Oppi pelastuksesta

Kirjoitin systemaattisen teologian perusteet -kurssille esseen pelastuksesta. Sen kirjoittaminen oli äärettömän kiinnostavaa! En ole vielä saanut arvosanaa, mutta rohkenen silti jakaa tekstin myös tänne niiden luettavaksi, joita aihepiiri kiinnostaa.

 

Johdanto

Kristillinen pelastus tarkoittaa Alister E. McGrathin mukaan luomakunnan palauttamista ennalleen synnin jäljiltä ja ihmisen palauttamista alkuperäiseen yhteyteen Jumalan kanssa. Jeesus on tuon pelastuksen perusta. Muillakin maailmanuskonnoilla on erilaisia pelastuskäsityksiä ja lisäksi pelastus on sekularina käsitteenä suosittu erityisesti puhuttaessa ihmisten poliittisista vapauspyrkimyksistä. Kristillinen pelastus perustuu kuitenkin Jeesuksen elämään, kuolemaan ja ylösnousemukseen. Helposti pelastuksesta tulee mieleen vain ihmisen kuolemanjälkeinen kohtalo. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sanasto Aamenesta öylättiin määrittelee kristillisen pelastuksen kuitenkin kokonaisvaltaisesti. Se käsittää lunastuksen, sovituksen, rauhan, ilon, vanhurskauden, uuden elämän ja pyhityksen. Pelastus toteutuu jo nyt, kun ihminen on uskossa osallinen Jumalan jatkuvaan uutta luovaan toimintaan, ja se välittyy sanan ja sakramenttien kautta. Kuolemassa tapahtuu vain pelastuksen lopullinen täyttymys eli iankaikkinen elämä Kristuksen valtakunnassa. 

McGrath painottaa monissa kohdin, että pelastuskäsitys on aina kontekstisidoinnainen. Erilaisiin pelastuskäsityksiin ovat vaikuttaneet aikakausien filosofiset virtaukset ja akuutit poliittiset tilanteet sekä tulkinnat tahdonvapaudesta, synnistä, armosta, ihmisestä ja vanhurskauttamisesta. Sorretuille pelastuksessa on tärkeää vapautuminen, syyllisyydestä kärsiville anteeksianto.  Itäisessä perinteessä pelastus on jumalallistumista ja ajatuksen taustalla voidaan nähdä kreikkalaisen filosofian vaikutusta. Patristisella ajalla ja keskiajalla tärkeää oli pelastuminen demonien kynsistä. Helvetin kauheuksilla hekumoitiin erityisesti sotaisalla keskiajalla konkreettisin kieli- ja mielikuvin. Yhdysvaltain sisällissodan jälkeinen moraalinen rappio vaati ratkaisuksi opetuksen sydämen täydellisen pyhyyden vaatimuksesta pelastuksen ehtona. Eksistentialistit näkivät että lunastus ja Kristuksen julistus liittyvät ihmisen mahdollisuuteen olla olemassa autenttisesti. Valistuksen aikaan moni näki taivastoivon ihmisen keksintönä, jolla alistetaan muita huonoihin oloihin tässä elämässä. Latinalaisen Amerikan vapautuksenteologeille Kristus valitsi kansakseen köyhät ja sorretut ja  hänen kuolemansa paljasti maailman rakenteellisen synnin. Myös feministiteologeille risti on vastalause maailman epäoikeudenmukaisuudelle. Jeesuksen pelastustyö on voitto tämän maailman rakenteellisesta pahuudesta. Joanne Brown ja Rebecca Parker sanovat, että ajatus isästä, joka lähettää poikansa kärsimään ja kuolemaan ristillä edustaa hyväksikäytön teologiaa ja muistuttaa lasten hyväksikäyttöä. Jeesuksen ristinkuolema oli paha, väkivaltainen ja epäoikeutettu ihmisten teko, jota ei pitäisi ihannoida. 

 

Oppi pelastuksesta eli soteriologia oli varhaisen kirkon teologian ytimessä

Patristisella ajalla eli noin viiden ensimmäisen kristillisen vuosisadan aikana pelastuksesta puhuttiin Gunnar af Hällströmin mukaan niin lähetyssaarnoissa, kasteopetuksessa, uskontunnustuksissa kuin teologisissa tutkielmissakin. Koska systemaattisessa teologiassa olennaista on lähtökohtien ymmärtäminen, annan esseessä melko paljon tilaa varhaisen kirkon pelastuskäsityksille.

Uudesta testamentista ja varhaiskirkosta löytyy Jumalan pelastustyön kolme aikamuotoa. Se liittyy sekä menneisyyteen, nykyhetkeen että tulevaisuuteen yhtä aikaa, ei kronologisesti. Menneen aikamuodon pelastusoppi viittaa Jumalan rakastavaan tekoon, jossa hän pelasti ihmiset Kristuksen ristinkuoleman kautta. Kristinuskoon tultiin kasteessa sisälle usein ristin tapahtumien muistelun ja läpielämisen kautta. Koska Jumala ei voi kuolla, Kristuksen inkarnaatio eli ihmiseksi tuleminen oli tärkeä osa pelastusta.  Pelastus preesensissä tarkoittaa, että Jumala pelastaa juuri nyt kirkkonsa välityksellä, uskon ja kasteen kautta. Kirkko on pelastuksen julistaja ja pelastuksen yhteisö.  Futuurinen eli eskatologinen pelastusoppi taas viittaa siihen, että kukaan elävä ei ole vielä perillä, vaan ihmisen pitää kilvoitella tulosvastuullisesti, jotta saavuttaa lopullisen päämäärän eli ikuisen elämän. Kirkkoisät näkivät eskatologisessa pelastuksessa kaksi päälinjaa: historiallisen eli universaalisen, jossa pelastusta katsellaan maailmanhistorian näkökulmasta ja se tulee huipentumaan Kristuksen toiseen tulemiseen sekä mystisen ja yksilöllisen, jossa keskitytään yksilön sielun matkaan kohti Jumalaa. Pelastuksessa ihmiselle siis on tapahtunut, parhaillaan tapahtuu ja tulee vielä tulevaisuudessa tapahtumaan jotakin. Jumalan valtakunta on läsnä jo nyt ja ei vielä. Jotkut uskoivat myös tuhatvuotiseen maanpäälliseen valtakuntaan, jossa vanhurskaat saavat korvauksen kärsimyksistään ennen taivaaseen siirtämistä. Sitä edeltäisi seitsemän vuoden ahdistus ja kärsimys.

Vanhassa testamentissa puhutaan pelastuksesta, kun Jumala auttaa Israelia vaaroissa. Myös varhaiset kirkkoisät suosivat vanhatestamentillisia kielikuvia pelastuksesta: käärmeen pään murskaaminen, Nooan arkki, juutalaisten pääsiäinen Egyptissä, Punaisen meren ylitys ja juutalaisten vaellu luvattuun maahan. Uudessa testamentissa kielikuvina on myös karitsan uhraaminen, paimenen uhrautuminen lampaittensa edestä ja oikeudenmukaisen tuomion sijaiskärsiminen. 

