Ajattelen tuota pientä rippikouluryhmääni kirkkona pienoiskoossa. Siinä he ovat, tulevat seurakuntalaiset. Osa heistä jatkaa mukana pari vuotta. Osaa ei enää konfirmaation jälkeen tapaa.
Käytännössä kukaan heistä ei ole mukana sen jälkeen, kun ei enää huvita isoseksi lähteä. Sekin vaihe kuuluu aikuistumiseen.
He ovat mukana nyt, koska se kuuluu, jostakin syystä asiaan. Olisiko syynä se, että rippikoulua pidetään yhä jonkinlaisena aikuistumisriittinä. Joka tapauksessa, he eivät tule leirille päästäkseen juurtumaan hengellisiin asioihin ja Jumalaan. Tällä asenteella kun lähden leiriläisiä ohjaamaan, niin en odota kenenkään heistä juurtuvan sanaan ja silloin olen itse se kallio, josta Matt 13 puhuu; siemenistä joilla ei ole juurta itsessään ja jotka kuivuvat pian kallolle. Entäpä jos joukossa on yksi, joka asenteeni tähden pettyy koko kirkkoon. Vain sen tähden, etten ota vakavasti hänen etsintäänsä ja omaa tehtävääni ohjaajana.
”Heillä ei ole juurta itsessään.” Joillakin on tuo juuri itsessään. He ovat silloin riippumattomia muiden antamasta tuesta ja mukanaolosta. He imevät sanasta ja rukouksesta, sekä seurakuntatoiminnasta voimavaroja itsenäisesti. Eivätkä ole enää muiden osallistumisen varassa. Kavereiden pois jääminen ei kuivata seurakuntayhteyttä, eikä omaa kasvua. Ripari voisi parhaimmillaan olla paikka, jossa voi alkaa kasvattaa juurta alaspäin.
Ilman omaa juurta ei voi pysyä pitkään mukana. Jo ajatuksena, pelkkä mukanaolon kyseenalaistaminen voi pudottaa porukasta pois. Kirkkokin voi olla lopulta kuin kova kallio, jossa ei ole sijaa juurtumiselle. Kaikki kaverit jää pois ja isosena olokaan ei enää huvita. Niinpä mitään ei ole, jollei ole sitä juurta itsessä.
Tällöin ei itsenäisesti osaa, eikä näe tarpeelliseksi edes hoitaa omaa uskon elämää. Eikä siihen osata etsiä apuakaan mistään. Tuskin on sitten ihmeellistä, jos kirkosta lopulta erotaan.
Ilman juurta ei voi olla kasvua ja se mikä ei kasva kuolee, tai on sitä jo.
Juuri etsii ravinteita ja imee niitä. Tällainen imu on välttämätön. Se on pohjaton kiinnostuminen ja innostava hengellisen kasvun näköala.
Ehkäpä se voisi tarttua omasta innostani ja siitä miten itse etsin ravintoa uskolleni.
Lopulta koko juurinystyrän syntyminen on ihme, johon itse voin hyvin vähän vaikuttaa. Se kun on kokonaan Pyhän-Hengen työtä.
Rukous jää ainoaksi vaikutusmahdollisuudekseni ja samalla voin olla pyytämässä sitä, että saisin itse olla hyvä maa.
Pekka toteat:”Juuri lapsi ottaa uskon vastaan puhtaaseen sydämeensä totisella uskolla ”
Edes oma kirkkosi ei opete tuota, sillä pitäähän vauva kastaa pelastuakseen ja eikö teidän opeissanne perisynti ole kaikkein voimallisin joka hallitsee ja orjuuttaa teitä?
Minä jätän lapset täysin Jumalan käsiin, Hän ei tee virheitä. Siis kun evankeliumissa ei puhuta lapsista muuta kuin siunaaminen, ei heidän kastamista eikä opettamista niin silloin en sitä tee.
Määrittelet lapset ”puhdas sydämisiksi”, siis onko lapsi kykenevä erottamaan hyvän pahasta, valheen totuudesta, kuulemaan Jeesuksen äänen? Mietippä tuota sen kautta miksi lapset oppivat sen mitä heille vanhemmat opettaa, luterilaisiksi, muslimiksi, katolilaisiksi, ateistiksi, jne…?
Pitäisikö taivaskelpoisen lapsen osata erottaa hyvä pahasta. Onko se nyt tullut pääsyvaatimukseksi? Ensin sanotaan muille että, tämmöiseksi teidän pitää tulla ja sitten lapselle, ettei se nyt kuitenkaan käy, kun et osaa erottaa hyvää pahasta. Ei kai se sentään näin voi olla. Jos joku voidaan asettaa malliksi opetuslasten keskelle, niin eihän sitä voi seuraavassa lauseessa mennä perumaan. Jos lapsi on taivaskelpoinen jo ennen kuin osaa erottaa hyvän pahasta, niin miksi sitä ei voisi kastaa Jumalan lapseksi?
Pekka viljelet olettamuksia joilla yrität todistaa pelokkaasti omaa uskoasi oikeaksi.
Kun Jeesus kutsuu:”tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi” niin ketä Jeesus kutsuu, syntisiä parannukseen. Mitä on sitten evankeliumin uskominen, eikö kaiken mitä evankeliumissa Sanotaan?
Evankeliumissa on että Jumala salaa evankeliumin toisilta (viisailta ja ymmärtäväisiltä) ja ilmoittaa lapsenmielisille, siis niille jotka nöyrtyvät ottamaan Jumalan valtakunnan vastaan lapsenkaltaisesti.
Evankeliumissa Jeesus kastoi aikuisia ei lapsia, miksi, siis kun Jeesus ei kastanut lapsia niin kun uskon evankeliumin niin en minäkään kasta, uskon tuon lapsenkaltaisesti.
Pekka kyselet:”Pitäisikö taivaskelpoisen lapsen osata erottaa hyvä pahasta.”
Tuo onkin mielenkiitoinen kysymys, mitä siihen vastaa Raamattu?
Ensinnäkin mitä Jeesus Sanoo evankeliumissa lapsista, ei tässä asiassa mitään, siis lasten pääsystä Jumalan valtakuntaan.
Minun ymmärryksen mukaan Uuden Testamentin ainoa kohta jossa asiasta mainitaan on Paavalin sanat:
14 Sillä mies, joka ei usko, on pyhitetty vaimonsa kautta, ja vaimo, joka ei usko, on pyhitetty miehensä, uskonveljen, kautta; muutoinhan teidän lapsenne olisivat saastaisia, mutta nyt he ovat pyhiä.(1. Kor. 7)
Kuka sitten erottaa hyvän pahasta, vastaus on kuka kuulee Jeesuksen äänen.
Miten sitten voi kuulla Jeesuksen äänen, Pyhän Hengen avulla.
Mietippä Pietaria, kun hän kohtasi Jeesuksen tunnusti hän seuraavasti:
Luuk. 5:8
Kun Simon Pietari sen näki, lankesi hän Jeesuksen polvien eteen ja sanoi: ”Mene pois minun tyköäni, Herra, sillä minä olen syntinen ihminen”.
Mitä tapahtui:
10 …. Mutta Jeesus sanoi Simonille: ”Älä pelkää, tästedes sinä saat saaliiksi ihmisiä”.
11 Ja he veivät venheet maihin, jättivät kaikki ja seurasivat häntä.
Nyt seuraakin mielenkiintoin vaihe, siis Pietari jättikaiken ja läksi seuraamaan Jeesusta ja ”kuuli” Jeesuksen opetukset ja näki ihmeet joita Jeesus teki ja sai voiman itsekkin niitä tehdä.
Nyt tuleekin kysymys ymmärsikö Pietari Jeesuksen Sanat eli kuuliko todella, ei, siis teoillaan hän sen todisti.
Jeesus opettimm seuraavasti:
Matt. 10:33
Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.
Pietari uhosi:
Matt. 26:35
Pietari sanoi hänelle: ”Vaikka minun pitäisi kuolla sinun kanssasi, en sittenkään minä sinua kiellä”. Samoin sanoivat myös kaikki muut opetuslapset.
Jeesus Sanoi seuraavasti:
Matt. 26:34
Jeesus sanoi hänelle: ”Totisesti minä sanon sinulle: tänä yönä, ennenkuin kukko laulaa, sinä kolmesti minut kiellät”.
Ymmärsikö Pietari mitä Jeesus ennusti, ei.
Matt. 26:75
Niin Pietari muisti Jeesuksen sanat, jotka hän oli sanonut: ”Ennenkuin kukko laulaa, sinä kolmesti minut kiellät”. Ja hän meni ulos ja itki katkerasti.
Pietari joutui nöyrtymään omavoimaisuudestaan ja omasta viisaudestaan seurata Jeesusta.
Mikä muutti kaiken, kun Pietari sai Pyhän Hengen., vasta senjälkeen Pietari ”kuuli” Jeesuksen äänen ja sai voiman seurata Häntä, siis vasta silloi hän erotti hyvän pahasta.