Päätä jo kirkko - oletko protestanttinen vai katolinen? 

Kirkko on kadottanut voiman ja hengen, koska se luulee omistavansa totuuden puhdasta oppia ja evankeliumia julistaessaan. Kirkko luulee omistavansa totuuden kuin tavaran, omaan olemukseensa liittyvänä ja sanassaan ja sakramenteissaan ilmenevänä. Totuuden omistava kirkko ei ole kirkko. Kirkon voima ja henki löytyvät vain rajatilanteesta, jossa ollaan ilman mitään varmistuksia, tukirakennelmia. Siinä ollaan ilman pelastusta, armoa, vanhurskautta, totuutta ja Jumalaa.

Teologi Paul Tillichin mukaan kirkko on kadottanut protestanttisen identiteettinsä, koska se ei enää julista rajatilannetta, jossa jokainen uskonnollinen ja maallinen alue joutuu kyseenalaiseksi. Kristilliset käsitteet ovat tyhjentyneet merkityksistään ihmisten mielissä. Siksi kirkko ei voi vaatia ihmisiä ensin uskomaan niihin, vaan pitää julistaa rajatilannetta, jossa kyseenalaistetaan kaikki hegemonisiin asemiin asettautuneet totuudet, opit ja käytännöt, niin uskonnolliset kuin maalliset. Kirkon ei tule taistella menetetyn asemansa takaisin saavuttamiseksi ja jäsenkadon pysäyttämiseksi vaan haastaa kaikki se, joka vaatii itselleen hegemonista asemaa; uskonnolliset, yhteiskunnalliset, poliittiset ja kulttuuriset tavat ja käytännöt. 

Jos luterilainen kirkko ja kristitty haluaa olla protestanttinen, on protestoitava, esitettävä jatkuva ja loppumaton vastalause kaikkeen siihen, mitä pidetään jumalallisena, annettuna, ehdottomana, muuttumattomana: oppiin, dogmeihin, käytäntöihin, tapoihin, ideologioihin, järjestelmään, Raamattuun. Mikään ei saa olla protestantille niin pyhää, ettei sitä vastaan voisi protestoida. Asioiden pyhyys on juuri se, minkä pitää herättää protestantti varuillaan oloon, sillä pyhyyden ytimessä asuu itse kuolema. Todellinen kirkko ei ole hallintaan pyrkivä instituutio vaan se on jatkuvaa avautumista kohti ihmistä. Tämä voi tapahtua vain oppien, käytäntöjen ja pyhän perinteen murtamisessa. On kyseenalaistettava kaikki: mystiikka, maagiset sakramentit, dogmit, pappeus, kirkon auktoriteetti. Varmistelun sijaan kirkon pitää mennä heikoille jäille, uskaltautua kuilun päälle, tulla köyhäksi. 

Mitään varmistuskeinoja ei tule tarjota, ei pakopaikkoja. Turvaa ei tule tarjota oikeasta opista, hurskaudesta, kunnon kansalaisuudesta. Ihminen ei voi tukeutua mihinkään uskonnolliseen. Kirkkoa ja kaikkia uskon muotoja on pidettävä täysin merkityksettömänä. Meidän tulee protestantteina olla suvereeneja kaikkiin uskonnollisiin ja inhimillisiin mahdollisuuksiin nähden, sillä mikään ei lopulta riitä turvaksi ihmisen pohjimmaista uhanalaisuutta vastaan. Emme voi emmekä saa vesittää rajatilanteen ehdottomuutta millään opilla tai totuuden omistamisella tai täytetyillä vaatimuksilla. On torjuttava halpana armona, rihkamana kaikki vakuutukset ja turvaverkot. Mitään kainalosauvoja ei siis voi olla. Kaikki on kyseenalaistettava, koko kristinuskon sisältö.

Kirkon tehtävä on paljastaa allamme ammottava kuilu, olemisen ja ei-olemisen rajatilanne, kadotus, kuoleman ja kauhun syöverit. Sillä vain ja ainoastaan siinä rajatilanteessa voimme kohdata armon, rakkauden ja Jumalan. Vain siinä rajalla, Jumalan varassa, voimme löytää todellisen itsemme. Vain siinä ehdottomassa, tuomitsevassa, ei-sanassa voin kuulla ehdottoman, itseeni kohdistuvan hyväksyvän kyllä-sanan. 

Protestanttisella kirkolla ei ole olemassa mitään apostolista suksessiota,  pappeuden jatkumoa alkukirkon apostoleilta tähän päivään vaan ainoastaan inhimillisen rajatilanteen periytyminen ihmisestä ihmiseen, polvesta polveen. Luterilainen kirkko ei voi jäljitellä pappeuden ja sakramenttien ympärille rakentunutta katolista kirkkoa. Sen on valittava vahvistaako se katolista sakramentalismia ja sulautuuko se lopullisesti katoliseen kirkkoon vai lähteekö aidosti kulkemaan protestanttisuuteen ja antautuu radikaalissa rajatilassa elämiseen ja sen julistamiseen.

