Pappisasessorin parahdus: fyysisyys kunniaan kirkossa!

Turha vastakkainasettelu

Muistan vieläkin hyvin erään seurakunnan iltahartauden parin vuosikymmenen takaa. Iltahartauden piti noin 40-vuotias mies, joka oli entinen kilpaurheilija. Hartaudessa hän kertoi omasta hengellisestä tiestään kristityksi. Hänen kokemusmaailmassaan kilpaurheilu oli jollain tapaa toiminut kristillisyyden esteenä ja sen vuoksi hän oli luopunut urheilusta.

Olin silloin itsekin lopettamassa kilpauintia ja siirtymässä yhä vahvemmin teologin ammattiin. Tuon miehen vastakkainasettelu urheilun ja kristillisyyden kanssa jäi kuitenkin vaivaamaan minua. Ei kai nyt sentään kristinusko tarkoita sohvaperunaksi ryhtymistä? Tuskin tuo mies sitä tarkoitti. Ehkä hän ajoi takaa jonkinlaista oman arvomaailman muutosta, eikä välttämättä osannut pukea sitä oikein sanoiksi? Siitäkin huolimatta tuo mies tuli paljastaneeksi ongelman kirkossamme: terveyden, liikunnan ja ylipäätään fyysisyyden väheksymisen.

Fyysisyyden (en kuitenkaan seksuaalisuuden) väheksymiseen olen törmännyt monessa otteessa kirkon piirissä. Valitettavan usein tarjolla on eri tilanteissa pullaa, kakkua jne. Lisäksi hengellisyys ja henkisyys merkitsevät liian usein paikallaan oloa ja istumista. Ei ole mikään ihme, että fyysisyyden ja henkisyyden yhdistävä jooga on saavuttanut maassamme suuren suosion.

Outoa fyysisyyden halveksuminen on myös siksi, että luterilaisen uskon ytimessä on fyysisyyden arvostaminen: mm. usko ruumiin ylösnousemukseen ja Kristuksen fyysiseen läsnäoloon ehtoollisaineissa. Kaiken kukkuraksi apostoli Paavali haki kristinuskon kilvoitteluun vertauskuvallisuutta jopa kilpajuoksusta ja nyrkkeilystä (1. Kor. 9:24–27)! Sitä paitsi fyysisyyden halveksiminen johtaa helposti myös yhteen varhaisen kirkon harhaoppiin: gnostilaisuuteen, jossa aineellista maailmaa ja fyysisyyttä halveksuttiin.

Sen sijaan luterilaisessa teologiassa arvostetaan teoriassa ihmisen hengellisyyttä, psyykkisyyttä ja fyysisyyttä sekä nähdään niiden riippuvuus toinen toisesta. Näin ei kuitenkaan ole suinkaan aina käytännössä – valitettavasti.

Se että teoria ei ole muuttunut käytännöksi on sääli siksikin, että nykylääketieteen näkökulmasta ihminen on psyykkis-fyysinen kokonaisuus, jossa sielua ei voi radikaalilla tavalla erottaa fyysisyydestä. Jos ihminen voi fyysisesti hyvin eli hänellä riittävästi liikuntaa, terveellinen ruokavalio ja tarpeeksi unta, myös mieli on usein kuin supermiehellä tai -naisella.

Myös me kilpauimarit tiedämme sen, että hyvä fysiikka ja terveys johtavat usein myös hyvään mieleen. Allastreeni on samalla terapiahetki. Uinti on siinäkin mielessä hieno laji ja vesi hieno elementti, että ne tarjoavat myös monenlaisista vammoista kärsiville niin kilpailua kuin terapiaa. Suomen uimaliittoa onkin aiheellisesti kehuttu muun muassa vammaisuinnin integroinnista luonnolliseksi osaksi arvokilpailuja. Voitaisiinko meillä kirkossa ottaa oppia tästä positiivisesta näkemyksestä kaikkien ihmisten fyysisyyteen ja fyysisiin tarpeisiin?

 

 

Orastavaa kehitystä

Joissain seurakunnissa fyysisyyden halveksimisen ongelmaan on onneksi herätty. Niissä järjestetään esimerkiksi salibandyä tai kristillistä joogaa. Lisäksi kirkolla on ollut oma hankekin liikunnan lisäämiseen: http://liikkuvaseurakunta.fi/.