Kirkkoisien mukaan pelastuksessa oli neljä aspektia. Ratkaisevan tärkeä oli anteeksiantamus, joka oli seurausta Jeesuksen ristinkuolemasta. Kristus tuli ihmiseksi ja kuoli ihmisten hyväksi ja ihmisten sijaan. Koko Kristuksen kuolemaan tähdännyt elämä oli yhtä Jumalan pelastustekoa. Kristus nähtiin uuden pelastetun ihmiskunnan kantaisänä, kuten Aadam oli ollut langenneen ihmiskunnan kantaisä. Toiseksi pelastus vapautti ihmisen demoneista. Paholainen joukkoineen petettiin Golgatalla ja Kristus voitti demonit jumalallisella voimallaan. Eksorkismi edelsi kastetta ja siinä tämä voitto tuli todeksi yksilössä: Pyhä Henki otti ihmisessä demonien paikan. Jäänne tästä on edelleen luterilaisessakin kastekaavassa. Kolmanneksi pelastukseen liittyi tieto ja totuuden ymmärtäminen. Tiedon valon eli oikean Jumalan tuntemisen toi Kristus. Usko ja pelastus auttavat ihmistä näkemään harhan ja totuuden. Viimeisenä aspektina oli kuolemattomuus. Kuolema oli synnin palkka, joten syntien anteeksiantamus mahdollisti pelastuksen ja sitä kautta kuolemattomuuden. Kuolemattomuuden katsottiin alkavan jo uskossa ja kasteessa ja vahvistuvan ehtoollisessa eli kuolemattomuuden ateriassa sekä huipentuvan ihmisen kuollessa fyysisesti. Varhaisirkon taivaskuvissa korostui McGrathin mukaan roomalaisten filosofien ajatus rakkaiden läheisten jälleennäkemisestä. Jo varhaiskirkossa kehitettiin myös oppi kiirastulesta: armon tilassa kuolleet puhdistetaan syyllisyydestä ennen taivasta. Katoliseen oppiin ajatus kuuluu yhä. 

Origenes Aleksandrialaisen allegoria kiteyttää af Hällströmin mukaan kirkkoisien pelastusopillisen pohdinnan. Siinä Kristus on laupias samarialainen, joka löytää synnin lyömän tajuttoman ihmisen maailman erämaasta. Kristus antaa ensiavun ja toimittaa ihmisen sitten majataloon eli kirkkoon, joka Kristuksen toimeksiannnosta hoitaa ihmistä kunnes Kristus itse palaa. Kristuksen työ ratkaisevan tärkeää, mutta toisaalta pelastus oli prosessi, jossa kirkko hoitaa ja elvyttää synnin tuhoamia jäseniään. Pelastuksesta ja Jumalan salaisuuksista saattoi tulla osalliseksi vain kirkossa. Ajatus kasteen pelastavasta ja uudestisynnyttävästä merkityksestä on peräisin jo varhaiskirkon ajalta. Jumaloitumisen prosessi alkoi kasteessa ja päättyi kuolemassa Jumalan näkemiseen. Puhuessaan ylösnousemuksesta kirkkoisät käyttivät eri termejä kuten kuolleiden ylösnousemus, ruumiin ylösnousemus ja lihan ylösnousemus. Yksimielisiä oltiin siitä, että yksilön identiteetin säilyminen kuoleman jälkeen vaati sekä ruumiin että sielun pelastumisen. 

Tahdonvapaudesta kiisteltiin jo kirkkoisien aikaan. Manikealaisten mielestä Jumala on täydellisen suvereeni ja ihmisellä ei ole vapautta. Pelagiolaisuuden mukaan taas ihmisellä on täydellisen vapaa tahto mutta Jumala ei ollut heille suvereeni maailmankaikkeuden valtias. Augustinuksen mukaan ihmisellä on kyllä vapaa tahto mutta se on synnin vääristämä, vangittu vapaa tahto, joka voi vapautua vain Jumalan armon avulla. Tällaiset näkemykset heijastuivat luonnollisesti suoraan pelastuskäsityksiin: pelagiolaisille pelastus tapahtui ihmisen omien ansioiden mukaan, manikealaisille ja Augustinukselle Jumalan armosta. Ylipäätään kristikunnassa on kiistelty kauan myös siitä, voidaanko ihmisten ja Jumalan oikeus- ja oikeudenmukaisuuskäsitteitä verrata vai ei. 

 

Risti uhrina, voittona, anteeksiantamuksena ja Jumalan rakkautena 

McGrath hahmottelee erilaisia, osin limittäisiä pelastuskäsityksiä neljän ristiä koskevan teeman avulla. Ensimmäisessä risti ja Kristus nähdään täydellisenä uhrina. Jotta ihmiskunta voidaan palauttaa Jumalan yhteyteen, välittäjän oli uhrattava itsensä. Augustinuksen mukaan Kristus oli sekä uhri että uhripappi. Uhriajatus on keskeinen protestanttisissa pelastusopeissa. Toiseksi risti ja Kristus voidaan nähdä voittona synnin, kuoleman ja Saatanan vallasta. Kristuksen ajateltiin laskeutuneen kuolemansa jälkeen helvettiin murtaen helvetin portit ja vapauttaen vangitut sielut. Lutherille myös tämä oli tärkeä tulkinta. Valistuksen jälkeen teoriaa on kehitetty niin, että Kristuksen voitto ristillä tapahtuu subjektiivisesti ihmisen tietoisuudessa ja avaa uusia olemassaolon mahdollisuuksia. Kolmanneksi risti voidaan nähdä anteeksiantamuksena. Kristuksen ja Jumalan suuri rakkaus näkyi niissä valtavissa kärsimyksissä, joihin Kristus oli valmis välittääkseen anteeksiannon ihmiskunnalle. Syntien anteekisantoon liittyen Kristus on nähty joko ihmiskunnan edustajana Jumalan ja ihmiskunnan liitossa tai sijaisena joka astuu ihmisten puolesta ristille. Tai sitten on ajateltu, että uskon kautta ihmiset pääsevät osallisiksi Kristuksen saavuttamista etuoikeuksista kuten anteeksiannosta ja vanhurskaudesta. Karl Barthin mukaan risti on sekä kauhistuttavalla tavalla “meitä vastaan” että myös ja juuri siksi jumalallisena, pyhänä ja lunastavana “meidän puolestamme”. Neljänneksi risti voidaan nähdä Jumalan rakkauden osoitukseksi ihmiskuntaa kohtaan. Kristuksen kärsimyksen kautta tapahtuva lunastus on merkki Jumalan rakkaudesta ja vapauttaa meidät kohtelemaan muita sillä rakkaudella millä Jumala on meitä kohdellut. Valistuksen aikana alettiin vierastaa uskon transsendenttisia elementtejä ja ristin arvo nähtiin ennen kaikkea siinä, miten se edistää ihmisyyttä. Kristuksen antama malli inspiroi ja rohkaisee meitä elämään rakkaudellisesti ja moraalisesti. 

