1960-luvun koululaisena kuulin usein pilkallisia lausuntoja siitä, että papiksi on turha ruveta, kun kirkko kohta lakkautetaan ja sen rikkaudet jaetaan köyhille.
Nyt kuulen taas jotakin samankaltaista. Opiskelijat kertovat, että heitä varoitetaan kirkon ammateista. Ei niissä työllisty. Jos töitä saa, se on pätkissä. Kohta loppuu kaikki, kun kirkko kaatuu.
Itse olen saanut olla yli 35 vuotta pappina ja siitä ajasta vain noin 8 kuukautta työttömänä.
Työseurakuntien määrä mahtuu hyvin yhden käden sormiin.
Kun siten katselen nuorten pappien nimikirjoja, tulee eteen kovin toisenlainen todellisuus. Määräaikainen virkasuhde sinne, tänne ja tuonne, välillä työttömyysjaksojakin.
Siinä on vaikea maksaa opinto- ja autovelkoja, puhumattakaan että voisi jonnekin asettua ja juurtua esim. asunnon ostamalla.
Kun joku jää eläkkeelle (sitäkin tapahtuu, vaikka työurat pitenevät myös kirkossa), se ei läheskään aina avaa työpaikkaa. Virkoja lakkautetaan tai jätetään määräajaksi täyttämättä, kun taloudellinen epävarmuus jäytää.
Täältä raukoilta rajoilta hiljattain vihitty papisto valuu etelän hiippakuntiin. Liekö siellä töitä sen paremmin, muuten mukavampaa, virikkeellisempi ympäristö tai mikä lienee syynä. Kun meillä siten pappia tarvittaisiin, ei omasta takaa löydykään, vaan pitää odottaa uutta vihkimystä. Tai huudetaan apuun eläkeläisiä, vaikka maistereita olisi työtä vailla.
Vikaa on tietysti niin sysissä kuin sepissäkin. Seurakunnat ilmoittavat kovin viime hetkellä tuumailuistaan ja työvoimatarpeistaan. Niihin on äkkiseltään vaikea vastata, kun meillä ei valmiita pappeja makoile arkiston hyllyllä komennusta odottamassa.
Mielenkiintoinen ajan ilmiö on myös eläkeikää lähestyvät seurakuntapastorit, joilla ei ole aikomustakaan suorittaa pastoraalitutkintoa.
Tuo ammattien naisistuminen on yleinen ilmiö. Pienemmällä palkalla ja usein suuremmalla omistautumisella hommat hoituvat.
70-luvulla minäkin vaihdoin ammattia kun naiset valtasivat edellisen. Ekonomeista olen huomannut että nais-ekonomit useammin osaavat itse lähettää faksinsa ja jopa käyttää kopiokonetta. Säästyy sihteeerin palkka.
Ruotsissa on todettu, että naisten osuuden kasvaessa papin työ on alettu ymmärtää yhä enemmän hoitoalan työnä, kun taas aikaisemmin sitä on pidetty lähinnä opetustyönä. Tähän saattaa toki olla muitakin syitä kuin alan naisistuminen.
Ai, mitenkäs Suomessa ajatellaan? Itse en kyllä myöskään näe niinkään opetystyönä, se suorastaan on luotaantyöntävä, siis pelkästään. Tulee mielikuva jostain etäisestä paremmintietäjästä, sellaisesta ”panssarin” kantajasta, joka mieluummin sieltä ylhäältä päin ”opettaa”. Mutta ihan huikeita saarnoja/luentoja/opetusta olen täällä kuullut. Kuitenkin miellän papin jotenkin Jumalan valtakunnan palvelijana ja ihmisyyttä syvästi ymmärtävänä. Esimerkiksi Juhani Rekola, jonka kirjoja luen ajoittain.
No, kävin teologisen tdk:n sivuilla, mutta ei löytynyt tietoo tulevan työn ominaisuuksista ja vaatimuksista. Ammattinetistä (mol.fi) löytyi seuraava:
Työ on ihmisläheistä, haastavaa, vastuullista ja vaihtelevaa. Sisällöltään monipuoliseen työhön kuuluu ihmisten tapaamista, tilaisuuksien johtamista, suunnittelu- ja ideointikokouksia, työtehtävien valmistelua (puheet, saarnat, lehtikirjoitukset) sekä kirkkoherranviraston päivystykset.
