Tällä viikolla näyttää somessa puhututtavan paastoaika. Mistä kaikesta voidaan paastota? Varmaa on, että paastoajilla on paastoaikaan mitä moninaisimpia reseptejä. Kirkollisesti kannatettu ekopaasto vihjaa kuvakielellä kasvisravintoon, ilmeisesti ekologisen jalanjäljen vuoksi myös luomutuotannon suosimiseen. Hyvä asia sinänsä. Hyviä ovat myös joidenkin levittämät ruokavinkit, kaalisoppa muiden muassa, joka sopii myös laihdutusta hakeville paastoajille. Jos somepaasto puraisee ruoan spesialisteja, miten ihmeessä ilman vinkkejä mielikuvitukseton paastoaja löytää neuvoja ja vertaistukea?! (Vitsi vitsi.)
Kun laskiaiskarnevaali on tarkoittanut lihan juhlaa, klassinen kristillinen paastoaika pyrkii lihan vähentämiseen. Paaston merkitys ruokapaastona käy ongelmalliseksi yhdessä kohdin: miten vegaani tai vegetaristi voi toteuttaa ruokapaastoa? Lihaanhan hän ei muutenkaan koske. Ei juuri maitotuotteisiinkaan. Onko hänen valintansa sitten oltava Tofusta luopuminen, koska se muistuttaa juustoa, vaikka onkin kasvisperäinen soijatuote? Kysymys on triviaali, mutta esitän sen tahallani kärjistääkseni paaston kyseenalaisuutta ruokapaastona. Kaikista kirkollisista perinteistä huolimatta en näe kristillisyyden, Jeesuksen opetusten seuraamisen, edellyttävän nykyään niin muodikasta paastoinnostusta.
Oikeastaan puheen pauhu paaston tavoista on Jeesuksen Vuorisaarnan mukaan tarpeetonta, ellei suorastaan väärin (Mtt. 6:16-18). Jeesuksen opettama paastoaminen ei näyttäydy ulkopuolisille erityisenä hurskaana tekona! Se on uskovan ja Jumalan välinen asia, salassa pidettävä hengellinen prosessi. Se ei näy ulkopuoliselle kieltäymyksen merkein. Päin vastoin: paastoaja on lähimmäisilleen mitä normaalein ellei suorastaan paastoamattoman näköinen tai paastoamattomalta kuulostavin!
”Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.” (Mtt. 6:17-18).
Itse rinnastan paastoajan sisäisen hengellisen tutkistelun ”etsikkoaikaan”. Jeesus paastosi erämaassa keskustellen Kiusaajan kanssa. Kukaan ihminen ei jakanut hänen paastoelämäänsä, ruokiaan ja tapojaan. Vasta paastottuaan yksin Kiusaajansa kanssa (omat inhimilliset mielihalut ja tarpeet, elämisen tavoitteet), hän tuli ihmisten ilmoille, sai kasteen ja alkoi elämäntyönsä Jumalan ja lähimmäisen rakkauden todistajana. Kun hän kiteytti opetuksensa pienoisevankeliumin muotoon, hän ei kehottanut ketään jättämään lähimmäistä enempää kuin itseään ruokkimatta. Päinvastoin. Tosi paikan tullen hän itse ruokki nälkää kokevan kansanjoukon viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Sen jälkeen hän vasta itse vetäytyi rukoilemaan vuorelle. (Mk. 6:30-46). Hän tinki omasta levon tarpeestaan, koska sääli nälkäisiä ihmisiä, jotka ruoan lisäksi olivat janonneet hänen opetustaan rakastavasta Jumalasta.
