Päivän Birgitta, kohtuullisuus ja sielunvoimat

Kolmas kuulustelu, toinen kysymys

Munkki: Miksi annoit meille tavat ylläpitää lihallisuuttamme, kuten ruuan ja muut herkulliset asiat, jos meidän ei pitäisi tyydyttää lihallista ruokahaluamme?

Vastaus: Annoin ruuan ja muut lihalliset välttämättömyydet ruumiin maltillista ylläpitoa varten, jotta ihmiset voisivat mietiskellä sielun hyveitä paremmissa voimissa, ja hillittömän kulutuksen heikentämättä.

+++
Avioliittonsa ajan Birgitta tasapainotteli mukavuuksien ja askeettisen elämän välillä. Kun Ulf oli kotona, Birgitta eli säätynsä mukaisesti. Kun Ulf oli poissa, astui askeesi kuvioihin. Birgitta kyllä ymmärsi, että ruumiin tarpeista pitää huolehtia, sielukin sitä tarvitsee, mutta omaa ruumistaan hän kohteli kovin ankarasti.

Kysymysten kirjan taivaallinen tuomari asettaa kohtuullisuuden tavoitteeksi, sillä sekä ruumiin kiusaaminen että ylenpalttisiin nautintoihin heittäytyminen heikentävät sielunvoimia.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Ruuan mausta voi nautiskella ihan eri tavalla kun syömiseen kiinnittää huomiota. Ei syö itseään aina kylläiseksi. Pienen nälän tunteen voi jättää välillä kaihertamaan. Silloin oppii syömään sen mitä keho oikeasti tarvitsee. Sokeria se ei keho tarvitse yhtään lisää. Nyt kun on tuota opetellut puolisen vuotta ja jättänyt pullat ja muut makeat mahdollisimman vähiin, niin ruokien maut on hyvällä tavalla alkaneet tulla esiin. Olen havainnut että juuri kohtuullinen syöminen on paljon nautinnollisempaa, kuin aiempi pullan, keksien ja makeiden juomien nauttiminen.

ellilä kirsti
ellilä kirsti
Olen kirjailija ja kirjoittamisen opettaja. Sittemmin minua on alkanut kiinnostaa pyhän Birgitan tuotanto. Tässä blogissa pohdin mitä hän mahtaisi ajatella meidän aikamme maailmasta, en niinkään sitä mitä me ajattelemme hänestä.