K18 – Suomalaispapin törkeä tatuointi järkyttää – katso kuva. Otsikko MTV3:n verkkosivulla:
Jutun kuvituksena näyttäisi olevan luterilaisen kirkon naispapin jalat jumalapaveluksesta. Oi kuinka rietasta… Mutta! Kyseinen tatuointi ei kuitenkaan ole luterilaisen papin, saati naispapin, vaan Metrokappelin eli Itä-Helsingin helluntaiseurakunnan pastorin mahassa.
Pappi on pastori, mutta pastori ei välttämättä ole pappi.
Että sellainen mielikuvatarina.
– Olli Seppälä –
Lue myös:
Ihan tavanomainen lähiökirkko. Onnittelut konalalaisille aktiivisuudesta – ellei sitten voitto johdu siitä, että kyseessä oli ainoa talvella otettu kuva, joka erottui joukosta.
Tapiolan kirkko vasta kakkosena. Olen pettynyt. Jumalan sanan äärellä kaikki sievistely, viisastelu, tunteilu ja hienostelu taukoaa. Siitä viestii Tapiolan kirkko. Siksi sen olisi pitänyt voittaa.
Hyvä pointti Peitsamolta.
”Jumalan sanan äärellä kaikki sievistely, viisastelu, tunteilu ja hienostelu taukoaa.”
Tuolla paavin ja ortodoksien piireissä tuntuvat olevan eri mieltä. Siellä prameus ja bling, bling hakevat vertaisiaan. Tykkäävät kaikesta kiiltävästä.
Me luterilaiset olemme – Jumalan kiitos! – toista maata.
”Jutun kuvituksena näyttäisi olevan luterilaisen kirkon naispapin jalat jumalapaveluksesta. Oi kuinka rietasta… ”
Mistä Seppälä kuvittelee näkevänsä kuvituksessa nimenomaan ”luterilaisen kirkon naispapin jalat jumalapaveluksesta” ?
Eihän siinä näy edes liperit, niitten sijoituspaikasta puhumattakaan!
Toisaalta tuntuu ihan hyvältä, että helluntaiseurakunnissa pääsevät noin syntisetkin parannuksen tehtyään pastorin virkaa toimittamaan, vaikkeivat vihittyjä pappeja olisikaan!
Näkyisi olevan naisten kengät, alba, stola ja kastemalja… Naispapit eivät muuten käytä lipereitä…
Kuvassa taitaa olla iso paha susi Punahilkka sadusta?
Tremi ”pappi” on asiayhteys riippuvainen. Yhtä hyvin voisi sanoa ettei kaikki papit ole pastoreita, sillä kaikki kastetuthan oikeastaan ovat pappeja, mutta eivät paimenvirkaan kutsuttuja. Kristillisessä kirkossahan uskonnonharjoittamista ei ole ulkoistettu vain vihityn papiston tehtäväksi.
Me kaikki uskovat kuulumme kuninkaalliseen papistoon. Oikeauskoinen Kirkko on lisäksi nähnyt hyväksi kutsua osan miehistä erityiseen tehtävään papin virkaan. Katso tarkemmin http://www.ortodoksi.net/index.php/Pappeus .
[Siis ortodoksinen Kirkko tunnustaan yhtälailla miehet kuin naisetkin osaksi papistoa. Erityinen papin virka on kuitenkin tällä hetkellä tarkoitettu vain miehille.]
Näin ollen kenen tahansa uskovan ja mirhalla voidellun kristityn jalat ovat papin jalat. Siis aika vähästä Olli Seppälä oli vääntänyt juttunsa.
Helluntaiseurakuntien erinomainen puoli on tosiaan se, että siellä paitsi käyvät myös näköjään toimivat pastoreina myös ne, jotka todella ovat elämässään tehneet syntiä eivätkä vain uskonnollis-teologisessa kontekstissa. Luterilainen kirkko on habitukseltaan (ja papistoltaan) jotenkin syvästi pikkuporvarillinen…
Kyllä luterilainenkin seurakunta kaikessa sekalaisuudessaan on syntisten seurakunta, ja tämä koskee myös pappeja. Hyvä on tiedostaa, etä pahimpia syntejä eivät ole suinkaan elämäntapaan liittyvät epäkohdat, joita useimmat papit vaihtelevalla menestyksellä kylläkin pyrkivät välttämään. Mutta voin vakuuttaa, että kyllä pappi aina synnintunnustuksessa anoo anteeksi myös omia salaisia syntejään. Toisaalta on myös niin, että eiväthän ”synnittömät” kirkkoon tulekaan, koska eiväthän he tarvitse Jeesusta mihinkään.
”Toisaalta on myös niin, että eiväthän “synnittömät” kirkkoon tulekaan, koska eiväthän he tarvitse Jeesusta mihinkään”.
Niinpä.
Oikeastaan olen vasta tämän ”pappien palstan” Raamatun tulkintojen myötä alkanut todella kunnioittaa vanhempiani, jotka 40-luvun suurvallan hyökkäyssodan aiheuttaman kärsimyksen ja köyhyyden keskellä kamppaillessaan lahjoittivat ainoaksi 10-vuotissyntymäpäivälahjakseni Raamatun, johon koulukiusattuna sain upota niin, että nuoremmat sisaret ovat jälkeenpäinkin ihmetelleet sitä, että kun tulin koulusta, upposin Raamattuun päivä toisensa jälkeen.
Noiden ”oikeakätiseksi eheytymisen” kipeinä vuosina ”Olin Jumalan kanssa vuorovaikutuksessa tavoilla, joita en koskaan ollut pitänyt mahdollisina.” Tutuksi tullut Jeesus ” luotti minuun. Hän sulki minut syleilyynsä. Hän puolusti minua. Hän rakasti minua. Hiljaisuus oli minulle pyhä tila olla Jeesuksen kanssa.” Hän on se Kristus, jota todella kunnioitan ”akatistos”, seisoen. (lainaukset/Sacred space)