Ikivanha persialainen myologia puhui aikanaan kahdesta jumalasta. Toinen oli hyvä ja toinen paha. Niillä on kyllä nimetkin, mutta en nyt yritä edes kirjoittaa niitä. Se maailmanselitys on simppeli. Kummallakin on omat voimansa ja keinonsa ja se ratkaisee kumpi onnistuu voittamaan enemmän kannattajia itselleen. Tästä on tietysti olemassa myös intiaanien versio perimätiedon mukaan. Kyse oli kahdesta koirasta, jotka tappelivat, siis musta ja valkoinen. Vieras kysyi, kumpi yleensä voittaa ja vastaus oli sellainen, että se jota ruokitaan.
Kristinuskon täytyy selittää asia toisin ja se onkin luonnollista, koska se on puhtaana Jeesuksen, Jumalan Pojan usko. Meillä on käytössämme Jumalan käsikirjoitus ihmisen, kansojen ja koko maanpiirin elämästä ja tulevaisuudesta. Kun Jumala oli kaiken luonut, Hän sanoi, että se oli sngen hyvää. Siis kaikki oli hyvää. Ei ollut petoja eikä kipua. Yksinäisyys oli ensimmäinen puute, jonka ihminen ja Jumala yhdessä totesivat. Eläimet eivät olleet sopivia elämänkumppaneita ihmiselle. Uniikki ihminen uniikisa maailmassa. Ei puhekaveria eikä tätiä tai setää varoittelemassa maailman pahuudesta, koska ei ollut ketään eikä näennäisesti mitään pahaa.
Jumalalle ei mikään ole vaikeaa, joku opetti. Jumala kuitenkin on kirjoituttanut tässä yhteydessä erityisiä asioita joita Hän teki ihan toimenpiteitä eikä ainoastaan puhunut. Jotenkin ihmisen kohdalla oli sanat ja myös teot. Hän otti ihmisen tomun maasta tai maan tomusta ja muokkasi ihmisen. Siinä oli siis maan tomua eli maankuorta määrätty määrä ja sitten Hän puhalsi siihen Hengen. Ihmisessä oli siis jo siellä kaksi osaa maasta otettu materia ja Jumalan Henki! Tämä on tärkeää huomata.
Tämän lisäksi Jumala ryhtyi kirurgin hommiin eikä Eevaakaan tehty pelkällä sanalla vaan sanalla ja toimenpiteillä. Hän kuitenkin teki leikkauksen nukutuksessa, joten Aatamikaan ei tiedä miten kaikki muovattiin, mutta miellyttävä oli kohdata vertainen, jonka kanssa elää. Kun sitten tapahtui mitä tapatui, se osa, joka oli materiaa ja otettu maan tomusta, alkoi näyttää hävettävältä. Joku oli muuttunut ja se vaikutti heti suhteessa Isään. He piiloutuivat.
Sitten tulemme Uudenliiton aikaan ja kirkkoisiin. Jotenkin piti saada selitettyä ymmärrettäväksi kaikki se touhu, jota kristityt harjoittivat, vaikka uusi menetelmä ei ollutkaan niin vaativa, mitä vanha oli. Tähän saumaan tuli oivallus eräälle, että kaikki johtruukin perisynnistä ja näin me oikeastaan emme olekkaan niin vastuullisia, koska meillä on tämä syntiperimä. Sille piti kuitenkin löytää vastamyrkky niinkuin käärmeen purema vaatii vastamyrkkyä tai seuraa kuolema. Ja siihen oli selkeä ehdokas eli helluntain esimerkki Pietarin saarnasta. Ottakoon kukin teistä kasteen, että syntinne pyyhittäisiin pois! Heureka, siinä se on! Jumala salli meille viheliäisen syntyälahjan, mutta me pesemme sen kastamalla pois. Nikeassa mentiin jopa niin pitkälle, että kaste on kertakaikkinen irtautuminen synnistä, koska ne ovat anteeksiannetut ennenkuin yhtään niistä on tehty.
Näyttää siltä, että Raamatun lukemisessa on nostamassa päätään seuraava ajatus: Koska vanhantestamentin pyhät tekivät kaikenlaista, niin ei se meiltäkään voi olla kiellettyä. Tuokin Daavidin tuskainen pohdinta: Synnissä äitini on minut siittänyt! Tuokin kuvaa ihmisen turmekusta sikäli, että ainakin pieni osa syyllisyydestä pitäisi sälyttää jollekkin toiselle. Tuo on selkeää slittelyä, miksi kävi niinkuin kävi.
