Kapinaa vai keskustelua?
Kirkolliskokouksessa marraskuussa 2016 julkaisimme 25 edustajan voimin kannanoton, jossa sitoudumme toimimaan sen hyväksi, että kirkko sopeutuu uuteen avioliittolakiin ja alkaa toimia sen mukaisesti eli vihkien ja siunaten kaikki parit, heitä mitenkään erottelematta.
Kyseessä oli sanamuodoiltaan lempeä ja asiallinen kannanotto, joka kuitenkin herätti joissakin kanssaedustajissa voimakkaita tunteina. Meitä syytettiin puhujanpöntöstä muun muassa ”kapinalipun heiluttajiksi” sekä henkilöiksi, jotka ”vetävät maton kirkolliskokouksen alta” ja ”pyyhkivät piispojen selonteolla pöytää”. Kuulimme puheita ”irtiotosta” ja ”kirkon yhteisten päätösten mitätöinnistä”.
Mitä ihmettä? Miten kirkolliskokousedustaja, kirkon ylimmän päättävän elimen jäsen, edes periaatteessa voisi kapinoida jotakuta vastaan? Kapinahan kohdistuu aina johonkuhun, jolle kapinoija on alisteinen. Kenelle ylimmän päätöksentekoelimen jäsen olisi alisteinen? Miten voi vetää mattoa itsensä alta? Miksi normaalia keskustelua puhutellaan pöydänpyyhkimiseksi? Mikä on se yhteinen päätös, jota tätä keskustelumme turhentaisi, kun kyseessä on nimenomaisesti tilanne, jossa sitä yhteistä päätöstä ei ole?
Asiassa on kyse tästä: kirkon ja valtion käsitys avioliittoon vihittävien sukupuolista on ensi maaliskuun alkuun asti yhtenevä – vihittäviksi tarvitaan nainen ja mies. Maaliskuun alusta avioliittolaki, jota myös kirkko on tähän asti sellaisenaan noudattanut, muuttuu.
Kirkko putoaa tavallaan tyhjän päälle sikäli, että sen itse säätämissä laeissa (kirkkolaki ja kirkkojärjestys) ei puhuta mitään vihittävien sukupuolista. (Alemmanasteinen säädös eli kirkkokäsikirja puhuu, mutta koska alemmanasteista säädöstä on aina tulkittava ylemmänasteisen mukaan, ei toisin päin, käsikirja on tässä tilanteessa heikoin mahdollinen juridinen peruste asettaa seurakuntalaisia eriarvoiseen asemaan. Siihen tarvittaisiin erillinen lakitasoinen säädös, joka kirkolta nyt siis puuttuu.)
Nyt monet papit ovat epävarmoja siitä, tulisiko heidän noudattaa lakia, kuten tähänkin asti, vai totella piispoja, joiden mukaan avioliittolakia ei tässä tilanteessa enää pidäkään sellaisenaan noudattaa.
Vastakkain ovat nyt valtion laki ja piispojen sekä kirkkohallituksen lainsäädännöstä tekemä tulkinta, jota voidaan hyvin perustein epäillä virheelliseksi. Voidaanko tästä virheelliseksi epäillystä tulkinnasta käydä normaalia, asiallista ja kriittistä keskustelua? Meidän mielestämme voidaan. Kyseessä ei ole kapina, irtiotto, uhoaminen eikä muu sopimaton möykkääminen, vaan aivan normaali vastuullisten päätöksentekijöiden käymä keskustelu merkityksellisestä asiasta.
Meillä Helsingin hiippakunnassa ei ole ”kapinapappeja”, ”marttyyripappeja” tai ”sankaripappeja”. (Meillä ei myöskään ole erikseen ”heteroseurakuntalaisia” ja ”homoseurakuntalaisia”.) Meillä on ainoastaan seurakuntalaisia sekä pappeja, jotka virkavastuisina toimijoina tulkitsevat avointa tilannetta kukin tavallaan. Vältämme kaikkea dramatiikkaa. Hallinnollisen keskustelun ja näkemyserojen ei pidä antaa häiritä seurakuntalaisten hääjuhlia tai muuta elämää millään tavalla.
Kirkolliskokouksessa jouduimme selventämään, mikä ero on ”pöydänpyyhkimisellä” ja ”keskustelulla”. Keskustelu on sitä, että kaikki osalliset tuovat esiin näkemyksensä altistaen ne samalla asialliselle arvioinnille ja kritiikille. Keskustelun kautta haemme parhaat ratkaisut. Keskustelu on intensiivinen oppimisprosessi kaikille osapuolille.
Meillä Helsingin hiippakunnassa on tapana keskustella avoimesti ja kaikkien osallisten asiantuntemusta hyödyntäen. Argumentteja arvioidaan niiden sisällön, ei niiden esittäjän hierarkia-aseman perusteella. Tosiasioita arvostamme korkealle.
Korkeimpaan päätöksentekoelimeen kuuluvien luottamushenkilöiden (kirkolliskokousedustajien) tehtävää luonnollisesti edesauttaa se, että myös piispamme Irja Askola toimintatapa perustuu korkeaan osaamiseen, luottamukseen ja avoimeen vuorovaikutukseen (ei esimerkiksi pelotteluun, uhkailuun tai erilaisten rangaistusten sommitteluun milloin kenellekin). Olemme kaikki vapaita antamaan parhaan osaamisemme kirkon hyväksi.
Hyvähenkinen vuorovaikutus ja ajatustenvaihto jatkukoot. Lämpimästi kiitän kaikkia siihen osallistuneita ja edelleen osallistuvia.
Johanna Korhonen
kirkolliskokousedustaja
Helsingin hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja
kirkolliskokouksen yleisvaliokunnan puheenjohtaja
102 kommenttia
Täällä on nyt nostettu tapetille eronneiden kirkossa uudelleen vihkimiset, joilla yritetään puolustaa sitä, että myös spn-parit tulisi vihkiä kirkossa avioliittoon.
Järkiperäisenä ihmisenä minun on vaikea ymmärtää sitä logiikkaa millä asiaa perustellaan. Ensin on tuotu esille Raamatun jakeita, jotka kieltävät uudelleen vihkimisen (paitsi joissain tapauksissa) ja oltu sitä mieltä, että Raamatun mukaan eronneiden uudelleen vihkiminen ei ole raamatullista. Mutta samalla tällä ei-raamatullisella mallilla yritetään vakuuttaa, että spn-avioliitot pitää myös sallia kirkossa, vaikka Raamatussa sellaista avioliittoa ei ole. Miksi kirkon pitäisi toimia näissä kahdessa tapauksessa vastoin Raamatun ohjeita? Eikö oikeampi käytäntö olisi, että molemmissa tapauksissa noudatetaan Raamatun antamia ohjeita?
Salme Kaikusalo mitä ”kirkko” edustaa, ihmistä vai Jumalaa?
Jos tähän ei osaa vastata niin ei voi ymmärtää Jumalan Sanaa.
Sari L-R on ihan oikeassa. kirkko on jo pitkään antanut moraalinsa laskea. Kuudes käsky muutettiin muotoon: älä tee aviorikosta. Muutoksen jälkeen avioliiton ulkopuolinen seksi näyttäytyy hyväksyttävänä. Sellaiseen Raamattu ei kuitenkaan anna mitään lupaa. Avioliiton ulkopuolinen seksi on ihan yhtä väärää, kuin avioliitonkin rikkominen. Tästä tuskin puhutaan yhtään mitään. Homojen seksi voidaan ottaa silmätikuksi, kun se ei koske koko väestöä, vaan vain pientä osaa. Mitään ongelmaa homoseksin hyväksynnästä ei olisi, jos aikanaan olisi pidetty kiinni kuudennen käskyn alkuperäisestä merkityksestä. Tällöinhän homojen seksi tuomittaisiin vääränä ilman muuta. Nyt siitäkin on tullut tulkinnanvarainen asia.