Orastavia hyviä merkkejä on ollut nähtävissä myös ruokavalion ja työhyvinvoinnin suhteen. Monissa seurakunnissa on käytössä liikuntasetelit. Näin on myös omalla työpisteellä. Lisäksi haluan välittää erityiset kiitokset Espoon seurakuntayhtymään ja Espoon hiippakunnan tuomiokapituliin, joissa molemmissa olen saanut nauttia kokousten yhteydessä terveellisiä hedelmiä. Lisäksi olen mm. kiitollinen Tapiolan seurakunnalle, josta sain työpisteeseeni sähköpöydän.

Muutenkin seurakunnissa ollaan vähitellen heräämässä myös siihen, miten työnteossa voisi minimoida erilaiset sairaudet ja onnettomuudet. Tämä on seurakunnan ja seurakuntalaistenkin etu. Kun työntekijät voivat hyvin, se usein välittyy myönteisesti seurakunnan elämään. Hyvinvoiva työntekijä toimii luovemmin sekä välittää iloa helpommin – puhumattakaan vähemmistä sairauspoissaoloista. Hyvinvointi usein myös tarttuu niin työtovereihin kuin seurakuntalaisiinkin.

Muutos parempaan on siten nupuillaan kirkossa. Myös suomalainen yhteiskunta tai ainakin sen tiedostavat kansalaiset ovat heräämässä terveellisempään ja parempaan elämäntyyliin. Valitettavasti uhkana on eräänlainen polarisaatio: terveet ja hyvinvoivat tulevat yhä terveemmiksi ja hyvinvoiviksi, mutta sairaat ja syrjäytyneet voivat entistä huonommin. Miten voisimme auttaa huonokuntoisia parempaan elämään? Miten valistaa lapsiamme siihen, että elämäntapasairauksia (johtuen kovista rasvoista, sokerista, tupakasta, alkoholista, huumeista jne.) kannattaa alkaa jo hyvissä ajoin välttämään?

Minulla ei ole näihin vaikeisiin kysymyksiin kaiken kattavaa ja ratkaisevaa vastausta, mutta yhteiskunnan päättäjillä on monet avaimet käsissään. Lisäksi Suomi on vapaa maa ja on myös hyväksyttävä se, että kaikki eivät halua elää terveellistä elämää. On kuitenkin paljon ihmisiä, jotka haluaisivat voida paremmin ja elää terveellisemmin.

Ainoa keino, miten voin heitä tai teitä auttaa on oma esimerkki sekä vinkit. Mielelläni olenkin jakanut ihmisten kanssa vinkkejä ruokavaliosta, urheilusta, hengellisyydestä ja ylipäätään hyvästä elämästä. Erityisen tarkalla korvalla kuuntelen asiantuntijoita ja omalla alallaan menestyneitä – samaa suosittelen muillekin.

Näiden lisäksi minulla on yksi ässä takataskussa. Voin ajoittain myös saarnoissa ja hartauspuheissa tarjota ihmisille sellaista evankeliumia, joka välittää Jumalan armoa ja ottaa huomioon ihmisen kokonaisuutena. Tämä terveysintoiluni varmasti myös ärsyttää joitakin lukijoita. Ärsytys ei kuitenkaan ole aina pahasta. Se voi johtaa uudenlaiseen ja parempaan elämään.

  1. Kannustan meitä kaikkia vaikuttamaan vastuullisesti ja rohkaisemaan muitakin tähän.Mainitsen tässä kaksi tärkeää näkökulmaa, jotka ovat olleet käytössämme toimiessani sellaisten järjestöjen hallituksissa, jotka lobbaavat säännöllisesti eduskuntaa ja EU-elimiä.

    1. Toimitaan rauhanomaisesti jonkun asian puolesta, eikä ketään vastaan. Pelkkä jonkun asian vastustaminen on kyllä helppoa, mutta ei lopulta vie eteenpäin. Siis rohkeasti lippu salkoon oman asian puolesta! Kun sinulle tärkeä henkilö poikkeaa tästä, kysy häneltä ystävällisesti miten hän ymmärtää vastuullisen vaikuttamisen.

    2. Vastuullinen vaikuttaminen lähtee asiapohjalta. Tällöin täytyy nähdä vaivaa sen eteen, että perehtyy asiakysymyksiin ja koittaa hahmottaa kokonaisuutta. Olen itse esimerkiksi kirjoittanut viime aikoina ihmisoikeuskysymyksistä, jolloin olen joutunut perehtymään mm. YK:n ihmisoikeuksien julistuksen sisältöön ja siihen miten julistus yleensä ymmärretään. Pelkkä mielikuva siitä, että ihmisoikeudet ovat minulle tärkeitä, ei vielä kanna.