 

Reformaatio, armon ja tekojen suhde, kaste, vapaa tahto ja predestinaatio

Martti Luther ja muut reformaattorit ymmärsivät, että ihminen ei voi koskaan ansaita pelastusta omilla teoillaan. Jos luulee voivansa tehdä niin, hyljeksii Kristuksen ansioita. Synnit saa anteeksi yksin uskon kautta ja Kristuksen sovitustyön tähden. Armo on Jumalan lahja eikä ansaittu palkka hyvistä teoista. Teot eivät koskaan anna rauhaa Jumalan kanssa, vaan rauha tulee yksin uskosta. Augsburgin tunnustus vetoaa näissä linjauksissaan Paavaliin, kirkkoisiin ja Jeesuksen sanoihin. Lutherille oli tärkeää Jumalan lahjoittama vanhurskaus uskon kautta. Rankaisevasta tuomari-Jumalasta tuli armollinen ja laupias. Pelastava usko oli Lutherin mukaan luottamusta siihen, että Kristus on syntynyt henkilökohtaisesti meitä varten, heittäytymistä tuon uskon kannettavaksi sekä uskovan ja Kristuksen yhdistymistä. Luther ja Melanchthon kannattivat forenssista vanhurskauttamista, jossa vanhurskaaksi julistaminen tapahtuu kokonaan ihmisen ulkopuolella ja hänestä riippumatta. Se luetaan ihmisen hyväksi, vaikkei se tule osaksi hänen persoonaansa. Uudestisyntyminen sen sijaan muuttaa ihmistä myös sisäisesti. 

Kaste on luterilaisen opin mukaan pelastukselle välttämätön, koska sen välityksellä ihmiselle annetaan Jumalan armo. Sakramenttien (Lutherille kaste ja ehtoollinen) ajateltiin tekevän todeksi sen, mistä ne olivat merkkinä. Augsburgin tunnustus tuomitsee ne, jotka hylkäävät lapsikasteen ja väittävät lapsen pelastuvan ilman kastetta. Kovin harva luterilainen kai silti nykyisin ajattelee, että kastamaton lapsi joutuu helvettiin. Augustinuksen jalanjäljissä tämä kuitenkin on virallinen luterilainen oppi. Augustinus tosin ajatteli, että kastamattomilla lapsilla olisi helvetissä mukavammat erityisolot kuin aikuisilla syntisillä. 

Pelastusasian näkökulmasta kiinnostava reformaatioajan kiista oli majoristinen riita vuosina 1551-1558. Georg Major (Melanchthonin oppilas ja maltillisesti katolisiin ja reformoituihin suhtautuneiden filippistien johtaja) ajatteli, että hyvät teot täydentävät uskon ja ovat siinä mielessä pelastuksen kannalta välttämättömiä. Majorin ns. aitoluterilaiset vastustajat kuten Matthias Flacius puolestaan pelkäsivät tällaisen opetuksen hämärtävän luterilaisen opin ytimen pelastuksesta yksin armosta. Niinpä he sanoivat hyvien tekojen jopa haittaavan pelastusta. Vaikka katolisetkin tuomitsivat pelagiolaisuuden Augsburgin tunnustuksen kumoamuksessa, he painottivat, että pelkkä usko ei riitä vanhurskauttamiseen, koska Paavalikin sanoo, että usko ilman rakkautta ei ole mitään. Sekä usko että hyvät teot ovat siis Jumalan lahjoja, joiden perusteella Jumala antaa ihmiselle ikuisen elämän. Uskolla voi tulla hurskaaksi ilman lain vaatimia tekoja mutta ei ilman evankeliumin mukaisia tekoja. 

Koska ihminen oli reformaattoreiden mukaan perisynnin vuoksi täysin kykenemätön valitsemaan Jumalan oman voimansa ja tahtonsa kautta, hän on lähtökohtaisesti tuomittu iankaikkiseen kuolemaan, ellei Jumala siltä pelasta. Tunnustuskirjojen mukaan kaikki eivät ole pelastukseen valittuja tai ota uskoa vastaan. Tästä seuraa vaikea kysymys ennaltamääräämisestä, jota jo Augustinus pohti. Augustinuksen mukaan: jos joku kääntyy uskoon, kyse on predestinaatiosta eli Jumalan ennalta määräämästä tapahtumasta eikä ihmisen omasta valinnasta. Luther oli perimmältään samaa mieltä, vaikka ajatteli että kaikki muu - predestinaatiokin - on toisarvoista Kristukseen uskomisen rinnalla, koska Raamatussa tuo usko on ilmoitettu tieksi pelastukseen. Lutherin mukaan ihminen voi olla vakuuttunut pelastuksestaan, koska Jumala on uskollinen. Reformoidut kirkot veivät predestinaatio-opin äärimmilleen. Heille Kristus kuoli vain valittujen puolesta ja Jumala on ennalta valinnut ne, jotka pelastuvat. Koska ihmisiä ahdisti kysymys, kuuluvatko he pelastettujen joukkoon, alettiin opettaa, että hyvät teot ja menestys tässä elämässä ovat heijastusta tulevasta pelastuksesta. Niin reformoiduissa maissa alettiin suosia työteliäisyyttä ja yksinkertaista elämäntapaa, jotta ihmiset menestyisivät ja voisivat uskoa olevansa pelastettuja. Tämä loi sosiologi Max Weberin mukaan edellytyksiä kapitalistisen yhteiskunnan synnylle. Katoliset ajattelivat, että kukaan ei voi olla varma siitä, onko saanut Jumalan armon. 

 

Universalismi: Jumala on valinnut kaikki!

Pelastuksen paikkana nähtiin pitkään - ja nähdään osin yhä - kirkko. Cyprianus Karhagolainen julisti jo 200-luvulla, että kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta. Kirkkoarkkitehtuurilla korostettiin ajatusta. Toisaalta reformaatiossa ajatusta alettiin kritisoida ja sitä seurannut pietismi yksityisti pelastuksen. Pietistien mukaan uskova päättää, päästääkö hän Kristuksen sieluunsa ja sydämeensä. Ovi taivaaseen oli henkilökohtainen kääntymys eikä kirkon jäsenyys sinänsä. Kirkon historiassa on kiistelty paljon siitä, mikä on kirkko. Onko se vain pyhien yhteisö (kuten donatolaiset tai radikaalit reformaattorit ajattelivat) vai koostuuko se sekä pyhistä että syntisistä (kuten Augustinus ja reformoidut ajattelivat)? Kristikunnan historiassa on ollut ja on yhä pieniä lahkomaisia yhteisöjä, jotka katsovat pelastuksen koskevan vain heitä. Melko yleisesti kristikunnassa ajatellaan partikularistisesti pelastuksen koskevan kaikkia kristittyjä. Jotkut ajattelevat myös esimerkiksi juutalaisten tai muslimien pelastuvan “Abrahamin helmassa”. Jesuiittateologi Karl Rahnerin mukaan pelastavan armon piiriin voi päästä myös muiden uskontojen parissa, jolloin ihminen on tajuamattaan “anonyymi kristitty”. Laajimmillaan pelastuksen on katsottu koskevan koko luomakuntaa, joko niin että kristinusko on huipentuma johon kaikki uskonnot johtavat (inklusivismi) tai että kaikki uskonnot johtavat samaan päämäärään (pluralismi). 

