Tämän blogin tarkoituksena on valottaa pappisasessorin työtä ja samalla myös omaakin elämää. Pappisasessorin tehtävä on nimittäin yksi tuntemattomimmista tehtävistä kirkossa, vaikka meitä on yhteensä peräti 18 kappaletta (2 kpl/hiippakunta) tuomiokapituleissa päättämässä hiippakunnan asioista. Minulla on ollut ilo ja kunnia palvella Espoon hiippakuntaa tässä tehtävässä tämän vuoden alusta
Veikkaan, että tulevasta reformaation juhlavuodesta tulee meidänkin hiippakunnassa mielenkiintoinen ja ehkä vaikeakin. Kuten julkisuudessa on hyvin ollut esillä, avioliittolaki muuttuu 1.3.2017 alkaen ja jotkut papit ovat vastoin kirkon ohjetta ja kantaa ilmoittaneet alkavansa vihkiä avioon myös samaa sukupuolta olevia. Koska saatan joutua pappisasessorin tehtävässä tekemään kurinpidollisia päätöksiä, on oma kanta pidettävä mahdollisimman hyvin perusteltuna ja argumentoituna.
Oma kantani ylipäätään siihen, miten kirkon tulisi toimia uuden avioliittolain edessä, on ollut pitkään avoin. Olen ymmärtänyt molempia osapuolia. En kuitenkaan kannata niiden pappien toimintaa, jotka aikovat vihkiä samaa sukupuolta olevia vastoin kirkon ohjeita. Nyt tarvitaan hyvistä tarkoitusperistä huolimatta malttia ja järkevää analyysiä.
Oman avioeron yhteydessä olen joutunut laajemminkin pohtimaan, mikä ylipäätään olisi hyvä näkökulma kirkolta avioliittoon – oli kyse sitten hetero- tai homoseksuaalisista pariskunnista. Kuten muutenkin kirkon toiminnassa, vastaus kannattaa etsiä Raamatusta ja luterilaisesta perinteestä – unohtamatta myöskään mm. tiedettä tai pastoraalisia näkökulmia. Kotimaa-lehti julkaisikin tämän pohjalta viime numerossaan mielipidekirjoitukseni (13.10.2016). Kyseisessä lyhyessä kirjoituksessa, jota toimitus oli kyllä ansiokkaasti hieman muokannut, en pystynyt tarpeeksi hyvin valottamaan ehdotustani, joten alla tarkempi ehdotus ja analyysi. Analyysini on tarkentunut myös paremman pohdinnan myötä.
Ehdotukseni on seuraava:
Kirkon tulee uudistaa avioliittoon vihkimisen ja siunaamisen kaavoja siten, että ne ovat paremmin linjassa Raamatun, luterilaisen perinteen, uuden avioliittolain (1.3.2017) sekä lisääntyneen tiedon kanssa. Sen vuoksi kaavoissa avioparia koskeva siunaus tulee muuttaa selkeämmin esirukouksen muotoon (vrt. Martti Lutherin Vähä katekismuksen avioliittoon vihkimisen kaavan muotoilu). Toisin sanoen pariskuntia siunaava muotoilu olisi syytä muuttaa julistavasta siunauksesta siunausta ja menestystä pyytäväksi esirukoukseksi.
Raamatussa parisuhteeseen kuuluvasta siunauksesta puhutaan lähinnä lisääntymiseen tarkoitetussa merkityksessä. Sen mukaan jälkeläiset ovat Jumalan siunaus. Nykyään moni pari kuitenkin haluaa solmia avioliiton ilman haavetta jälkeläisistä. Perusteena voi olla esimerkiksi pelko maapallon liikakansoituksesta tai sitten muut motiivit. Raamatussakin lisääntymiseen kuuluva siunaus on ennemminkin osa Jumalan sanallaan luovaa toimintaa kuin esimerkiksi toivotusta. Toisin sanoen esimerkiksi kohta 1. Moos. 1:27-28 kuvaa lähinnä sitä maailman rakenteeseen kuuluvaa seikkaa, että Jumala on luonut ihmiset pääsääntöisesti lisääntyviksi olioiksi.
Nykyään hyvin erilaiset pariskunnat toivovat avioliitolleen kirkollista toimitusta. Joukossa on mm. eronneita, lapsettomia, lapsista haaveilevia ja homoseksuaaleja. Kaavoja olisikin hyvä uudistaa muutenkin siten, että se ottaisi huomioon paremmin erilaiset pariskunnat ja elämäntilanteet.
