Vielä pari päivää sitten Suomessa otettiin aika rauhallisesti Korona-viruksen suhteen, vaikka maailmalla joissain paikoissa tilanne oli johtanut yhteiskunnan äkkipysähdykseen monella alueella. Eilisestä lähtien asiat ovat edenneetkin rytinällä. Jo ennen tätä rytinää suunnittelin kirjoittavani blogimerkinnän siitä, miten tunnistaa hyvä hengellisyys. Korona toimii tässä tilanteessa hyvänä malliesimerkkinä. Millainen hengellisyys siis auttaa Koronan tai muiden katastrofien keskellä?
Ensimmäinen ja tärkein kriteeri lienee se, että hyvä hengellisyys auttaa selviämään monenlaisista elämän katastrofeista sekä lisää muun muassa sitä kautta empaattisuutta muita kohtaan. Hyvän hengellisyyden pitää tulla koetelluksi niin sairauden, kuoleman, hylkäämisen kokemuksen jne. edessä. Pelkkään hyvään fiilikseen perustuva hengellisyys ei kestä katastrofeja. Melkein jokainen kerta, kun olen sairastunut tai kokenut isomman tragedian elämässäni, on se lähentänyt suhdettani Kristukseen. Hyvä hengellisyys ohjaakin ihmistä muistamaan oman kuolevaisuutensa ja haavoittuvaisuutensa sekä sitä kautta lisäämään empatiaa myös muita kärsiviä kohtaan.
Toiseksi hyvällä hengellisyydellä pitää olla sofistikoitunut näkemys radikaaliin pahuuteen. Sota ja kansanmurhat ovat yksi radikaalin pahuuden ilmentymä. Kun ihmiset jopa huvikseen aiheuttavat toisilleen, eläimille tai vaikkapa luomakunnalle kärsimystä, sen edessä ei kestä naiivi ja sinisilmäinen hengellisyys. Vaikka melkein kaikesta voi yksilöiden elämässä selvitä hyvillä kommunikaatiotaidoilla, me emme voi estää kaikkea maailman radikaalia pahuutta – vaikkakin se on erittäin tavoiteltava päämäärä. Siksi myös radikaali pahuus tulee ottaa tosissaan ja ainakin tiedostaa sen olemassaolo. Radikaalin pahuuden ehkäisyn takia muun muassa puolustusvoimat sekä toimiva oikeuslaitos ovat tärkeässä asemassa yhteiskunnassa. Ne mahdollistavat hyvyyden toteutumisen.
Kolmanneksi hyvään hengellisyyteen kuuluu oman itsen rehellinen tuntemus, vastuunkanto ja myös itsearvostus. Tasapainoinen ihminen uskaltaa kohdata niin itsessään olevan pimeän ja pahan puolen sekä toisaalta valoisan ja viattoman puolen. Hyvä hengellisyys ruokkii hyvyyden voittamista ennen kaikkea itsessä. Me voimme toki jossain määrin vaikuttaa myönteisesti muiden ihmisten elämään, mutta sen tekemiseksi meidän on kannettava ennen kaikkea vastuu omasta itsestämme. Vastuunkantaminen ei olekaan inhottava velvollisuus oikeuksien ohella, vaan juuri se asia, joka vähitellen tekee tästä joskus synkeästäkin maailmasta pieni pala kerrallaan paratiisia.
Neljänneksi hyvä hengellisyys antaa ihmiselle inspiraatiota ja voimaa tavoitella hyviä unelmia. Valitettavan usein kristillisyydenkin piirissä on tuhoavia ajatuksia siitä, mikä on sopiva tapa elää kristitylle. Suomessa on joissain herätyskristillisissä piireissä esimerkiksi ajateltu, että kilpaurheilu ei sovi kristitylle. Ongelma tämän kaltaisissa kielloissa ja varoituksissa on se, että usein kiellon tai varoituksen takana on henkilö, joka on itse antanut haitallisen merkityksen koko asialle (esim. nähnyt kilpaurheilun vievän jotain pois hengellisyydestä). Sinänsä tällaiset kiellot ovat outoja, koska Raamatussakin usein hengellisen kilvoittelun vertauskuvana käytetään juurikin kilpaurheilua. Hyvä hengellisyys ei kuitenkaan mielestäni koskaan voi olla esteenä sellaiselle asialle, joka tuo vain pelkkää hyvää ihmisten elämään. Oman kokemukseni mukaan esimerkiksi kilpaurheilu on pääsääntöisesti ja terveellisesti toteutettuna juurikin tällainen asia.