Nykyihminen on epätoivoinen, hukassa ja kadottanut elämän merkityksen. Tillichin mukaan hän on avoin protestanttiselle kristillisyydelle, koska nuo kokemukset juuri ovat protestanttisuuden rajatilanteen sanomaa. Meidän ei tule julistaa evankeliumia viisisataa vuotta vanhoilla käsitteillä. On löydettävä uusia sanoja, uusia tapoja, sanoittaa protestanttisuuden peruskokemus. Vanhat, raamatulliset sanat voivat saada valoa näistä kokemuksista käsin, kun ne ensin koetaan eikä turhenneta virkamieskirkon tarjoamalla vesitetyllä halvalla armolla ja kuolleilla opeilla. 

Protesti, lopullisen muodon ja kiveen hakatun totuuden loputon haastaminen on ainoa mahdollisuutemme. Vain protesti voi olla luova, hengen ja elämän tila. Vain siinä protestin rajalla voin kohdata Jumalan, kun olen ei-missään ja ei-kenenkään-maalla. Siinä on voimamme, hengen palo, vaikka mihinkään lopulliseen emme koskaan yletä.

Totuus löytyy vain rajalla, protestanttisen protestin ja taiteen rajapinnoissa. Todelliselle protestantille ja Kristuksen seuraajalle ei suoda turvapaikkoja, ei pensaita mihin työntäisi pään. Hänelle ei sakramentit tai pappeus suo helpotusta, eivät dogmit tuo varmuutta. Mystiikasta ei saa mielenrauhaa, eikä uskonto tarjoa lohdutusta. Protestantti on koirien ajama kettu, ansaan ahdistettu susi, pakolainen ei-kenenkään-maalla. Hän on maailmassa kuin Jumalaa ei olisikaan. Hän samaan aikaa uskoo ja epäuskoo, kieltää Jumalan ja tunnustaa hänet. Hän potkii itseään jalkoihin, kamppaa itsensä maaliviivalla juuri kun on voittamassa. Hän on aina avannossa hengen hädässä kampeamassa itseään kuivalle maalle. Hän sanoo ei, kun pitäisi sanoa kyllä, kyllä kun pitäisi sanoa ei. 

Todellinen protestantti tekee itsensä tyhjäksi, tarpeettomaksi. Hän tekee itsestään narrin, epäilee kaikkea, varsinkin itseään. Hän on ensimmäisenä hyppäämässä kuiluun, menossa etulinjaan, antamassa itsensä alttiiksi. Hän ei ajattele seuraamuksia, onko jokin oikein, tykkääkö kirkkoväki, katsojat, piispa tai hallitus, vaan kuuntelee sydäntään vapaasti ja rohkeasti. Hän ei kumarra dogmeja, uskontunnustuksia, paavia, pääministeriä, poliisia, kirkkohallitusta, kirkolliskokousta tai eduskuntaa. Hän vain ja ainoastaan rakastaa vapautta ja Nasaretin Jeesusta, lihaksi tullutta jumalallista protestia. Hän ei kykene omistamaan mitään valmista muotoa, vaan esittää jatkuvan ja lopullisen protestin kaikelle, kaikkialla ja kaikkina aikoina. Hän esittää vastalauseen, on vastarinnassa, kapinoi, on vastarannan kiiski. Hän omistaa ylpeyttä tuntien itselleen katolisen vastauskonpuhdistaja Joseph de Maistren (1753–1821) määrittelyn protestantin olemuksesta: 

”Tuo koko Euroopan suuri vihollinen, joka olisi kaikin lain sallimin keinoin nujerrettava, turmiollinen mätäpaise, joka käy yksinvaltiuden kimppuun ja väsymättä murentaa sen perustuksia, tuo pöyhkeyden jälkeläinen ja anarkian isä, kaiken henkisen velttouden lietsoja.” (“Réflexions sur le Protestantisme”) 

Jokaisen luterilaisen ja protestantin pitäisi ottaa Maistren halventavaksi tarkoitetut sanat ylistyksenä. Ne olisi laitettava kullattuihin kehyksiin jokaiseen protestanttiseen kirkkoon kaikkialla maailmassa ja Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa Mannerheimin päiväkäskyn tilalle. 

 

31 kommenttia

  • Yrjö Sahama sanoo:

    Nikean uskontunnustuksessa tunnustamme: ”Uskomme yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen kirkon”. Ymmärrän tämän niin, etten näin tunnustaessani tunnusta niinkään ev.lut.kirkkoa, vaan koko Kristuksen kirkon, johon kuuluvat kaikki tunnustuskunnat, jotka turvautuvat kolmiyhteiseen Jumalaan. Ihmisten syntisyyden tähden kristittyjen yhteys toteutuu perin vajavaisesti, mutta kaikilla kristityillä on kuitenkin yhteinen usko samaan Jumalaan ja yhteinen Raamattu. Ekumenian kaukotavoite on palautta nykyistä parempi näkyväkin yhteys kaikkien kristittyjen kesken. Tämä ei voi toteutua luopumalla siitä, mikä kullekin tunnustuskunnalle on kirkastunut olennaiseksi, vaan on ymmärrettävä kristillen uskon monivivahteisuus ja kilvoiteltava toinen toistemme kunnioittamisessa. Varmaankin voimme myös yhtä ja toista oppia toisiltamme.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mika Rantanen sanoo:

