Pakko rakastaa.

Jospa voisimmekin käskeä rakkautta. Silloin ei kenenkään tarvitsisi erota sen tähden, että rakkaus on suhteesta loppunut. Kipinää ei vain enää ole. Sitten vain antaisi itselleen käskyn rakastaa ja taas olisi kipinää ja kaikki hyvin. Erotilastot muuttuisivat niin vähäisiksi, ettei sellaisia enää kannattaisi tehdä.

Sinkkujen ei tarvitsisi miettiä kenenkään uuden tyypin kohdalla: ” olisiko kipinää ja roihahtaisikohan siitä hurmio”. Ei. Semmoiset ajatukset olisi täysin turhia. Tarvitsisi vain antaa itselleen käsky: rakastu ja siinä olisi heti oma rakas puoliso. Kaipa siinä sentään molempien pitäisi sanoa tuo taikasana.
Siinäpä katoaisi parisuhdeneuvonnan huutava tarve. Kolmenkuukauden jonot häipyisivät saman tien.
Työttömiä terapeutteja olisi pilvin pimein.

No. Jokainen meistä tajuaa, ettei rakkautta voi käskeä. Se ei tottele, vaikka kuinka sitä kovistelisi.
Mistähän sitten johtunee, että täällä kirkonpiireissä uskotaan vakaasti, että rakkautta voi käskeä.
Sanotaan vain, että ”rakasta” ja silloin olet jo oikea kristitty.
Ainakin kaikki oikeat kristityt siihen vuoren varmasti uskovat. He kun väittävät, että jokaisen oikea kristitty kykenee rakastamaan, kunhan vain saa käskyn rakastaa.

Miten noin utopistiseen ajatteluun voi viksut oikeat kristityt langeta?
On se vaan niin kummallista.

  1. Tähän on pakko lainata Arin vihaamaan Lutheria, joka ei ymmärrä mitään Raamatusta, vai miten on? Kieltääkö Ari seuraavan harhaoppina?

    ”Voiko etiopialainen muuttaa ihonsa ja pantteri pilkkunsa? Yhtä vähän te voitte tehdä hyvää, te pahantekoon tottuneet.” Jer.13:23
    Tämä on perisynti, luontainen synti, se oikea pääsynti. Ellei sitä olisi, ei olisi mitään todellista syntiä.

    Tätä syntiä ei tehdä, niin kuin kaikkia muita syntejä, vaan se on, se elää ja se aiheuttaa kaikki synnit. Se on varsinainen synti. Ei tehdä syntiä hetken tai jonkin ajan, vaan synti on olemassa, missä ikinä ihminen on ja kuinka kauan hän vain elääkin. Jumala ottaa huomioon ainoastaan tämän synnin. Sitä eivät voi poistaa lain rangaistukset, eipä tuhannet helvetitkään. Vain Jumalan armo, joka uudistaa luonnon, voi perata sen pois. Laki opettaa ainoastaan tuntemaan sen, mutta ei voi vapauttaa siitä. Se estää vain käden ja jäsenet, mutta itse ihmistä ja luontoa se ei voi estää synnistä. Tämä synti oli näet olemassa jo ennen lakia, syntymässä, ja se oli syntiä, ennen kuin laki kielsi sen.

    Yhtä vähän kuin ihmisellä on voimaa synnyttää itseään ajalliseen elämään, yhtä vähän hänellä on voimaa olla ilman tätä syntiä tai vapauttaa itsensä siitä. Yksin hän, joka loi meidät, voi pelastaa siitä. Siinä tarkoituksessa hän antaa meille ensiksi lain, joka opettaa meitä tuntemaan tämän synnin saattaen meidät ikävöimään armoa. Sitten hän antaa avun evankeliumin kautta. M Luther

  2. Ari, Evankeliumi on apu meille, jotka olemme Pyhältä Hengeltä oppineet, mitä synti oikeasti on, nimittäin se on sitä, että emme pysty rakastamaan kuten laki vaatii, vaan huomaamme Pyhän Hengen Valossa oman kelvottomuutemme ja näin ollen Pyhä Henki tuo luoksemme Jumalan Sanan (Kristuksen), jossa meidät täydellisesti vapautetaan tuosta laista.

    Meidät Armahdetaan Jumalan lähettämän Evankeluimin toimesta. Tämä siis koskee koko maailmaa, mutta Sana (Kristus) on Pelastukseksi vain niille, jotka uskovat Jumalan Pojan Evankeliumin.
    Usko ei ole vapaan tahdon varassa, vaan sen synnyttää Jumala ihmisessä saarnauttamansa Evankeluimin kautta, jota ihminen vastustaa luonnostaan, koska ihmisensynti ei tahdo valoon, mutta on Jumalan suurta laupeutta, että jokaisessa Jumalan Sanassa on sellainen VOIMA, että se voittaa maailman synnin. Sen olemme saaneet kuulla ja niin olemme uskoon tulleet. Koska ja miten? Sillä ei ole mitään väliä, kunhan se vain on tapahtunut. Tämän tähden on turhaa kiistellä, kuka on oikeasti uskossa ja kuka ei, Jumala sen tietää ja tuntee omansa, sillä on itse antanut lapsilleen kaiken.

