeni ovat seuraavat. Sanat vaihtuvat, mutta niillä ei ole totuusarvoa. Lauseilla on. Uskontunnustuksen lauseisiin voi liittyä kriittinenkin mieli, kun oivaltaa, että kyse on symbolista. Symboli on vastaavanlainen kuin kuva. Se välittää merkityksiä, mutta merkitykset ovat ehtymättömiä, aivan kuten vaikkapa evankelista Johanneksen symbolissa, joka on kotka.
Ajatus antiikin vanhentuneesta ajattelusta ja maailmankuvasta on jonkin verran holtiton. Antiikin maailmankuvaksi väitetään jotakin, joka ei vastaa sitä. On kyseenalaista, missä merkityksessä Uusi testamentti sisältää antiikin maailmankuvan, saati sitten uskontunnustusten syntyyn asti kehkeytynyt keskustelu. On myös teemoja, kuten neitseestäsyntyminen, joiden osalta ainakin teologien kannattaisi olla pidättyväisempiä.
Uskontunnus on oman aikansa vastaus kolmeen elämän peruskysymykseen, jotka koskevat elämän mieltä, merkitystä ja tarkoitusta. Sen rajaaminen vain yhteen näistä supistaisi sen symbolista merkitystä.
Sanat ja lauseet
Usein viitataan ns. sanoittamisen tarpeeseen. Aivan oikein todetaan, että sanojen merkitys vaihtuu. Sanat ovat sopimuksia, ei-välttämättömiä merkkejä jollekin asialle.
Jänis on sen viittaaman eläimen merkki. Voidaan sopia, että tämän eläimen nimi on pupu. Tämä ei kuitenkaan kerro mitään totuudesta. Sanoilla ei ole totuusarvoa. Vain lauseilla on totuusarvo. Lause ”tämä on jänis” on tosi tai epätosi.
Toivoisinkin, että keskityttäisiin pikemminkin lauseisiin kuin sanoihin. Toki on sanataidetta. Mutta uskon kannalta olennaista lienee se, pitävätkö siihen liittyvät lauseet paikkansa vaiko eivät.
Ja mikä on totuus? Uskonnollinen totuus tuskin on tieteellisesti testattava. Sillä on kyllä kosketuksensa historiassa ja koettavassa, testattavassa todellisuudessa, mutta tarkoitushan on viitata toisenlaiseen maailmaan.
Uskonnolliset lauseet ovat symboleita, kuvia. Ne ovat inhimillisiä ilmaisuja, mutta ne tavoittelevat todellisuutta, jota inhimillinen testauskalusto ei tavoita.
Parhaimmillaan ne jäävät vertauskuvallisiksi. Esimerkiksi lause ”minä olen viinipuu” on vertauskuva. Eihän kukaan ole puu, joskin hän voi olla kuin puu. Mutta lauseesta uskotaan, että se tavoittaa jotakin tuonpuoleisesta todellisuudesta.
Esimerkiksi Luther ajattelikin, että edellisen kaltaiset lauseet ovat vertauskuvia inhimillisessä kielessä. Mutta ne ovat hänen mukaansa kirjaimellisia totuuksia niin sanotussa Kaanaan kielessä. Lutherin mukaan uskonnollinen kieli on uusia sanoja ja uutta kielioppia. Sitä tunnetaan, mutta sen merkitysoppi ei ole tunnettu.
Uskontunnustusten muotoutuminen ja sisältö
Uskontunnustukset muotoutuivat ensimmäisillä kristillisillä vuosisadoilla tarpeesta ilmaista, mikä on kristinuskon sisältö. Tarvetta synnyttivät erilaiset tulkinnat.
Esimerkiksi Nikean uskontunnustuksen taustalla on keskustelu siitä, mikä on Jeesuksen suhde Isä Jumalaan. Areios-niminen piispa oli aristoteelista ykseyden ja moneuden käsitteistöä hyödyntäen ilmaissut, että Jeesuksen pitäminen yhtenä Isän kanssa synnyttää moneutta, jota ei voi hyväksyä, Kirkko, tosin vain vaivoin, päätyi käsitykseen, ettei tämä ole kohtalokasta. Isä ja Poika ovat yhtä. Ratkaisu oli paradoksaalinen.
Ajatuksena ei ollut ilmaista erityistä maailmankuvaa, vaan kyse oli ykseyden ja moneuden väliseen filosofiseen kysymykseen liittyvä muotoilu.
Uskontunnustukset, Uusi testamentti ja maailmankuva
Uskontunnustusten muotoilun taustalla ei ollut tarve ilmaista maailmankuvaa, seikkaperäistä käsitystä todellisuuden rakenteesta ja rakennetekijöistä ja näiden välisistä suhteista.