Avioliitto on luterilaisuuden mukaan ollut ilman jälkeläisiäkin yksi inhimillisen elämän peruspylväistä ja mahdollisuus toteuttaa kristillistä kutsumusta (vrt. Ef. 5:21-33). Silti se ei ole samanlainen armon ja lohdutuksen väline kuin esimerkiksi sakramentit, sairaanvoitelu jne. Myös tämä tulisi ottaa huomioon kaavoja uudistettaessa.
Avioliiton vihkimisen ja siunaamisen kaavoihin kuuluva Herran siunaus, joka koskee kaikkia läsnäolijoita, on teologisesti perusteltu, koska se nousee Raamatusta (4. Moos. 6:24-26) ja kuuluu normaalina osana luterilaisiin jumalanpalveluksiin. Sen sijaan erityisesti avioliittoa siunaavaa kohtaa – muuten kuin lisääntymistarkoituksessa – on vaikea Raamatusta löytää.
Näin ollen kaavat tulisi muuttaa siten, että erityisesti vain pariskuntaa koskeva siunaus muutettaisiin selkeämmin esirukouksen muotoon. Lisäksi kaavoja tulisi monipuolistaa siten, että niissä voidaan ottaa paremmin huomioon erilaiset pariskunnat (esim. esirukousmallit). Kaavoja uudistettaessa voitaisiin myös luopua termeistä sulhanen ja morsian siten, että kaava soveltuisi myös samaa sukupuolta olevien parien avioliiton solmimiseen.
Tässä vielä lyhyesti lisäanalyysiä:
Martti Lutherin avioliittoon vihkimisen kaavassa, joka löytyy luterilaisiin tunnustuskirjoihinkin kuuluvasta Vähä katekismuksesta, pyydetään esirukousta, että pariskunnan avioliitto alkaisi Jumalan nimeen ja onnistuisi hyvin (vrt. nykyiset kuulutukset). Tässä yhteydessä todetaan myös ”Jumala antakoon avioon aikoville siunauksensa. Aamen.”
Koskeeko kuitenkaan tuo siunaus sitä, että kaikki menisi hyvin tai alkaisi Jumalan nimeen? Ei välttämättä. Nimittäin Luther puhuu toisessakin kohtaa siunaamisesta. Myöhemmin kaavassa hän nimittäin toteaa: ”Kolmanneksi teitä lohduttakoon sen tietäminen ja uskominen, että avioelämänne on Jumalalle mieluista ja hänen siunaamansa. Tällöin hän kuitenkin viittaa nimenomaan lisääntymiseen (1. Moos. 1:27-28). Kyseinen raamatunkohta liittyy ennen kaikkea ihmiskunnan alkuhämäriin ja syntyyn. Sen merkitys on se, että monissa tapauksissa (ei kuitenkaan kaikissa) ihmisyyteen kuuluu olennaisena osana lisääntyminen.
Kyseisessä raamatunkohdassahan todetaan mm. että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen sekä mieheksi, että naiseksi. Kyseisessä kohdassa mainitaan myös siunaus ”Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: ´Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu.” Muutenkin Raamatussa parisuhteeseen liittyvät siunaukset koskevat lähinnä lisääntymistä (1. Moos. 9:1, 17:16; Jes. 51:2; 61:9; Luuk. 1:42). Toisaalta Raamattu tuntee myös esim. monia lapsettomuudesta kärsineitä pareja (ks. esim. 1. Sam. 1) sekä muita erityistapauksia.
Ps. Harras toiveeni on, että ensi kevään jälkeen voisimme suunnata tulevaan yhtenäisenä kirkkona. Se on myös yksi syy, miksi laadin vajavaisen ehdotelmani ja analyysini. Jotta asia kehittyisi, toivon lukijoilta myös harkittua kriittistä palautetta tästä ehdotuksesta.
Avioliittolaki ei ole kirkon jakautumisen kannalta olennainen tekijä. Paljon olennaisempi on ajatus kansankirkosta. Kirkkoon kuuluu nyt jokainen kastettu kirkon jäsen. Riippumatta täysin siitä uskooko ollenkaan opin mukaisesti. Suurin osa kirkon jäsenistä ei oppia tunne. Vain harva kansankirkon jäsen käsittää edes perusasioita. Niinpä on luonnollista, että kristilliselle uskolle vieraat ja jopa vastakkaiset näköalat saavat suuren kannatuksen. Kirkko joutuu taistelemaan ylivoimaista vihollista vastaan, mikäli yrittää pitää kiinni opistaan ja sen mukaisesta arvomaailmasta. Opin mukainen arvomaailma on täysin käsittämätön suurimmalle osalle. Vain kompromisseja tekemällä kirkko voi säilyttää kannattajajoukkonsa. Opin säilyttäminen vaatisi kirkollisverokäytännöstä luopumisen.