Ajatus siitä, että pelastus on lopulta yksin Jumalan käsissä on oikeudenmukainen ja viisas. Minulle on kuitenkin käsittämätöntä, että pelastuksen ei ajatella koskevan koko ihmiskuntaa. Augustinus opetti, että vain uskovat pelastuvat ja useimmat keskiajan teologit jatkoivat samalla linjalla.. Raamatun vakuutukset siitä, että Jumala haluaa kaikkien ihmisten pelastuvan tulkitaan niin, että hän haluaa kaikenlaisten ihmisten pelastuvan, mutta silti pelastus ei koske kaikkia. Miten kukaan voi uskoa Jumalaan, joka muka antaa ihmisille vapauden valita iankaikkisen kadotuksen ja pelastaa vain ne, jotka pystyvät uskomaan häneen ja Kristuksen sovitustyöhön - tai joka valitsee pelastettujen joukkoon vain osan ihmisistä? Augsburgin tunnustuksessakin todetaan, että jumalattomat eivät voi uskoa syntien anteeksiantamiseen. Onko se heidän syynsä? Miksi Kristuksen kertakaikkinen uhri ei koskekaan kaikkia, vaikka pelastus tulee yksin armosta ja kaikki olemme saman perisynnin alaisia? Miksi pelastuksen ehtona vaaditaan tietynlaista uskoa, eikö se jo ole teko? Pääsiäissaarnassaan Luther sanoo uskovansa, että Kristus on hävittänyt helvetin ja sitonut Paholaisen. Miksi hän silti ajattelee, että jumalattomat yhä joutuvat helvettiin ja sanoo samassa saarnassakin, että “tuonela itsessään pysyy tuonelana ja pitää vankinaan epäuskovat”? Julmaa ja epäloogista. Kuinka kukaan voisi iloita pelastuksestaan, jos ajattelee yhdenkin ihmisen joutuvan ikuiseen kadotukseen? 

Näitä kysymyksiä käsitteli myös pastori Antti Kylliäinen 1990-luvulla pamfletissaan Kaikki pääsevät taivaaseen. Hän kirjoittaa: “Kristinuskon Jumalan rakkaus on täydellistä ja hänen armonsa käy yli kaiken ymmärryksen. Tällainen Jumala ei missään olosuhteissa tahdo yhdenkään lapsistaan joutuvan kadotukseen ja tuhoutuvan.” Kylliäinen liittyy universalismin perinteeseen, jonka mukaan kaikki pelastuvat. Jo kirkkoisät Gregorios Nyssalainen ja Origenes opettivat näin. Origeneen mukaan lopullisessa lunastetussa luomakunnassa ei voi olla mitään helvetin tai Saatanan kaltaista, vaan ihmiskunta palautetaan onnellisuuteen ja ykseyteen Kristuksen lupausten mukaisesti. Kylliäinen vei ajatuksen niin pitkälle, ettei usko helvettiin eikä edes sovitusoppiin. Kylliäisen mukaan Jumala armahtaa ihmisen ilman uhriakin. Karl Barth kehitti reformoitua teologiaa universalismin suuntaan. Hänen mukaansa Jumala on valinnut olla ihmiskunnan ystävä ja antoi Kristuksen ihmiskunnan lunastukseksi ja kantoi siis täysin lunastuksen tuskat. Ihmiskunnan ei tarvitse kantaa Jumalan tuomion seurauksia ja armo voittaa lopulta epäuskonkin. Jumala ei enää ikinä hylkää ihmiskuntaa. 

 

Tieto-oppi vaikuttaa pelastuskäsityksiin

Pelastuksen, kuten kaikkien kristillisten oppien, ymmärtämisen kannalta on olennaista, mitä ajatellaan tiedon luonteesta ja teologisesta tiedosta. Klassisen tieto-opin mukaan eli valistukseen saakka ajateltiin, että ihmisen ymmärrys vain ottaa vastaan tietoa, jolloin ihminen pystyi määrittämään olioiden olemukset. Opilliset lausumat viittasivat selkeästi ihmisen ulkopuoliseen todellisuuteen. Valistuksen myötä tämän tieto-opin syrjäytti moderni tieto-oppi, jonka mukaan ihmisen ymmärrys antaa tiedon kohteelle muodon yrittäessään ymmärtää sitä, mutta olioiden (kuten Jumalan) olemuksesta ei ole mahdollista saada objektiivista tietoa. Opilliset lausumat ovat vain ihmisen uskonnollisen kokemuksen ilmauksia. Ennen valistuksen aikaa oli selvää, että persoonallinen Saatana ja Jumala ovat faktisesti olemassa ja Kristus teki jotakin konkreettista puolestamme pelastaakseen ihmisen. Modernin tieto-opin näkökulmasta voidaan ajatella, että Kristus paljasti Jumalan pelastavan tahdon, mutta se olisi voinut paljastua muillakin tavoin. Voidaan myös ajatella, että uskonnollinen puhe pelastuksesta on symbolista ja ilmaisee ihmisen tunteita, kokemuksia ja elämänasennetta, muttei edellytä ajatusta kuolemanjälkeisestä todellisuudesta tai yliluonnollisen olennon olemassaolosta. Uskonnon kieli vain antaa muodon uskovan käsitykselle itsestään ja maailmasta. 

Valistuksen aikana synti oli lähinnä tietämättömyyttä ja ihmisluonto nähtiin perimmältään hyvänä. Tieto toi pelastuksen. Maailmansodat haastoivat tämän käsityksen rajusti. Nykyisin tieteessä sitoudutaan moderniin tieto-oppiin mutta ymmärretään, että uskontojen maailmassa voivat olla voimassa toisenlaiset lainalaisuudet kuin luonnontieteissä. Silti minua hämmästyttää, miten vähän moderni, valistuksen jälkeinen teologia näkyy Suomen evankelis-luterilaisen kirkon saarnoissa tai rippikouluopetuksessa. McGrathin mukaan evankelikaalisuudessa ajatellaan edelleen pelastuksesta konkreettisesti klassisen tieto-opin pohjalta. Näin näyttää olevan virallisesti ja julkisessa puheessa myös suomalaisessa luterilaisuudessa.