    Kysyn nyt nämä kaksi kysmystä Tulkaa kaikki -liikkeen ehdokkailta: Toimitko rauhanomaisesti (eikä ketään vastaan) ja missä määrin olet perehtynyt asiakysymyksiin.

    Onnea ja menestystä seurakuntavaaleihin!

    • Kyse on siitä, että monissa seurakunnissa on edelleen listoja ja yksittäisiä ehdokkaita, jotka ovat vaalissa mukana ns. sammutetuin lyhdyin eli on vaikea saada mistään tietoja, mitä nämä ehdokkaat ovat mistäkin mieltä. Tulkaa kaikki -liike kannustaa siis muitakin kertomaan avoimesti, mitä asioita ajavat onassa seurakunnassa ja kokonaiskirkollisesti. Tällainen avoimuus olisi nähdäkseni kaikkien äänestäjien etu.

    • Samuli Korkalainen, olen useampaan otteeseen törmännyt sellaiseen, että Tulkaa kaikki -liike sanoo tekevänsä yhtä, mutta käytännössä toimii aivan toisin. Ajattelen tässä esim. liikkeen nimeä. Viime vaaleissa moni pettyi kun luuli äänestäneensä kirkon yhtenäisyyttä ajavaa liikettä, mutta käytännössä antoi äänensä kuluvalla vaalikaudella voimakkainta epäsopua ylläpitäneelle liikkeelle, joka ei yritäkään hyväksyä kaikkia kirkon jäseniä, kuten näkyy vaikka yllä Salmen kommentissa jossa hän siteeraa Vesa Hirvosta.

      Osaisitko sinä avata tätä puheen ja teon ristiriitaa?

    • Tulkaa-kaikki liikkeen tavoitteena on uudistaa kirkkoa ohjelmaansa kirjattujen tavoitteiden mukaisesti. Liikkeen toimintaa koordinoi 21 hengen toimintaryhmä ja hiippakunnissa toimii yhteyshenkilöiden verkosto.

      Itseni on vaikea mieltää, miten liikkeen jäsenmäärä ylipäätään laskettaisiin. Yksi tapa voisi olla laskea jäseniksi kaikki, jotka ovat internetissä allekirjoittaneet liikkeen ohjelman. Heitä on noin 1700.

      Seurakuntavaaleissa liikkeellä on vaalilistoja joissain seurakunnissa ja toisissa liikkeen tavoitteet allekirjoittaneet ehdokkaat ovat mukana muiden vaalilistojen kautta. Toki liike vaikuttaa muutakin kautta kuin vain kirkkovaltuustoissa.

      Ehkä mittaisin liikkeen relevanssia sen avulla, miten hyvin liike onnistuu tavoitteidensa saavuttamisessa. Tuo jäsenmäärä on mielestäni vähän huono mittari kun liikkeen jäseneksi ei varsinaisesti ilmoittauduta (ellei nettiallekirjoitusta lasketa).

    • Kun luen TK-liikkeen ohjelmaa, tulee väistämättä mieleen populistinen lähestymitapa. Ohjelmassa heijastuu vahvana ainakin kaksi populisimin perustuntomerkkiä. Ensinnäkin siinä on vahva uhkakuva, eli kirkon herätysliikkeet. Jotenkin toiminta tuntuu kertyvän tämän kysymyksen ympärille, vähemmän sen sijaan on pohdittu seksuaalivähemmistöjen tilannetta kirkossa. Toisekseen ohjelmassa ei ole esitetty varsinaista ratkaisua, jotka liike ajaa.

      Liikkeen ehkä vahvin puoli sen voimakas tunteisiin vetoaminen, jonka miinuspuolena varsinaiset asiakysymykset näyttäisivät jääneen paljon vähemmälle huomiolle. Tästä olisi mielekiintoista kuulla esim. SETAn puheenjohtajan kommentti, koska hän on vaaleissa ehdolla ja SETA on toiminut paljon normaalimmalla tavalla.

      Minusta huomattavasti vastuullisempaa olisi uhkakuvan vahvistamsien sijaan nähdä kirkon herätysliikkeet voimavarana, jonka kanssa voidaan tehdä yhteistyötä tärkeiden päämäärien saavuttamiseksi.

    • Nyt kun tämä uutinen on ollut K24:ssä jo muutaman päivän, olen odottanut Tulkaa kaikki -liikkeen ehdokkaiden kommentteja, mutta niitä on tullut perin vähän ja keskustelut ovat tyrehtyneet alkuunsa.

      Mutta onneksi Jusu, joka kertomansa mukaan ei kuulu kirkkoon, sentään kertoo mitä TK-liike edustaa!

      Tulkaahan rohkeasti mukaan keskusteluun, että voisin edes kysyä mitä ohjelmassa mainittu keskusteluyhteyden luominen kirkon toimijoihin voisi oikein tarkoittaa. Jos edustamanne asiat ovat oikeansuuntaisia, ne kyllä kestävät julkisenkin keskustelun. Vai pitääkö vaikeneminen tulkita siten, ettette itsekään usko ohjelmaanne!?

  2. ”– Kirkon jäsenten valtavirta ihmettelee kirkossa käytävää keskustelua. Konservatiivisesti ajattelevat ovat tällä hetkellä yliedustettuina päätöksenteossa, mikä näkyy kirkon linjauksissa. Seurakuntavaaleissa kirkon jäsenillä on todellinen mahdollisuus vaikuttaa kirkon suuntaan”, sanoo liikkeen koordinaattori Vesa Hirvonen.

    Luettuani yllä olevan, mieleeni nousi kysymys, että tarkoittaa Vesa Hirvonen sanoessaan ”Konservatiivisesti ajattelevat ovat tällä hetkellä yliedustettuina päätöksenteossa, mikä näkyy kirkon linjauksissa.”, että tuo konservatiivien edustus ja heidän linjauksensa ovat huonoja asioita kirkon sisällä kun sinne kaivataan uutta suuntaa?
    Mihin suuntaan uusien edustajien tulisi Tulkaa kaikki-liikkeen edustajien mielestä vaikuttaa/muuttaa kirkon sisällä olevaa seurakuntaelämää? Tulisiko muuttaa oppia, kirkon hallinnollisia rakenteita, työntekijöiden työtehtäviä, tulisiko lisätä luottamushenkiköiden valtaa, tulisiko häätää joitakin lähetysjärjestöjä ulos kirkosta?

    • Muotoilin edellisen kommenntini ehkä huonosti. Tarkoitin sitä, että monipuolisesta ohjelmajulistuksestaan huolimatta Tulkaa kaikki-liikkeen julkiset ulostulot ovat keskittyneet melkein pelkästään joidenkin lähetysjärjestöjen syrjiviksi leimaamiseen ja jopa julkiseen ehdotukseen, että järjestöjen jäsenten tulisi erota kirkosta ja liittyä lähetyshiippakuntaan.

      TK-liikken ohjelmassa kerrotaan: ”Tarvitsemme ennakkoluulottomia avauksia. Eri tavoin ajattelevien kirkollisten ryhmien välille on rakennettava luottamusta ja sovintoa. Kirkossa on määrätietoisesti tuettava rehellistä keskustelua.
      Erityisen tärkeää on, että kirkon yhteyteen pääsevät ne, jotka tuntevat tarvitsevansa sitä, mutta jotka pettyneinä ovat jo jättäneet sen. Voimaton viivytystaistelu jäsenkatoa vastaan ei riitä. Kirkon on käytävä avoimeen kamppailuun saadakseen takaisin myös ne, jotka ovat jo lähteneet.”

      Onko Tulkaa kaikki-liikkeesä havaittu sitä, että jotkut kirkon jäsenet ovat jättäneet kirkon juuri siksi, että siellä sallitaan kirkon aktiivisen lähetysväen syrjintä lopettamalla niiden lähetysmäärärahat ja leimaamalla lähetysjärjestöt syrjiviksi? Mielestäni kirkon on käytävä avoimeen kamppailuun sen eteen, että saadaan loppumaan esim. Tulkaa kaikki-liikkeen julkisesti harjoittama lähetysjärjestöjen leimaaminen ja syrjintä ja että Tulkaa kaikki-liike alkaa toteuttaa ohjelmajulistustaan myös tältä osin ” Eri tavoin ajattelevien kirkollisten ryhmien välille on rakennettava luottamusta ja sovintoa.” Sovintoa synnytetään yleensä rauhanomaisella kanssakäymisellä, ei agressiivisella toisen osapuolen mollaamisella ja syrjiväksi leimaamisella.

    • Teknisesti ottaen Johanna Korhosen mielipidekirjoituksessa ei kehotettu järjestön jäseniä eroamaan kirkosta ja liittymään lähetyshiippakuntaan kuten Salme omassa kommentissaan väittää.

