Pappien sukupuoli ja ylösnousemus.

Kun vieläkin on erimielisyyttä naispappeudesta niin etsin ja törmäsin oivallukseen ,joka mielestäni tukee naispappeutta aivan teologisin perustein, ilman että tarvitsee tyytä kulturellisiin motiiveihin.Sellaisiin motiiveihin , joissa lievennetään evankeliumien sanomaa kutsumalla niitä aikahistoriallisiksi.

Mielestäni perustelut naispappeudelle  löytyvät kristinuskon peruskohdassa ylösnousemuksessa.

Katoliset ja eräät protestanttiset konservatiiviset perustelevat naispappeuden vastustamista sillä argumentilla, että nainen ei voi olla pappi , koska pappi on Kristuksen sijainen ja Kristus oli mies.

Pappi ei siis katolisen ja konservatiivisen käsityksen mukaan ole Jeesuksen sijainen vaan Kristuksen.Mutta Kristusha ei enään ollut mies .Jeesus oli ensin, mutta hän muuttui ylösnousemuksessa  ja syntyi kuoleman ja ylösnousemuksen kautta Kristukseksi , jonka olemus oli jotakin muuta.

Jos hän oli edelläkävijä ja jakoi ihmisen osan, niin logisesti  hän ylösnousi ulösnousemusruumiissa joka on sukupuoleton.

Ylösnousemusruumiin sukupuolettomuus on  Jeesuksen omia sanoja.

Siis miespappi ei myöskään voi olla Kristuksen sijainen, jos sijaisen sukupuoli tulee vastata Kristuksen ruumillista olemusta.Mies papilla ei ole sukupuoletonta ylösnousemusruumista.

Ainoa, missä pappi voi olla Kristuksen  sijainen, on hänen julistaessaan ja toimittaessaan jumalanpalvelusta ja sakramentteja ja sielunhoidossa julistessaan synnit anteeksi. Siinä hän on välkappale , työkalu, jotta Kristus ja Pyhä Henki voisi ottaa muodon ja tehdä työtään ihmisissä.

Työkaluja ,niinkuin Martta ja Mariat ja Salome jotka ostivat leivät jotka Jeesus pyhitti ja jakoi symboolisena ruumiina ja verenä omilleen jotta he eivät häntä unohtaisi.

Toivoisin, että useampikin tunnistelisi tuota kristityn roolia olla välikappale jonka kautta Jumala työskentelee . Tehden papillista työtä  uskossa, ollen välinpitämätön sille miltä asiat tuntuvat ja/ tai mitkä ajatukset täyttävät mielen.

Antaa tunteiden ja ajatusten elää omaa elämäänsä, mutta muu olemus tehköön sellaista työtä joka rakentaa Jumalan Valtakuntaa, ollen Hänen maalliinen ruumiinsa,  silmänsä, kätensä ja jalkansa jotkatekevät mahdolliseksi  vastata maailman ja seurakunan tarpeisiin.

Eihän sellaisessa ole naista tai meistä. Vaan sitten, kun  kummankin työpanos, joka tuo sekä naisellisen että miehisen elementin työhön, yhdistäen molemmat elementit yhdeksi,   syntyy täysi ihminen.

31 kommenttia

  • Jari Haukka sanoo:

    Pappeuteen valitaan miehiä siksi että Kristus teki niin. Näin oli kun hänet kirkastettiin vuorella, ja näin oli kun hän asetti ehtoollisen. Jos pappeus olisi myös naisille, olisi näissä avaintapahtumissa ollut myös naisia.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Ylösnoussut Kristus valitsi Magdalan Marian, jota oikein ylistävät kunnioittavat apostolinvertaisena.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Hirn sanoo:

      Voimme olla aika varmoja siitä että ensinmäisellä ehtoollisella oli myös naisia mukana . Todennäköisesti sitä valmistelemassa. Aikaisemmassa raamatunkohdassa kerrotaan kuinka opetuslapsia ja Jeesusta oli ainakin neljä naista jatkuvasti seuraamassa, palvelemassa ja jopa rahallisesti auttamassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jari Haukka sanoo:

      On yksi asia olla ”apostolin vertainen” ja toinen asia ”pappeus”.

      ”Voimme olla aika varmoja siitä että ensinmäisellä ehtoollisella oli myös naisia mukana . ”

      Miten niin, ainakaan evankeliumeissa ei ole mainintaa. Alla oleva teksti viittaa pelkkiin miehiin (vedenkanto kun raskaana työnä oli naisten osa 🙂 )

      ’Jeesus lähetti matkaan kaksi opetuslastaan ja sanoi: ”Menkää kaupunkiin. Teitä vastaan tulee siellä mies, joka kantaa vesiruukkua. Seuratkaa häntä, ja minne hän menee, siellä sanokaa talon isännälle näin: ’Opettaja kysyy, missä on häntä varten huone, jossa hän voi syödä pääsiäisaterian opetuslastensa kanssa.”(Mark 14:13-14).