Nikean tunnustus sisältää varsin vähän maailmankuvallisia aineksia. Viittaukset tuonpuoleiseen, sinne astumiseen ja sieltä tulemiseen ovat viitteenomaisia.
Sama näyttää pätevän Uuteen testamenttiin. Se sisältää varsin vähän maailmankuvallisia ja kosmologisia teorioita. Kun viitataan siihen, että kirjeessä Filemonille puhutaan niistä, jotka ovat taivaassa, maan päällä ja maan alla, miten tämä olisi erityinen vanha maailmankuva? Kyllähän ns. sanottu nykyihminenkin ajattelee olevansa maan päällä, hautaa vainajansa maan alle ja miettii ikuisuutta taivaalle tähyillen.
Väite maailmankuvasta ja sen suhteesta varhaiseen kristinuskoon on ongelmallinen antiikin tutkimuksen näkökulmasta.
Antiikin maailmankuvaksi on joskus kuvattu viritelmä, jossa maa on litteä ja kolmikerroksinen. Se ei vastaa antiikin maailmankuvaa. Tällainen käsitys oli laajalti hylätty jo muutama vuosisata ennen Jeesuksen syntymää. Yksikään kirkkoisä ei kannattanut sitä.
Onkin kiinnostavaa joidenkin teologisten puheenvuorojen osalta kysyä, oletetaanko niissä, että Uuden testamentin kirjoittajat ja varhaiset teologit olivat omasta ympäristöstään tietämätön yhteisö.
Ajatus, että maa on pallo, esiintyy ensimmäisen kerran Alkmeionin kirjoituksissa n. 500 eKr. Ptolemaios hieman jälkeen Jeesuksen aikaa kokosi antiikin tutkimuksen keskeiset teemat teoksessaan Almagest.
Ptolemaioksen teoksessa esitettiin erityisesti Hipparkoksen laskelmiin perustuen 1022 tähden ja 5 sumuisen paikan sijainnit. Kirjan lopussa esitellään tuolloin tunnettujen viiden planeetan (Jupiter, Merkurius, Venus, Mars ja Saturnus) radat. Tämä tulkinta kesti eurooppalaisen maailmankuvan hahmotuksessa noin 1500 vuotta.
Keskeinen murros oli Kopernikuksen ja Galileo Galilein uusi tulkinta, joka liittyi liikeoppiin ja myös maan suhteeseen muihin avaruuden olioihin.
Nykyisin myös Kopernikuksen ja Galilein näkemykset ovat sikäli vanhentuneita, että maailmankaikkeudessa ei ajatella olevan keskipistettä, ja lisäksi vanha ajatusta maasta pallona on virheellinen esimerkiksi Nasan ottamien kuvien perusteella. Tellus on pikemminkin säkkimäinen geoidi kuin pallo.
On kaksi muutakin asiaa, joihin toivoisin teologeilta pidättyväisyyttä. Kun lukee lääketieteen johtavaa lehteä The Lancet tai suomalaista Duodecimia, ihmisen neitseestäsyntyminen ei ole sellainen luonnontieteellinen ihme kuin osa teologeista sen väittää olevan. Lisäksi samaa sukupuolta olevien fyysis-henkinen pitkäkestoinen syvällinen suhde ei ole Aristoteleen ja Platonin kirjoituksissa niin tuntematonta antiikin maailmalle kuin lukee teologien kirjoituksissa väitettävän.
Mieli, merkitys ja tarkoitus
Tulkintani mukaisesti uskontunnustukset ovat varhaisen kristillisen yhteisön muotoiluja vastauksena kolmeen aina pysyvään kysymykseen, jotka liittyvät totuusarvoisiin lauseisiin, mutta eivät niinkään vaihtuviin sanoihin.
Onko elämällä mitään mieltä? Onko elämällä merkitystä? Onko elämällä tarkoitus?
Uskontunnustuksen vastaavat ensimmäiseen kysymykseen Isän persoonalla eli hypostaasilla, toiseen Pojan ja kolmanteen Pyhän Hengen.
Mikäli jokin näistä kysymyksistä jää käsittelemättä, voi kysyä, vastaako kristinusko ihmiselämän kannalta olennaisiin kysymyksiin.
Voidaan jättää jäljelle vain Poika ja palauttaa kristinusko elähdyttäväksi moraaliopiksi. Mutta onko sillä tällöin erityistä annettavaa suhteessa muihin etiikan teorioihin ja moraalioppeihin? Tai voidaan pitäytyä elämän tarkoituksen kysymykseen, Pyhään Henkeen, ja rakentaa erilaisia elähdyttäviä elämäntapanäkemyksiä. Ilman kolmiyhteistä kokonaisuutta keskeisten elämänkysymysten kokonaisuus kuitenkin typistyy.
