Oppi pelastuksesta

Kirjoitin systemaattisen teologian perusteet -kurssille esseen pelastuksesta. Sen kirjoittaminen oli äärettömän kiinnostavaa! En ole vielä saanut arvosanaa, mutta rohkenen silti jakaa tekstin myös tänne niiden luettavaksi, joita aihepiiri kiinnostaa.

 

Johdanto

Kristillinen pelastus tarkoittaa Alister E. McGrathin mukaan luomakunnan palauttamista ennalleen synnin jäljiltä ja ihmisen palauttamista alkuperäiseen yhteyteen Jumalan kanssa. Jeesus on tuon pelastuksen perusta. Muillakin maailmanuskonnoilla on erilaisia pelastuskäsityksiä ja lisäksi pelastus on sekularina käsitteenä suosittu erityisesti puhuttaessa ihmisten poliittisista vapauspyrkimyksistä. Kristillinen pelastus perustuu kuitenkin Jeesuksen elämään, kuolemaan ja ylösnousemukseen. Helposti pelastuksesta tulee mieleen vain ihmisen kuolemanjälkeinen kohtalo. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sanasto Aamenesta öylättiin määrittelee kristillisen pelastuksen kuitenkin kokonaisvaltaisesti. Se käsittää lunastuksen, sovituksen, rauhan, ilon, vanhurskauden, uuden elämän ja pyhityksen. Pelastus toteutuu jo nyt, kun ihminen on uskossa osallinen Jumalan jatkuvaan uutta luovaan toimintaan, ja se välittyy sanan ja sakramenttien kautta. Kuolemassa tapahtuu vain pelastuksen lopullinen täyttymys eli iankaikkinen elämä Kristuksen valtakunnassa. 

McGrath painottaa monissa kohdin, että pelastuskäsitys on aina kontekstisidoinnainen. Erilaisiin pelastuskäsityksiin ovat vaikuttaneet aikakausien filosofiset virtaukset ja akuutit poliittiset tilanteet sekä tulkinnat tahdonvapaudesta, synnistä, armosta, ihmisestä ja vanhurskauttamisesta. Sorretuille pelastuksessa on tärkeää vapautuminen, syyllisyydestä kärsiville anteeksianto.  Itäisessä perinteessä pelastus on jumalallistumista ja ajatuksen taustalla voidaan nähdä kreikkalaisen filosofian vaikutusta. Patristisella ajalla ja keskiajalla tärkeää oli pelastuminen demonien kynsistä. Helvetin kauheuksilla hekumoitiin erityisesti sotaisalla keskiajalla konkreettisin kieli- ja mielikuvin. Yhdysvaltain sisällissodan jälkeinen moraalinen rappio vaati ratkaisuksi opetuksen sydämen täydellisen pyhyyden vaatimuksesta pelastuksen ehtona. Eksistentialistit näkivät että lunastus ja Kristuksen julistus liittyvät ihmisen mahdollisuuteen olla olemassa autenttisesti. Valistuksen aikaan moni näki taivastoivon ihmisen keksintönä, jolla alistetaan muita huonoihin oloihin tässä elämässä. Latinalaisen Amerikan vapautuksenteologeille Kristus valitsi kansakseen köyhät ja sorretut ja  hänen kuolemansa paljasti maailman rakenteellisen synnin. Myös feministiteologeille risti on vastalause maailman epäoikeudenmukaisuudelle. Jeesuksen pelastustyö on voitto tämän maailman rakenteellisesta pahuudesta. Joanne Brown ja Rebecca Parker sanovat, että ajatus isästä, joka lähettää poikansa kärsimään ja kuolemaan ristillä edustaa hyväksikäytön teologiaa ja muistuttaa lasten hyväksikäyttöä. Jeesuksen ristinkuolema oli paha, väkivaltainen ja epäoikeutettu ihmisten teko, jota ei pitäisi ihannoida. 

 

Oppi pelastuksesta eli soteriologia oli varhaisen kirkon teologian ytimessä

Patristisella ajalla eli noin viiden ensimmäisen kristillisen vuosisadan aikana pelastuksesta puhuttiin Gunnar af Hällströmin mukaan niin lähetyssaarnoissa, kasteopetuksessa, uskontunnustuksissa kuin teologisissa tutkielmissakin. Koska systemaattisessa teologiassa olennaista on lähtökohtien ymmärtäminen, annan esseessä melko paljon tilaa varhaisen kirkon pelastuskäsityksille.

Uudesta testamentista ja varhaiskirkosta löytyy Jumalan pelastustyön kolme aikamuotoa. Se liittyy sekä menneisyyteen, nykyhetkeen että tulevaisuuteen yhtä aikaa, ei kronologisesti. Menneen aikamuodon pelastusoppi viittaa Jumalan rakastavaan tekoon, jossa hän pelasti ihmiset Kristuksen ristinkuoleman kautta. Kristinuskoon tultiin kasteessa sisälle usein ristin tapahtumien muistelun ja läpielämisen kautta. Koska Jumala ei voi kuolla, Kristuksen inkarnaatio eli ihmiseksi tuleminen oli tärkeä osa pelastusta.  Pelastus preesensissä tarkoittaa, että Jumala pelastaa juuri nyt kirkkonsa välityksellä, uskon ja kasteen kautta. Kirkko on pelastuksen julistaja ja pelastuksen yhteisö.  Futuurinen eli eskatologinen pelastusoppi taas viittaa siihen, että kukaan elävä ei ole vielä perillä, vaan ihmisen pitää kilvoitella tulosvastuullisesti, jotta saavuttaa lopullisen päämäärän eli ikuisen elämän. Kirkkoisät näkivät eskatologisessa pelastuksessa kaksi päälinjaa: historiallisen eli universaalisen, jossa pelastusta katsellaan maailmanhistorian näkökulmasta ja se tulee huipentumaan Kristuksen toiseen tulemiseen sekä mystisen ja yksilöllisen, jossa keskitytään yksilön sielun matkaan kohti Jumalaa. Pelastuksessa ihmiselle siis on tapahtunut, parhaillaan tapahtuu ja tulee vielä tulevaisuudessa tapahtumaan jotakin. Jumalan valtakunta on läsnä jo nyt ja ei vielä. Jotkut uskoivat myös tuhatvuotiseen maanpäälliseen valtakuntaan, jossa vanhurskaat saavat korvauksen kärsimyksistään ennen taivaaseen siirtämistä. Sitä edeltäisi seitsemän vuoden ahdistus ja kärsimys.

Vanhassa testamentissa puhutaan pelastuksesta, kun Jumala auttaa Israelia vaaroissa. Myös varhaiset kirkkoisät suosivat vanhatestamentillisia kielikuvia pelastuksesta: käärmeen pään murskaaminen, Nooan arkki, juutalaisten pääsiäinen Egyptissä, Punaisen meren ylitys ja juutalaisten vaellu luvattuun maahan. Uudessa testamentissa kielikuvina on myös karitsan uhraaminen, paimenen uhrautuminen lampaittensa edestä ja oikeudenmukaisen tuomion sijaiskärsiminen. 