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ”On yksi asia olla ’apostolin vertainen’ ja toinen asia ’pappeus'” Niin onkin. Uudessa testamentissa Kristus ilmoitetaan ylimmäiseksi papiksemme ja kaikki kristityt luetaan kuninkaalliseen papistoon.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jari Haukka sanoo:

      Hyvä Martti P,

      Tiedät paljon paremmin kuin minä, että papin virka on eri asia kuin kuninkaallinen pappeus.

      Kirkko on nähnyt hyväksi järjestää asiat niin että sakramentteja hoitavat siihen vihityt. Jopa useimmissa protestanttilahkoissa on jonkinlainen saarnaajan tai pastorin tehtävä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ”Kirkko on nähnyt hyväksi järjestää…” tämä on aivan eri asia kuin: ”Pappeuteen valitaan miehiä siksi että Kristus teki niin.”

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Blogin keskeisin virhe: Syntyessään toisen kerran Mariasta Kristus oli siitä eteenpäin sekä ihminen että Jumala: sekoittamatta, muuttamatta, erottamatta, jakamatta. Ylösnousemuksen ihme ei tehnyt tyhjäksi inkarnaation todellisuutta, ts. Jeesus on itse ruumiillistunut ylönousemus.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Hirn sanoo:

      Mutta jos hän todellakin jakoi ihmisen osan loppuun asti, niin hänellä oli ylösnousemusruumis ylösnousemuksessakin niinkuin ihmisillä on tai tulee olemaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Markku Hirn :”Mutta jos hän todellakin jakoi ihmisen osan loppuun asti, niin hänellä oli ylösnousemusruumis ylösnousemuksessakin niinkuin ihmisillä on tai tulee olemaan.”

      Hän kyllä jakoi ihmisen osan loppuun asti, mutta hänen tarkoituksensa ei ollut olla ”keisari”, vaan pelastaa ihmiskunta, joka syntiinlankeemuksen seurauksena uskoi, että ”keisari” ihmisiä riistävine lakeineen olisi Jumalasta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ehkä on vähän myöhä ruveta nyt löytämään Raamatusta tukea virkapäätökselle, kun se aikoinaan vietiin läpi lähes kokonaan tasa-arvokysymyksenä. Mutta tämä on tämän päivän trendi, ihminen päättää ja kampeaa jumalaansa samalle kannalle!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Leo Tihinen sanoo:

      Lauri Lahtinen.

      ”Ehkä on vähän myöhä ruveta nyt löytämään Raamatusta tukea virkapäätökselle, kun se aikoinaan vietiin läpi lähes kokonaan tasa-arvokysymyksenä. ” Edellä mainitusta olen täysin samaa mieltä, jopa siitä että asia on tasa-arvokysymys.

      Naiset on Suomen kirkossa hyväksytty papin virkaan yli kolmekymmentä vuotta sitten. Päätöksen teki silloinen kirkolliskokous, joten siasta keskustelu on täysin turhaa ja hyödytöntä. Jos jotkut ei päätöstä hyväksy, niin se on heidän ongelmansa. Ja onhan näille ”Jumalantahtoon” taipumattomille olemassa Lähetyshiippakunta, joten eiköhän tämä asia ole harvinaisen selvä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Jos Raamattu halutaan ymmärtää Jumalan hengen innoittamana, niin on aivan oikea sellainen ymmärrys, että naisen tulee olla hiljaa seurakunnan kokouksissa. Ja jos nainen ei jotain ymmärrä, niin olkoon edelleen vaiti ja sopuisa, mutta kysyköön asiaa kotonaan mieheltään.

      Siis. Ei 1 Kor. 14 tai 1 Tim. 2:11 tarkoita pelkästään naisen toimimista seurakunnan paimenena vaan ylipäänsä naisen olemista seurakunnan kokouksissa. Siinä on paljon muutakin, minkä mm. Lähetyshiippakunta huoletta naisilta hyväksyy, kuten koruista, tukkalaitteista jne…

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Tuula Hölttä. En ymmärrä mitä haluat sanoa? Miten muuten aivan oikea toteamuksesi liittyy tekstiin?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Leo Tihinen sanoo:

    Korjaus kommenttiini; ”Joten asiasta keskustelu on turhaa ja hyödytöntä.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Markku Hirn :”Miten muuten aivan oikea toteamuksesi liittyy tekstiin?”

    Siten, että kun kirjoitat blogissa papista ”Kristuksen sijaisena”, niin mielestäni yksikään pappi ei voi olla Kristuksen sijainen, vaan apostolisen suksession välityksellä ainoastaan hänen opetuslapsensa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Voi veikkonen Tihinen. Jos vieläkin etsitään Raamatusta teologisia perusteluja, niin eikö se ole silloin ajankohtainen asia muillekkin kuin taipumattomille. Sinänsä turha keskustelunaihe, koska tämä kaivaa vain vanhat aatamit esille.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Leo Tihinen sanoo:

      Lauri Lahtinen.