Uudet sanat ja sanoitukset
On ymmärrettävää, että luova henki ja ajatus etsii uusia ilmaisumuotoja. Se on minusta ihan kannatettavaa. Mutta samalla tavoin kuin voimme sanoa, ettei enää Bach vaan Schönberg tai ei enää Lucas Cranach vaan Picasso, puhuttele niin sanottua nykyihmistä, ajaudumme ansaan. Kummatkin voivat puhutella eikä toinen korvaa toista. Lisäksi teologian ja uskonnon ”sanoittamisen” alalla näyttää olevan vielä pitkä matka sellaiseen lauseiden puhuttelevuuteen, jonka vaikkapa Schönberg ja Picasso onnistuivat omissa töissään saavuttamaan. Pelkkä into ei riitä.
Sanoille pyh. Lauseille hurraa.
Petri Järveläinen
Kiitos!
Erittäin hieno blogi ja lähteet tuotu esiin hyvin.
Uskontunnustus on hyvin keskeinen, ja juuri siksi sen omavaltainen käpälöinti (mallia Rooman piispa) on niin paha asia.
Jumalan ´kielioppi`. ”Se mikä meille kuuluu sanana on Jumalalle itse res.” (Luther)
Olisiko ehkä suotavaa, että nykyihmistä palvelisi parhaiten Apostolisen uskontunnustuksen rajaaminen vain siihen mitä me tiedämme? Jeesuksen äidin nimi oli Maria, Pontius Pilatus (Mikä on totuus?) oli siihen aikaan Juudean maaherra, ja että Jeesus kuoli ristillä ja haudattiin ja muu menee hyvällä omallatunnolla mytologian puolelle? Kirjaimellisten ja ehdottomien totuuksien aika on aikansa elänyt. Heitetään sen ja kesän kunniaksi kiukaalle neitsyen jälkilöylyt.
Asia ilmaistaan sanalla tai sanoilla. Siksi alkukieliä on tunnettava, jotta käsitetään mistä on kysymys. Ei ole kysymys lause kontra sana, koska ne ovat vain välineitä kertoa mistä on kysymys.
Käsittääkseni voidaan sanoa, että myös yhdellä sanalla on väliä koskien uskontunnustusta. Enkeli Gabrielin ilmestyessä Marialle ja häneen viittaamalla mitä tulee tapahtumaan, sillä mikään – pan rhēma ei ole Jumalalle mahdotonta.
Kun Maria vastasi: ”Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit,” niin rema viittaa sanaan (niin kuin sanoit). Jumalalle ei ole siten yksikään sana mahdoton toteuttaa. Lauseiden ohella myös yhdellä sanalla näyttäisi olevan totuusarvo. Jos Jumala jotakin lupaa, hän myös sen täyttää.
Mikäli neitseestäsyntymisajatus ei ole relevantti kysymys, niin miten ylösnousemususko voi sitten olla koko kristinuskon lähtökohta, toisen uskonkappaleen ydin.
Kysymys oli, oliko Jeesus väärässä omassa opetuksessaan lopun ajoista? Kyllä oli. Jeesuksen lupasi tulla uudestaan maan päälle kuulijakunnan elämän aikana, vaan ei tullut. Jeesus puhuu, että toiset vielä elävät hänen tullessaan takaisin. Maailmankaikkeus ei voi muutta dramaattisesti, jos noin olisi. Ihmiset eivät selviäisi maailmankaikkeuden muutoksesta elossa. Myöskään tähän päivään eläneet eivät mahtuisi maapallolle. Meitä uskovia on ehtinyt olla maailmassa jo satoja miljardeja.
Helpointa on suhtautua kaikkeen historiallisesti ja pitää Jeesuksen opetuksia omaan aikaan sidottuna. Juutalaiset eivät tunteneet ikuista rangaistusta synneistä eli Helvettiä. Helvetti oli Jeesuksen aikana kaatopaikka Jerusalemin ulkopuolella ja kuvastaa juuri asiaa: ihminen joutuu eroon Jumalasta ja lakkaa olemasta. Sitä on moderni Helvetti.
Uskovat Jumala päästää Taivaaseen ja kaikki tapahtuu heti kuoleman jälkeen. Enää ei Jeesus tule takaisin eikä tule mitään maailmanloppua. Se on minun päätelmäni Jumalan armosta, eksegetiikasta ja terveestä järjestä ja modernista fysiikasta.
On vaikea kirjoittaa tänne, koska Kotimaa estää uusien blogieni julkaisemisen. Samaan aikaan voin kirjoitella ulkomaisille uskonnollisille sivuille, On tämä Suomen kirkollinen sensuuri aika ihmeellistä. Totuus ei muutu estämällä erilaisten mielipiteiden julkaisemista ja kansalla olisi oikeus tietää ja tuntea historiallinen Jeesus opetuksineen. Aika erikoista, että vain yhden käyttäjän tilissä on vikaa, mutta kaikki muut voivat julkaista blogeja vapaasti.