Paastoaikaan paastoa harjoittavan kristityn, ruokalista, menu, olisi tämän mukaan ennen kaikkea Jumalan sanan tutkistelu ja rukouselämän vaaliminen. Ei ravintoainekysymyksiä! Ei muotitrendejä. Ei katolisen ja ortodoksisen kirkon paastokäytäntöjä. Käskikö Jeesus opetuslapsiaan olemaan kiirastorstaina syömättä? Ei. He söivät ja joivat, mistä ehtoollisen viettomme kumpuaa. Ei hän käskenyt ketään paastoon kuolinpäivänään. Surevalta menee ruokahalu luonnostaan, tiedän kokemuksesta. Mitä Pietari teki kieltäessään Jeesuksen? Tuskin näki nälkää. Varmaankin naiset ristin juurella Pitkänä Perjantaina olivat ilman ruokahalua. Onko kuitenkaan Jeesuksen muiston kunnioittamista hänen opettamallaan tavalla, että kehittelemme erilaisia paastomuotoja ennen Ylösnousemuksen juhlaa, Pääsiäistä!
Psykologisesti ihmisen mieli kaipaa vaihtelua. Astevaihtelu nälästä ylenpalttisuuteen (Tuhkakeskiviikon startti ja Pääsiäisaamun syömisen juhla) on ehkä uskovalle ihmiselle dramaattisesti tärkeää. On koettava askeesia ollakseen valmis arvostamaan askeetitonta elämää. Mielestäni tämä skaala on kuitenkin tarpeeton uskossaelämisen jokapäiväisen jumalanpalveluksen kannalta. Jokapäiväinen jumalanpalvelus saa sisältönsä suhteesta Jumalaan, ei ruokaresepteistä. Se mistä ihmisen on hengellisesti viisasta paastota, on halu näyttäytyä toisille ihmisille erilaisissa valoissa. Kun Jumala valaisee rakennuksen, ihmisen, sitä valoa ei kannata peittää. On nöyrää viisautta uskoa, että Jumala itse valaisee meidät armostaan. Ei mistään ansiosta. Emme me itse omaa valoamme edes näe. Jos olemme valaistu talo, Jumala ihmisessä, lähimmäinen sen ehkä aavistaa – rakkaudesta häntä kohtaan!
Pelastusarmeijan ruokajonossa lähimmäisenrakkauden kokee ruuan saamisena. Niin myös paastoaikana. Kehtaako nälän ja rakkaudettomuuden edessä kertoa omista paaston ruokavalioistaan? En kehtaa.
Lämmin kiitos, Päivi, syvällisistä ajatuksistasi ja paastomuodin problematisoinnista. Olen kanssasi samoilla vuorisaarnan linjoilla.
Paasto voi olla hyvää valmistautumista juhlaan, mutta ei se voi pakollista olla saatika mittari jollekin. Vanhan kirkon paastosäännöt sitä paitsi sisältävät joukon poikkeuksia, hyvin ymmärrettäviä ja arkijärkisiä.
Olen kärjistänyt, että suomalaisen kirkollisen elämän käyttöaine on kahvi. Jos haluaa kokeilla, voiko oikeasti luopua jostakin mikä sitoo itseä, voi jättää kahvin vaikkapa paastonajaksi. Helppohan minun on ehdottaa, kun en kahvia juo.
Kiitos Raimo! Kahvipaasto on minullekin helppo, koska se jää väliin minulta tarkoituksettakin lähes päivittäin! Muutin otsikkoa, koska eräs ystäväni luuli ”Paastoajan paastoajan menu” -otsikkoa painovirheeksi. Olisi kai ollut viisautta olla leikkimättä kahden eri sanan samanlaisilla genetiiveillä.
Kiitos. Ajattelin ensin, että jokin konkordanssi olisi ollut kiinnostava apu, mutta sehän antaisi vain ongelman takaisin. Kertoisi kääntäjien valinnoista.
Ennen luomakunta kaipasi vapahdusta, mutta nykyinen luomakunta on enemmän pelastuksen tarpeessa. Itse pidän enemmän pelastuksesta, mutta en evankelikaalien tapaan. Se olkoon kuin naula, johon sopii millainen takki hyvänsä. En anna Herralle kaavaa, mitä hänen pitää minulle tehdä. Tehköön kuin hyväksi näkee.