Kirkkoisien mukaan pelastuksessa oli neljä aspektia. Ratkaisevan tärkeä oli anteeksiantamus, joka oli seurausta Jeesuksen ristinkuolemasta. Kristus tuli ihmiseksi ja kuoli ihmisten hyväksi ja ihmisten sijaan. Koko Kristuksen kuolemaan tähdännyt elämä oli yhtä Jumalan pelastustekoa. Kristus nähtiin uuden pelastetun ihmiskunnan kantaisänä, kuten Aadam oli ollut langenneen ihmiskunnan kantaisä. Toiseksi pelastus vapautti ihmisen demoneista. Paholainen joukkoineen petettiin Golgatalla ja Kristus voitti demonit jumalallisella voimallaan. Eksorkismi edelsi kastetta ja siinä tämä voitto tuli todeksi yksilössä: Pyhä Henki otti ihmisessä demonien paikan. Jäänne tästä on edelleen luterilaisessakin kastekaavassa. Kolmanneksi pelastukseen liittyi tieto ja totuuden ymmärtäminen. Tiedon valon eli oikean Jumalan tuntemisen toi Kristus. Usko ja pelastus auttavat ihmistä näkemään harhan ja totuuden. Viimeisenä aspektina oli kuolemattomuus. Kuolema oli synnin palkka, joten syntien anteeksiantamus mahdollisti pelastuksen ja sitä kautta kuolemattomuuden. Kuolemattomuuden katsottiin alkavan jo uskossa ja kasteessa ja vahvistuvan ehtoollisessa eli kuolemattomuuden ateriassa sekä huipentuvan ihmisen kuollessa fyysisesti. Varhaisirkon taivaskuvissa korostui McGrathin mukaan roomalaisten filosofien ajatus rakkaiden läheisten jälleennäkemisestä. Jo varhaiskirkossa kehitettiin myös oppi kiirastulesta: armon tilassa kuolleet puhdistetaan syyllisyydestä ennen taivasta. Katoliseen oppiin ajatus kuuluu yhä. 

Origenes Aleksandrialaisen allegoria kiteyttää af Hällströmin mukaan kirkkoisien pelastusopillisen pohdinnan. Siinä Kristus on laupias samarialainen, joka löytää synnin lyömän tajuttoman ihmisen maailman erämaasta. Kristus antaa ensiavun ja toimittaa ihmisen sitten majataloon eli kirkkoon, joka Kristuksen toimeksiannnosta hoitaa ihmistä kunnes Kristus itse palaa. Kristuksen työ ratkaisevan tärkeää, mutta toisaalta pelastus oli prosessi, jossa kirkko hoitaa ja elvyttää synnin tuhoamia jäseniään. Pelastuksesta ja Jumalan salaisuuksista saattoi tulla osalliseksi vain kirkossa. Ajatus kasteen pelastavasta ja uudestisynnyttävästä merkityksestä on peräisin jo varhaiskirkon ajalta. Jumaloitumisen prosessi alkoi kasteessa ja päättyi kuolemassa Jumalan näkemiseen. Puhuessaan ylösnousemuksesta kirkkoisät käyttivät eri termejä kuten kuolleiden ylösnousemus, ruumiin ylösnousemus ja lihan ylösnousemus. Yksimielisiä oltiin siitä, että yksilön identiteetin säilyminen kuoleman jälkeen vaati sekä ruumiin että sielun pelastumisen. 

Tahdonvapaudesta kiisteltiin jo kirkkoisien aikaan. Manikealaisten mielestä Jumala on täydellisen suvereeni ja ihmisellä ei ole vapautta. Pelagiolaisuuden mukaan taas ihmisellä on täydellisen vapaa tahto mutta Jumala ei ollut heille suvereeni maailmankaikkeuden valtias. Augustinuksen mukaan ihmisellä on kyllä vapaa tahto mutta se on synnin vääristämä, vangittu vapaa tahto, joka voi vapautua vain Jumalan armon avulla. Tällaiset näkemykset heijastuivat luonnollisesti suoraan pelastuskäsityksiin: pelagiolaisille pelastus tapahtui ihmisen omien ansioiden mukaan, manikealaisille ja Augustinukselle Jumalan armosta. Ylipäätään kristikunnassa on kiistelty kauan myös siitä, voidaanko ihmisten ja Jumalan oikeus- ja oikeudenmukaisuuskäsitteitä verrata vai ei. 

 

Risti uhrina, voittona, anteeksiantamuksena ja Jumalan rakkautena 

McGrath hahmottelee erilaisia, osin limittäisiä pelastuskäsityksiä neljän ristiä koskevan teeman avulla. Ensimmäisessä risti ja Kristus nähdään täydellisenä uhrina. Jotta ihmiskunta voidaan palauttaa Jumalan yhteyteen, välittäjän oli uhrattava itsensä. Augustinuksen mukaan Kristus oli sekä uhri että uhripappi. Uhriajatus on keskeinen protestanttisissa pelastusopeissa. Toiseksi risti ja Kristus voidaan nähdä voittona synnin, kuoleman ja Saatanan vallasta. Kristuksen ajateltiin laskeutuneen kuolemansa jälkeen helvettiin murtaen helvetin portit ja vapauttaen vangitut sielut. Lutherille myös tämä oli tärkeä tulkinta. Valistuksen jälkeen teoriaa on kehitetty niin, että Kristuksen voitto ristillä tapahtuu subjektiivisesti ihmisen tietoisuudessa ja avaa uusia olemassaolon mahdollisuuksia. Kolmanneksi risti voidaan nähdä anteeksiantamuksena. Kristuksen ja Jumalan suuri rakkaus näkyi niissä valtavissa kärsimyksissä, joihin Kristus oli valmis välittääkseen anteeksiannon ihmiskunnalle. Syntien anteekisantoon liittyen Kristus on nähty joko ihmiskunnan edustajana Jumalan ja ihmiskunnan liitossa tai sijaisena joka astuu ihmisten puolesta ristille. Tai sitten on ajateltu, että uskon kautta ihmiset pääsevät osallisiksi Kristuksen saavuttamista etuoikeuksista kuten anteeksiannosta ja vanhurskaudesta. Karl Barthin mukaan risti on sekä kauhistuttavalla tavalla “meitä vastaan” että myös ja juuri siksi jumalallisena, pyhänä ja lunastavana “meidän puolestamme”. Neljänneksi risti voidaan nähdä Jumalan rakkauden osoitukseksi ihmiskuntaa kohtaan. Kristuksen kärsimyksen kautta tapahtuva lunastus on merkki Jumalan rakkaudesta ja vapauttaa meidät kohtelemaan muita sillä rakkaudella millä Jumala on meitä kohdellut. Valistuksen aikana alettiin vierastaa uskon transsendenttisia elementtejä ja ristin arvo nähtiin ennen kaikkea siinä, miten se edistää ihmisyyttä. Kristuksen antama malli inspiroi ja rohkaisee meitä elämään rakkaudellisesti ja moraalisesti. 

 

Reformaatio, armon ja tekojen suhde, kaste, vapaa tahto ja predestinaatio

Martti Luther ja muut reformaattorit ymmärsivät, että ihminen ei voi koskaan ansaita pelastusta omilla teoillaan. Jos luulee voivansa tehdä niin, hyljeksii Kristuksen ansioita. Synnit saa anteeksi yksin uskon kautta ja Kristuksen sovitustyön tähden. Armo on Jumalan lahja eikä ansaittu palkka hyvistä teoista. Teot eivät koskaan anna rauhaa Jumalan kanssa, vaan rauha tulee yksin uskosta. Augsburgin tunnustus vetoaa näissä linjauksissaan Paavaliin, kirkkoisiin ja Jeesuksen sanoihin. Lutherille oli tärkeää Jumalan lahjoittama vanhurskaus uskon kautta. Rankaisevasta tuomari-Jumalasta tuli armollinen ja laupias. Pelastava usko oli Lutherin mukaan luottamusta siihen, että Kristus on syntynyt henkilökohtaisesti meitä varten, heittäytymistä tuon uskon kannettavaksi sekä uskovan ja Kristuksen yhdistymistä. Luther ja Melanchthon kannattivat forenssista vanhurskauttamista, jossa vanhurskaaksi julistaminen tapahtuu kokonaan ihmisen ulkopuolella ja hänestä riippumatta. Se luetaan ihmisen hyväksi, vaikkei se tule osaksi hänen persoonaansa. Uudestisyntyminen sen sijaan muuttaa ihmistä myös sisäisesti. 

