Otetaan lusikka kauniiseen käteen
Rakas kirkkomme on avioliittolain soveltamisen kanssa kiusallisessa tilanteessa. Pasuuna on pyrkinyt antamaan selvän äänen, mutta se ei vastaa kansan enemmistön oikeustajua. Kun toinen puoli taputtaa käsiään ja toteaa hyvä, hyvä, on pysytty opissa ja perinteessä, kokevat toisen ääripään ihmiset asian aivan eri tasolla ihmisoikeus- ja tasa-arvokysymyksenä, jossa perinteinen linja piirretään synkin värein syrjijäksi.
Piispainkokouksen avauspuheenvuorossaan piispa Simo Peura näyttää pohtineen tätä ja murehtineen polarisaatiota: ääripäät etääntyvät toisistaan, kaivavat poteronsa ja kuulevat hyvin huonosti toisen pään viestejä.
Kiusallista on, että kirkon sisäpiirin ulkopuolelta katsoen tilanne näyttää kestämättömältä ja saa jopa tragikoomisia piirteitä. Aika kuluu, kirkon käytännöt ovat virallisesti ennallaan, mutta rohkeat papit/rumasti yli aisan potkijat (tarpeeton ylipyyhitään) ovat vastanneet kansan huutoon ja vihkineet.
Nyt sitten jotkut tuomiokapitulit joutuvat ottamaan kantaa. Ei mikään helppo asia. Kirkon perinteinen opetus ja piispojen antama ohjeistus ovat selviä, mutta jos tuomioita rapsahtaa, alkaa huuto siitä, miten valtakunnan lain mukaan toimiminen voisi olla rangaistava teko. Tai että inhimillisyyden pitää olla ykkösasia.
Miten tästä eteenpäin?
Prof. emerita Eila Helanderin piispainkokoukselle antama selvitys pitää sisällään monenlaista pohdintaa. Mahdollinen tie edetä olisi se omantunnonratkaisu, että saman sukupuolen pariskuntia vihkimään valmiit papit saisivat sen laillisesti tehdä, mutta ketään ei siihen pakotettaisi.
Kuulostaa nytkähdykseltä eteenpäin, olkoonkin, että juridiikan periaatteisiin tuollainen harkinnan tai omantunnon vapaus taitaa istua huonosti. Lakiteksti kun yleensä on kyllä tai ei, ei siltä väliltä.
Myöhemmin, ehkä hyvinkin pian arvioidaan tämän hetken päättäjien ja toimijoiden viisautta tai sen puutetta.
Deus ex machinaa ei ole luvassa. Olisiko henkilökohtaisella tasolla hyväksi opetella kuuntelemaan toisin ajattelevia ja edes yrittää ymmärtää hänen perusteitaan torjumatta niitä suoraa päätä?
42 kommenttia
Piispat ovat tässä paljon vartijoina. Tarttuminen Eila Helanderin ehdotukseen ja sen mukaisen päätösesityksen vieminen kirkolliskokoukseen samoin kuin maltillisuus tuomiokapitulien käsitellessä sateenkaaripareja vihkineistä papeista tehtyjä kanteluja saisi suman liikkeelle.
Luulisi piispojen intressissä olevan varjella kirkkoa joutumasta vastaajaksi hallinto-oikeuksiin, joista mitä ilmeisimmin tulisi kirkolle takkiin.
Itse kirjoitan blogijutussani, että Helanderin selvityksessä esille nostama saattaa olla jopa ainoa mahdollinen tie edetä – vaikkakin se sisältää periaatteellisia ja teologisia ongelmia kahdenlaisen todellisuuden rinnakkaiselosta saman kirkon sisällä.
Tuo omantunnonklausuulli kestäisi hetken ja sen jälkeen jokaisen kirkon virassa olevan papin olisi vihittävä. Eri mieltä saa olla, mutta käytännön tehtävistä ei voi kieltäytyä. Tämäkin pitäisi reilusti tuoda ilmi, koska muuta vaihtoehtoa sitten ei ole, mihin blogistikin kirjoituksessaan viittaa.
Helanderin esitys toisi yhden ratkaisun, mutta perusongelma säilyisi: Kirkossa oli voimassaan samanaikaisesti kaksi erilaista ja toisistaan poikkeavaa avioliittokäsitystä, joista toinen nousee yhteiskunnan tuomasta paineesta ja toinen kirkon perinteestä. Kumpi niistä olisi oikeammassa?
Todellisuus on minusta oikeasti se, että uusi avioliittokäsitys tullaan ruttaamaan lävitse väkipakolla kirkossa ilman, että kirkko saisi oikeasti itse päättää asiasta. Ns. omantunnon vapaus, mistä nyt kirjoitetaan ja vakuutetaan, on pelkkää utopistista satua. Tämä on oma näkemykseni.
Matt 19: 3 – 6: ”Hänen luokseen tuli myös fariseuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja kysyivät: ”Saako mies hylätä vaimonsa mistä syystä tahansa?” Hän vastasi heille: ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?” Ja hän jatkoi: ”Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.”
Jos Kristuksen sanoilla on mitään merkitystä, niin se merkitys punnitaan tässä asiassa. Jos tällä ei ole mitään merkitystä, niin millä sitten on?
”…kyvyn hillitä himojaan ja halutaan ja toteuttaa viettejään sen mukaisesti kuin Jumala suunnitteli.”
Mutta heteroavioliitoissako ei himoja tarvitse hillitä? Vaikka toinen osapuoli olisi jo aivan poikki?
Ottaa, kuka ottaa lusikan kauniiseen käteensä, kun ”ajan henki” sitä varsinkin evl-kirkon sisältä tarjoaa.
Kirjoittaja
Marja-Sisko Aalto
Pappi, rovasti, kirjailija, entinen kirkkoherra Imatralla ja sitten tuomiokapitulin notaari Kuopiossa, nyt eläkemuorina. Ihmisen ja uskon puolesta. Sattuneesta syystä sydämellä monet asiat, vaikkapa eri tavoin siipeensä saaneet ihmiset. Vapauteen Kristus vapautti meidät!
Pasuuna eli Raamattu on antanut avioliittoa koskien selvän säännön ”Mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa. Näin näistä kahdesta tulee yksi liha.”
Ilmoita asiaton kommentti