Pekka: ”Kirkko joutuu taistelemaan ylivoimaista vihollista vastaan, mikäli yrittää pitää kiinni opistaan ja sen mukaisesta arvomaailmasta.”
Kuka, ketkä tai mikä taho se kirkon ylivoimainen vihollinen on? Hekö, jotka kannattavat myös kirkollista spn-parien vihkimistä, homoseksuaaliset ihmisetkö, täysin maallistuneet kirkon jäsenetkö vai kenties kaikki edellä mainitutko?
Kannattajakunnan säilyttäminen ei ole itsetarkoitus. Kirkon ainoa olemassaolon oikeutus on se, että se pitää tarjolla pelastuksen evankeliumia. Tälle tehtävälle tulee kirkon pysyä uskollisena, ”kuulkoot tai olkoot kuulematta”. Tietysti on jatkuvasti kilvoiteltava siinä, että moni kuulisi ja uskoisi, olkoonkin että uskon syntyminen ja kasvaminen on perimmältään ”suuremmassa kädessä”. Luopuminen totuudesta ei lainkaan edistä kirkon varsinaista päämäärää.
Sahama: ”Kirkon ainoa olemassaolon oikeutus on se, että se pitää tarjolla pelastuksen evankeliumia.”
Kirkon ainoa olemassaolon mahdollisuus on se, että se säilyttää jäsenmaksunsa maksavat jäsenensä, uskoivatpa he sitten kirkon opppien mukaan tai eivät.
Kimmo,
mitä hyötyä on kirkosta, joka on myynyt periaatteensa ja luopunut perustehtävästään, julistaa evankeliumia?
Kirkko kutistuu uskovaisten pieneksi yhteisöksi, jossa kaikki ovat yksimielisiä ja Raamattu on se Kirja. Siellähän ovat sitten ja odottelevat ”seurakunnan taivaaseentempaamista”. (Tuonkin termon olen tavannut uskovaisten keskusteluissa, vai olivatko lievästi vääräuskoisia eli helluntailaisia?)
Maailmassa on 4000 uskontoa, sanovat Jehovan todistajat. On siinä mistä valita, mutta mistä tiedetään että meillä on se oikea? Toki pitää pysyä omassa valinnassaan, vaikka joskus epäilys viekoittelisi.
Kannattajakunnan säilyttäminen on välttämätöntä virkojen säilyttämisen kannalta.
Niinhän se on. Mutta mitä hyötyä on viroistakaan, jos kirkon oppi etääntyy koko ajan Raamatun ilmoituksesta? Silloinhan on ihan sama kuuluuko kirkkoon vai marttakerhoon.
Tarkoittaako Pekka Pesonen, että papin on pakko valehdella ja johtaa seurakuntalaisia harhaan säilyttääkseen virkansa?
Salme: ”Silloinhan on ihan sama kuuluuko kirkkoon vai marttakerhoon.”
Ei se sentään ihan sama ole. Marttakerhoon kuuluminen on halvempaa.
Jussi Koiviston käsitys ja ehdotus perustuu meidän ihmisten kirjoitusten kokoelmaan Raamattuun sekä pappien rakentamaan kirkon oppiin. Esim. Mooseksen kirjoittajan käsityksiin, joissa saa tappaa oman poikansa. Jne.
Yhteiskunnan avioliittolaiki perustuu Jeesuksen sanomaan meidän ihmisten lähimmäisen rakkauteen ja tasapuoliseen ihmisarvostukseen, joka on Korkeimman, Jumalan, tahto. Ainakin minun käsitykseni mukaan.
Tässä on pohjimmiltaan kysymys siitä, vallitseeko maassamme yhteiskunnan siis kansan valitseman eduskunnan säätämä laki vai kirkon pappien rakentama laki ja oppi. Uskonnollisessa mielessä siis, eletäänkö positiivisessa ihmisarvostuksessa vai eriarvoisessa ihmisarvostuksessa. Jeesuksen vai kirkon sanoma.