Kaste on luterilaisen opin mukaan pelastukselle välttämätön, koska sen välityksellä ihmiselle annetaan Jumalan armo. Sakramenttien (Lutherille kaste ja ehtoollinen) ajateltiin tekevän todeksi sen, mistä ne olivat merkkinä. Augsburgin tunnustus tuomitsee ne, jotka hylkäävät lapsikasteen ja väittävät lapsen pelastuvan ilman kastetta. Kovin harva luterilainen kai silti nykyisin ajattelee, että kastamaton lapsi joutuu helvettiin. Augustinuksen jalanjäljissä tämä kuitenkin on virallinen luterilainen oppi. Augustinus tosin ajatteli, että kastamattomilla lapsilla olisi helvetissä mukavammat erityisolot kuin aikuisilla syntisillä. 

Pelastusasian näkökulmasta kiinnostava reformaatioajan kiista oli majoristinen riita vuosina 1551-1558. Georg Major (Melanchthonin oppilas ja maltillisesti katolisiin ja reformoituihin suhtautuneiden filippistien johtaja) ajatteli, että hyvät teot täydentävät uskon ja ovat siinä mielessä pelastuksen kannalta välttämättömiä. Majorin ns. aitoluterilaiset vastustajat kuten Matthias Flacius puolestaan pelkäsivät tällaisen opetuksen hämärtävän luterilaisen opin ytimen pelastuksesta yksin armosta. Niinpä he sanoivat hyvien tekojen jopa haittaavan pelastusta. Vaikka katolisetkin tuomitsivat pelagiolaisuuden Augsburgin tunnustuksen kumoamuksessa, he painottivat, että pelkkä usko ei riitä vanhurskauttamiseen, koska Paavalikin sanoo, että usko ilman rakkautta ei ole mitään. Sekä usko että hyvät teot ovat siis Jumalan lahjoja, joiden perusteella Jumala antaa ihmiselle ikuisen elämän. Uskolla voi tulla hurskaaksi ilman lain vaatimia tekoja mutta ei ilman evankeliumin mukaisia tekoja. 

Koska ihminen oli reformaattoreiden mukaan perisynnin vuoksi täysin kykenemätön valitsemaan Jumalan oman voimansa ja tahtonsa kautta, hän on lähtökohtaisesti tuomittu iankaikkiseen kuolemaan, ellei Jumala siltä pelasta. Tunnustuskirjojen mukaan kaikki eivät ole pelastukseen valittuja tai ota uskoa vastaan. Tästä seuraa vaikea kysymys ennaltamääräämisestä, jota jo Augustinus pohti. Augustinuksen mukaan: jos joku kääntyy uskoon, kyse on predestinaatiosta eli Jumalan ennalta määräämästä tapahtumasta eikä ihmisen omasta valinnasta. Luther oli perimmältään samaa mieltä, vaikka ajatteli että kaikki muu - predestinaatiokin - on toisarvoista Kristukseen uskomisen rinnalla, koska Raamatussa tuo usko on ilmoitettu tieksi pelastukseen. Lutherin mukaan ihminen voi olla vakuuttunut pelastuksestaan, koska Jumala on uskollinen. Reformoidut kirkot veivät predestinaatio-opin äärimmilleen. Heille Kristus kuoli vain valittujen puolesta ja Jumala on ennalta valinnut ne, jotka pelastuvat. Koska ihmisiä ahdisti kysymys, kuuluvatko he pelastettujen joukkoon, alettiin opettaa, että hyvät teot ja menestys tässä elämässä ovat heijastusta tulevasta pelastuksesta. Niin reformoiduissa maissa alettiin suosia työteliäisyyttä ja yksinkertaista elämäntapaa, jotta ihmiset menestyisivät ja voisivat uskoa olevansa pelastettuja. Tämä loi sosiologi Max Weberin mukaan edellytyksiä kapitalistisen yhteiskunnan synnylle. Katoliset ajattelivat, että kukaan ei voi olla varma siitä, onko saanut Jumalan armon. 

 

Universalismi: Jumala on valinnut kaikki!

Pelastuksen paikkana nähtiin pitkään - ja nähdään osin yhä - kirkko. Cyprianus Karhagolainen julisti jo 200-luvulla, että kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta. Kirkkoarkkitehtuurilla korostettiin ajatusta. Toisaalta reformaatiossa ajatusta alettiin kritisoida ja sitä seurannut pietismi yksityisti pelastuksen. Pietistien mukaan uskova päättää, päästääkö hän Kristuksen sieluunsa ja sydämeensä. Ovi taivaaseen oli henkilökohtainen kääntymys eikä kirkon jäsenyys sinänsä. Kirkon historiassa on kiistelty paljon siitä, mikä on kirkko. Onko se vain pyhien yhteisö (kuten donatolaiset tai radikaalit reformaattorit ajattelivat) vai koostuuko se sekä pyhistä että syntisistä (kuten Augustinus ja reformoidut ajattelivat)? Kristikunnan historiassa on ollut ja on yhä pieniä lahkomaisia yhteisöjä, jotka katsovat pelastuksen koskevan vain heitä. Melko yleisesti kristikunnassa ajatellaan partikularistisesti pelastuksen koskevan kaikkia kristittyjä. Jotkut ajattelevat myös esimerkiksi juutalaisten tai muslimien pelastuvan “Abrahamin helmassa”. Jesuiittateologi Karl Rahnerin mukaan pelastavan armon piiriin voi päästä myös muiden uskontojen parissa, jolloin ihminen on tajuamattaan “anonyymi kristitty”. Laajimmillaan pelastuksen on katsottu koskevan koko luomakuntaa, joko niin että kristinusko on huipentuma johon kaikki uskonnot johtavat (inklusivismi) tai että kaikki uskonnot johtavat samaan päämäärään (pluralismi). 

Ajatus siitä, että pelastus on lopulta yksin Jumalan käsissä on oikeudenmukainen ja viisas. Minulle on kuitenkin käsittämätöntä, että pelastuksen ei ajatella koskevan koko ihmiskuntaa. Augustinus opetti, että vain uskovat pelastuvat ja useimmat keskiajan teologit jatkoivat samalla linjalla.. Raamatun vakuutukset siitä, että Jumala haluaa kaikkien ihmisten pelastuvan tulkitaan niin, että hän haluaa kaikenlaisten ihmisten pelastuvan, mutta silti pelastus ei koske kaikkia. Miten kukaan voi uskoa Jumalaan, joka muka antaa ihmisille vapauden valita iankaikkisen kadotuksen ja pelastaa vain ne, jotka pystyvät uskomaan häneen ja Kristuksen sovitustyöhön - tai joka valitsee pelastettujen joukkoon vain osan ihmisistä? Augsburgin tunnustuksessakin todetaan, että jumalattomat eivät voi uskoa syntien anteeksiantamiseen. Onko se heidän syynsä? Miksi Kristuksen kertakaikkinen uhri ei koskekaan kaikkia, vaikka pelastus tulee yksin armosta ja kaikki olemme saman perisynnin alaisia? Miksi pelastuksen ehtona vaaditaan tietynlaista uskoa, eikö se jo ole teko? Pääsiäissaarnassaan Luther sanoo uskovansa, että Kristus on hävittänyt helvetin ja sitonut Paholaisen. Miksi hän silti ajattelee, että jumalattomat yhä joutuvat helvettiin ja sanoo samassa saarnassakin, että “tuonela itsessään pysyy tuonelana ja pitää vankinaan epäuskovat”? Julmaa ja epäloogista. Kuinka kukaan voisi iloita pelastuksestaan, jos ajattelee yhdenkin ihmisen joutuvan ikuiseen kadotukseen? 

