Pappi

Pappeus ja erityinen pappisvirka ovat oleellinen osa varsinkin perinteisten kristillisten kirkkojen elämää. Pappeus on vahvasti uskonnollinen ilmiö, mutta se sisältää myös mielenkiintoisia sosiaalisia elementtejä.

YLE  Tv1 esittää parhaillaan kahdeksanosaista sarjaa Papisto, jossa seurataan neljän erilaisen papin työtä ja elämää. Ensimmäisen osan nähtyäni ajattelin ärtyneenä, että  no niin, nyt on taas vain etsitty jotenkin erikoisia hahmoja katsojien ihmeteltäväksi.

Varmasti jotakin "erilaista" pitää ollakin, jotta nykypäivän katsoja saadaan koukkuun. Sarjan edetessä olen kuitenkin huomannut, että se esittelee pappien monipuolista työtä aika mukavasti ja toden tuntuisesti.

Pappien henkilökohtaiset ominaisuudet värittävät heidän tapaansa tehdä työtä, mihin papeilla ehkä onkin paremmat mahdollisuudet kuin monessa muussa ammatissa. Myös toimintaympäristö vaikuttaa työn sisältöön. On varmasti erilaista olla pappina Paavalin seurakunnassa Helsingissä kuin saamelaisalueella Lapissa. Kirkkoherran työ on erilaista kuin seurakuntapastorin työ. Eroista huolimatta kaikkien työssä tulevat esiine samat peruselementit: sana, sakramentit ja ihmisten kohtaaminen.

Koko sarja on nähtävissä YLE Areenassa, mutta yritän malttaa mieleni ja seurata uusia osia sitä mukaa kuin ne tulevat suorina lähetyksinä. Tässä korona-ajassa on mukavaa, kun on jotakin mielenkiintoista odotettavaa. Mielelläni myös kuulisin seurakuntapapin työtä tekevien kommentteja Papisto-sarjasta.

Kaunokirjallisuudessa ja elokuvissa papit ovat usein jonkinlaisia karikatyyrejä, hyväntahtoisia hölmöjä taikka sotahulluja tai muita luonnevikaisia. Ymmärrettävästi papin hahmo tarjoaa hyviä aineksia draamalle, mutta usein olen harmissani pappien puolesta, sillä tuntemani papit ovat suunnilleen yhtä normaaleja kuin me muutkin.

Myönteisen poikkeuksen muodosti ranskalainen tv-sarja Tapahtukoon sinun tahtosi, jonka YLE esitti vuonna 2015. Se kertoi katolisen kirkon pappisseminaarissa opiskelevista nuorista miehistä ja heidän opettajistaan mielenkiintoisella tavalla. Sarjaan oli tietysti lisätty vähän ylimääräistä draamaa, mutta kokonaisuutena se kuvasi kauniisti ihmisiä, joille usko on tärkeä ja jotka haluavat palvella kirkkoaan pappeina.

Hyvä oli myös kotimainen tv-sarja Pieni pala Jumalaa (YLE 1999). Siinä Marjaana Maijala teki unohtumattoman roolityön Helsingissä uraansa aloittelevana pappina. Eläydyin sarjaan niin, että aloin melkein jo muistaa Lilli-pastoria iltarukouksissani. Olisi mukavaa nähdä tämä sarja uudelleen. Olisiko se edelleen yhtä iskevä kuin 20 vuotta sitten?

Nyt pyörivää Papisto-sarjaa seuratessa ajatuksiin on noussut myös Eero Huovisen kirja Pappi? (WSOY 2001), jota edelleenkin lämpimästi suosittelen myös meidän maallikoiden luettavaksi. Kirja on syvällinen analyysi pappeudesta, mutta se sisältää myös paljon kaikille kristityille hyödyllista pohdintaa.

Danielle Miettisen uunituore kirja Isät, Neljän miehen tie katolisiksi papeiksi Suomessa (Päivä 2021) odottaa vielä lukemista. Uskon, että sekin on hyvin mielenkiintoinen ja avartaa umpiluterilaista ajatteluani. Jotenkin yllättävää, että tämän kirjan kustantaja on Päivä Osakeyhtiö, mutta ehkä se kertoo jotakin myönteistä omasta ajastamme.

Onkohan joku kuvannut kirjan tai elokuvan keinoin ns. vapaiden suuntien pastoreita ja heidän työtään?

 

39 kommenttia

  • Marko Sjöblom sanoo:

    Pekka Veli. Olen pitkälti samaa mieltä kanssasi. Se, kuinka hyvin esim. luottamushenkilöt ja esim. tavalliset aktiiviset seurakuntalaiset ovat perillä seurakuntatyön arjesta (mukaan lukien siis papit ja kaikki muut) vaihtelee seurakunnittain.

    Palaan vielä noihin edellä esitettyihin negatiivisiin kokemuksiin. Minua ei häiritse se, että puhutaan papiston töpeksinnästä ja epäonnistumisista. Omista töpeksinnöistäni en rupea täällä kertoilemaan. Minua häiritsee se, että nuo kokemukset jaetaan tällaisilla blogialustoilla. Niiden synnyttämät negatiiviset mielikuvat osuvat sitten niihin, jotka ovat täysin syyttömiä tapahtuneeseen. Ja vahvistavat ennestään olemassa olevia negatiivisia ennakkoasetuksia.

