Paastoajan erilaiset menut.

Tällä viikolla näyttää somessa puhututtavan paastoaika. Mistä kaikesta voidaan paastota? Varmaa on, että paastoajilla on paastoaikaan mitä moninaisimpia reseptejä. Kirkollisesti kannatettu ekopaasto vihjaa kuvakielellä kasvisravintoon, ilmeisesti ekologisen jalanjäljen vuoksi myös luomutuotannon suosimiseen. Hyvä asia sinänsä. Hyviä ovat myös joidenkin levittämät ruokavinkit, kaalisoppa muiden muassa, joka sopii myös laihdutusta hakeville paastoajille. Jos somepaasto puraisee ruoan spesialisteja, miten ihmeessä ilman vinkkejä mielikuvitukseton paastoaja löytää neuvoja ja vertaistukea?! (Vitsi vitsi.)

Kun laskiaiskarnevaali on tarkoittanut lihan juhlaa, klassinen kristillinen paastoaika pyrkii lihan vähentämiseen. Paaston merkitys ruokapaastona käy ongelmalliseksi yhdessä kohdin: miten vegaani tai vegetaristi voi toteuttaa ruokapaastoa? Lihaanhan hän ei muutenkaan koske. Ei juuri maitotuotteisiinkaan. Onko hänen valintansa sitten oltava Tofusta luopuminen, koska se muistuttaa juustoa, vaikka onkin kasvisperäinen soijatuote? Kysymys on triviaali, mutta esitän sen tahallani kärjistääkseni paaston kyseenalaisuutta ruokapaastona. Kaikista kirkollisista perinteistä huolimatta en näe kristillisyyden, Jeesuksen opetusten seuraamisen, edellyttävän nykyään niin muodikasta paastoinnostusta.

Oikeastaan puheen pauhu paaston tavoista on Jeesuksen Vuorisaarnan mukaan tarpeetonta, ellei suorastaan väärin (Mtt. 6:16-18). Jeesuksen opettama paastoaminen ei näyttäydy ulkopuolisille erityisenä hurskaana tekona!  Se on uskovan ja Jumalan välinen asia, salassa pidettävä hengellinen prosessi. Se ei näy ulkopuoliselle kieltäymyksen merkein. Päin vastoin: paastoaja on lähimmäisilleen mitä normaalein ellei suorastaan paastoamattoman näköinen tai paastoamattomalta kuulostavin!

"Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut." (Mtt. 6:17-18).

Itse rinnastan paastoajan sisäisen hengellisen tutkistelun "etsikkoaikaan". Jeesus paastosi erämaassa keskustellen Kiusaajan kanssa. Kukaan ihminen ei jakanut hänen paastoelämäänsä, ruokiaan ja tapojaan. Vasta paastottuaan yksin Kiusaajansa kanssa (omat inhimilliset mielihalut ja tarpeet, elämisen tavoitteet), hän tuli ihmisten ilmoille, sai kasteen ja alkoi elämäntyönsä Jumalan ja lähimmäisen rakkauden todistajana. Kun hän kiteytti opetuksensa pienoisevankeliumin muotoon, hän ei kehottanut ketään jättämään lähimmäistä enempää kuin itseään ruokkimatta. Päinvastoin. Tosi paikan tullen  hän itse ruokki nälkää kokevan kansanjoukon viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Sen jälkeen hän vasta itse vetäytyi rukoilemaan vuorelle. (Mk. 6:30-46). Hän tinki omasta levon tarpeestaan, koska sääli nälkäisiä ihmisiä, jotka ruoan lisäksi olivat janonneet hänen opetustaan rakastavasta Jumalasta.