      Mielestäni Korhonen tarkoittaa kommentillaan sitä, että mikäli lähetysjärjestöt eivät sitoudu kirkon näkemykseen naispappeudesta ja naispappien syrjimättömyydestä ja ovat kirkon yhteydessä vain rahan takia, voisi olla parempi että ne irtaantuvat kirkosta ja etsivät hengellisen kodin lähetyshiippakunnasta.

      Lähetysjärjestöjen jäsenten kuulumisesta evankelis-luterilaiseen kirkkoon Korhonen ei kirjoita mitään. Toisekseen moni lähetyshiippakuntalainen on evankelis-luterilaisen kirkon jäsen.

    • ”Mielestäni Korhonen tarkoittaa kommentillaan sitä, että mikäli lähetysjärjestöt eivät sitoudu kirkon näkemykseen naispappeudesta ja naispappien syrjimättömyydestä ja ovat kirkon yhteydessä vain rahan takia, voisi olla parempi että ne irtaantuvat kirkosta ja etsivät hengellisen kodin lähetyshiippakunnasta.” Jusu

      Kaikki lähetysjärjestöt ovat sitoutuneet kirkon yhteiseen lähetyssopimukseen hyväksymällä ja allekirjoittamalla sen. On valheellista väittää, etteivät ne hyväksy sitä. Myöskin ajatus/luulottelu, että lähetysjärjestöt ovat kirkon yhteydessä vain rahan takia on ilkeämielisen absurdi. Lähetysjärjestöt ovat kirkon yhteydessä siksi, että luterilainen kirkko on niiden hengellinen koti, josta ne eivt halua irtaantua vaan palvella sitä aktiivisesti ja toteuttaa kirkon lähetyskäskyä viedä evankeliumi ympäri maailmaa.

    • Olipa niin tai näin niin joka tapauksessa Korhonen ei kirjoituksessaan kehota lähetysjärjestöjen jäseniä eroamaan evankelis-luterilaisesta kirkosta kuten täällä hetki sitten väitettiin…

    • ” lienee parempikin, että ne hakevat uuden kodin esimerkiksi Lähetyshiippakunnasta.” lainaus linkin tekstistä.

      Jos tuo ei ole kehotus niin ainakin suositus hakea uusi koti Lähetyshiippakunnasta?

    • Jusu Vihervaara. Minun on vaikea lukea tuota tekstiä tavallasi:

      ”Syrjivien lähetysjärjestöjen rahoituksen leikkaukset ovat saaneet jotkut konservatiivipiirit uhkailemaan kirkosta lähtemisellä. On oikeutettua kysyä, onko niiden motiivi kirkossa pysymiseen pelkkä rahan saaminen. Jos näin on, lienee parempikin, että ne hakevat uuden kodin esimerkiksi Lähetyshiippakunnasta.”

      Kirkon lähetysjäjrjestöt ovat allekirjoituksillaan varmentaneet halunsa olla nimenomaan kirkon järjestöjä. Kaikkien kirkon lähetysjärjestöjen yhteistyökirkkojen edustajat kokoontuivat keväällä Suomessa kirkon kutsumana. Se vahvisti näiden ulkomaisten kirkkojenkin asemaa nimenomaan Suomen kirkon yhteistyökumppaneina.

      On vaikeaa ymmärtää, että joku oikeasti olettaa, että lähetysjärjestöjen tarkoituksena voisi olla vain kerätä rahaa keinolla millä hyvänsä. Se kuulostaa yllättävältä asiantuntemattomuudelta. Jokaisen lähetysjärjestön ja koko lähetystyön tarkoituksena on aina ollut käyttää rahaa julistukseen ja palveluun maailmalla niin paljon kuin vain saa, parhaalla mahdollisella (ja tarkalla) tavalla, nykyisin usein yhteistyökumppanien kanssa yhdessä sovitulla tavalla.

      On syytä mainita, että kaikki kirkon lähetysjärjestöt ja FIDA tekevät yhteistyötä myös esim lähetystyöntekijöiden henkisen huollon alueella. Olen käytännössä todennut, että riippumatta järjestöstä, maanosasta, maasta tai toimenkuvasta, työntekijät helposti tajuavat tekevänsä täysin samaa työtä. Henkilötason erimielisyydet eivät suinkaan seuraa lähetysjärjestöjen rajoja.

  3. Houstonin kaupunki on vaatinut viideltä kaupungissa vaikuttavalta pastorilta nähtäväksi ”kaikkia puheita, esityksiä tai saarnoja”, jotka liittyvät jollain tavalla homoseksuaalisuuteen, sukupuoli-identiteettiin, kaupungin pormestariin Annise Parkeriin tai kiisteltyyn HERO-asetukseen. Vaatimus koskee pastorien valmistelemaa, pitämää, muokkaamaa tai hyväksymää materiaalia.

    – Tässä on suunta, mihin mekin ollaan menossa.

    • En usko Rustholkarhun väitettä.

      Mielestäni ei ole kovin todennäköistä, että Suomessa yksittäisen kaupungin pormestari ja kaupungissa vaikuttava uskonnollinen liike alkaisivat taistelemaan siitä, saako transsukupuolinen henkilö käyttää oman sukupuolensa mukaista julkista käymälää.

      Suomessa uskonnollisten tahojen mielenkiinto on kohdistunut muualle kuin siihen, missä vessassa ihminen käy. Pohjoismaissa tämä ongelma on muutenkin pienempi eikä sitä yleensä mielletä uskonnolliseksi kysymykseksi. Esimerkiksi Arlandan lentokentän vessat ovat sukupuolineutraaleja.

    • Seurakuntalaisen uutisoima kanadalainen työsyrjintätapaus on yksiselitteisesti väärin. Ketään ei saa syrjiä uskonnon takia. Uutinen tosin perustuu The Christian Institute lobbausjärjestön julkaisuun, joten vastuullisen lukijan kannattaa tiedostaa järjestön pyrkimys yksipuoliseen propagandaan.

      Voisin tietysti vaihtaa seurakuntalaisen artikkelissa uskonnon homoseksuaalisuudeksi niin saisimme lähestulkoon toisinnon siitä keskustelusta, kelpaako homopari lähetystyöhön:

      Järjestömme johtajista suurin osa on Raamatulle uskollisia, joten olemme kristillinen organisaatio. Suurin osa meistä kokee, että homoseksuaalisuuden harjoittaminen on tuhonnut kulttuurimme, traditiomme ja elämäntapamme”, järjestöstä todettiin.

      Järjestön sähköposteissa ilmoitettiin myös, että ”Homouden harjoittaminen on syyllinen kaikkein karmeimpiin moraalin rappioon ja perhearvojen tuhoutumiseen maailmanhistoriassa”. Lisäksi järjestön mukaan töihin ei ole tervetullut kukaan, joka on Paquetten tavoin opiskellut Trinity Western Universityssä, koska kyseinen oppilaitos sitoutuu vapaamieliseen seksuaalimoraaliin ja sallii esimerkiksi homoseksualismin harjoittamisen.

    • En välttämättä juuri nyt. Ennemminkin pyrin sanomaan, että jos samaan aikaan esitetään mielipiteitä sen puolesta, että homoilta kiellettäisiin lähetystyön tekeminen, on hieman tekopyhää itkeä siitä, että jotakuta uskovaista syrjitään hänen vakaumuksensa takia.

      Ja kuten jo totesin, mielestäni työsyrjintä on väärin sekä seksuaalisuuden että vakaumuksen perusteella.

    • Esimerkki tapaukset näyttävät, mihin kyseinen tie johtaa. Pois normaalista järjestyksestä ja vaikka pakolla. Uusi maailmanjärjestys, johon ei kuulu sukupuolta. Ehkä viimeinen villitys.

  4. Itse toivoisin että tämä liike saisi mahdollisimman vähän valtaa. Liike on avoin kortti homoseksuaalisuuden normalisointiin. Jos he saisivat päättää homoseksuaalisuuden vastustaminen kriminalisoitaisiin. Tätä he ajavat. Kirkon uskon tulkinta on heidän mukaan konservatiivien käsissä jotka vastustavat heidän missiota. Koko liike kulminoituu homoseksuaalisuuden vaatimukselle, tämä on se kakku, muu vaahto on vain kuorrutetta.

    • Sami Paajanen, voitko kuitenkin nähdä seksuaalivähemmistöihin kuuluvat saman Jumalan luomina ihmisinä, ja antaa heillä tämä arvo?

Jussi Koivisto
Jussi Koivisto
Luterilaisuutta, monipuolisuutta, sivistystä, hyvyyttä, tiedettä, kauneutta, taidetta ja urheilua arvostava kappalainen, tiedemies (TT) ja kirjoittaja sekä fitnessvalmentaja ja -urheilija. Motto: "Kristus vie helvetin kautta taivaaseen." Instagram: @fitsisu