Tilanne voi kehittyä niin, että länsimaisissa demokratia valtioissa aletaan mielenkiinnolla seurata onko Suomessa voimassa yhteiskunnan laki vai kirkon laki.
Kimmosta varmasti syntyisi uusi Paavali, jos hänelle evankeliumin rikkaus avautuisi. Nyt Kimmo kyselee missä ne evankeliumin viholliset on. Viholliset löytyy aina sieltä, missä sen vaikutusta tahdotaan rajoittaa, tai mitätöidä. Kirkon on aika hankala taistella näitä vihollisia vastaan, koska suurin osa omasta väestä ei tiedä mistä evankeliumissa on oikeasti kyse. Evankeliumiin sisältyy valtava voima. On helppo havaita viholliset, jos tuntee tämän voiman.
Jussi Koivisto: ”Oma kantani ylipäätään siihen, miten kirkon tulisi toimia uuden avioliittolain edessä, on ollut pitkään avoin. Olen ymmärtänyt molempia osapuolia.”
Harmi, että kirkkohallituksen täysistuntoa koskevasta uutisen (http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/720EB403BE32FC60C225805000446CA5?OpenDocument&lang=FI) mukaan keskustelumalli ja siihen liittyvä aineisto, jonka avulla avioliitosta eri tavoin ajattelevat henkilöt voivat oppia ymmärtämään toistensa näkemyksiä ja käydä rakentavaa keskustelua avioliitosta ja perheestä, julkaistaan vasta joskus tuonnempana joissakin hiippakunnissa toteutetun pilotoinnin jälkeen.
Pidän erittäin outona jos asiaan täållä kantaa ottava pappisasessori aikoo olla mukana käsiteltäessä asiasta mahdollisesti tehtävää kantelua. Tiedän että toisinkin voidaan ajatella ja perustella mutta asiat ovat usein niin miltä ne näyttävät.
Moi Juhani. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä mahdollinen kantelusi (?) koskisi. Mitä sanoin siis sellaista väärin, että siitä kannattaa tehdä kantelu?
Yst. t.
Jussi
Kiitos kommenteista. Tosiaan tarkoitukseni ei ole luopua evankeliumista tai Raamatun opetuksesta, vaan ennemminkin päinvastoin uudistaa nykyisiä avioliiton kaavojamme raamatullisemmiksi. Nykyisessä kaavassa, kun siunauskohta ei ole kovin hyvin perusteltu etenkään Raamatun näkökulmasta.
Laitoin juuri aloitteen menemään Espoon hiippakunnan tuomiokapitulin käsittelyyn, koska minulla on virkani puolesta sinne aloiteoikeus. Muutin samalla pikkaisen aloitetta: parin siunaus olisi muutettava esirukoukseksi (ei siis välttämättä siunausta ja menestystä pyytäväksi esirukoukseksi). Katsotaan miten aloitteelle käy: se voi tyssätä alkuunsa tai sitten lähtee eteenpäin esim. piispainkokoukselle.
Yst. t.
Jussi
Kirjoitin epäselvästi. Tarkoitin sitä että voit joutua käsittelemään kantelua joka tehdään vihkinyttä pappia vastaan. Vaikka tuomiokapituli ei ole tuomioistuin, voi tulla ongelmia koska sen toimintaan sovelletaan hallintolakia. Jos olisin lakimiesasessiri en keskustelisi täällä tästä asiasta
Kiitos Juhani tarkennuksesta. Ajattelin, että viranomaisena on myös hyvä tuoda omia näkökulmia esille ja varmaan ne minullakin vielä tarkentuvat. Toki yksittäisten pappien tai suljetun kokouksen asioista en julkisesti puhu. Kyse oli oman näkökulmani ilmaisemisesta ja julkiseen virkaan kuuluvaan avoimuuteen pyrkimisestä.
Meillä on osalla papistoa pitkään säilynyt perinne, että avioparin siunaamisen lisäksi myös Herran siunaus toimituksen lopussa lausutaan vain pariskunnalle tai siten, että tällä rukouksella vielä siunataan paria. Herran siunaus on jo edellisissäkin toimitusten kirjoissa toimituksen lopussa tarkoitettu kaikille toimitukseen osallistujille ja papin tulisi Herran siunausta lausuessaan myös ilmentää tätä eikä siunata vain paria. – Muuten ole sitä mieltä, että blogissa oleva ehdotus on hyvin mietitty sekä teologisesti että käytännöllisesti +pastoraalisesti.