    Tintti Neuvostojen maassa. Saksalainen kustantamo halusi julkaista tämän sarjakuva-albumit toisen maailmansodan aikana, mutta albumin tekijä ei suostunut siihen. Wikipedia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    A nteeksi Kai kun kirjoitin nimesi väärin. Lukivaikeuden tähden pyrin nimiä käyttämään mad. Vähän, jotta vältyn virheitä. Nimet kun on jokaiselle todella tärkeitä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Kiinnostaisi yhä ihan oikeasti, se millainen kirkko on uudistustesi jälkeen?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Marko Sjöblom sanoo:

      Ehkä sovelletaan Isä Aurinkoista, joka kuuluu todenneen Neuvostoliiton pakkokollektivisointeja epäilleille: ”Munakasta ei voi tehdä rikkomatta munia”. Ehkä se uudistettu kirkko on kuin Stalinin unelmien täyttymyksenä syntyvä uusi onnellinen yhteiskunta. Eli munakas. Kunhan ensin saadaan munat rikki ja öljyttyyn kuumaan pannuun, niiin hyvä tulee? Kyllä Kai tietää, mutta nyt on se munien rikkomisen ja vatkauksen aika. Ei ne tähtikokit kaikkia salaisuuksiaan voi heti kansalle kertoa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Paukkunen sanoo:

      Isä aurinkoisen unelma ei täyttynyt. Täydellistä ei taida tässä ajassa syntyä minkään kritiikin pohjalta? Luterilaisen kirkon munat on rikottu. Pastori Sadinmaan visio kirkkolaivasta on vielä telakalla?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Virta sanoo:

    Sadinmaan protestanttisuudella ei ole mitään tekemistä luterilaisuuden tai edes alkuperäisen protestanttisuuden kanssa. Sana protestantti tuli niistä ruhtinaista jotka protestoivat Speyrin valtiopäivien reformaatiolle haitallisia päätöksiä vastaan. Sadinmaa luo jonkin pseudoprotestanttisuuden, joka ei koskaan ollut protestanttisuutta. Jos tuo pitäisi soveltaa nykypäivään, niin Sadinmaan pitäisi heiluttaa sanan säiläänsä niitä vastaan, jotka maallisilla asetuksilla, laeilla jne. hyökkäävät kirkkoa vastaan tai yrittävät näillä keinoin estää evankeliumi julistamista.

    Uskonpuhdistus ei hylännyt kirkon oppia, vaan poisti siitä sen mikä oli selkeästi raamatunvastaista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Koen ja tulkitsen, että tavoite on ainoastaan kirkon arvovallan romuttaminen. Jolloin saadaan murrettua myös kristillinen arvopohja maassamme. Siksi pidän ihmeellisenä, että piispat ei häneltä pappisoikeuksia poista. Ehkäpä Kailla on niin hyvät lakimiehet turvanaan, että saa jatkaa romutusta rauhassa. Jos syy on jossain muussa, niin jo on kummallista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Mikäs oli Lutherin ensimmäinen teesi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Zwingli ja Calvin uskonpuhdistajista eivät täysin olleet samaa mieltä Lutherin yksin uskosta ajatuksesta. Toki niin kun toinen ilmoitti olevansa epävarma toisen pelastumisesta.

      Huolimatta kirkon viettelyksestä Sola Fides oppiin kulttuurimme menee eteenpäin. Näin Caritate Formata tulee ennemmin tai myöhemmin asiaksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Erikoista on puhe kirkon arvovallan romuttamisesta.

      Kyse on katsoa opetuksessa ja hengellisessä tiennäytössä Ihmisarvoista. Nyt se ei toteudu.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Miten kirkon opin sosiaalieettisesti voisi huomata.

      Riippumatta varallisuustasosta, yhteiskuntaluokasta, tai mahdollisuudesta muuten osallistua hyvän tekemiseen, se on individualismin kirkastuma missä saa uskoa olevansa pelastettu.

      Näin se hyvin passaa kulttuuriimme missä useasti pienellä sijoituksella vuosittain haluamme pelastaa sielumme.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Yhteiskunnallisesti kirkko toimii valtiovallan kanssa kuten Konstantinuksen aikana.

      Kun Ihmisen mahdollisuudet ja kyvyt ulkoistetaan Ihmisen ulkopuolelle on seurauksena kyvyttömyytä, halun ja innostuksen puutetta, suhtautua ja katsoa avoimesti omaa pientä vaikuttamisen mahdollisuutta elämässään yhteiskunnalisissa haasteissa.

      Minkälaista konsensusta asiasta syntyy on jokkaisen harkinnan päässä esimerkiksi äänestettäessä.

      Ilmoita asiaton kommentti