 

Lähteet: 

Gassmann, Gunter ja Hendrix, Scott, 2005, Johdatus luterilaiseen tunnustukseen, Helsinki: Kirjapaja Oy, Suomennos: Tiina Ahonen ja Jaakko Rusama

McGrath, Alister E. 2012, Kristillisen uskon perusteet: Johdatus teologiaan (3. painos), Helsinki: Kirjapaja

af Hällström, Gunnar ja Laato, Anni Maria ja Pihkala, Juha, 2005, Johdatus varhaisen kirkon teologiaan, Jyväskylä: Kirjapaja Oy

Karimies, Ilmari, 2009, Lutherin pääsiäissaarna: Käännös ja selitykset, Suomalainen teologinen kirjallisuusseura

Kylliäinen, Antti, 1997, Kaikki pääsevät taivaaseen: Välttämättömiä tarkistuksia kristillisiin opinkohtiin, Nemo

Luomanen Petri ja Raunio Antti (toim), 2005, Teologia, Johdatus tutkimukseen, Edita

Augsburgin tunnustus  http://tunnustuskirjat.fi/augstunn.html

Augsburgin tunnustuksen kumoamus (Kirjassa: Reformaation tunnustukset, toim. Risto Saarinen)

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sanasto Aamenesta öylättiin: https://evl.fi/sanasto/-/glossary/word/Pelastus

115 kommenttia

  • Sami Paajanen sanoo:

    Kosti, kirjoitat: ” eikö kuitenkin ole niin, että meidän pitää kiinnitää katseemme nimenomaan sanaan, eikä siihen mikä mahdollisesti on Jumalan salattu tahto. Ensiksikin Jumala on niin hyvä ja laupias, että sitä ei voi sanoin kertoa, kun Hän suostui Pojassaan tulemaan ihmiseksi, jota enkelitkin ihmettelivät kulkiessaan portaita ylös ja alas, kuten (1mo28:12) kertoo.

    Tämä on enemmän retorista puhetta jolla jo toisen kerran yrität väistellä tärkeää kysymystä. Sinulle voin sanoa, koska tiedät että et loukkaannu; – minua ei oikeastaan kiinnosta tämän tyyppiset vastaukset.

    Sitten Kosti menet seuraavaksi asian ytimeen. Puhut tahdosta joka luterilaisuudessa käsitetään sidotuksi, täysin turmeltuneeksi etc… tästä johtuen ei kukaan ole parempi kuin Faaroa. Faarao on esimerkki ja kuvaus luterilaisuudessa sinusta, minusta ja yleensä ihmisistä. Ihminen on sidottu syntiin. Mogergistinen Jumala kuva heijastuu näin luterilaisudessa. Siksi tunnsutuskirjat puhuvat yksimielisyyden ohjeessa juuri tästä;

    ” Jumalan iankaikkinen valinta (praedestinatio) tarkoittaa sitä, että Jumala määrää jonkun pelastukseen. Se ei koske yhtä lailla hurskaita ja pahoja, vaan sen kohteena ovat ainoastaan Jumalan lapset, ne jotka on valittu ja määrätty iankaikkiseen elämään, ennen kuin maailman perustustakaan oli laskettu.” http://tunnustuskirjat.fi/yo/11.html

    Faarao ei kuulunut autuuteen valittujen joukkoon. Luterilaisen opin mukaan asiaa ei voi muuten ymmärtää.

    Jos taas haemme vastausta yhtenäisen kirkon teologiasta astuu kuvaan mukaan ihmisen vapaa tahto. Jumalan ja ihmisen välinen yhteistyö, synergismi pelastuksen asiassa. Tällöin kuva ja kertomus Faaroasta muuttuu. Faarao kuuli Jumalan kutsun, mutta vastusti Jumalaa. Jos ihminen vastaustaa Jumalaa itsepintaisesti hän paatuu, eikä ihmisen vapaasta tahdosta ja Jumalan armosta ole mitään apua ihmiselle.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      Sami,

      Kommentoin nyt vain lyhyesti, kun en voi tällä hetkellä kirjoittaa pidempään. Syntiinlangenneina me kaikki vastustamme luonnostamme Jumalaa. Meidän tahtomme on sidottu syntiin, emmkä voi sidottua tahtoamme muuttaa, ellei Jumala anna sanansa kautta Henkeään sisimpäämme. Nimenomaan tästä myös on kysymys Faaraon tapauksessa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      ”Jos taas haemme vastausta yhtenäisen kirkon teologiasta astuu kuvaan mukaan ihmisen vapaa tahto.”

      Ei ihmisellä ole vapaata tahtoa, se on pelkkä illuusio, ihmisen kaikki tahdonvalinnat ovat näet determinoituja aiempiin valintoihin ja olosuhteisiin ja tämä ketju palautuu aina niin varhaisen lapsuuden olosuhteisiin ja valintoihin, että lapsi on ollut niihin nähden syyntakeeton. Lisäksi uusin aivotutkimus on havainnut aivojen reagoivan myös ilman ihmisen tietoista käskyä. Siinäkään ei ole vapautta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    Kosti kirjoitat: ” “Mikään kristillinen kirkko ei opeta synnistä eroon pääsemistä.”

    Miten sitten katolinen kirkko opettaa sitä kasteessa? Tosin konkupissenssi säilyy, mutta se ei ole heidän opetuksensa mukaan syntiä, mutta kuitenkin “jumalanvastaisuutta!!” Mielenkiintoista tietenkin on, ettei jumalanvastaisuus ole sinänsä syntiä.

    En tunne tarpeeksi hyvin katolista konkupenssi käsitettä. Katoliset eivät kuitenkaan opeta synnistä eroon pääsemistä. Himottomuus on eri asia kuin synnistä eroon pääseminen, näin ainakin ortodoksi teologiassa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Nyt kuulostaa vähän siltä kuin luterilaisesta predestinaatio-opista tehdään kalvinismia. Sami Paajaselle totean, että myös Idän kirkko on pitänyt esillä sitä, että tutkimattomia salaisuuksia ei tule pohtia. Itse en siis puhuisi mistään ongelmien hautaamisesta tai kiertämisestä vaan sen myöntämisestä, että predestinaatio-oppi ei ole tulkittavissa eikä sitä siksi tule eikä saa pohtia. Ei tule unohtaa sitä, että kyse on aina myös jonkin opin sielunhoidollisesta ulottuvuudesta. Tämä perustelu näkyy muun muassa Augsburgin tunnustuksen ja sen puolustuksen IV artiklassa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Marko osuu kohdilleen. Itse näen, ettei ihmisellä ole mitään osuutta pelastuksen asiassa, vaan, kuten Luther opettaa: Jumala YKSIN vaikuttaa ihmisessä uskon Sanansa kautta. Usko on siis lahja, jonka Jumala jakaa kenelle tahtoo. Evankeliuimia on julistettava kaikille, mutta jos joku ei kuule, niin tomut jaloista ja eteenpäin, Jumala ottaa vastuun Sanastaan, meille on annettu vain Sanassa pysymisen taakka, joka on johtanut monesti julistajan kuolemaan aina alusta asti. Kristus tapettiin juuri sanojensa tähden, ei niinkään tekojensa, sillä paransi sairaita ja avasi sokeiden silmät.

    Suuri kysymys on; Miksi kaikki eivät luota (usko) Jumalaan? Tähän ei löydy vastausta ja siksi se jääköön salaisuudeksi. Kristitylle pitäisi riittää, että Jumala kyllä tietää miksi se näin on.

