Henkilökohtaisesti yksi päättyneen kesän mieleenpainuvimpia kokemuksia oli koripallon Em-kisojen alkukarsinnat Helsingissä. Katselin niitä toisaalta vapaaehtoisen järjestysmiehen lipan alta, mutta ennen kaikkea koripallon ystävänä ja susijengin fanina katsomossa. Aika monenlaisia urheilukekkereitä tullut kierrettyä ja ehkä tuolla tunnelma oli näistä huikein – tiukkaakin tiukempien pelien, Suomen pelaajien taistelutahdon ja sen kuuden kenttäpelaajan, yleisön ansiosta.

Ehkä poikkeuksilla tässä fanikäyttäytymisessä oli, että se ei ollut ulkopuolisen masinoimaa. Siitä puuttui jalkapallon tai jääkiekon fanittamisuuteen liittyvät uhot, tietynasteinen machoilu. Vastustajan peliesityksiä pääsääntöisesti kunnioitettiin, ja omia tsempattiin vielä hieman parempiin suorituksiin. No tuomareiden edesottamuksia toki katseltiin sinivalkoisten lasien läpi, kuin urheilussa yleensä. Mutta yleisvaikutelma oli, että katsojat loivat itse yhdessä omannäköisensä fanikulttuuriin, mikä positiivisena huomattiin myös valtamedioissa ja innosti samanhenkisiä mukaan. Näin ”helposti” syntyi loppukesän koris-hypetys. Susijengiläiset loivat itse oman imagokuvansa, toimivat kisoissa tuon fanikulttuurin ääninä ja markkinointihenkilöt tulivat vasta perässä brändikrääsineen.

Myös kirkossa tavataan korostaa, että kirkko muodostuu seurakuntalaisista. Milloin käytetään puuvertausta, milloin tilkkutäkkivertausta osoittamaan, että seurakunta olisi juuri niiden siihen toimintaan osallistuvien – ja ehkä myös osallistumattomien – näköinen. Ja varmasti näinkin. Yksi ero kuitenkin seurakunnalla on susijengiin – tavassa käyttää organisaation ääntä. Susijengissä ääni oli faneilla, pelaajilla, valmennustiimillä ja toki myös taustaorganisaatioilla, jotka aina palauttivat kunnian takaisin fanikulttuuriin ”ilman kuudetta kenttäpelaajaa, faneja ei oltaisi pelattu näin hyvin.” Mihin sinänsä on uskominen, kun katsoi kisojen seuraavaa vaihetta, Istanbulissa. Nekkuun tuli ja kisat päättyivät. mutta sellaista urheilu on.

Seurakunnissa – uskallan väittää – ääni on ulkoistettu kirkkoherroille, piispoille, virkamiehille ja seurakuntien viralliselle tiedotukselle.

Enkä minä heitä mitenkään moiti, pääsääntöisesti hyvin leiviskänsä hoitavat. Mutta siitä puuttuu se seurakuntamaisuus. Se ei ole tilkkutäkki, missä arjen ahkera raataja istuu pyhästä toiseen samaan paikkaan Jumalanpalveluksessa. Eikä viikunapuu, missä perheen toimentulon kanssa tuskaileva yksinhuoltaja hakee diakoniapua. Kuorolainen saa pienessä piirissä tuntea ylpeyttä kajautettuaan ylistystä sydämensä pohjasta. Ja vapaaehtoistoimijan panos tulla muita ennen availemaan kappelin ovia illan tilausuutta varten saattaa jäädä kokonaan huomiomatta. Kuitenkin ne ovat juuri sen tilkkutäkin palasia.

Seurakuntiemme toimintakulttuuriin on sisäänkirjoitettu tietynlainen hierarkkinen luonne ja sen muuttaminen niin, että seurakuntalainen tiedostaisi olevansa puheillaan, olemuksellaan seurakunnan viestijä, vaatii työtä. Osallistuin luottamushenkilönä Espoon seurakuntien uuden strategiavalmistelun työryhmään ja tämä aihepiiri oli mukana; yhtenä monista. Sen tärkeydestä oltiin enemmän tai vähemmän yhtä mieltä ja kyllä se strategiaankin kirjattiin. Ei näyttävin otsikoin, vaan ikään kuin sivulauseeseen, mutta kirjattiin kuitenkin.

Espoon tuomiokirkkoseurakunnassa tätä strategiakirjausta ollaan pienin askelin yritetty muuttaa käytännön tasolle. Sosiaalisen median osalta seurakunnan virallisten tilien päivitysoikeuksia ollaan jaettu myös seurakuntalaisille, sillä ajatuksella että tilien sisältö muuttuisi hieman tapahtumamaininnasta raportoinnin ja kokemusten suuntaan. Tiedostaen kuitenkin tilien rajallisuuden niin, ettei päivityksiä voi tulla liikaa. Tähän vastauksena olemme hiljan avanneet seurakunta-alueemme seurakuntalaisten FB-tilin EspooDome, mihin toivomme seurakuntalaisten – ja miksei myös seurakuntaamme kuulumattomien – jakamaan kokemuksiaan, fiiliksiään seurakunnan toiminnasta. Kiittämään, kritisoimaan. Tahi mitä nyt sitten haluavat. Ei ohjata liikaa, sillä antaa ihmisten ihan oikeasti luoda oma ”susijengi” seurakuntaan, mikä kiljuu Auuu:nsa jos siltä tuntuu – välittämättä, että se joidenkin mielestä on vähän noloa.