Näitä kysymyksiä käsitteli myös pastori Antti Kylliäinen 1990-luvulla pamfletissaan Kaikki pääsevät taivaaseen. Hän kirjoittaa: “Kristinuskon Jumalan rakkaus on täydellistä ja hänen armonsa käy yli kaiken ymmärryksen. Tällainen Jumala ei missään olosuhteissa tahdo yhdenkään lapsistaan joutuvan kadotukseen ja tuhoutuvan.” Kylliäinen liittyy universalismin perinteeseen, jonka mukaan kaikki pelastuvat. Jo kirkkoisät Gregorios Nyssalainen ja Origenes opettivat näin. Origeneen mukaan lopullisessa lunastetussa luomakunnassa ei voi olla mitään helvetin tai Saatanan kaltaista, vaan ihmiskunta palautetaan onnellisuuteen ja ykseyteen Kristuksen lupausten mukaisesti. Kylliäinen vei ajatuksen niin pitkälle, ettei usko helvettiin eikä edes sovitusoppiin. Kylliäisen mukaan Jumala armahtaa ihmisen ilman uhriakin. Karl Barth kehitti reformoitua teologiaa universalismin suuntaan. Hänen mukaansa Jumala on valinnut olla ihmiskunnan ystävä ja antoi Kristuksen ihmiskunnan lunastukseksi ja kantoi siis täysin lunastuksen tuskat. Ihmiskunnan ei tarvitse kantaa Jumalan tuomion seurauksia ja armo voittaa lopulta epäuskonkin. Jumala ei enää ikinä hylkää ihmiskuntaa. 

 

Tieto-oppi vaikuttaa pelastuskäsityksiin

Pelastuksen, kuten kaikkien kristillisten oppien, ymmärtämisen kannalta on olennaista, mitä ajatellaan tiedon luonteesta ja teologisesta tiedosta. Klassisen tieto-opin mukaan eli valistukseen saakka ajateltiin, että ihmisen ymmärrys vain ottaa vastaan tietoa, jolloin ihminen pystyi määrittämään olioiden olemukset. Opilliset lausumat viittasivat selkeästi ihmisen ulkopuoliseen todellisuuteen. Valistuksen myötä tämän tieto-opin syrjäytti moderni tieto-oppi, jonka mukaan ihmisen ymmärrys antaa tiedon kohteelle muodon yrittäessään ymmärtää sitä, mutta olioiden (kuten Jumalan) olemuksesta ei ole mahdollista saada objektiivista tietoa. Opilliset lausumat ovat vain ihmisen uskonnollisen kokemuksen ilmauksia. Ennen valistuksen aikaa oli selvää, että persoonallinen Saatana ja Jumala ovat faktisesti olemassa ja Kristus teki jotakin konkreettista puolestamme pelastaakseen ihmisen. Modernin tieto-opin näkökulmasta voidaan ajatella, että Kristus paljasti Jumalan pelastavan tahdon, mutta se olisi voinut paljastua muillakin tavoin. Voidaan myös ajatella, että uskonnollinen puhe pelastuksesta on symbolista ja ilmaisee ihmisen tunteita, kokemuksia ja elämänasennetta, muttei edellytä ajatusta kuolemanjälkeisestä todellisuudesta tai yliluonnollisen olennon olemassaolosta. Uskonnon kieli vain antaa muodon uskovan käsitykselle itsestään ja maailmasta. 

Valistuksen aikana synti oli lähinnä tietämättömyyttä ja ihmisluonto nähtiin perimmältään hyvänä. Tieto toi pelastuksen. Maailmansodat haastoivat tämän käsityksen rajusti. Nykyisin tieteessä sitoudutaan moderniin tieto-oppiin mutta ymmärretään, että uskontojen maailmassa voivat olla voimassa toisenlaiset lainalaisuudet kuin luonnontieteissä. Silti minua hämmästyttää, miten vähän moderni, valistuksen jälkeinen teologia näkyy Suomen evankelis-luterilaisen kirkon saarnoissa tai rippikouluopetuksessa. McGrathin mukaan evankelikaalisuudessa ajatellaan edelleen pelastuksesta konkreettisesti klassisen tieto-opin pohjalta. Näin näyttää olevan virallisesti ja julkisessa puheessa myös suomalaisessa luterilaisuudessa.

 

Lähteet: 

Gassmann, Gunter ja Hendrix, Scott, 2005, Johdatus luterilaiseen tunnustukseen, Helsinki: Kirjapaja Oy, Suomennos: Tiina Ahonen ja Jaakko Rusama

McGrath, Alister E. 2012, Kristillisen uskon perusteet: Johdatus teologiaan (3. painos), Helsinki: Kirjapaja

af Hällström, Gunnar ja Laato, Anni Maria ja Pihkala, Juha, 2005, Johdatus varhaisen kirkon teologiaan, Jyväskylä: Kirjapaja Oy

Karimies, Ilmari, 2009, Lutherin pääsiäissaarna: Käännös ja selitykset, Suomalainen teologinen kirjallisuusseura

Kylliäinen, Antti, 1997, Kaikki pääsevät taivaaseen: Välttämättömiä tarkistuksia kristillisiin opinkohtiin, Nemo

Luomanen Petri ja Raunio Antti (toim), 2005, Teologia, Johdatus tutkimukseen, Edita

Augsburgin tunnustus  http://tunnustuskirjat.fi/augstunn.html

Augsburgin tunnustuksen kumoamus (Kirjassa: Reformaation tunnustukset, toim. Risto Saarinen)

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sanasto Aamenesta öylättiin: https://evl.fi/sanasto/-/glossary/word/Pelastus

115 kommenttia

  • Risto Korhonen sanoo:

    Kiitos esseesi julkaisemisesta, se oli kiinnostavaa luettavaa! Ihan maallikkona uskoisin, että se on myös kurssillasi ansiokas tuotos, minusta ainakin vaikuttaa todella vahvalta työltä.

    Jäin hieman ihmettelemään, mitä tarkoitit viimeisessä kappaleessa tällä:

    ”Nykyisin tieteessä sitoudutaan moderniin tieto-oppiin mutta ymmärretään, että uskontojen maailmassa voivat olla voimassa toisenlaiset lainalaisuudet kuin luonnontieteissä.”

    Minusta tuo kuulostaa siltä, että uskonnoille annettaisiin tieteessä jonkinlainen erityisasema. Et ehkä tarkoittanut sitä? Tieteessä ei käsittääkseni erotella maailmaa ja uskontojen maailmaa. Luonnontieteissä epäilemättä tutkitaan erilaisia asioita kuin vaikkapa teologiassa, mutta voimassa olevat lainalaisuudet eivät varmasti riipu tieteenalasta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouni Turtiainen sanoo:

    Mielenkiintoinen essee, kiitos siitä! Kirjoitat näin (ilmeisesti McGrathiin viitaten): ”Luther ja Melanchthon kannattivat forenssista vanhurskauttamista, jossa vanhurskaaksi julistaminen tapahtuu kokonaan ihmisen ulkopuolella ja hänestä riippumatta. Se luetaan ihmisen hyväksi, vaikkei se tule osaksi hänen persoonaansa.”

    Juuuri tämä käsitys on erityisesti suomalaisessa Luther-tutkimuksessa haastettu (mm. Tuomo Mannerma ja Risto Saarinen). Klassisessa teoksessaan ”In ipsa fide Christus adest” Tuomo Mannermaa osoittaa, kuinka ortodoksinen jumalallistamiskäsitys ja luterilainen effektiivisesti ymmärretty vanhurskauttamiskäsitys ovat yhdenmukaisia.

    Effektiivisellä vanhurskauttamisella tarkoitetaan kutakuinkin samaa kuin yllä kuvaamasi (ilmeisesti jälleen McGrathiin viitaten) paavalilainen (?) pelastuskäsitys: ”Sekä usko että hyvät teot ovat siis Jumalan lahjoja, joiden perusteella Jumala antaa ihmiselle ikuisen elämän. Uskolla voi tulla (van)hurskaaksi ilman lain vaatimia tekoja mutta ei ilman evankeliumin mukaisia tekoja.”

    Kyse on siis siitä, että uskossa reaalisesti (todellisesti) läsnä oleva Kristus saa meissä aikaan (effecivit) evankeliumin mukaisia hyviä tekoja, jotka Jumala lukee hyväksemme viimeisellä tuomiolla. Ne ovat siis sekä Kristuksen tekoja meissä että meidän tekojamme uskossa Kristukseen.

    Muuten pohdiskelusi universalismin pätevyydestä ja valistuksen ajan tieto-opillisesta näkymättömyydestä suomalaisissa luterilaisissa saarnoissa sai puolestaan minut pohtimaan: oletko oikeasti kuunnellut seurakuntapappien saarnoja?

    Ainakin omissa saarnoissani kavahdan universalismia (ja muita valistuksen ja postmodernismin myötä tulleita -ismejä) sekä väitteitä, joissa voimme objektiivisesti sanoa jotain metafyysisestä todellisuudesta.

    Kyse on siitä, mitä ajattelemme Raamatusta Jumalan ilmoituksena – seikka, jota et mitenkään käsitellyt omassa esseessäsi (ehkä ei ollut tarkoituskaan?). Jos Raamattu on Jumalan ilmoitus ihmiskunnalle – kuten kristittyinä uskomme – silloin pelastuminen jää aina Jumalan ratkaisun varaan, koska se on Raamatussa selvästi ilmoitettu (Matt 25). Ja silloin koko luomakunnalla – ei vain ihmiskunnalla – on toivo (Room 8:20-21). Lopullinen ymmärrys ja tieto on Raamatun mukaan vain Jumalalla (Room 9:18).

    Tätä jännitettä – evankeliumin kutsua uskomiseen ja ihmiskunnassa vallitsevaa epäuskoa – ei pidä laukaista. Sen tulee jäädä voimaan, jotta Jumalalla olisi suvereeni valta päättää sekä yksittäisten ihmisten että koko luomakunnan lopullisesta kohtalosta (Room 9:16). Ja jotta evankeliumin julistamisella ja rakkauden töillämme olisi jokin relevanssi. Koska me emme voi tietää lopputulemaa – paitsi sen, että meillä ja luomakunnalla on toivo. Koska sen Raamattu selvästi ilmoittaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Kuten Turtiainen tietää, niin vanhurskaus on könttäkäännös kahdesta kreikan sanasta, jotka tarkoittavat oikeamielisyyttä, oikeudenmukaisuutta, sekä syyttömäksi julistamista. Jotta voi ymmärtää, mitä tapahtuu, sanat pitää erottaa toisistaan. Jumala julistaa syyttömäksi uhrin kautta, kuten Vt:ssa, ja katsoo oikeamieliseksi, koska mennyt taakka on poistettu. Kuten Mooseksen lain mukaan, niin Kristuksen uhrin kautta aloitetaan puhtaalta pöydältä. Oikeamieliseksi kasvaminen on Hengen hedelmä. Katolinen vanhurskauttamisoppi ymmärtää kasvamisen, joten en pidä sitä yhtään huonompana kuin Lutherin. Paras lopputulos syntyisi, kun luterilainen ja katolinen yhdistettäisiin. Ehkä on niin, Luther ymmärsi syyttömäksi julistaminen, mutta katolinen painottaa Hengen hedelmää. En muista, mitä ilmaisua he käyttävät hedelmän kasvamisesta.

      Universalismissa on se ongelma, etteivät kaikki pelastu, vain pieni lauma suoritettuaan tehtävänsä. Mutta sen sijaan.

      ”Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.”

      Olen tottelematon, mihin myös apostoli viittaa Room. 7. Aina löytää harhaan menoa eli syntisyyttä, loputtomasti suhteessa Jumalaan. Myös ne, jotka pelastuvat, pelastetaan, ovat väistämättättä tottelemattomioa. Kuten Simson, joka kuitenkin teki, miksi oli syntynyt. Tai Jeremia. Siten valinta on helppo ymmärtää. Jumala ei puutu missään oloissa ihmisen vapaaseen tahtoon eikä tarvitse tämän uskoa. Usko on toivon synonyymi.

      Olisi kiinnostavaa kuulla myös, mitä Turtiainen ajattelee Room.8:1, jossa ei lue kadotustuomiota, vaan kuolemantuomio. Mistä apostoli kertoo? Asialla on merkitystä pelastusopin kannalta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    Jouni Turtiainen kirjoittaa; ”Effektiivisellä vanhurskauttamisella tarkoitetaan kutakuinkin samaa kuin yllä kuvaamasi (ilmeisesti jälleen McGrathiin viitaten) paavalilainen (?) pelastuskäsitys: “Sekä usko että hyvät teot ovat siis Jumalan lahjoja, joiden perusteella Jumala antaa ihmiselle ikuisen elämän. Uskolla voi tulla (van)hurskaaksi ilman lain vaatimia tekoja mutta ei ilman evankeliumin mukaisia tekoja.”

    Tässä on ilmaistu jotakin siitä, mitä kirkkomme herätysliikeiden piirissä vierastettiin. Mannermaa nähtiin uhkana ja hänen tutkimustuloksiin ei suhtauduttu myönteisesti. Perinteisesti luterilaisuudessa tekojen osuus on nähty pelkästään negatiivisessa valossa, vanhurskauttamiseen. Oli sitten kysymys lain tai evankeliumin vaatimista teoista. Myöskään pyhityksen suhteen tekoja ei ole nähty tarpeelliseksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari Paukkunen sanoo:

    Mielenkiintoista keskustelua. Veljet ja sisaret ovat dogmatiikkansa lukeneet sekä näkemyksiään eri lähteitä lukemalla täydentäneet. Osaako joku keskustelija kuvitella/aavistella millaisia ovat olleet lupauksen saaneen uskon isän, Aabrahamin lupauksesta nousseet teot?