Varmasti paljon muitakin hyviä määreitä hengellisyydelle löytyy ja olisikin mielenkiintoista kuulla myös Sinun näkemyksiäsi, arvon lukija. Jos sinulla tulee mieleen ajatuksia aiheesta, kommentoi vain rohkeasti tätä blogimerkintää.
Lopuksi on hyvä sanoa, että nämä ovat tosiaan minun määreitäni hyvälle hengellisyydelle. Kaiken keskellä kuitenkin oman hengellisyyteni ytimessä on usko ja toivo Kristuksen ylösnousemukseen sekä lähimmäisen rakkaus – ne ovat mielestäni kristillisyyden peruspilarit. Esimerkiksi ylösnousemus merkitsee minulle muun muassa sitä, että etenkin inhimillisen helvetin keskellä voin Kristuksen antamalla voimalla selvitä kaikkein vaikeimmistakin vastoinkäymisistä. Näin suuren paaston ja Korona-viruksen aikana onkin hyvä muistaa siirtää katse kaiken kärsimyksen keskellä myös toiveikkaana kohti paaston täyttymystä eli pääsiäisen ylösnousemusjuhlaa.
Ylösnousemuksen juhla muistuttaa siitä, että mikään inhimillinen tai epäinhimillinen pahuus ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta. Tuo Jumalan rakkaus on konkretisoitunut kaikkein parhaiten Kristuksen ylösnousemuksessa. Se taas antaa toivon myös, että meidänkin kohdalla lopulta kärsimyksen, synnin ja kuoleman kahleet tuhotaan, kun astumme uuteen ja parempaan huomiseen.
Jos kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, kun olimme hänen vihollisiaan, paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät nyt, kun sovinto on tehty.
(Kristittyjä aiemmin vainonneen ja Damaskoksen tiellä ylösnousseen Kristuksen kohdanneen Paavalin kirje Roomalaisille 5:10 noin vuonna 55 j.Kr.)
Korona testaa, kuten muutkin ns Theodokian ongelmaan liittyvät kysymykset, etenkin kristillisen dogman Jumalalle antamia tuon ongelman valossa katteettomia laatuja.
”Ylösnousemuksen juhla muistuttaa siitä, että mikään inhimillinen tai epäinhimillinen pahuus ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta. Tuo Jumalan rakkaus on konkretisoitunut kaikkein parhaiten Kristuksen ylösnousemuksessa. Se taas antaa toivon myös, että meidänkin kohdalla lopulta kärsimyksen, synnin ja kuoleman kahleet tuhotaan, kun astumme uuteen ja parempaan huomiseen. ”
Keväällä elämä nousee ylös jään ja lumen alta. Aurinko palaa ja virkistää mielen ja sielun. Lumi sulaa ja uusi kasvu alkaa. Purot juoksevat ja virrat vapautuvat jään alta. Luonto puhkeaa elämän riemuun. Linnut tulevat takaisin, laulavat ja rakentavat pesänsä jälkikasvun tulla ja kasvit nousevat ylös maasta.
Tulee uusi maisema, kukkien loisto ja valoisat yöt. Lehtipuut saavat uuden puvun ja oksat tanssivat leudon tuulenvireen vietävinä.
Kuka tässä haluaa muistella kärsimyksen, synnin ja kuoleman kahleita, ei edes talven pimeitä ja kylmiä aikoja. Ei luontokaan sure sitä, että syksyllä kuoli, se vain puhkeaa kukkaan taas kerran, auringon palatessa, ja syksyllä vaipuu taas lumipeitteen alle ja nukkuu.
Kiitos vuodenajoista, näin Elämä nousee aina ylös. Ihan näkyvästi.
Koronaepidemia muistuttaa meitä osaltaan ajallisen katoavaisuudesta. Ihminen ei voi hallita tapahtumia kuin näennäisesti ja kaikki on lopulta Jumalan käsissä.
”Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti.” Jes. 40
Korona-virus auttaa selättämään ilmastomuutoksen. Toki paljon ihmisiä kuolee ennenaikaisesti.
Ehkä nyt kannattaisi syödä C-vitamiinia tavallista enemmän, itse ainakin aion niin tehdä.
Kukaan ei voi ryhdistäytyä ja toimia hyvästä hengellisyydestä lähtien. Hyvä hengellisyys on toivottava hengellisyyden tila. Mutta arkielämässä ihmisten on selvittävä sillä hengellisyydellä mitä heillä on , hyvällä tai vähemmän hyvällä.
Hyvää hengellisyyttä ei saa tehdä vaatimukseksi , silloin moralisoidaan. Jokainen tietää mainiosta kuinka pitkälle he ovat ehtineet hyvän hengellisyyden tavoittelussa. Hengellinen minäihanne pitää huolen siitä että tavoittelu jatkuu ja että epäonnistumiset kirvelevät.