    Jeesus sanoi hänelle (Filipukselle): ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet.” Filippus sanoi hänelle: ”Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme”. Jeesus sanoi hänelle: ”Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: ’Näytä meille Isä’? Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen. Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden. Joh.14:7-11

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    Marko Sjoblom, luterilaisuus nimenomaan vastusti kalvinismia. Jotku luterilaiset teologit kyllä näkevät luterilaisen predestinaatiopissa kalvinisminkin. Idän teologiassa on monia mysteereitä ja se on kauttaaltaan apofaattista. Luterilaisessa predestinaatiossa ei ole mitään sielunhoidollista, se on oppijärjestelmä, faktisesti sellainen jossa raamatun tekstejä tulkitaan. Yritys tehdä siitä sielunhoidollista on yksi retorinen tapa olla keskittymättä itse asiaan. Se ei ole myöskään pastoraalinen, koska silloin ei hoideta itse ongelmaa vaan ongelmasta syntyvää ongelmaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Charlotta Lindfors sanoo:

    Hirveää on, että ”pelastuksesta” on tehty ”oppi” ! Entä oppimattomat, vähillä älynlahjolla siunatut tai muuten ”vajaavaltaiset” ihmiset ? Jäävätkö he vaille, vai onko heille jokin muu oppi ? Tarjotkaa heillekin ”oppi”, joka on helppo ymmärtää. Tämä kaikki vaikuttaa olevan hiusten halkomista. Onko se tutkimusta, että vain kokoaa muiden ajatuksia (en viitsinyt lukea kokonaan) ? Pitäisikö olla oman ajattelun tuloksia ? Ja miksi kristityt ovat eri mieltä lähes kaikista opillisista asioista ? Sehän tarkoittaa, että ”oppia” ei ole olemassa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    ”Luterilaisessa predestinaatiossa ei ole mitään sielunhoidollista, se on oppijärjestelmä, faktisesti sellainen jossa raamatun tekstejä tulkitaan. Yritys tehdä siitä sielunhoidollista on yksi retorinen tapa olla keskittymättä itse asiaan.” Sami

    Predestinaatio on hyvinkin sielunhoidollinen oikein ymmärrettynä, sen mukaan Jumala tuntee omansa ja pitää heistä huolen ja varjelee Kristuksessa. Kaikki tulee Jumalalta ja se on hyvin lohdullista ja varmaa, ei tarvitse epäillä Kristuksen Armon ja täytetyn työn riittävyyttä. Näin siis itse olen asian ymmärtänyt.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Ismo kutsuisin tuota oma hyväiseksi näkemykseksi. Mielestäni siinä ei ole mitään ilahduttavaa, että Jumala valitsee tai kuten kirjoitat; ”Usko on siis lahja, jonka Jumala jakaa kenelle tahtoo.” minun on vaikea ymmärtää kristittynä ja hyväksyä sellaista näkemystä jossa Jumala antaa pelastuksen lahjan tietyille valituille. Vaikea ymmärtää jonkun kutsuvan tätä sielunhoidoksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      Sami,

      Ydinkysymys Faaraon suhteen on tietenkin se, että Jumala niin varmasti tiesi, miten tulee käymään. Mikäli faaraolla olisi ollut ratkaisun vapaus, että hänellä olisi ollut jokin kyky – oman voimansa varassa – joko muuttaa tahtoaan tai olla muuttamatta, niin olisihan faaraon vapaa ratkaisu väkisinkin asettanut Jumalan ennaltatietämisen ja totuudellisuuden kyseenalaiseksi. Se on aika sietämätön ajatus.

      Eihän Jumala liioin väkivalloin pakottanut faaraota vastoin hänen tahtoaan, vaan käski vain päästämään israelilaiset. Jumalan ulkonainen sana ja faaraon sisäinen pahaan suuntautunut tahto eivät voineet siten olla törmäämättä toisiaan vastaan. Jumala on Jumala, eikä meistä taida olla Hänen neuvonantajikseen. Kristuksessa meidät kaikki kuitenkin on valittu. Eikö meidän pidä suunnata katseemme Häneen eikä siihen, mitä Jumala ei ole meille ilmoittanut.

      Mitä se lopulta tarkoittaisi, jos meillä olisi vapaa ratkaisuvalta Jumalan suhteen ja pelastus olisi vaikka pieneltäkin osin meidän käsissämme eikä Jumalan käsissä. Jumalan käsissä kaikki on varmaa, meidän käsissämme kaikki on sensijaan epävarmaa. Näin asian ymmärrän.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Kosti, kirjoitit mm ” niin olisihan faaraon vapaa ratkaisu väkisinkin asettanut Jumalan ennaltatietämisen ja totuudellisuuden kyseenalaiseksi. ” Miten niin olisi? Olihan Faarao vapaa ratkaisemaan miten suhtautuu Jumalan kutsuun. Jumalan armosta ei ole mitään apua jos ihminen itse vastustaa ja seuraa pahaa. Sanot saman asian kirjoituksessasi seuraavasti; ” Eihän Jumala liioin väkivalloin pakottanut faaraota vastoin hänen tahtoaan” ( Kosti). Ajattelotko Kosti, että ihmisellä on vapaa tahto? Toisaalta torjut sen. Teksti näyttää jollakin tavalla ristiriitaiselta. Luinko oikein?

      Kirjoitat, että Kristuksessa meidät kaikki on kuitenkin valittu. Luterilainen tunnustus ei taivu tähän ajatukseen. Ks. ” Se ei koske yhtä lailla hurskaita ja pahoja, vaan sen kohteena ovat ainoastaan Jumalan lapset, http://tunnustuskirjat.fi/yo/11.html” .

      Kirjoitat; ” Mitä se lopulta tarkoittaisi, jos meillä olisi vapaa ratkaisuvalta Jumalan suhteen ja pelastus olisi vaikka pieneltäkin osin meidän käsissämme eikä Jumalan käsissä. ” Minun näkökulma on se, että luomisessa ihmiselle annettiin vapaa tahto, eikä lankeemus tuhonnut tätä. Ei vapaa tahto turhenna Jumalan ”armosta te olette pelastetut käsitettä”, vaan täydentää sen. Pelastuksessa sen objektiiviseen puoleen emme ole voineet vaikuttaa vapaalla tahdollamme. Subjektiiviseen puoleen taas voimme.

      Ismo Malinen, olen samaamieltä , että Jumalan tahdo on hyvä kaikkia ihmisiä kohtaan. Jumala antaa rakkaudestaan lahjoja kenelle tahtoo. Pelastuksen osalta Jumala antaa sen kaikille, tosin luterilaisuudessa ei ajatella näin, siksi luterilainen predestinaatio käsitys ja sen tuomat ongelmat eivät ratkaistu sillä , että siirrytään sielunhoito kysymyksiin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      Sami,

      Eikö lopulta ole kysymys siitä, onko faaraolla itsessään jokin kyky valita pahan ja hyvän välillä. Itse olen sitä mieltä, että tuo valinnan vapauden kyky menetettiin syntiinlankeemuksessa. Vapaa tahto muuttui syntiin sidotuksi. Katson vapaan tahdon kuuluvan pelkästään Jumalan ominaisuudeksi. Olihan Paavalin tahtokin sidottu kristittyjen vainoamiseen, kunnes hän sai armon. Faaraon kohdalla tarkoitan sitä, että eihän Jumala olisi niin varmasti tiennyt miten faarao käyttäytyy, jos hänellä olisi ollut kyky vapaaseen valintaan. Toisin sanoen faaraolle olisi jäänyt osa jumalallista valtaa valita. Sehän käytännössä olisi tavallaan vienyt osan Jumalan kaikkivaltiudesta. Se on mahdotonta, että näin voisi olla. En tiedä osaanko ilmaista tässä sen, miten asian ymmärrän.