Miksi kääntäjä tarvitsee tuon soter/ vapauttaja sanan tilalle h-kirjaimen avulla ro-mantisoidun ja pehmennetyn käsiteen vapaHtaja? Ettei vain ’vapauttaja’ muodossa olisi liian selvästi läsnä myös termin poliittinen merkitys?
Teemu,
Herra on ”naulansa” ilmoittanut Raamatussa. Sen ilmoitti Pietari helluntaipuheessaan, eikä jäänyt epäselväksi niille, jotka sen vapaaehtoisti VASTAANOTTIVAT.
Asian yksinkertaisuuden vuoksi tulee nöyrtyminen vastaan. Ylpeälle ei naulaa löydy!
Seppo Heinola. Vapahtaja tuli Uuteen testamenttiin Agricolalla 1548, jolloin ei sanalla ollut samoja värisävyjä kuin nykyään. Vuoden 1992 käännökseen sen luulisi tulleen jo valituksi toisin, mutta kyseiseen suomennokseen tehtiin loppuvaiheessa aika varovasti uudistuksia kohdissa, joilla oli liturgis-kirkollista käyttöä.
Sikäli on mielenkiintoista, että ne, joita ei mikään uhkaa huutavat pelastusta, kun heidän pitäisi huomata, että he itse ovat se uhka, josta monet toivovat pelastuvansa.
Vapahtaja- sana on Agricolan käännösratkaisu, jonka esikuvana on ruotsin kielen sana Frälsare. Frälse , suomeksi rälssi, tarkoitti keskiajan kielessä vapaasäätyä ja sana sisältää mielleyhtymän orjuudesta vapautumiseen. Kristus siis vapauttaa synnin, kuoleman, lain ja ihmisten orjuudesta. Englannikielessä käytetään sanaa Saviour, joka kirjaimellisesti käännettynä tarkoittaa pelastajaa, Latinaksi sanotaan Salvator, vastaavasti saksassa Heiland, jotka voisi kääntää jopa parantajaksi. Kristuksen merkitystä voi siis tulkita monella eri sanalla.
Vapauttaja on myös poliittis-vallantavoitteluun liitetty käsite. Putinkin voi ”vapauttaa” Itä-Ukrainalaiisa alueita. DIktaattorit ovat vapauttajia, eivät vapahtajia (voi joku tietysti sellaiseksikin itsensä väittää.)
Vapahtaja vapauttaa mutta vapauttaja ei yleensä vapahda van pikemminkin ”eliminoi” tai ”uudelleenkouluttaa”.
Juuri noin. Jeesus nähtiin juurikin vapauttajana joka vapauttaisi kansansa Rooman ikeestä. Maccabealais johtaja tapaa hänessä yhdistyivät poliittinen ja uskonnollinen vapauttaja, edelleen teokratian k o l m e virkaa, papin, profeetan ja kuninkaan yhdistyivät tuossa sanassa soter.
On erittäin erittäin (!!!) merkittävää että Jeesus ilmaisi messiaanisuutensa juuri Maccabelaissotien ansiosta uudelleen vihityn temppelin muistojuhlassa (Hanukka), sotien joissa tuolloisena messiaana oli ollut ensin Mattatias Maccabealainen, joka oli hankkinut kansalleen veljiensä Joonatanin ja Simonin kanssa noin 80 vuotta kestänen vapauden ja itsenäisyyden, jota haviteltiin myös juuri Jeesuksen aikana takaisin! Simon makkabealaisessa yhdistettiin sitten ylipapin ja kuninkaan roolit.
”Vapauteen Kristus meidät vapautti” (Gal.5:1)
Jeesus Kristus vapauttaa..
” Synnin, kuoleman, lain ja ihmisten orjuudesta ”
Todellisuudessa juuri kuolema vapauttaa noista kaikista, myös ihmisistä, sukulaisista, ja omaisuudesta, taloista ja pelloista, maasta missä asuu, myös kuolemasta ja työn raskeas ies raukeaa. Kuolemalla kuolema voitetaan.
Kuolemaa ei enää ole kuolleen osalle tuleva. Ellei se sitten nouse ylös, jolloin sen on kuoltava uudelleen.
Kuollut ei myöskään tee enää syntiä, eikä sen tarvitse noudattaa lakia. Mutta mutta….. kun arkku naulataan kiinni ja lapioidaan kaksi metsiä multaa päälle, niin voiko enää suuremmin olla kahleissa.
Tarja,
Mistä tiedät, että kuolema vapauttaa?
Kuolema vapauttaa toki ”maanpäällisestä” elämästä, mutta mistä tiedämme (vai uskommeko vain) että kuoleman jälkeen ei ole mitään? Kuolema ei taida useinkaan vapauttaa kuolemanpelosta elämän aikana.
Vapahtaminen on enemmän kuin vain vapauttaminen. Vanki voidaan vapauttaa, mutta se ei tarkoita, että hänet vapahdettaisiin. Vanki voidaan vapahtaa, mutta se ei tarkoita kaikkien vastuiden mitätöimistä. Korvausvelvollisuuksia voi jäädä. Sikäli kuin olen ymmärtänyt. Tekojen anteeksiantaminen ei tarkoita, että kaikki asiat ja seurakset olisivat automaattisesti poistuneet.
Emme tiedä onko sanassa soter ollut tuo suomessa h- kirjaimen avulla vapauttaa verbiin lisätty vivahde.
No, ainakin klassinen kristillinen käsitys on nähnyt, että Jeesus oli nimenomaan vapahtaja.
On ajateltu toki sitäkin, että ooetuslapset (erityisesti jotkun heistä) olisivat odottaneet ”voittaoisaa kansan vapauttaja” Rooman ym. vallasta ja sitten pettyneet tai masentuneet (tilapäisesti).
Nykyäänhän vallitseva kristillisyyskäsitys on paljolti omaksunuyt ns. vapautuksen teologian mukaisen käsityksen, jossa kristinuskosta tulee ”poliittinen ohjelma” – jolla voidaan oikjeuttaa yhtä sun toista tarkoitusta tai päämäärää. Esimerkkejä löytynee sekä meren ”vanhalta” ja ”uudeltr” puolelta. Erityisesti 1960-luvun hippiliike ym. sai myös innoitusta tästäkin – yhdistäen sitä erilaiseen ”itämaiseen” perinteeseen.
Raamatun selittäminen vain sanojen merkitystä tarkastelemalla ei välttämättä kerro totuutta. Raamattua on ymmärretty myös sen sanomaa tarinallisesti lähestyttäessä – jos ajatus Raamatun kokonaissanomasta katsotaan hyväksyttäväksi. Jotkuthan taas pitävät Raamattua niin pirstaleisena, että siitä voidaan tulkita ”vaikka mitä”.
Ajatus vapauttajasta vapahtajan sijaan on ymmärrettävissä klassisen kristinuskon yhden osatotuuden ylikorostamisena – ”tuhat tulkintaa”, joista valitaan se tiettyyn päämäärään tarkoituksenmukaisin, mikä ei välttämättä vastaa klassisenkritillisyyden näkemystä. Me nykyihmiset usein ajattelemme olevamme paljon aiempia ”klassikoita” älykkäämpiä.
Ἰησοῦν· αὐτὸς γὰρ σώσει τὸν λαὸν αὐτοῦ ἀπὸ τῶν ἁμαρτιῶν αὐτῶν. Novum Testamentum Graece. Tämä Evankeliumi Matteuksen mukaan jae 1:21 voidaan kääntää sekä sanalla pelastaa että vapahtaa (vapauttaa). ”Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä.” Kirkkoraamattu 1933/38. Tai: ”Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.” Kirkkoraamattu 1992.
Pohjalla on näköjään adjektiivi σως, joka merkitsee eheää. Niinpä σωζω merkitsee: säilyttää eheänä, pelastaa, vapahtaa, auttaa.
Teologisissa oppikirjoissa käsitellään ”sovituksen” alla, englanniksi at-one-ment.
Miltä kuulostaisivat Kokoaja ja Eheyttäjä?