Vanha ranskalainen sanonta sanoo, ettei savua ilman tulta. Jonkinlaista ja –väristä savua nousi ilmoille Suomen siionin ”vatikaanista”, kun piispainkokous tiedotti asioistaan. Sen työskentelyssä olleet asiat eivät olleet aivan pieniä vaan pikemminkin hyvin merkittäviä.

Piispainkokous otti vastaan tilaamansa selvityksen kirkon vihkioikeuteen liittyen sekä liittyen uuteen tilanteeseen, jonka on tuonut uusi avioliittolaki. Emerita professori Eila Helander laati tuon selvityksen.

Selvityksessä tuli ainakin kaksi tärkeää linjausta tai ehdotusta. Ensinnäkin kirkon ei pidä tai kannata luopua vihkioikeudesta. Ja toiseksi kirkkoon voitaisiin junailla mahdollisuus, jossa sitä haluavat papit voisivat vihkiä samaa sukupuolta olevia pariskuntia ja jossa kirkon käsitys avioliitosta silti pidettäisiin ennallaan.

Molemmat linjaukset ovat mielestäni hyviä ja jälkimmäinenkin ongelmineen voi olla jopa ainoa mahdollinen etenemistie syntyneessä tilanteessa. Pahempi on se, ettei kirkko kykene päättämään asiasta mitään ja nykyinen tilanne ”laittomine” vihkimisineen ja taustakeskusteluineen ja vääntöineen jatkuu.

Linjaus kirkon vihkioikeuden säilyttämisestä on minusta myös ainoa järkevä. Olen itse ollut kaiken aikaa sillä kannalla ja ihmetellyt niitä ääniä, jotka ovat ehdottaneet vihkioikeudesta luopumista. Se kun ei poista uuteen avioliittolakiin liittyvää ongelmaa, kun kirkolle jäisi kuitenkin avioliiton siunaamisen toimitus vaikka se luopuisi vihkioikeudesta. Vihkioikeus saa kirkon jäsenten ja myös muiden vahvan kannatuksen ja vihkimisillä on tärkeä toiminnallinen merkitys kirkkomme työssä.

Piispainkokous käsitteli myös tärkeää linjausta ehtoollisvieraanvaraisuuden laajentamiseksi. Se on myös tärkeä edistysaskel vaikka sekin sisältää käytännöllisiä haasteita. Piispainkokous laati kriteerit sille, miten toisten kirkkojen jäsenet voisivat osallistua meidän kirkkomme ehtoolliselle. Peruskriteerinä on, että toisen kirkon jäsen hyväksyy kirkkomme ehtoollisteologian. Tämän todentaminen puolestaan on se hankalampi juttu. Toinen haaste liittyy siihen, missä kaikissa tilanteissa asiaa voidaan käyttää.

Ja edelleen piispainkokous antoi suosituksen jumalanpalvelusyhteisöihin liittyen. Sekin on kirkkomme ja maamme tilanteessa tarpeen. Suositus sisältää myös tärkeitä rajanvetoja, kun siinä sanotaan mm: ”Seurakunta sopii yhteistyöstä jumalanpalvelusyhteisön kanssa. Seurakunnan ja jumalanpalvelusyhteisön tulee laatia kirjallinen sopimus kirkon päätösten mukaisen jumalanpalveluselämän toteuttamisesta. Olennaista on, että ketään ei syrjitä sukupuolen, vakaumuksen tai virkanäkemyksen vuoksi. Seurakunta- tai kirkkoneuvosto hyväksyy sopimuksen.” (kotimaa24 uutisesta).

Piispojen pasuunat antoivat siis harvinaisen vahvan ja monipuolisen äänen kuuluville. Toki isoimmat asiat jäävät vielä odottamaan jatkovalmisteluja ja päätöksiä.

Toivo Loikkanen