Virheetön uhri tarkoittaa sitä, että me otamme syyllisyyden koko asiasta itsellemme emmekä yritä uhrata silmäpuolta tai muuten vajavaista. Ei Daavidin äiti ollut syyllinen hänen syntiinsä. Vaikka tiedämmekin, ettei lapsia siitetä hengellisessä hurmoksessa.
Osuvimpia kommentteja tältä alueelta.
Raamatun sanoma ei ole lohduttaa pyhien lankeemuksilla ja heidän vioillaan. Ne ovat siellä vain varoitukseksi.
Hepr. 12:
1 Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa,
2 silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.
Tämä Heprealaiskirjeen kohta tiivistää voitot Krituksessa ja kehotuksen panna pois kaikki, etenkin synti, joka matkantekoamme Jeesuksen seuraajina haittaaa.
Kristus voitti kaiken puolestamme ja Hänet vastaanotettuamme, Hän sydämissämme uskova lukee Vanhan Liiton lankeemuskertomuksia vain varoitukseksi, eikä hoida lihaansa taivasta varten vaan alistaa ja kuolettaa sitä.
Täydellistä vaellusta ei ole, mutta Jeesus ikäänkuin pesee ”jalkamme”, vt. Joh. 13:
10 Jeesus sanoi hänelle: ”Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas; ja te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki”
Tähän maailmaan synnytään vain kerran ja Jumalan Valtakuntaan synnytään vain kerran.
”Virheetön uhri tarkoittaa sitä, että me otamme syyllisyyden koko asiasta itsellemme emmekä yritä uhrata silmäpuolta tai muuten vajavaista.” Eikö se tarkoitakaan sitä, että annamme Kristuksen kantaa kaiken syyllisyytemme ristille, jotta me vapautuisimme tekemään Jumalan tahdon mukaisia hyviä töitä?
Näkisin silmäpuolena asian ytimen näen siinä, että synnin kanssa on oltava tarkkana. Siinä ei voi alkaa pimittää jotain asiaa. Jos omalle tunnolle jätetään jokin pienikin osa syyllisyyttä, niin rauhaa ei laskeudu syntinsä tunnustavan sydämelle. Herran edessä on oltava avoimena kirjana.
Aamen! Jumala kuitenkin tietää miten asiat ovat tapahtuneet. Hän odottaa, että olemme avoimet ja rehelliset hänen edessään.
Kyllähän Jumala meidät tuntee paremmin kuin me itse. Ei siitä tarvitse huolta kantaa.
Kyllä Jumala tietää, mutta oman itsen kannalta on hyvä ettei jää mitään kysymysmerkkejä.
Meitä ei ole kutsuttu huolehtimaan itsestämme vaan toisistamme.
Jos et ole huolehtinut itsestäsi et kyllä kykene huolehtimaan toisistakaan…
Tässä perisynnin asiassa meistä ei ole huolehtimaan itsestämme. Siksi on hyvä, että huolen saa siirtää Jumalalle.
Perisynti on Paavalin, Augustinuksen ja Lutherin keksintö. Kaikilla kun itsellään oli valtava syyllisyys,joka oli helppo panna Aatamin syyksi. Lutheria taisi painaa eniten Alexiksen kohtalo.
”Näyttää siltä, että Raamatun lukemisessa on nostamassa päätään seuraava ajatus: Koska vanhantestamentin pyhät tekivät kaikenlaista, niin ei se meiltäkään voi olla kiellettyä.” (Lauri 11.20)
Tuo on hassu ajatus, eihän tuosta ole kysymys vaan synnin syvyydestä ja sen kokemisesta. Ajatteletko, ettei Jeesus kärsinyt koko maailman syntien edestä Ristillä? Juuri siitä on kysymys. Jeesus luettiin synnitekjöiden joukkoon, ilman syntiä. Meidän syntimme Hän kantoi ristille. Niiden jotka ovat syntyneet ja niiden, jotka ovat vielä syntymättä. Miten Hän voisi kantaa sellaista syntiä ristille, jota ei vielä ole olemassa? Ja kuitenkin juuri Hänen kauttaan olemme mekin saaneet syntimme anteeksi. Onhan Jumala kantanut ristille meidän syntimme, vaikka emme olleet edes vielä syntyneet tähän maailmaan! Siitä synnistä Raamattu puhuu, kaikki synnin teot ovat seurausta siitä synnistä, mistä Raamattu puhuu. Tuo synti tuli kuolemaksi koko ihmis-suvulle Aadamin kautta.
Kaikki kiellot ja vaatimukset tulevat lain kautta ja lailla on vain kuoleman virka. Ei lakia ole pantu vanhurskaalle vaan syntiselle. Kun synti on otettu pois Kristuksessa, niin silloin ihminen on Vapautettu synnin laista uskon lain alle. Kristus on lain loppu.
”Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.
Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin, koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta.
Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain. Room.3: 19-30
Kannattaa lukea myös (Room. 4 luku) Jossa Paavali sanoo mm:
”Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lain kautta, vaan uskonvanhurskauden kautta.
Sillä jos ne, jotka pitäytyvät lakiin, ovat perillisiä, niin usko on tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi.
Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan.
Room.4:13-15
Yleisesti vain täytyy sanoa, ettei Kristityn elämä ole pelossa elämistä, vaan Vapaudessa, Jumalan Rakkaudessa ja anteeksiannossa. Jumala on sovittanut Kristuksessa koko elämän, ei vain yhtä hetkeä elämästä, vaan huomisen ja ylihuomisen ja aina hautaan asti ja sen jälkeen iankaikkisuudessa. Hänessä meillä on Pelastus, yksin Hänessä.
Vanhurskas on elävä uskosta, laki ei enää hallitse Kristittyä vaan Jumalasta tuleva Rakkaus. Armo ja Totuus Kristuksessa, Hänen kauttaan, kaikissa, jotka ovat Hänen omansa.
”Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.
Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa. 1.Joh.4:17-18
Kyllä MP meidän täytyy huolehtia omista synneistämme ja lähimmäisemme tarpeista.
Jeesus on kantanut syntimme ristille, jotta me olisimme vapaita.
MP.
Otetaampa yksi käytännön kysymys: Kun julistetaan, että kaikki meidän syntimme ja sairautemme on ollut 2000 vuotta sitten ristillä, niin miksi toiseen vielä sattuu, kun lyödään? Miksi me sairastumme emmekä parane? Puhuvatko kaikki totta?
Vai onko niin, että me emme enää tiedosta, että Kristuksella on tunteva ja kärsivä ruumis maan päällä. Kun ihmistä pilkataan, loukataan fyysisesti vahingoitetaan, niin jokainen isku on Kristusruumiin ruoskimista? Eikö meidän pitäisi nähdä kärsivä Kristus ristillä oman syntini takia edes joskus, joka saattaisi tehdä parannuksen autuudeksi? Eikö olisi joskus hyvä olla ristillä siinä Mestarin vieressä ja katsoa Häneeen anoen: Muista minua!
Kun kohtaamme maailman kärsimyksen ja pahuuden, meidän kutsumuksemme on omalta osaltamme toimia sen vähentämiseksi ja kärsivien hoitamiseksi. Oman parannuksemmekin kanssa kipuileminen hoituu siinä sivussa.
Paavali kuitenkin toteaa: Kaikki ovat pois poikenneet! Kaikki ovat syntiä tehneet! Ei kai kukaan voi poiketa, jos ei koskaan ole tiellä ollutkaan?
Kirjoittaapa Paavali näinkin: ”Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden.”
MP. Miksi maailmassa on niin paljon Raamatun vastaista, jos Jeesus otti pois maailman synnin?
Ja miksi aina rukoillaan syntyjä uudelleen anteeksi, eikö ne ole jo saatu 2000 vuotta sitten kaikki anteeksi? Eikö tähän oikeasti uskotakaan kun aina uudestaan pitää anoa?
Heinola!
Jos oikein ajattelemme, onko tässä 2000 vuoden hokemisessa mitään mieltä, jos se kerran on käsitelty homeopaattien tavoin laimentamalla ja poistettu Jumalan vanhurskauden tunto. Ikäänkuin IsäJumala ei olisi synnintekemisestä enää pahoillaan.
Tulee karmea ajatus, että kirkoissa ja seuratuvissa Jeesus Kristus uhrataan viikoittain uudelleen.
Olen ymmärtänyt, että ortodoksisen ehtoolliskäsityksen mukaan Kristuksen uhri toistetaan symbolisesti jokaisessa liurgiassa. Tuskin he näkevät sen mitenkään karmeana.
Toki me syntejämme pahoitella voimme, mutta niiden jatkuva anteeksipyyteleminenhän on epäuskon ilmausta sille, että ne on kertakaikkisesti anteeksi annetut.
Tuo 2000 vuotine mantra johtuu pituudessaan ns. eskatologisesta aukosta.
MP!
Mitä itse ajattelet asiasta? Toisten mielipiteitä on helppoa toistella, siinä ei omat siivet pala.
Perisynnistäkö? Ihmisen perimmäinen taipumus torjua Jumalan hyvyys ja uskoa omiin kykyihinsä istuu sitkeästi meissä. Yksi osoitus tästä on jääminen sitä kauhistelemaan itsessä ja maailman menossa, vaikka meille on kerrottu, että Kristus on kukistanut synnin.