      Tiedän, että keskustelu erilaisista asioista pitää sallia. Kuitenkin ajattelen niin kuin Saarnaaja; ”Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla… Aika olla vaiti ja aika puhua.”

      Eiköhän se puhumisen aika tässä naispappeus-asiassa ole jo mennyt?

      Teologia ei ole eksakti tiede, eikä kaikkien mielestä edes tiedettä ollenkaan. Arvostan teologiaa, mutta en usko siihen, että sen avulla voidaan löytää ratkaisuja tämänpäivän ongelmiin. Raamattu voi olla joillekin kristillisen elämän ainoa ohje, mutta sieltä ei kannata etsiä ohjeita yhteiskuntaelämään. ”Demokraattinen järki” on hyvä tapa hoitaa näitä asioita.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Tuula H. Olla Kristuksen sijainen on yksi tavallisimpåia puolusteluja sille että nainen ei voi olla pappi kun Kristus oli mies. Tämä on valtakirkkojen kanta ja sitä vastaan polemisoin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Naispappeutta en vastusta. Tunnen tosi hyviä naispappeja, jotka hoitavat työnsä hienosti. Sukupuolella ei siinä mielestäni ole merkitystä.

    Suurempi ongelma kirkolle voi tulla perinteistä luopumisessa. Miehethän on Raamatussa kutsuttu papeiksi. Eikä naisilla ole ollut siihen lupaa ryhtyä myöhemminkään kirkon historiassa. Ennen meidän aikaamme. Kirkon perinnettä ei juuri otettu huomioon ratkaisuun päädyttäessä.

    Nytpä sitten ollaan pulassa monen muun perinteen vaalimisen kanssa. Monia kirkon vakiintuneita käytäntöjä voi perustella pelkän perinteen pohjalta. Mikäli niistä kaikista luovuttaisiin, niin ulkoisista elementeistä ei paljonkaan jäisi jäljelle.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Leo Tihinen sanoo:

      Pekka Pesonen.

      ”Suurempi ongelma kirkolle voi tulla perinteistä luopumisessa.” ”Kirkon perinnettä ei juuri otettu huomioon ratkaisuun päädyttäessä.” ”Monia kirkon vakiintuneita käytäntöjä voi perustella pelkän perinteen pohjalta.”

      Ovatkohan kaikki kirkon perinteet säilyttämisen arvoisia? ”Hyvät perinteet” säilyvät itsestää ja niitä ei tarvitse kenenkään valvoa. Pitäisikö kirkon perinteistä palauttaa käyttöön esim. jalkapuu ja häpeäpenkki?

      Raamatun mukaan Jeesus ei paljon arvostanut perinteitä, vaikka sen ajan fariseuksille ja kirjanoppineille ne olivat ensiarvoisen tärkeitä.

      He kysyivät Jeesukselta; ”Miksi sinun opetuslapsesi rikkovat vanhinten perinnäissääntöä? Sillä he eivät pese käsiään ruvetessaan aterialle.” Jeesus vastasi heille; ”Ja niin te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden.”

      Voisiko em. esimerkeistä jokainen perinteisiin tai perinnäissäännöksiin uskova ottaa oppia?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Olemme perineet kirkkoisiltä myös tavan kastaa lapsia. rakentaa kirkkoja, vihkiä pappeja , luoda kirkollista taidetta, pitää yllä hautausmaita, jumalanpalveluskaavoja, kirkollista hierarkiaa, rippikoulua. Vain muutamia periteitä mainitakseni.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Leo Tihinen sanoo:

      Pekka Pesonen.

      Kirkossamme on ollut perinteitä tai tapoja, joista on vuosien aikana luovuttu kuten; kirkkojen lattian alle hautaus, jalkapuu ja häpeäpenkki, kirkottaminen, julkirippi ja rippikirjojen pito. Noista tuo viimeinen on kyllä merkityksellinen nykyihmisillekin, sillä rippikirjojen perusteella voimme saada paljon tietoa esivanhemmistamme.

      Kommentistasi kuitenkin ymmärsin, että näiden perinteiden vaalimiseksi naisia ei olisi saanut hyväksyä papin virkaan. Kirjoitithan seuraavasti; ”Miehethän on Raamatussa kutsuttu papeiksi. Eikä naisilla ole ollut siihen lupaa ryhtyä myöhemminkään kirkon historiassa. Ennen meidän aikaamme. Kirkon perinnettä ei juuri otettu huomioon ratkaisuun päädyttäessä.”

      Em. toteamuksesi sai minut vastaamaan kommenttiisi, sillä sukupuolen perusteella tapahtuva syrjintä saa kirkossa jo riittää, vaikka sillä on pitkä perinne.

      Ilmoita asiaton kommentti