    Tahditon kysymys, mutta tarkoitukseni ei ole keskustelua kiusata tai häiritä. Taitaa olla niin, että tämän teeman piiriin eivät mahdu VT:n lupauksen lapset, vaan nyt keskustellaan Golgatan tapahtumien jälkimainingeista?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kosti Vasumäki sanoo:

    Käsitellessään uskoa ja tekoja selityksessään (1Joh2:20) Luther toteaa mm. Aabrahamista:

    ”Aabrahamilla oli tekoja siinä, että hän oli kuuliainen Jumalalle, mutta se ei häntä auttanut. Kuten on kirjoitettu: Aabraham uskoi Jumalan, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi, (Ro4:3).

    Tähän lisäten Luther toteaa: – On tarpeellista, että meillä on Pyhän Hengen voitelu ilman mitään omia töitä. Kristityn nimi saadaan yksinomaisesti uskon perustuksella, joka tekee ihmisen – o s a l l i s e k s i Kristuksesta ja kaikista Hänen töistänsä -, ja siten ihminen vanhurskautetaan (Ro4) mukaan ilman töitä.”

    Asiakirjassa – Kasvavaa yhteyttä – todetaan vanhurskauttamisesta mm.

    ”Usko taas on Jumalan lahja Pyhän Hengen kautta, joka vaikuttaa sanassa ja sakramenteissa uskovien yhteisössä ja – joka samalla johtaa uskovat siihen elämän uudistukseen.”

    Edellisen voi suhteuttaa mielestäni siihen, mitä Luther toteaa Aabrahamin uskosta ja siihen mitä sovinnonkaavassa todetaan:

    ”Toisinaan käytetään kuitenkin sanaa regeneratio ”uudestisyntyminen” sanan iustificatio ”vanhurskautus” asemesta. Siksi ensin mainittu sana on tarkoin selitettävä, jottei uskonvanhurskauden seurauksena tapahtuvaa uudistusta sekoitettaisi uskon kautta tapahtuvaan vanhurskauttamiseen itseensä, vaan käsitteet osattaisiin oikealla tavalla pitää erossa toisistaan.”

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      “Aabrahamilla oli tekoja siinä, että hän oli kuuliainen Jumalalle, mutta se ei häntä auttanut. Kuten on kirjoitettu: Aabraham uskoi Jumalan, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi, (Ro4:3). ”

      Hölmö käännös, joka ei kerro tavalliselle lukijalle yhtään mitään, vaikka apostoli kirjoitti tavallisille kuulijoille, jotka eivät tod.näk. olleet kouluja paljon käyneet.

      Mutta kun käännetään, niin kuin on kirjoitettu, niin lapskin ymmärtää.

      Room4:3 Sillä mitä kirjoitus sanoo? ”Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle oikeamielisyydeksi.”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Kosti, pystyi vastaamaan vasta nyt, edelliseen keskusteluun liittyen. Ihmisen vapaudesta ajattelemme ilmeisesti eri suuntaisesti.

      ” Eikö Aabraham, meidän isämme, tullut vanhurskaaksi teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille? Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi; ja niin toteutui Raamatun sana: ”Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi”, ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi. Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta.” ( Jaakob 2:21-24).

      Luterilaisissa tunnustuskirjoissa asia jaoetellaan kuten Kosti kuvaat. Vanhurskauttaminen on julistus tapahtuma – josta erotetaan teot pois.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      ”Vanhurskauttaminen on julistus tapahtuma – josta erotetaan teot pois.”

      Totta kai, koska sillä hetkellä aloittaa uudestaan, ikään kuin puhtaalta pöydältä. Kyse on juridisesta tapahtumasta, oikeuskäytännöstä ihminen ja Jumalan välillä. Siksi sanasto on lainattu juridiikasta, kirjoitetusta laista.

      Mitä syyttömäksi julistamisen jälkeen sitten tapahtuu, niin se on sitten eri asia. Pietari kertoo huonon esimerkin.

      ”Sillä jos he meidän Herramme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta ovat päässeetkin maailman saastutuksia pakoon, mutta niihin taas kietoutuvat ja tulevat voitetuiksi, niin on viimeinen tullut heille ensimmäistä pahemmaksi. Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi tulleet tuntemaan vanhurskauden (OIKEAMIELISYYDEN)) tietä, kuin että sen tunnettuaan kääntyvät pois heille annetusta pyhästä käskystä. Heille on tapahtunut, mitä tosi sananlasku sanoo: ”Koira palaa oksennukselleen”, ja: ”Pesty sika rypee rapakossa.”

      Nämä ovat kummallisia keskusteluja vanhurskaudesta ja pelastuksesta ja vapaasta tahdosta. Kristillinen kupla leijuu omassa todellisuudessaan irrallaan Ut:n sanomasta. Se on vierasta kieltä, jota tuskin apostolit ymmärtäisivät, mikäli putkahtaisivat varottamatta aikaamme. Pystyisikö luterilainen automaattipesukone aivopesemään heidät, kun he ryhtyisivät opettelemaan suomen kieltä?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      Sami, olisin toki pystynyt vastaamaan aikaisemminkin. Ajattelin kuitenkin sitä, että tämä menee helposti pelkästään meidän keksinäiseksi vuoropuheluksi.

      Mielestäni Luther kuten myös Chemnitz käsitellessään vanhurskauttamisoppia tekevät aika selväksi, että pelastus on yksin Jumalan työ ilman synergiaa, kuten myös sovinnonkaava osaltaan, kuten siinä todetaan mm:

      ”Room. 4:1 Paavali kysyy, mihin oikein perustui Abrahamin vanhurskaus eli se että hänellä oli armollinen Jumala, että hän oli Jumalan suosiossa ja että hän pääsi iankaikkiseen elämään. Paavali vastaa: (Room. 4:3) ”Joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi; niin kuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja.” Vaikka siis uudistus ja pyhitys onkin alkanut niissä, jotka ovat kääntyneet ja nyt uskovat, vaikka heillä on rakkautta, hyveitä ja hyviä tekoja, tätä kaikkea ei voi, ei pidä eikä saa sekoittaa ja sotkea vanhurskauttamisesta puhuvaan opinkohtaan. Lunastajamme Kristuksen tulee näet saada se kunnia, joka hänelle kuuluu, ja ahdistuneiden omientuntojen täytyy saada kestävä lohdutus – siihen ei kelpaa oma uusi kuuliaisuutemme, koska se on epätäydellinen ja epäpuhdas.

      Eivät Luther eikä Chemnitz tietenkään kiellä sitä, että Kristus on uskossa läsnä. Palastuksen varma perusta on kuitenkin (favor), ristillä kuollut Kristus. Miten me löydämme Kristuksen itsestämme, jos paha paikka tulee, jolloin voi käydä niinkin, että kuoleman hädässä Jumala voi ottaa pois myös uskon, kuten eräille on tapahtunut. Mihin silloin turvaammme?

      Mikäli käsitys vanhurskauttamisesta on muuttunut, niin eikö silloin myös sovinnonkaava sen osalta kaipaisi päivitystä?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    Kosti kirjoitat: ” Mikäli käsitys vanhurskauttamisesta on muuttunut, niin eikö silloin myös sovinnonkaava sen osalta kaipaisi päivitystä?” Päivitystä olisi hyvä tehdä, mutta niin ei tapahdu, se on liian vaikea prosessi. Mannermaan ja muut tutkijat sen sijaan ovat tuoheet uusia näkökulmia vanhuskauttamisoppiin. Jos todellinen uudistuminen tapahtuisi luterilaisten täytyisi palata alkuun, mikä on utopistinen ajatus.