Älä pelkää, nuori tai vanha ihminen maailmalla. Olet hyvissä käsissä ja sinulla on hyvä ystävä vierelläsi. Ole oma itsesi ja pidä kiinni siitä minkä oikeaksi näet ja nauti elämästä ja pyri hyvyyteen. Oikea Jumala on sinun puolellasi ja sinun ei tarvitse pelätä mitään Helvettiä, koska sellaista ei ole oikeasti olemassa. Kun elämä päättyy, minä en asiaa päätä, mutta sinä pääset elämää uutta elämää uuteen todellisuuteen eli Taivaaseen, koska kuuntelet omaatuntoasi ja elät oman vakaumuksesi mukaan ja pyrit olemaan hyvä ja reilu. Sellaisia ihmisiä oikea Jumala rakastaa ja haluaa luokseen aina. Elämä on ihmeellinen seikkailu ja suuri salaisuus. Tulet yllättymään vielä iloisesti kun kohtaat oikean Jumalan kuoleman jälkeen. Tsemppiä.
Kristinusko ei ole Kolminaisuutta. Se ei ole sakramentteja. Se ei ole Paavalin opetuksia. Se ei ole messuja. Se ei ole paastoamista. Se ei ole pelkäämistä. Kristinusko on elämää uskossa,, toivossa ja rakkaudessa ja rakkautee. Oikea Jumala odottaa meitä Taivaassa. Kaikki on paljon yksinkertaisempaa. Voit uskoa Ristin tapahtumiin tai sitten ei. Se ei kuitenkaan muuta Jumalan rakkautta ihmiskuntaa kohtaan.
Elämän tarkoitus on elämä itse, Rakkaus, hyvyys ja usko yhteen Jumalaan. Tämä kaipaus näihin asioihin on meissä sisäänrakennettuna. On ihmisen valinta ja päätös antaa kaipauksen vahvistua tai sammua. Jokainen rakentaa oman elämänsä ja elämäntapansa. Voit elää hyvän elämän omalla tavallasi Jumalan kanssa tai ilman Jumalaa. Sinä päätät. Se on sinun elämäsi.
Amerikkalaisen Reasoned realityn mukaan Jeesus ei koskaan opettanut ihmisen joutuvan kuoleman jälkeen Taivaaseen tai Helvettiin. Jeesus oli hänen mukaansa apokalyptinen juutalainen profeetta, jonka mukaan kuolleet pysyvät kuolleina haudassa kunnes joskus tulevaisuuden päivänä Jumala tulee herättämään kaikki kuolleet maapallolla ja tuomitsee heidät.
Onko tällainen käsitys kuolemasta ja lopun ajoista edes mahdollinen? Ei ole. Jeesuksen paluuseen mennessä maapallolla on elänyt tuhansia miljardeja ihmisiä eivätkä he kaikki mahdu nykyiselle maapallolle. Tai sitten pitää tapahtua kokonaan uudenlaisen maapallon syntyminen tässä vaihesssa.
Helpointa on ajatella, että Jeesus erehtyi lopun ajan puheissaan. Maailmanlopun ja paruusian piti tapahtua kuulijakunnan sukupolven aikana, mutta mitään Jumalan valtakuntaa ei tullut maan päälle. Niinpä tältä osin Jeesuksen sanomaa pitää tulkita uudelleen.
On järkevämpää ajatella, että kuoleman jälkeen tapahtuu heti persoonallinen ylösnousemus ja oikea Jumala päästää uskovat elämään kuoleman jälkeistä elämää Taivaassa. Enää ei tapahfu mitään Jeesuksen paluuta maapallolle. Elämä jatkuu Taivassaa korkeammassa todellisuudessa ja ne, jotka eivät päässeet Taivaaseen, joutuvat eroon Jumalasta eli kadotukseen ja lakkaavat olemasta. Helvetti oli oman aikansa kirkon historiallinen tulkinta eikä oikeasti olemassa minää ikuisena kärsimyksen paikkana. Juutalaisethan eivät tunne mitään helvettiä ikuisena rangaistuspaikkana.
Lähde: https://www.instagram.com/p/DZ53rYpBV03/
Minusta kaikki pyhät kirjoitukset ja perimätieto ovat aina historiallisia ja ihmisen kirjoittamia tekstejä. Silti niissä voi kaikua ja kuulua ajaton Jumalan sanoma, mutta puettuna historialliseen asuun. Ajaton sanoma pitää kuoria esille historiallisen aineiston alta. Se löytyy minusta aina se, mikä ajaa Jumalan armoa -periaatteella, terveellä järjellä, eettisellä arvioinnilla ja historiallisella lähdekriitikillä. Näin vältymme kannattamasta vanhentuneita ja omaan aikaan sidottuja opetuksia. Tämä koskee kaikkia uskontoja ja kaikkia pyhiä kirjoja.