Apostoli Paavali ei ollut pappi. Lähetystyöntekijä hän kai lähinnä oli. Ammattina, jolla Paavali itseään elätti oli teltantekijä. Ovatko teologiset perustelut pappisvihkimyksen saamiseksi tosiaan niin vankat, että ei voitaisi vihkiä papiksi, vaikka olisi edelleen Siwan kassa arkisin. Sunnuntaisin sama henkilö sitten olisi seurakuntaa palvelemassa. Eihän päätoimiselta eläkeläiseltäkään viedä pappisoikeuksia, vaan tämä voi pyydettäessä palvella eläkepappinakin seurakuntaa. Olisiko vanhassa ajattelussa kyse enemmän kuin teologisista perusteluista, sittenkin vanhan valtiokirkko- ja virkamiesajattelun pohjaa? No muutaman vuoden kuluessa siirryn itsekin pappisreserviin ja teen tilaa nuoremmille
Onhan meitä, joilla jo eläke siintelee näköpiirissä…
Toisaalta olisi halua jatkaa, toisaalta se työuran (virassa) pidentäminen tuntuu moraalisesti väärältä, kun alalle olisi tulijoita, kun vain paikkoja olisi. Ehkä se reservi olisi siinä mielessä perusteltu, ja välillä voisi telttoja ommella tai minun tapauksessani ehkä kirjoja raapustaa. ”Murha tuomiokapitulissa” ilmestyy 6.9.2013. Saa nähdä, osoittavatko työkaverit silloin minulle ovea hienostuneeseen tapaan esim. suosittelemalla vapaan kirjailijan uraa…
Minusta ihan harkittava ratkaisu olisi esim. 40 % pappi (2 työpäivää viikossa).
Ja Sonjalle: Ihan hyvän kuvauksen papin työstä löysit. Ehkä tuo monipuolisuus ja yhä uusien ihmisten tapaaminen ovat sitä rikkautta (hengellisten aarteiden lisäksi), jota arvostan. Eipä taida olla kahdesti samanlaista työpäivää.
Ah, hienoa, lämpimät onnitteluni! Nyt jo kiinnostaa ja oma mielikuvitus alkaa rakentaa juonta. No, Marja-Sisko, eihän sulla hätäpäivää ole; rupeat sitten kirjoittamaan ja kirjailijaksi. Alkaa ihan uusi vaihe vaikka miten hedelmällinen.
Minä olin hallintojohtajan virassa vielä 15 vuotta pappisvihkimykseni jälkeenkin eikä se paljon papillisia töitä haitannut. Mutta seurakuntapastorin virka, jota nyt hoidan, on paras virka, mitä minulla on ollut.
Etkö ole Osmo ollut kappalaisen virassa? On sanottu joskus, että kappalainen on vakinainen pappi, jolla on melkein kirkkoherran edut mutta vain seurakuntapastorin vastuu
”Kuluvan vuoden kirkostaeroamisluvusta saattaa tulla kaikkien aikojen toiseksi suurin.”
Kirkosta erotaan sellaista vauhtia, että vuoden 2010 luvutkin ovat jäämässä historiaan. Saapa nähdä kipuaako erokäyrä ensimmmäisen kerran jopa 100’000:n paremmalle puolelle.
Jos loppuvuosi mennään ilman ylimääräisiä kohuja, taidetaan kuitenkin päätyä enintään johonkin 65 – 70 tuhannen eron tienoille. Voin kyllä olla liian varovainen arviossani, sillä tämän viikonlopun vaikutus saattaa osaltaan nostaa erojen määrää jopa koko joulukuun ajan. Kansalaisten heikkenevä taloustilannekin voi vaikuttaa niin, että loppuvuonna erotaan viime vuotta enemmän.
En ihmettelisi sitäkään, että joulukuulle saadaan vielä oma eropiikkinsä, esim. jonkin Päivi Räsäsen kannanoton seurauksena.