    Luther ja uskonpuhdistaja isät todella hylkäsivät sekä spontaanisti että henkisesti – ajatuksen siitä, että ihmisellä ei ole osallisuutta pelastukseen. Lutherin näkökulmasta kaikenlaisten tekojen, katsottiin olevan ristiriidassa armon vapaan luonteen ja pelastuksen ilmaisen lahjan kanssa ( Tällä näkemyksellä Luther todellakin suojaa pelastuksen yhtä puolta, roomalaiskatollista ansio ja indulgenssijärjestelmän uusimista, hän pelkää oikeutetusti taipumusta, joka muodostaa todella pelagialaista asennetta, taipumusta, joka antaa ihmiselle uskoa, että ihminen on pelastuksen syy ja lähde ).

    Varhaiskirkon teologiassa tässä ei ole mitään ongelmaa, nimittäin Jumala on vapaaehtoisesti halunnut synergistisen lunastuspolun, johon ihmisen on hengellisesti osallistuttava. Jumala on näyttelijä, syy, aloittaja, joka suorittaa kaiken lunastavan toiminnan. Mutta ihminen on se, jonka täytyy hengellisesti vastata ilmaiseen armon lahjaan, vapaalla tahdollaan. Ja tällä ei ole mitään tekemistä ”lain tekojen ” kanssa tai edellä olevan ansioiden/ indulgenssijärjestelmän. Paavali erottaa selvästi juutalaisen lain ”teot” Pyhän Hengen ”teoista”, joita vaaditaan kaikilta kristittyiltä. Siksi näitä kahta näkökulmaa on vaikea sekoittaa, ja on tärkeää, että varhainen kirkko ei koskaan sekoittanut niitä, koska he ymmärsivät miten asia on.

    Miten Kosti, ymmärrät nuo Jaakob 2:21-24 sanat? Eivätkö ne merkitse mitään.

    Kosti kirjoitat; ”Miten me löydämme Kristuksen itsestämme, jos paha paikka tulee, jolloin voi käydä niinkin, että kuoleman hädässä Jumala voi ottaa pois myös uskon, kuten eräille on tapahtunut. Mihin silloin turvaammme?” Tämä on vähän hassu ajatusleikki, mitä esität. Onko se edes todellinen?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      Niin tunnarien muuttamien ei oikein taida onnistua. Mikäli tarkoitit Paavalia tuolla varhaiskirkon teologilla, jonka mielestä ”Jumala oli luonut synergistisen lunastuspolun”, niin se ei taida ainakaan hänen osaltaan pitää paikkansa. Kyselet, miten suhtaudun tuohon Jaakobin kirjeen kohtaan. Vastaan siihen lainaamalla Paavalin kirjettä Ro3:27 ja Ro4:2-3.

      ”Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei vaan uskon lain kautta. Sillä jos Aabraham on teoista vanhurskautettu on hänellä kerskaamista, mutta ei Jumalan edessä. Sillä mitä sanoo Raamattu? Aabraham uskoi Jumalaa ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi.”

      Hieman vielä siitä, mitä pidät ajatusleikkinä. Se ei ole teoriaa vaan eräille kuoleman hädässä oleville kova koetus. Jumala joka yksin antaa uskon, voi myös sen ottaa pois ja viedä keskelle pimeyttä.

      Kirjotukseni oli alunperin pidempi, mutta sivusto hävitti kirjatumisen tabletilta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      …..jatkan vielä hieman tuosta Jaakobin kirjeestä. Aivan oikein Jaakob opettaa, että me emme pelastu sellaisella uskolla, jolla ei ole tekoja. Se on kuollut usko. Jaakobhan puhuu sellaisten ihmisten teoista, jotka – jo – ovat Kristuksen vanhurskauttamia ja päässet sovintoon Jumalan kanssa. Aabrahamin usko oli elävä, mutta kuten Paavali sanoo, hänellä ei ollut kerskaamista teoistaan Jumalan edessä.

      En tiedä, miksi tämä on niin kiistelty asia, kun Paavali selkeästi erottaa uskon ja teot.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Lainaus blogista ”Melanchthon kannattivat forenssista vanhurskauttamista, jossa vanhurskaaksi julistaminen tapahtuu kokonaan ihmisen ulkopuolella ja hänestä riippumatta. Se luetaan ihmisen hyväksi, vaikkei se tule osaksi hänen persoonaansa. ” Tämä on varmaan yksi suurimpia ongelmia luterilaisessa forenssisessa vanhurskauttamisopissa.

      Sitten Kosti kirjoitat; ” En tiedä, miksi tämä on niin kiistelty asia, kun Paavali selkeästi erottaa uskon ja teot.” Paavali ei erota uskosta tekoja, vaan lain teot joilla Paavali viittaa käyttäen sanaa ” lihan teot”( Rm 4:1 . Tämä on sama asia mihin Turtiainen edellä viittasi sanoen; ” Uskolla voi tulla (van)hurskaaksi ilman lain vaatimia tekoja mutta ei ilman evankeliumin mukaisia tekoja.” Itse myös puhut uskosta jossa on teot läsnä. Erotatko sinä vanhurskauttavasta uskosta teot? Jos näin teet, mikä Raamatun kohta sinulla on erityisesti mielessä. Jeesus sanoo; ” Se on Jumalan teko , että uskotte ” ja Aabraham uskoi Jumalaan ( Jh 6:29, 1 mS 15:6). Miten on siis ymmärrettävä Paavalin sana; ” Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja, ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi” ( Ef 2:8-9). Sulkeeko tämä siis uskon teot pois?

      Nyt esim luterilaisessa klassisessa dogmatiikassa Pieper hyvät teot eivät ole välttämättömiä autuuteen, ne eivät myöskään ole välttämättömiä uskon säilymiseen. Uskolle luetaan Pieperin mukaan ainoastaan syntien anteeksiantamus eikä ollenkaan tekoja. Pieper siis toisin sanoen eroittaa uskosta pois teot. Näin teot erotetaan omaksi saareksi jolla ei ole mitään tekemistä vanhurskauttavan uskon kanssa. ( Ks Franz Pieper, Kristillinen Dogmatiikka, s 386> Ks myös yksimielisyyden ohje tiivistelmä 4. )

      Toisaalta luterilainen tunnustus antaa kuitenkin teoille merkittävän arvon pelastuksessa, sanomalla pahojen tekojen karkottavan Pyhän Hengen. Teoilla ei siis ole vaikutusta ja kuitenkin on. Mielestäni kuva on hiukan sekava. Ikään kuin ei ole osattu päättää miten asiat pitäisi sanoa. Usko ja syntien anteeksiantamus erotetaan teoista omaksi julistustapahtumaksi.

      Ismo Malinen kirjoittaa; ” Hyvät teot ovat aina hyviä, mutta niillä ei voi ansaita mitään, jos ihminen elää Kristuksessa. Kristusta ei ole jaettu, siten, että Kristus tekee osan ja ihminen osan, sillä joka on Puhdas Kristuksessa, on vailla kaikkea omaa ja on itsessään kuollut.”

      Kuitenkin Raamattu sanoo teoista saamme palkan, tekojen mukaan meidät tuomitaan. Niillä ei ansaita mitään, mitä Ismo tarkoitat? Kristittyinä meillä on velvollisuus tehdä hyviä tekoja, se on meidän osamme pelastuksessa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      Asiallisesti vanhurskauutaminen tapahtuu ihmisen ulkopuolelta, kun Jumala julistaa katuvalle synnit anteeksi, mutta se ei jää ulkopuoliseksi, kun usko Jumalan lahjana omistaa Kristuksen läsnäolevaksi ilman ja ennen tekoja.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      …jatkuu, koska sivusto tyhjentää kirjautumisen kesken pitkän tekstin.