Niinhän se olikin kapinointia. Kuten tiedät, katolinen kirkko reagoi hyvin voimakkaasti Lutherin toimintaan.
Risto Korhonen, kyllä Suomen ja Ruotsin kirkon johtohenkilöillä onpaljonkin kanssakäymistä. Esimerkiksi Irja Askola ja ruotsalainen piispa Tuulikki Koivunen Nylund ovat ryypänneet yhdessä Askolan kämpillä. Juomat ostettiin krkon piikkiin. Muutenhan emme sitä tietäisikäön.
Täällä niellään hyttysiä mutta kamelit ovat vapaalla. Kun nyt halutaan olla moralisteja, niin olisi syytä kiinnittää huomiota sosiaalisen yhteiseläm,än suurimpaan syntiin : Avoparina elämiseen. Noin ehkä puolet parisuhteessa elävät , elävät vihkimättöminä synnissä. He hankkivat lapsia ja niitä kastetaan kirkollisen järstyksen mukaan suhteen luonteesta välttämättä. Kuinka moni pappi kastekeskusteluissa ottaa huomioon sen että lapsen vanhemmat elävät synnissä?
Homopareja on joku muutama ,mutta avopareja satojatuhansia. Missä on todellisuudentaju? Missä on syntitietoisuus? Kerrotaanko vanhemmille miten hataralla pohjalla heidän liittonsa on ilman kirkollista vihkimistä? Sitten viellä varttuneet lesket ja eronneet jotka elävät etäsuhteissa mutta harrastavat sexiä? Voi synnin suuruutta ja kirkko on hiljaa.
Jos nyt ollaan moralisteja, niin ollaan sitä kunnolla ja yritetään palauttaa kuri ja järjestys ihmisten yhteiselämään. Kun keskustelun syntiluetteloa laaditan, niin Jeesus kylla selvästi sanoi että mies joka katsoo naista himoiten on tehnyt huorin ja siis jää pelastuksen ulkopuolelle. Eikö olisi parasta että naiset pukeutuisivat burkkaan jotta miehet varjeltuisivat himoamisen synnistä ja kadotuksesta?
Onneksi kirkolliskokouksessa on tarpeeksi seurauksia harkitsevia jäseniä jotka tekevät kompromisseja joiden kanssa voidaan yhdessä elää.
Täällä on hyvinkin kattavasti tuotu esille erilaisia epäraamatullisia yhteiselämään liittyviä käytäntöjä. Ehkä uskonpuhdistus tulisikin aloittaa näistä epäkohdista? Voisivatko epäkohdat esille tuoneet henkilöt aloittaa kirkossa kampanjoinnin, tehdä vaikka kirkolliskokoukselle aloitteita, että ko. epäraamatulliset käytännöt tulee korjata?
Kysymyksiä etenkin niille, jotka eivät halua kirkon vihkivän homopareja. Esim. Ruotsissa se on mahdollista ja varmaan vihkimisiä on tapahtunutkin.
Onko Suomen kirkko hyvissä väleissä Ruotsin vastaavan kanssa, vai onko suhteet lyöty jäihin homoliittojen takia? Pitäisikö? Sen huomasin, ettei ainakaan paavi noin pienistä piittaa, mutta katolisilla nyt on muutenkin oma meininki (kuvittelin kyllä että homouskanta olisi jopa ankarampi heillä).
Onko Ruotsin ev.lut. kirkko nyt huonompi kuin Suomen? Meneekö peräti ruotsalaisen kirkon jäsenen ikuinen elämä viemäriin vihkimisten takia?
Jos Ruotsissa kirkko kuitenkin edelleen toimii ihan okei, eikä sen jäsenen pelastuminen ole uhattuna homovihkimisten takia, miksi Suomessa olisi toisin jos seurataan esimerkkiä?
Onko muuten Ruotsissa kirkolliset asiat nyt päin prinkkalaa, kun avioliittokäsitys on mitä on? Miten homojen vihkimisen haittavaikutukset näkyvät siellä kirkollisessa elämässä?
Ilmoita asiaton kommentti