    Nyt kun me olemme tulleet tuosta Sanasta (Kristuksesta)ja uskosta osalliseksi Jumalan tahdon mukaan, niin Jumala saa meissä myös aikaan kaiken hyvän ja Hän myös saa meissä aikaan kasvun, ja pyhittää meidät itselleen omaksi kansaksi.

    Uskon kilvoittelua ei siis ole se, miten hyvin me täällä onnistumme vaeltamaan, vaan se, miten hyvin me pysymme Kristuksessa ja Hänen Armossaan, sillä lihamme on heikko ja sortuu kaikenmoiseen vääryyteen ja siksi niin helposti eksymme ja ajaudumme takaisin omiin tekoihin perustuvaan vanhurskauteen. (Lain alle)

    Tiedän, että minun pitäisi olla sairaalassa istumassa sairaan vieressä, mutta tässä makaan sohvalla ja kirjoitan sinulle. En kuitenkaan anna syyttäjän päästä voitolle, joka lakkaamatta syyttää minua rakkaudettomuudesta, vaan katson Kristukseen, jonka kautta olen saanut Armon ja Jumala lupaukset, ettei Hän hylkää minua sen tähden, etten pysty lakia täyttämään. En siis puolustele enää syntiä vaan tunnustan sen Jumalan ja ihmisten edessä. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

    Evankeliumi on Pelastukseksi kaikille, jotka uskovat, sinulle ja minulle ja kaikille , jotka saavat VOIMAN ylhäältä. Tässä ei ole yhtään erotusta.

    ”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta. Joh.1:12-13

  3. Ismo Malinen:”Meidät Armahdetaan Jumalan lähettämän Evankeluimin toimesta. Tämä siis koskee koko maailmaa, mutta Sana (Kristus) on Pelastukseksi vain niille, jotka uskovat Jumalan Pojan Evankeliumin. Usko ei ole vapaan tahdon varassa, vaan sen synnyttää Jumala ihmisessä saarnauttamansa Evankeluimin kautta, jota ihminen vastustaa luonnostaan, koska ihmisensynti ei tahdo valoon, mutta on Jumalan suurta laupeutta, että jokaisessa Jumalan Sanassa on sellainen VOIMA, että se voittaa maailman synnin. Sen olemme saaneet kuulla ja niin olemme uskoon tulleet.”

    Tuossa tuot esille ”kuulleet” ja ”uskoa” evankeliumi, siis kuinka ihminen tulee uskoon, tekeekö hän siis itse jotain?

    Pelastaako ihminen itse itsensä jos on veden varassa hukkumaisillaan ja toinen heittää pelastusrenkaan ja huutaa ”tartu siihen niin vedän sinut kuiville”, ja hukkuva tarttuu renkaaseen, siis pelastiko hukkuva itsensä?

    Samoin kun Jeesus julisti ”tehkää parannus ja uskokaa evanekeliumi” niin kun tunnustaa syntinsä ja uskoo evankeliumin niin pelastaako silloin itse itsensä?

    • Ihminen, joka luottaa uimataitoonsa ja voimiinsa, ei tartu pelastusrenkaaseen. Hengenhädässä ei taida olla vaihtoehtoja.

  4. Hyviä kysymyksiä Ari. Kuinka kukaan voi huutaa avaukseen Jumalaa, jollei usko, että Jumala on. Tässä on toteen näytetty Jeesuksen Sanat: ”Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.” Joh.11:27

    Toisaalla Paavali kirjoittaa Timoteukselle: ”Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, lähetetty julistamaan lupausta siitä elämästä, joka on Kristuksessa Jeesuksessa”

    Kun tarkemmin lukee Apostolien kirjeitä, niin niistä kaikista tulee selkeästi esiin se korostus, että he ovat Jumalan tahdosta syntyneet ja eivät itsensä omia ja siksi myös kaikki puheet vapaasta valinnasta ja ihmisen omista mahdollisuuksista pelastautua pelastukseen ovat aina ontuvia. Jumala siis antaa ihmiselle uskon, joka Pelastaa hänet Sanansa (Kristus) kautta.

    Usko on siis Jumalan teko Kristuksen Evankeliumin kautta ja tämä usko huutaa Jumalan puoleen. Ihmisen täytyy siis uskoa jo ennenkuin hän huutaa Jumalan puoleen. Kuinka tämä on mahdollista? Jumala yksin tietää milloin ja missä on ihmiselle uskon antava.

    Miksi kaikki eivät usko, vaikka evankeliumi julistetaan kaikille? En tiedä, mutta sen tiedän, että Evankeliumi pelastaa ne, jotka sen kuulevat ja ottavat vastaan. Eli voidaan kaiketi sanoa, että Jumalan Sana saa toisissa aikaan kuulemista, mutta kaikki eivät kuule. (Siis sisäistä ja ymmärrä, joka on kuulemisen synonyymi) Kuuleminen ei ole siis pelkkää äänen fyysistä kuulemista, kun puhutaan Raamatun kontekstissa, vaan sillä on merkitys, jota Jeesus avaa, kun sanoo: ”Jolla on korva, se kuulee”

Kirjoittaja

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.