      Luther toteaa edellisestä näin: ”Saatana ja ihminen langenneina ja Jumalan hylkääminä eivät voi tahtoa sitä mikä hyvä on, toisin sanoen sitä mikä on Jumalan mielestä ja mitä Jumala tahtoo.” (Lisättäköön tähän, että Kristus tuli ihmisten lunastajaksi).

      Mitä Luther sitten itse sanoo faarosta?

      ”Jumala paaduttaa Faraon tarjoamalla tämän jumalattomalle ja pahalle tahdolle sanansa ja tekonsa, jota tuo tahto vihaa synnynnäisen paheensa ja luonnollisen turmeluksensa johtamana. Ja kun Jumala Hengellään ei sisästä käsin muuta hänen tahtoaan, vaan pitkittää tarjoamistaan ja tyrkyttämistään, toisaalta taas kun farao saman luonnollisen turmeluksensa mukaisesti, voimavarojaan, apuneuvojaan ja mahtiaan punniten luottaa näihin, on seurauksena… sitä enemmän ärsyyntymistään ärsyyntyen ja kiihtyen, kuta enemmän Mooses häntä vaatii ja uhkaa. Tämä hänen paha tahtonsa ei kuitenkaan yltyisi ja paatuisi, mutta kun kaikkivaltias ahdistaja väistämättömällä voimalla ahdistaa sitä niin kuin kaikkia muitakin luotuja, täytyy sen väistämättä jotakin tahtoa. (SA, 186-187).”

      Yksimielisyyden ohje taas selittää samasta raamatunkohdasta mm.

      ”… Kun sitten Jumala antoi saarnata hänelle sanaansa ja julistaa tahtonsa, farao ehdoin tahdoin torjui kaikki kehotukset ja varoitukset. Silloin Jumala veti kätensä pois, faraon sydän sai kovettua ja paatua ja Jumala antoi tuomionsa julkisesti toteutua hänessä. (SD, 566)”

      Tämä on siis pohdintaa minun osaltani. Luterilainen.net-sivustolla kysellään, ”ovatko Tunnustuskirjat ja Luther ristiriidassa opetuksessaan sidotusta ratkaisuvallasta?”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      On tunnustettava, että Lutherin kirja – Sidotuttu ratkaisuvalta – voi johtaa moniin ajatuksiin.

      Erasmus määrittelee vapaan ratkaisun, ettei se ole kokonaan vapaa. Ihminen voi ottaa ensimmäisen askeleen armon suuntaan ja Jumala tekee loput. Siten ihmiseen olisi lankeemuksen jälkeen jäänyt jokin – jumalallinen – kyky, kuten asian käsitän. Erasmuksen mielestä mikäli tuota ”ensimmäisen askeleen kykyä ei ole” Jumalan sana menettää merkityksensä, kun se käskee meitä rakastamaan, uskomaan ja tekemään. Mikäli me voimme rakastaa, uskoa, tehdä jotakin jossain määrin, niin mikä estää meitä täyttämästä koko lakia. Eihän siihen pitäisi olla mitään estettä.

      Mikä sitten olisi tämän jälkeen Kristuksen osuus? Miksi meidät näinollen pitäisi lunastaa, jos me jossain määrin kykenemme täyttämän jossain määrin lakia ”astumalla tuon ensimmäisen askeleen”, kun samalla logiikalla voisimme saman tien täyttää koko lain. Eikö ole pikemmin niin, että käsky ”rakasta Jumalaa koko sydämestäsi” paljastaa rakkaudettoman sydämen, käsky ”usko” paljastaa epäuskon. Lakihan paljastaa meissä olevan synnin, Jumalan antaessa evankeliumin kautta uskon ja armon. Mikäli asiaa ajatellaan oikeudenmukaisuuden kannalta, niin silloin oikeudenmukaista olisi, että kaikki ihmiset joutuisivat kadotukseen, sillä synnin palkka on kuolema. Näinhän Raamatussa todetaan. Ei siitä mielestäni päästä mihinkään, että olemme menettäneet vapautemme suhteessa Jumalaan, joka on meidän yläpuolellamme.

      Jumalan tarkoitus on ohjata meidät sanaan ja sakramentteihin, josta hänet on löydettävissä. Onhan Jumala luvannut pelastaa kaikki, jotka Kristukseen uskovat. Siihen meillä tietenkin on vapaus, että menemme vaikkapa messuun, jossa sanaa sarnataan. Kuitenkin sekin on Raamatun mukaan pelkästään Jumalan teko, että uskomme Häneen saarnatun sanan ja sakramenttien välityksellä.

      Lisäksi (Ro3:9-12) Paavali kirjoittaa:

      ”Kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla, niinkuin kirjoitettu on: ”Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.”

      Mielestäni tuohon Paavalin tekstiin on varsin hankala sijoittaa vapaata tahtoa (meidän osuuttamme), etteikö se muuttaisi pelastusjärjestystä armosta uskon kautta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Kosti, vapaa tahto kuulu Jumala kuvaan, kuten monet muutkin asiat kuuluvat Jumala kuvaan. Jos ihmisellä ei ole vapaata tahtoa joudumme mahdottomuuksiin. Paavalin teksi roomalaiskirjeessä ei ( Rm 3) ei tee turhaksi vapaata tahtoa. Se ei myöskään kavenna Jumalan kaikkivaltaa, tai sovitusta.

      ” Jumala ei ole niin järjestänyt ihmisen luontoa, että hänellä olisi mitään välttämättömyyttä syntiin, sillä jos näin olisi asioiden laita, ei olisi olemassa sellaista asiaa kuin rangaistus. Me itse emme vaadi tiliä asioista, jotka on tehty välttämättömyydestä ja pakosta, paljoa vähemmän Jumala, joka on niin täynnä armoa ja laupeutta” ( Johannes Krystomos)

      Kosti kirjoitat: ” Mikä sitten olisi tämän jälkeen Kristuksen osuus? Miksi meidät näinollen pitäisi lunastaa, jos me jossain määrin kykenemme täyttämän jossain määrin lakia “astumalla tuon ensimmäisen askeleen”, kun samalla logiikalla voisimme saman tien täyttää koko lain.”

      Kaikki ihmiset täyttävät jossakin määrin lakia, luonnostaan. Jos näin ei olisi millainen maailma olisikaan. Täytämme lakia hengellisesti ja maallisesti. Tämä on jo osoitus ihmisessä olevasta vapaudesta. Tämä ei tietenkään riitä, tarvitaan uusi suhde lakiin, hengellinen. Kristitty on kutsuttu täyttämään lain käskyjä ja näin osallistumaan pelustukseen omalta osaltaan. Koko Raamattu kehoittaa tähän.