Paastoaikaan paastoa harjoittavan kristityn, ruokalista, menu, olisi tämän mukaan ennen kaikkea Jumalan sanan tutkistelu ja rukouselämän vaaliminen. Ei ravintoainekysymyksiä! Ei muotitrendejä. Ei katolisen ja ortodoksisen kirkon paastokäytäntöjä. Käskikö Jeesus opetuslapsiaan olemaan kiirastorstaina syömättä? Ei. He söivät ja joivat, mistä ehtoollisen viettomme kumpuaa. Ei hän käskenyt ketään paastoon kuolinpäivänään. Surevalta menee ruokahalu luonnostaan, tiedän kokemuksesta. Mitä Pietari teki kieltäessään Jeesuksen? Tuskin  näki nälkää. Varmaankin naiset ristin juurella Pitkänä Perjantaina olivat ilman ruokahalua. Onko kuitenkaan Jeesuksen muiston kunnioittamista hänen opettamallaan tavalla, että kehittelemme erilaisia paastomuotoja ennen Ylösnousemuksen juhlaa, Pääsiäistä!

Psykologisesti ihmisen mieli kaipaa vaihtelua. Astevaihtelu nälästä ylenpalttisuuteen (Tuhkakeskiviikon startti ja Pääsiäisaamun syömisen juhla) on ehkä uskovalle ihmiselle dramaattisesti tärkeää. On koettava askeesia ollakseen valmis arvostamaan askeetitonta elämää. Mielestäni tämä skaala on kuitenkin tarpeeton uskossaelämisen jokapäiväisen jumalanpalveluksen kannalta. Jokapäiväinen jumalanpalvelus saa sisältönsä suhteesta Jumalaan, ei ruokaresepteistä. Se mistä ihmisen on hengellisesti viisasta paastota, on halu näyttäytyä toisille ihmisille erilaisissa valoissa. Kun Jumala valaisee rakennuksen, ihmisen, sitä valoa ei kannata peittää. On nöyrää viisautta uskoa, että Jumala itse valaisee meidät armostaan. Ei  mistään ansiosta. Emme me itse omaa valoamme edes näe. Jos olemme valaistu talo, Jumala ihmisessä, lähimmäinen sen ehkä aavistaa - rakkaudesta häntä kohtaan!

Pelastusarmeijan ruokajonossa lähimmäisenrakkauden kokee ruuan saamisena. Niin myös paastoaikana. Kehtaako nälän ja rakkaudettomuuden edessä kertoa omista paaston ruokavalioistaan? En kehtaa.

 

 

 

2 kommenttia

  • Raimo Turunen sanoo:

    Lämmin kiitos, Päivi, syvällisistä ajatuksistasi ja paastomuodin problematisoinnista. Olen kanssasi samoilla vuorisaarnan linjoilla.

    Paasto voi olla hyvää valmistautumista juhlaan, mutta ei se voi pakollista olla saatika mittari jollekin. Vanhan kirkon paastosäännöt sitä paitsi sisältävät joukon poikkeuksia, hyvin ymmärrettäviä ja arkijärkisiä.

    Olen kärjistänyt, että suomalaisen kirkollisen elämän käyttöaine on kahvi. Jos haluaa kokeilla, voiko oikeasti luopua jostakin mikä sitoo itseä, voi jättää kahvin vaikkapa paastonajaksi. Helppohan minun on ehdottaa, kun en kahvia juo.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Päivi Huuhtanen-Somero sanoo:

    Kiitos Raimo! Kahvipaasto on minullekin helppo, koska se jää väliin minulta tarkoituksettakin lähes päivittäin! Muutin otsikkoa, koska eräs ystäväni luuli “Paastoajan paastoajan menu” -otsikkoa painovirheeksi. Olisi kai ollut viisautta olla leikkimättä kahden eri sanan samanlaisilla genetiiveillä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Päivi Huuhtanen-Somero
    Päivi Huuhtanen-Somero

    Eläköitynyt estetiikan, kirjallisuustieteen ja taidekasvatuksen dosentti. Retriitinohjaaja. Hengellinen ohjaaja. Useita rukoukseen ja hengelliseen harjoitukseen liittyviä kirjoja ja kirjoituksia 1985-. Esseitä kristillisestä taiteesta ja kulttuurista. Runoja, aforismeja.