Pohjoistansanialaisen Nasholin yläkoulun rehtorin Pulkeria Mrosson toimisto on erinomaisessa järjestyksessä. Pöytää peittää valkoinen liina ja vaaleanpunainen kirjoitusalusta. Ilmoitustaululla on siistissä järjestyksessä nastoilla kiinnitettyinä  vuoden 2016 seinäkalenteri, viralliset kirjeet, opettajalistat ja oppilastilastot.

Olen tuonut kouluun vieraan Suomesta, Karjaan yhteiskoulun rehtorin Timo Oksasen.

”Pidättekö te luokkien ovet lukittuina koulupäivän jälkeen?” Timo Oksanen kysäisee keskustelun avaukseksi.

”Meillä ei ole ovia kaikissa luokissa”, Pulkeria Mrosso naurahtaa.

Koulun keskeyttäminen on tavallista

Nasholin koulu on tyypillinen esimerkki uusista paikallishallinnon alaisista eli ward-kyläliittymien yläkouluista. Koulun infrastruktuuri on riittämätön, askeettisten luokkien ainoa opetusväline on liitutaulu. Koululla ei ole sähköä. Parin pienen aurinkopaneelin virta riittää opettajien kännyköiden lataamiseen. Sadevesi varastoidaan suuriin muovitankkeihin. Sadeveden loputtua koulu ostaa veden, joka tuodaan koululle tankkiautolla tai traktorin peräkärryllä suurissa tynnyreissä. Koulun kaivon vettä voi käyttää kasvimaan kasteluun, mutta se ei ole juomakelpoista. Oppikirjoja ei ole riittävästi, eikä koulussa ole tietokoneita. Tukiopetukseen ei riitä varoja, eikä erityisopetusta ole.

Viime vuonna Nasholin koulussa opiskeli 339 oppilasta.  Vuoden aikana 10 poikaa ja 13 tyttöä keskeytti koulunkäynnin.

”Miksi oppilaat jättävät koulun kesken?” Timo Oksanen kysyy.

Pulkeria Mrosso huokaisee: Teiniraskaudet, varhaiset avioliitot. Kahdessa tapauksessa tyttö jätti koulun siinä vaiheessa, kun sulhasen suku oli maksanut tytön perheelle morsiusmaksut. Poikia pikkubisnes houkuttelee enemmän, tai sitten poika jää kotiin paimentamaan karjaa. Perinteisen aikuistumisriitin läpikäynyttä ympärileikattua poikaa kohdellaan omassa yhteisössä aikuisena, mutta koulussa häntä koskevat samat säännöt kuin kaikkia muitakin. On niitä, jotka kokevat tämän loukkaavana, erityisesti jos he saavat rangaistuksen. Koulu saa jäädä.

Opetus on vieraalla kielellä

Vierailuhetki osuu koulun loma-aikaan. Koulun pihalla on hiljaista, suuren lehtevän puun alla istuu kolmen opettajan porukka juttelemassa. Oppilaat ovat jo lähteneet, mutta opettajien työ  jatkuu. Marraskuu on yläkoulun valtakunnallisten päättökokeiden ja koulun sisäisten kokeiden aikaa. Opettajat tarkastavat kokeita.

”Miten Nasholin koulu pärjää valtakunnallisissa kokeissa?”

Rehtori Mrosso huokaisee toisen kerran.

”En edes haluaisi kertoa teille tuloksista.”

Nelivuotisen yläkoulun päätteeksi melkein puolet (47 %) koulun oppilaista reputti päättökokeissa viime vuonna. Yhteensä 33 oppilasta.

”Vanhemmat eivät näe koulutuksen merkitystä”, Pulkeria Mrosso toteaa. ”Suurin ongelma on opetuskieli, englanti. Oppilas ei ymmärrä opetusta. Teoreettiset oppiaineet jäävät heille vieraiksi. Kodin ja koulun maailmat eivät kohtaa.”

Timo Oksanen kertoo omasta koulustaan: Lukuaineiden lisäksi Suomen yläkoulujen lukujärjestyksessä on käytännöllisiä aineita: käsitöitä, kotitaloutta, musiikkia, kuvaamataitoa, liikuntaa.

Pulkeria Mrosso innostuu.

”Jos meillä olisi käytännöllisiä oppiaineita, vaikkapa kotitaloutta, olisi paljon helpompi näyttää vanhemmille, että lapsi oppii koulussa tärkeitä taitoja. Tansanialainen koulu on liian teoreettinen.”

Kiertelemme Pulkeria Mrosson, Timo Oksasen ja apulaisrehtori Leodgar Moshan kanssa koulun alueella. Luokkahuoneet on tyhjennetty loman ajaksi. Pulpetit on pinottu niihin pariin luokkaan, joissa on ovi. Ovessa roikkuva riippulukko varmistaa, että pulpetit löytyvät luokasta loman jälkeenkin.

Koulu ei näe oppilasta

Meistä moni haluaa uskoa koulutuksen vaikuttavuuteen. Lapsi menee kouluun, oppii lukemaan, kirjoittamaan, laskemaan. Omaksuu vieraita kieliä, oppii käyttämään tietokonetta, tutustuu luonnon ja yhteiskunnan lainalaisuuksiin. Liittyy täysivaltaisena digilukutaitoisena jäsenenä moderniin maailmanlaajuiseen elämänmenoon. ”Globaali verkottuminen on jo täydellistä ja seuraava vaihe on yhä digitaalisempi globaali todellisuus”, julistaa fb-kaveri päivityksessään.

Koulutuksen siunaus ei kuitenkaan ulotu kaikkien elämään. Diakonia-ammattikorkeakoulun lehtori Mikko Malkavaara on esittänyt globalisaation symboleiksi tietokoneen (verkon), lentokoneen ja englannin kielen – koulutukseen ja oppimiseen kietoutuvia kaikki tyynni. Maailmanlaajuisen verkottumisen ulkopuolelle ”kulttuuritaskuihin” jääviä  globalisaation symbolit vain hipaisevat, jos koskettavat lainkaan. Tansanialaisissa yläkouluissa aloittaa oppilaita, jotka eivät seitsemän vuoden alakoulun jälkeen osaa lukea. Koulu näyttäytyy oppilaalle turhauttavana merkityksettömän ulkoluvun pakkolaitoksena, joka johtaa umpikujaan. Ruumiillinen rangaistus ei vapauta luovaan ilmaisuun. Oppimisvaikeuksia ei ymmärretä. Koulun kulttuuri ei tunnista eikä tunnusta kodin kielen ja kulttuurin arvoa. Koulu ei näe oppilasta.

”A teacher takes time,
to help and teach
with English and Maths
or on a Computer;
It is someone who’s patient
Who never gives less
than the very best.”

Runo Nasholin yläkoulun rehtorin ilmoitustaululla. Koululla ei ole yhtään tietokonetta.

Nasholin koulun opettajat ovat mukana Lähetysseuran ja Tansanian evankelis-luterilaisen kirkon yliopiston Makumiran täydennyskoulutusohjelmassa, jossa opettajille opetetaan uusia, oppilaskeskeisiä opetusmenetelmiä sekä oppimisvaikeuksien tunnistamista ja tukitoimia. Hankkeessa on mukana Merun alueen 16 heikoimmin menestyvää yläkoulua.

Teksti ja kuva: Katri Niiranen-Kilasi, kieltenopettajien kouluttaja, Tansania

Kuvateksti: Nasholin koulurakennuksen edessä vasemmalta Nasholin yläkoulun rehtori Pulkeria Mrosso, Karjaan yhteiskoulun rehtori Timo Oksanen, Nasholin yläkoulun apulaisrehtori Leodgar Mosha.