      Jos ajatellaan lutherin ja luterilaisuuden pelastuskäsitystä . Ihminen on kuin robotti jota Jumala monergistisesti johtaa, hallitsee ja pelastaa. >Tälläinen tulkinta on mielestäni yksi suurimpia ongelmia luterilaisuudessa. Monet pietistiset liikkeet, tämä on minun käsitykseni, ovatkin irtautuneet tästä ja painottavat ihmisen tahdon vapautta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      Ok Sami. Sovitaanko, että sinulla on vapaa tahto mutta olen siitä eri mieltä. 🙂

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Ehken olet Sami inhimillisen ja humaanin Jumalan kanssa tekemissä? On kuitenkin hyvä muistaa, että Jumala on oikea myös tuomiossaan. Jos Jumala tekee mitä tahtoo, niin mikä minä olen sitä muuttamaan? On hyvä, että valta on Jumalalla, sillä meidän ihmisten käsitys kyky ei riitä oikeudenmukaisuuteen, vaan olemme aina puolueellisia.

    Jumalan tahto ihmistä kohtaan on ilmaistu Kristuksen Armon kautta, Hänellä on hyvä tahto ihmistä kohtaan, asiamme ei siis ole minkään fataalin kohtalon käsisssä, vaan Rakastavan Isän. Kun Isä kohtelee lastaan rakkaudella, niin siihen kuuluu myös kuritus ja kasvatus, joka koituu ihmisen parhaaksi.

    Miksi et muuten voi hyväksyä tuota, että Jumala antaa kenelle tahtoo? Minkä mukaan Jumalan tulisi jakaa Lahjojaan? Eihän ihminen voi ottaa mitään, jollei Jumala anna ja kuitenkn antaa kaikille soimaatta, jotka pyytävät. Ja ne, jotka pyytävät, heidän täytyy uskoa, että Jumala on.

    Kaikella täytyy siis olla alkaja, joka on Jumala. Sade tulee alas Taivaasta ja kastelee maan. Voiko maa silloin sanoa, minä tuotan hedelmän?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Reijo Mänttäri sanoo:

    Emilia,

    Oppi pelastuksesta, pelastautumisesta on erinomaisen lyhyt. Tarkoitan oppi Ainoasta Pelastuksesta ja Pelastajasta.

    Oppi ja opiskelu jumaluuksista laajentaa ja kattaa kirjoja ”kilometrikaupalla”. Eli varsinainen asia eli Se Juttu on hyvin lituska kirja, jos ja kun Alkuperäisessä Pelastusopissa pysytään.

    Miksei pysytä? voisi olla kysymys. Vastaukseksi löydän vain, että koska se ei lihaa miellytä, jota kautta, sielullisuuden kautta etsitään sielunrauhaa, koska ”ihmistäkin on hoidettava”. Tämä viimeinen sanonta, heittomerkeissä on Lutherin pelastusopin uoma. On kysymys kahden hallintavallan eli regimentin opista. Asia on vastoin Kirjoituksia, koska liha, eli sielullinen ihminen ei pelastu. Se vain matkustaa mukana kuolemaan asti. Uskovalla se on Taivaan perivälle osalle alistettu, jossa alistetussa tilassa sitä ei hoideta vaan se hoituu, kunnes tuhoutuu.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Mänttäri: ”Asia on vastoin Kirjoituksia, koska liha, eli sielullinen ihminen ei pelastu.”

      Pietari kertoi sielujen pelastuksesta.

      ”sillä TE saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen. Sitä pelastusta ovat etsineet ja tutkineet profeetat, jotka ovat ennustaneet TEIDÄN osaksenne tulevasta armosta,”

      Kuten tekstistä pystyy huomioimaan, niin Pietari ei saavuttanut uskon päämäärää, sielunsa pelastusta. Eikä ole saavuttanut kukaan muukaan. Eivät edes kirjeen vastaanottaneet, vaikka se Pietarin kirjoittaessa näyttikin todennäköiseltä. Tähän samaan asiaan viittaan blogin aiemmassa kommentissani. Lukekaa, niin asia selviää.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Toivon Emilian huomoivan kommenttini, vaikket kommentoikaan, sillä on meillä vankka K24-menneisyys toistemme ohjaamisessa.

      Tapio,

      Sielullinen ei ole yksi yhteen sielu-ilmaisun kanssa. Asia pitäisi aueta Vanhaa ja Uutta Testamenttia lukemallan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Mänttäri: ”Sielullinen ei ole yksi yhteen sielu-ilmaisun kanssa. Asia pitäisi aueta Vanhaa ja Uutta Testamenttia lukemallan.”

      Eikö tämä ole itsestään selvää? Etenkin kirkon käännös sotkee sielun ja hengen melko suruttomasti, joten sitä kautta on turha tutkia asiaa. Pietarin kirjoittamassa jakeessa lukee sielu. Apostolit eivät yhdessäkään kohtaa sotke käsitteitä.

      Voisit yrittää avata sitä, miten ymmärrät Pietarin sanat, niin päästään paikallaan jauhamisesta. Raamatun pelastusopissa ei ole mitään epäselvää, vaan se on yksinkertaisen selkeä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Kirkon virallinen suomennos käyttää ’sielullinen’ sijaan sanaa ’ajallinen’.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Martti,

      Mihin Raamatun kohtaan tai kohtiin viittaat?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      1. Kor. 15:44,46 käyttää sanaa ’ajallinen’, Jaak. 3:15 ja Juud. 1:19 sanaa ’maallinen’.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Martti,

      Olisi tähän pitänyt laittaa kommentti jo paripäivää sitten. toivottavasti tämä sinut saavuttaa:

      Viittaamasi Raamatunkohdat, etenkin 2 jälkimmäistä selkeyttävät, että on käsinkosketeltavaa ja ei-aineellista, mitkä tuhoutuvat, kun kerran kaikki luotu tuhoutuu.

      Inhimillinen henkisyys, jota kutsutaan sielukkuudeksi ei ole koskaan auennut uskomattomalle. Siksi henkisyys ja englanniksi ’spiritual’ määritelmä suorastaa ilahduttaa uudestisyntymätöntä tunne-henkeä.

      Tämä sama sielukkuus on mm. Taize’ liikkeen ”työkalu”, jonka luomassa tunnelmassa nk. retriitit tuottavat selittämätöntä hyvää oloa, ahdistuksen lisäksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Oppi pelastuksesta on tosiaan lyhyt ja elämä Kristuksessa on myös lyhyesi lausuttu, Jeesus lausui: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.”

    Itse käsitän tuon siten, että ihminen syntyy tänne lihaan kuoleman ruumiiseen perisynnin tähden, mutta tehdään eläväksi Kristuksen kautta, jokaiselle joka uskoo. Ei siis kuolleiden tekojen mukaan, vaan uskon lain mukaan.(Room.3:27)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Emilia Karhu

    Olen Kotimaan toimittaja, joka palasi jälleen opintovapaalta töihin.