    Onneksi on seurakuntia, joissa seurakuntalaiset ja papit ovat niin lähellä toisiaan, että voivat selvittää erehdykset ja pyytää tarvittaessa jopa anteeksi toisiltaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Charlotta Lindfors sanoo:

      Eihän täällä kenenkään nimiä ole mainittu (se olisi ollut moka). Toisten mokia ei tarvitse kantaa. Entä he, jotka kokivat tuon papin epäonnistumisen ? Jättivät ehkä kirkon ? Kertoivat nimeltä mainiten kaikille halukkaille kuulijoille ? Harmittelivat mielessään ?

      Jos blogin otsikko olisi ollut ”Lääkäri”, olisi tullut monenlaisia kokemuksia heistä, sekä hyviä, että huonoja. Ei aina voi onnistua, mutta tahalliset virheet voi välttää.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Kärhämistä jää hyvä muisto, varsinkin, jos sen onnistuttu hyvällä tavalla purkamaan. Kokemusta on kertynyt myös epäonnistuneista yrityksistä. Ne tilanteet paljastavat aina jotain, jonka avulla on mahdollista muotoilla toimintaohje vastaavien tilanteiden varalle. .Ongelmatilanteet kun tuppaavat toistumaan hyvin saman kaltaisina. Jos niitä ryhdytään väärällä tavalla hoitamaan, niin voi kärhämä mennä pahemmaksi.

    Tämän vaaran tiedostaen moni pappi jättää asian sikseen. Papit voivat käyttää näin kätevästi valtaa myös hiljaisuudella. Heidän ei ole pakko kertoa päätöksiensä syistä mitään. Silloin päätösisestä kärsivä osapuoli joutuu vuosia, tai jopa vuosikymmeniä tilannetta purkamaan. Tänä aikana hän kertoo kokemuksestaan ja harmistaan monille. Näin aiheutuu pinnan alla kytetviä katkeruuden juuria, jotka aivan yllättävissä paikoissa nousee seurakunnassa pintaan.

    Siksi koen tärkenä, että on toimintaohje, joka ottaa huomioon mahdolliset sudenkuopat ja näin lisää hyvää ilmapiiriä. Se kun tehdään yhdessä koko seurakuntayhteisön kanssa, niin siihen sitoudutaan. Samalla jokainen saa tietää miten mahdollisissa ongematilanteissa toimitaan. Pelkkä ohjeen yhdessä luominen parantaa ilmapiiriä työntekijöiden välillä ja koko seurakunnassa. Hyvässä ilmapiirissä on mukava ja tuloksellista toimia. Eikä kiusaamista, tai muuta epäasillista käytöstä sallita,

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Paavo Eero sanoo:

    ”Pappeus on vahvasti uskonnollinen ilmiö” Noinkin voi sanoa – että ilmiö, mutta siinä yhä vähemmän ns. henkilökohtainen ’ilmiö’.

    Mielestäni tuossa, siis dokumentissa, ei ilmiössä, Paavalin seurakunnan seurakuntapastori uskalsi nähdä pisimmälle todetessaan: ”että mun tulevaisuus ja Suomen kansan hengellinen tulevaisuus ei ole luterilaisessa kirkossa eikä missään muussa kirkkokunnassa”.

    Tämän vuoksi ihmisiä sokeuttava laitoskirkko on ajettava keinoja kaihtamatta alas – kutakuinkin 50 tuhatta ev.lut. kirkon jäsentä ajatteli viime vuonna samoin ja jätti kirkon. En vielä ole kuullut esim. apn kyselleen julkisuudessa, voisiko piispainkokous, teologipäivät tai syksyllä 2022 kokoontuvat synodaalikokoukset tehdä asiassa jotakin – no tuskinpa ehtivät.

    Sekin on tunnustettava, että kirkolliskokouksen uskottavuus on vuosi vuodelta murentunut yhä enemmän ja samalla rohkeus toimia. Katsotaan nyt seuraavaksi, mitä syksyllä 2021 KKssa aloitteen pohjalta käyty keskustelu evankelioimistyön hartioiden laventamisesta ja piispainkokouksen siitä varotoimena lausuma, yhdessä lopputuloksena tuottavat.

    Dokumentissa Tampereen pappi puki hyvin sanoiksi sen, mitä työnäkyä arvosti, piti suorastaan kirkon oljenkortena – näin ymmärsin. Hänkin oli toki painamassa jo oven kiinni ja jäähyväissanat sai ottaa tai jättää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pirjo Pyhäjärvi

    Kotipaikka Rovaniemi. Eläkkeellä oleva riviseurakuntalainen. Entinen kirkkovaltuutettu ja kirkolliskokousedustaja. Työura hallinto-oikeudessa esittelijänä, tuomarina ja ylituomarina. Harrastuksena monivuotiset kukat, kompostointi ja kirjat, muun muassa.

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit