Otetaan lusikka kauniiseen käteen

Rakas kirkkomme on avioliittolain soveltamisen kanssa kiusallisessa tilanteessa. Pasuuna on pyrkinyt antamaan selvän äänen, mutta se ei vastaa kansan enemmistön oikeustajua. Kun toinen puoli taputtaa käsiään ja toteaa hyvä, hyvä, on pysytty opissa ja perinteessä, kokevat toisen ääripään ihmiset asian aivan eri tasolla ihmisoikeus- ja tasa-arvokysymyksenä, jossa perinteinen linja piirretään synkin värein syrjijäksi.

Piispainkokouksen avauspuheenvuorossaan piispa Simo Peura näyttää pohtineen tätä ja murehtineen polarisaatiota: ääripäät etääntyvät toisistaan, kaivavat poteronsa ja kuulevat hyvin huonosti toisen pään viestejä.

Kiusallista on, että kirkon sisäpiirin ulkopuolelta katsoen tilanne näyttää kestämättömältä ja saa jopa tragikoomisia piirteitä. Aika kuluu, kirkon käytännöt ovat virallisesti ennallaan, mutta rohkeat papit/rumasti yli aisan potkijat (tarpeeton ylipyyhitään) ovat vastanneet kansan huutoon ja vihkineet.

Nyt sitten jotkut tuomiokapitulit joutuvat ottamaan kantaa. Ei mikään helppo asia. Kirkon perinteinen opetus ja piispojen antama ohjeistus ovat selviä, mutta jos tuomioita rapsahtaa, alkaa huuto siitä, miten valtakunnan lain mukaan toimiminen voisi olla rangaistava teko. Tai että inhimillisyyden pitää olla ykkösasia.

Miten tästä eteenpäin?

Prof. emerita Eila Helanderin piispainkokoukselle antama selvitys pitää sisällään monenlaista pohdintaa. Mahdollinen tie edetä olisi se omantunnonratkaisu, että saman sukupuolen pariskuntia vihkimään valmiit papit saisivat sen laillisesti tehdä, mutta ketään ei siihen pakotettaisi.

Kuulostaa nytkähdykseltä eteenpäin, olkoonkin, että juridiikan periaatteisiin tuollainen harkinnan tai omantunnon vapaus taitaa istua huonosti. Lakiteksti kun yleensä on kyllä tai ei, ei siltä väliltä.

Myöhemmin, ehkä hyvinkin pian arvioidaan tämän hetken päättäjien ja toimijoiden viisautta tai sen puutetta.

Deus ex machinaa ei ole luvassa. Olisiko henkilökohtaisella tasolla hyväksi opetella kuuntelemaan toisin ajattelevia ja edes yrittää ymmärtää hänen perusteitaan torjumatta niitä suoraa päätä?

    • Mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa. Näin näistä kahdesta tulee yksi liha.”

      Väärä käännös, sana ’vaimoonsa’ ei ole oikea. Oikea käännös sanamuodosta b·ashth·u on naiseensa!
      Heprean varsinaisesti aviovaimoa tarkoittava sana ilmestyykin teksteihin paljon myöhemmin. Tämä sana on 1.Ms. 20 jakeen 3. käsite hlib

      ”Mutta Jumala tuli Abimelekin tykö yöllä unessa ja sanoi hänelle: ´Katso, sinun on kuoltava sen vaimon tähden, jonka olet ottanut, sillä hän on toisen miehen aviovaimo´.”

    • Asiasisältö ei muutu olkoonpa käännös vaimo tai nainen. Kyseessä on siis joka tapauksessa miehen ja naisen muodostama liitto.

    • Mikä tahansa miehen ja naisen liitto ei ole avioliitto. Ja lisäksi lähikontekstissa Genesis opettaa sitä, että ihmisen tulee pariutua saman lajin kanssa, koskapa elämistä ei tätä apua edelleen Geniksen mukaan saatu.

    • ”ihmisen tulee pariutua saman lajin kanssa,” Seppo H.

      Aivan oikein, saman lajin/ihmisen eri sukupuolta olevan ihmisen kanssa.

    • Raamatun mukaan pariutuminen/yhtyminen on sallittua vain avioliitossa, joten sitä kautta pariutuminen liittyy avioliittoon.

    • 3. Moos. 18 ei sano, että älä yhdy muihin kuin vihittyyn aviopuolisoosi. Sen sijaan se luettelee listan kiellettyjä suhteita. Jos jotakin kiinnostaa, hän voi järkeillä, mitkä vaihtoehdot puuttuvat listasta, kenen kanssa on lupa yhtyä.

      Vuorisaarnan viesti on toki paljon tiukempi: ”Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan.” Onko lupa katsoa himoiten edes omaa vaimoaan? Nainen hänkin on.

    • Salme: ”Raamatun mukaan pariutuminen/yhtyminen on sallittua vain avioliitossa, joten sitä kautta pariutuminen liittyy avioliittoon.

      Taisivat Aatami ja Eeva siinä tapauksessa tehdä ensimmäisen rikoksen tässä asiassa olematta avioliitossa keskenään. Kumma etteivät lukeneet Raamattuaan kunnolla, että olisivat osanneet käyttäytyä sen edellyttämällä tavalla.

    • “Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan.”

      Miten oman vaimonsa kanssa voi tehdä aviorikoksen? Ainakin minä tunnustan katsoneeni vaimoani – joka sivumennen sanottuna on nainen – lukuisia kertoja himoiten ja niin ovat tehneet tiettävästi lukemattomat muutkin miehet omien vaimojensa suhteen tässä maailmassa jo ennen minua.

      Tuskin monellekaan on kuitenkaan tullut mieleen, että tässä sitä nyt ollaan aviorikosta tekemässä. Minun kohdallani nämä himoiten katsomiset ovat kylläkin iän myötä huomattavasti harventuneet, joka edukseni lopullista syntiluetteloani rustattaessa laskettakoon.

    • Se ei kuitenkaan liene sitten aviorikos jos nainen (tai mies) katsoo himoiten miestä – tai nainen naista?

  1. Piispat ovat tässä paljon vartijoina. Tarttuminen Eila Helanderin ehdotukseen ja sen mukaisen päätösesityksen vieminen kirkolliskokoukseen samoin kuin maltillisuus tuomiokapitulien käsitellessä sateenkaaripareja vihkineistä papeista tehtyjä kanteluja saisi suman liikkeelle.

    Luulisi piispojen intressissä olevan varjella kirkkoa joutumasta vastaajaksi hallinto-oikeuksiin, joista mitä ilmeisimmin tulisi kirkolle takkiin.

    • Pekka: Omantunnonklausuuli naispappeuden suhteen astui kai voimaan vuonna 1988 tai siinä paikkeilla, siis lähes 30 vuotta sitten. Luulisi, että noinkin monen vuosikymmenen aikana papiksi hakeutuville olisi kirkastunut, mitä kirkon päätös naispappeuden hyväksymisestä merkitsee.

      No, jotkut eivät ymmärtäneet, ja siksi meillä on L-säätiö ja peräti ’L-hiippakuntakin’. Mahtaa herra L haudassaan kääntelehtiä ?.

      Näin se menee spn-vihkimisten suhteenkin.

      Minua ihmetyttää, miksi ELY asettuu spn-avioliittoja vastaan? Voitko mahdollisesti vastata tähän? En itse asiassa usko, että tämä olisi jäsenkuntanne yleinen näkemys, mutta kerro, jos olen väärässä. Kirjoitatko tänne järjestösi nimissä vai henkilökohtaisia mielipiteitäsi ilmaisten. Tämä olisi tärkeä tieto.

    • Seija Rantaselle huomioksi ettei yksikään kirkkomme herätysliikkeistä ole määritellyt kannakseen tukea kirkon avioliittokäsityksen muutamista. Edes Herättäjä yhdistys ei ole sellaista virallisesti päättänyt.

    • Seija: Olen eläkeläinen. ELY järjestönä ei ole ottanut asiaan kantaa. Tästä asiasta kirjoitan ajoittain ja erityisesti siitä näkökulmasta, että asiat pitäisi hoitaa avoimesti ja rehellisesti. Siis nin, että ei yritettäisi hämätä, vaan todettaisiin avoimesti, mitä päätös tarkoittaa. Esim eduskunnan päätöksen yhteydessä painotettiin vahvasti, että sillä ei ole seurauksia seurakuntien elämään. Nyt nähdään, miten kävi. Nyt puhutaan omantunnonklausuulista ja niinkuin itsekin totesit, historia osoittaa, että ei niillä näissä asioissa ole merkitystä. Tämä pitäisi sanoa ääneen.
      Mitä sitten ELYyn tulee, niin ELY haluaa kaikessa työssään, julistuksessaan, opetuksessaan keskittyä sanomaan Kristuksesta. RIstin sovituksesta ja syntien anteeksiantamisesta. Siihen, mitä Jumala on ilmoittanut sanassaan ja tehnyt pojassaan. Kuinka suuri osa ELYn jäsenistä ymmärtää sitten Jumalan sanan niin, että avioliitto on vain miehen ja naisen välinen asia, siitä ei ole tutkimusta.

    • Ainakin Tulkaa kaikki liikkeen edustajat kommentoivat täällä useinkin erityisesti näihin avioliittoon liittyviin asioihin. Ovatko heidän kommenttinsa heidän henkilökohtaisia mielipiteitään vai kirjoittavatko he Tulkaa kaikki liikkeen nimissä? Taitaa olla sekä että. En ole huomannut, että kommentointi jonkin liikkeen nimissä olisi kielletty.

    • Salmelle huomioksi, ettei Tulkaa kaikki – liike ole herätysliike, vaan kirkolliseen päätöksentekoon vaikuttamiseen pyrkivä liike.

    • Aivan oikein. Kiinnitin vain huomiota siihen, että kommentointi jonkin liikkeen nimissäkin on mahdollista.

  2. Helanderin esitys toisi yhden ratkaisun, mutta perusongelma säilyisi: Kirkossa oli voimassaan samanaikaisesti kaksi erilaista ja toisistaan poikkeavaa avioliittokäsitystä, joista toinen nousee yhteiskunnan tuomasta paineesta ja toinen kirkon perinteestä. Kumpi niistä olisi oikeammassa?

    Todellisuus on minusta oikeasti se, että uusi avioliittokäsitys tullaan ruttaamaan lävitse väkipakolla kirkossa ilman, että kirkko saisi oikeasti itse päättää asiasta. Ns. omantunnon vapaus, mistä nyt kirjoitetaan ja vakuutetaan, on pelkkää utopistista satua. Tämä on oma näkemykseni.

    • Kiljotusvilhe tuossa alussa: Kirkossa olisi voimassa samanaikaisesti kaksi erilaista ja toisistaan poikkeavaa avioliitto käsitystä…

      Toinen niistä olisi oikea, ja toinen sitäkin oikeammassa.

    • Luen Eila Helanderin esitystä niin, että kyseessä ei olisi pelkkä kirkolliskokouksen ponsi, vaan varsinainen päätös.

      Norjan kirkko teki toista vuotta sitten vastaavanlaisen päätöksen, jonka perusteella pappi voi kieltäytyä vihkimästä sateenkaariparia. Seurakunnan on järjestettävä vihkijä siinäkin tapauksessa, että kaikki oman seurakunnan papit kieltäytyvät.

      Kirkon viivyttely johtaa lain ruttaamiseen läpi sekulaarin oikeusistuimen, hallinto-oikeuden tai viime kädessä korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä. Luulisi piispojen ja kirkolliskokousedustajien haluavan välttää ajautumista tällaiseen ratkaisuun.

    • Kommentti pääsi karkaamaan…

      Tarkoitukseni oli allaviivata sitä, kuinka tärkeää kirkon on pitää ratkaisu omissa käsissään. Siksi päätöksenteolla on kiire.

      Kirkko ei ole ajautunut tähän tilanteeseen – vain tai esnsisijaisesti – muun yhteiskunnan suunalta tulevasta paineesta. Kysehän on suhtautumisesta samaa sukupuolta olevien parisuhteeseen ja viime kädessä homoseksuaalisuuteen. Tässä suhteessa muutos, jota olen voinut seurata, on sitten Ajankohtaisen asian (1966) ollut suuri.

      Mutta vieläkään edes piispat eivät näytä olevan samaa mieltä siitä, onko ko. suhde sopusoinnussa kristillisen ihmiskäsityksen kanssa. (Viittaan Seppo Häkkisen ilmoitukseen, ettei hän rukoile sateenkaariavioliiton solmineiden puolesta ja kanssa., vaikka on itse ollut päätämässä ko. rukoilusta.)

    • Minusta Norjan malli olisi Suomessakin kaikkein paras. Se antaisi kirkossa liikkumatilaa niille papeille, jotka eivät halua vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja. Koska nyt on jo käynyt selväksi, että niitä pappeja on, jotka vihkivät, vaikka tekevät vastoin kirkon virallista kantaa.

      Mielestäni seuraava kirkolliskokous saisi hyväksyä asian ja juuri tuon Norjan käytännön mukaan. Tästä on ihan turha väitellä, kun se tulee menemään jossain vaiheessa läpi joka tapauksessa.

    • Merja Ruuskalle huomioksi, ettei kirkollinen päätöksen teko mene siten, että seuraava kirkolliskokous voisi asian päättää. Tämän kaltaisissa asioissa päätöksentekoprosessissa on pakollinen valiokuntakäsittely. Seuraava kirkolliskokous voi korkeintaan lähettää asia valiokuntakäsittelyn, jossa on jo keväällä tehty ”aloite kirkon avioliittokäsityksen laajentamisesta”.

    • Kivimäki: ”Seuraava kirkolliskokous voi korkeintaan lähettää asia valiokuntakäsittelyn, jossa on jo keväällä tehty “aloite kirkon avioliittokäsityksen laajentamisesta”.

      Ja sillävälin kun kirkko edelleen jahkailee, ventileeraa ja fundeeraa, yhä suurempi osa papistosta vihkii kaiken sorttisia pareja hyvällä omallatunnolla – luvan kanssa, tai ilman.

    • Itse asiassa tuo ei ole lainkaan niin iso ongelma mitä Kimmo Wallentin ehkä ajattelet. Ylösnousun todistajat ovat aivan alusta saakka olleet ristiriidassa vallitsevan yhteiskunnan tapakulttuurin kanssa.

      Paljon suurempi ongelma olisi luopuminen identiteetistä uskonnollisena yhteisönä. Vaikka kaikki kirkon jäsenet haluaisivat lopputulemana kirkon muuttavan avioliittokäsitystään, ei sitä voitaisi tehdä piittaamatta kirkon uskosta ja opista.

    • Kivimäki: ”Itse asiassa tuo ei ole lainkaan niin iso ongelma mitä Kimmo Wallentin ehkä ajattelet. ”

      On se ongelma siinä mielessä, että kirkko menettää kasvojaan ja uskottavuuttaan yhä enenevällä vauhdilla edelleen.

    • Kimmo Wallentin

      Kirkon kasvot ovat Kristuksen kasvot. Ihmiseksi syntyneen Jumalan kasvot. Jumalan joka kuolemalla kuoli ja nousi kuolleista.
      Kirkon uskottavuus on siinä, että Kristus todella kuoli meidän syntiemme sovitukseksi, siinä että Kristus todella nousi kuolleista kolmantena päivänä. Ellei kirkolla ole uskoa ylösnouseeseen Kristukseen, ei sillä ole mitään muutakaan uskottavuutta.

      ”Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. ” (1. Kor 1:18)

    • Kivimäki: ” Kirkon uskottavuus on siinä, että Kristus todella kuoli meidän syntiemme sovitukseksi, siinä että Kristus todella nousi kuolleista kolmantena päivänä. Ellei kirkolla ole uskoa ylösnouseeseen Kristukseen, ei sillä ole mitään muutakaan uskottavuutta.”

      Usko ja uskottavuus ovat ihan eri käsitteitä Kivimäki. Ei nyt ole kysymys kirkon uskosta omaan sanomaansa vaan sen sanoman uskottavuudesta kansan ja kirkon jäsenten keskuudessa.

      Tuon ylösnousemususkonkin uskottavuus on paljolti riippuvainen siitä miten yhteneväisesti kirkon työntekijät itse ajattelevat kirkon opeista ja opetuksista.

      Kun esimerkiksi vain 62% kaikista papeista (naispapeista vain puolet) tunnustaa uskovansa Jeesuksen neitseestäsyntymiseen vaikka se on osa uskontunnustusta, niin on aivan varmaa, että se vaikuttaa kaikkeen kirkon opetuksen uskottavuuteen sitä heikentäen.

      Jos papit ovat jyrkästi erimielisiä vaikkapa evankeliumin kannalta niin vähäpätöisestä asiasta kuin homoparien vihkiminen ja jos kirkon päättäjätkin fundeeraavat ja jahkailevat vuositolkulla mitä pitäisi tehdä, ovat jyrkästi erimielisiä ja seisovat tumput suorina, eivätkä pysty päättämään kirkon suhtautumisesta sellaiseen kehälliseen asiaan kuin spn-avioliittoon vihkiminen, niin kyllä se on omiaan rapauttamaan kaikkien kirkon oppien ja opetusten uskottavuutta ja vain pelkkään uskoon perustuvaa totuusarvoa entisestään.

    • Myönnän, että kirjoitin nyt aivan virheellisesti – kyse ei ole yhteiskunnan tuomasta paineesta, vaan paine nousee vahvasti kirkon jäsenistön ja työntekijöiden tuomana kirkon itsensä sisältä. Henkilökohtaisesti en oikein tunne ainoastaan painetta, vaan paine alkaa tuntua jo painostukselta.

      Silti minusta tässä kilpailee kaksi erilaista avioliittokäsitystä. Vanhempi puskee kirkon perinteen ja spiritualismin kautta, toinen sen sijaan rakentaa uutta ja modernisoitua kristillistä avioliittokäsitystä. Perinteinen korostaa avioliittoa Jumalan säätämänä, ja jopa luomana, järjestyksensä. Uudempi näyttää, miten oikeaan osun, korostavan avioliittoa yhteiskunnallisena säädöksenä ja se on myös luterilaisuuden ja myös Lutherin perspektiivi asiaan. Modernimpi sisältää ajatuksen ihmisestä Jumalan luomistyönä sellaisena kuin hän on, ja myös hengellinen aspekti tulee avioliittoon sen solmijoitten omalta taholta. Uskonnollinen puoli on modernissakin tärkeässä roolissa, muttei enää kirkon taholta annettuna, vaan avioliiton solmivien taholta. Kirkko ei ole enää se, joka tuo uskonnollisuuden, vaan on mukana jäsenistönsä omassa hengellisyydessä ja siunaa kaikkea hyvää.

      Voiko olla niin, että kirkon tehtävä nyt uudempana aikana onkin olla vastaanottajana sille hyvälle ja uskonnollisuudelle, mitä sen huomaan halutaan tuoda? Osunko tässä kysymyksessä oikeaan?

      Yritän tässä ymmärtää ajan muuttumista, kun vahvasti edustan vielä vanhempaa käsitystä. Mutta, tehtäväni lienee siis tässä avioliittokäsityksen murroksessa nyt vaieta ja kuunnella, ja ymmärtää.

  3. Matt 19: 3 – 6: ”Hänen luokseen tuli myös fariseuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja kysyivät: ”Saako mies hylätä vaimonsa mistä syystä tahansa?” Hän vastasi heille: ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?” Ja hän jatkoi: ”Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.”

    Jos Kristuksen sanoilla on mitään merkitystä, niin se merkitys punnitaan tässä asiassa. Jos tällä ei ole mitään merkitystä, niin millä sitten on?

    • Nuo sanathan on punnittu jos silloin kun kirkko alkoi vihkiä eronneita pareja syitä kyselemättä! Ei tässä nyt enää myöhäisherännäisyys auta…

    • Virta: ”niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.”

      Voipi olla vain niin, että siinä yhdistämisessä ei Jumalilla ole minkään sorttista osaa eikä arpaa. Kyllä siinä jylläävät ihan muut voimat. Jos alkaa tuntua siltä, että pitäisi tulla yhdeksi lihaksi jonkun tietyn ihmisen kanssa, niin se onnistuu kyllä ihan mainiosti ilman avioliittoakin. Onnistuuhan se muiltakin eläimiltä. Miksei sitten ihmiseltä?

    • Martti: ”Jumalaltahan ne ‘ihan muut’ voimatkin on saatu.”

      Juu, voi olla, mutta jos yhdeksi lihaksi tulemiseen tarvittaisiin/vaadittaisiin avioliitto, niin lienee loogista ajatella, että Jumala olisi suuressa viisaudessaan säätänyt sitten niin, että se yhdeksi lihaksi tuleminen ei olisi mahdollista ennenkuin avioliitto on solmittu. Nythän se onnistuu ihmisiltä kuten muiltakin eläimiltä varsin mainiosti ihan yhtä hyvin ilman avioliittoa kuin avioliitossakin. Ihan pelkästään vain niitten ”muitten voimien” jyllätessä. Näin vanhemmiten ne ”muut voimat” eivät vain tahdo enää jyllätä kovinkaan voimallisesti.

    • Suuressa viiaudessaan Jumala ei luonut ihmisestä robottia vaan harkintaan kykenevän henkilön. Jumala loi ihmiselle kyvyn hillitä himojaan ja halutaan ja toteuttaa viettejään sen mukaisesti kuin Jumala suunnitteli. Ihmisellä on itsellään myös vastuu omista tekemisistään.

    • Salme: ”Jumala loi ihmiselle kyvyn hillitä himojaan”

      Tuo Jumalan luomus tuntuu vain monien – jopa varsin monien paavin papistoon kuuluvien paimenten – kohdalla toimivan perin huononlaisesti.

Kirjoittaja

Marja-Sisko Aalto
Marja-Sisko Aalto
Pappi, rovasti, kirjailija, entinen kirkkoherra Imatralla ja sitten tuomiokapitulin notaari Kuopiossa, nyt eläkemuorina. Ihmisen ja uskon puolesta. Sattuneesta syystä sydämellä monet asiat, vaikkapa eri tavoin siipeensä saaneet ihmiset. Vapauteen Kristus vapautti meidät!