Pappi

Pappeus ja erityinen pappisvirka ovat oleellinen osa varsinkin perinteisten kristillisten kirkkojen elämää. Pappeus on vahvasti uskonnollinen ilmiö, mutta se sisältää myös mielenkiintoisia sosiaalisia elementtejä.

YLE  Tv1 esittää parhaillaan kahdeksanosaista sarjaa Papisto, jossa seurataan neljän erilaisen papin työtä ja elämää. Ensimmäisen osan nähtyäni ajattelin ärtyneenä, että  no niin, nyt on taas vain etsitty jotenkin erikoisia hahmoja katsojien ihmeteltäväksi.

Varmasti jotakin ”erilaista” pitää ollakin, jotta nykypäivän katsoja saadaan koukkuun. Sarjan edetessä olen kuitenkin huomannut, että se esittelee pappien monipuolista työtä aika mukavasti ja toden tuntuisesti.

Pappien henkilökohtaiset ominaisuudet värittävät heidän tapaansa tehdä työtä, mihin papeilla ehkä onkin paremmat mahdollisuudet kuin monessa muussa ammatissa. Myös toimintaympäristö vaikuttaa työn sisältöön. On varmasti erilaista olla pappina Paavalin seurakunnassa Helsingissä kuin saamelaisalueella Lapissa. Kirkkoherran työ on erilaista kuin seurakuntapastorin työ. Eroista huolimatta kaikkien työssä tulevat esiine samat peruselementit: sana, sakramentit ja ihmisten kohtaaminen.

Koko sarja on nähtävissä YLE Areenassa, mutta yritän malttaa mieleni ja seurata uusia osia sitä mukaa kuin ne tulevat suorina lähetyksinä. Tässä korona-ajassa on mukavaa, kun on jotakin mielenkiintoista odotettavaa. Mielelläni myös kuulisin seurakuntapapin työtä tekevien kommentteja Papisto-sarjasta.

Kaunokirjallisuudessa ja elokuvissa papit ovat usein jonkinlaisia karikatyyrejä, hyväntahtoisia hölmöjä taikka sotahulluja tai muita luonnevikaisia. Ymmärrettävästi papin hahmo tarjoaa hyviä aineksia draamalle, mutta usein olen harmissani pappien puolesta, sillä tuntemani papit ovat suunnilleen yhtä normaaleja kuin me muutkin.

Myönteisen poikkeuksen muodosti ranskalainen tv-sarja Tapahtukoon sinun tahtosi, jonka YLE esitti vuonna 2015. Se kertoi katolisen kirkon pappisseminaarissa opiskelevista nuorista miehistä ja heidän opettajistaan mielenkiintoisella tavalla. Sarjaan oli tietysti lisätty vähän ylimääräistä draamaa, mutta kokonaisuutena se kuvasi kauniisti ihmisiä, joille usko on tärkeä ja jotka haluavat palvella kirkkoaan pappeina.

Hyvä oli myös kotimainen tv-sarja Pieni pala Jumalaa (YLE 1999). Siinä Marjaana Maijala teki unohtumattoman roolityön Helsingissä uraansa aloittelevana pappina. Eläydyin sarjaan niin, että aloin melkein jo muistaa Lilli-pastoria iltarukouksissani. Olisi mukavaa nähdä tämä sarja uudelleen. Olisiko se edelleen yhtä iskevä kuin 20 vuotta sitten?

Nyt pyörivää Papisto-sarjaa seuratessa ajatuksiin on noussut myös Eero Huovisen kirja Pappi? (WSOY 2001), jota edelleenkin lämpimästi suosittelen myös meidän maallikoiden luettavaksi. Kirja on syvällinen analyysi pappeudesta, mutta se sisältää myös paljon kaikille kristityille hyödyllista pohdintaa.

Danielle Miettisen uunituore kirja Isät, Neljän miehen tie katolisiksi papeiksi Suomessa (Päivä 2021) odottaa vielä lukemista. Uskon, että sekin on hyvin mielenkiintoinen ja avartaa umpiluterilaista ajatteluani. Jotenkin yllättävää, että tämän kirjan kustantaja on Päivä Osakeyhtiö, mutta ehkä se kertoo jotakin myönteistä omasta ajastamme.

Onkohan joku kuvannut kirjan tai elokuvan keinoin ns. vapaiden suuntien pastoreita ja heidän työtään?

 

Kirjoittaja

Pirjo Pyhäjärvi
Pirjo Pyhäjärvi
Kotipaikka Rovaniemi. Eläkkeellä oleva riviseurakuntalainen. Entinen kirkkovaltuutettu ja kirkolliskokousedustaja. Työura hallinto-oikeudessa esittelijänä, tuomarina ja ylituomarina. Harrastuksena monivuotiset kukat, kompostointi ja kirjat, muun muassa.