      Viittaat tuossa tekstissä Paavalin mainitsemiin lihan tekoihin. Miten Aabraham olisi ylipäätään edes voinut tulla vanhurskaaksi lihan teoista, joista Paavali kirjoittaa. Gal5:17-20? Mikäli Aabraham olisi voinut jostain kerskata, niin kuuliaisuudesta, kun Jumala käski uhrata Iisakin. Nyt kuitenkin Paavali kirjoittaa, että Aabraham tuli vanhurskaaksi uskosta ilman tekoja.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      …… Kuten Paavali kirjoittaa tuossa Ef2:8-9 vanhurskattavasta uskosta erottaen teot, että pelastus olisi ainoastaan Jumalan armotyö. Opettaahan Lutherkin teoista, mutta hän ei liitä niitä vanhurskattavaan uskoon.

      En ota kantaa tuohon Pieperin dogmatiikkaan, kun en ole sitä juurikaan lukenut. Onhan ilmeistä, että pahat teot, ts. synti tekee Pyhän Hengen murheelliseksi, kun me olemme tulleet Kristuksesta osallisiksi, mikäli siitä huolimatta pysymme synissä. Ei se tietenkään näin mene. Tämä on kuitenkin eri asia kuin vanhurskauttaminen ilman tekoja.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Kosti Kirjoitat; ”Asiallisesti vanhurskauutaminen tapahtuu ihmisen ulkopuolelta, kun Jumala julistaa katuvalle synnit anteeksi, mutta se ei jää ulkopuoliseksi, kun usko Jumalan lahjana omistaa Kristuksen läsnäolevaksi ilman ja ennen tekoja.”

      Yksimielisyyden ohjeen pohjatestissä 1568 samasta asiasta opetettiin vielä toisin:

      ” Ei ole olemassa Kristuksen kuuliaisuuden imputaatiota syntien anteeksiantamiseksi, ennen kuin Kristus asuu uskon kautta uskovassa, ei samoin ole Jumalan asumista uskovassa, ellei syntejä anneta anteeksi” ( Johdatus luterilaiseen spiritualiteetin teologiaan, Olli-Pekka Vainio s. 66).

      Vainion mukaan yksimielisyyden ohjeen artikla on epäonnistunut koska se ei käsittele kunnolla 1500 luvun dogmaattikkojen tunnustamaa Kristuksen läsnäoloa uskossa. Jumalan asuminen siirrettiin pyhityksen alueelle.

      Lainaus ( Johdatus luterilaiseen spiritualiteetin teologiaan, Olli-Pekka Vainio s. 67); ” Jos näet vanhurskauttamisen yhteydessä puhutaan Jumalan asumisesta eli pyhityksestä, ei kukaan voi olla varma pelastuksestaan, koska pyhitys on aina epätäydellistä.” Näin ollen Jumalan läsnäolo ei kuulu vanhurskauttamiseen, vaan pyhitykseen.

      Luterilainen tunnustus seuraa tätä epäonnistunutta jaottelua;

      ” Meidän on vielä selvitettävä kiista, joka koskee Jumalan olemuksellisen vanhurskauden asumista meissä. On totta, että Jumala – Isä, Poika ja Pyhä Henki, iankaikkinen, olemuksellinen vanhurskaus – asuu uskon kautta niissä jotka on valittu ja jotka Kristus on vanhurskauttaunut ja sovittanut Jumalan kanssa. Ovathan kaikki kristityt Jumalan eli Isän, Pojan ja Pyhän Hengen temppeleitä; Pyhä Henki saa heidät tekemään sitä, mikä on oikein. Mutta tämä Jumalan asuminen uskovissa ei ole samaa kuin se uskonvanhurskaus, jota Paavali tähdentää, josta hän käyttää nimitystä Jumalan vanhurskaus (iustitia Dei) ja jonka takia meidät Jumalan edessä julistetaan vanhurskaiksi. Jumalan asuminen uskovissa on uskonvanhurskauden seuraus; uskonvanhurskaus taas ei ole mitään muuta kuin sitä, että synnit annetaan anteeksi ja kurja syntinen armahdetaan ja otetaan Jumalan omaksi yksin Kristuksen kuuliaisuuden ja ansion perusteella.” ( FC, SD 3, 54) https://tunnustuskirjat.fi/yo/3.html.

      Luterilaisuudessa on siis vanhurskauttamisen käsitteen suhteen ongelmia jotka on hyvä tiedostaa.

      Luther itse kirjoittaa; ” Uskossa omistettu ja sydämessä asuva Kristus on siis se kristillinen vanhurskaus, jonka tähden Jumala meidät lukee vanhurskaiksi ja lahjoittaa meille iankaikkisen elämä” ( WA A 40 1,229, En minä kuole vaan elän, s. 67) .

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Kosti, jatkan hiukan yhteenvetona. Mielestäni luterilaisuus on monergistinen kristinuskon tulkinta jonka puhtaaksi vieljelty malli löytyy Calvinismista. Luterilaisuudessa sidottu tahto ( käsitys ihmisen tilasta lankeemuksen jälkeen) luo pohjan muille tulkintamalleille. Tässä alkaa mielestäni perusvinoutuma joka johtaa toisiin vastaaviin tulkintavirheisiin.

      Jumala pelastaa siis kenet tahtoo ja on valinnut pelastettavat, kaikkia ei ole valittu, vaan tietyt ihmiset. Ne jotka eivät ota Kristusta vastaan joutuvat kadotukseen omasta syystä. Ihminen tosin ei voi ottaa vastaan Kristusta koska on sidottu syntiin. Silti se on ihmisen syy jos hän ei ota vastaa Kristusta, vaikka ei voi.

      Luterilaisesta tulkintamalleista seurasi, tradition uudelleen määrittely, irtaantuminen kirkon vuosituhansista traditioista ja oman kirkkokunnan luominen. Kehitys oli, jos nyt voi verrokin hakea ajastamme, lähetyshiippakunnan irtautuminen omaksi kirkkokunnaksi ( mitä se tosiasiallisesti siis on).

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      Ei onnistu oikein kirjautuminen. Sekä on mielestäsi ongelma, kun Jumalan meissä asuminen siirrettiin pyhitykseen. Minulla ei nyt ole saatavilla Vainion kirjaa, että voisi tarkistaa, mitä hän tuossa kirjassa toteaa. Synergiako poistaisi ongelmat vanhurskautta moisessa, että mekin saisimme kunnian omasta pelastamisesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      ….valitan kirjoitusvirheitä puhelimen automaattisen tekstinsyötön takia.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Ja lopulta asia menee siten, että Jumala vaikuttaa lapsissaan kaiken mikä pelastukseen tarvitaan, eli antaa uskon ja teot ja kaiken lisäksi vielä erottaa ihmisen itselleen otolliseksi (Pyhittää), niin ettei ihminen voi kertakaikkiaan sanoa mitään itsensä puolustukseksi, vaan hänen kerskauksensa on Jumala, joka kaiken kaikessa vaikuttaa.

    Miksi tämä on niin vaikeaa ymmärtää? Koska ihminen on lihallnen ja myyty synnin alaisuuteen, jossa vaikuttaa laki, joka sanoo: ”Älä himoitse” ja sielä missä on laki, niin siellä on silloin paikalla myös syyttäjä ja panetelija, jotka pyrkivät nielemään Kristityn, ettei hän enää luottaisi yksin Jumalaan, vaan antaisi kunnian myös ihmiselle, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.

    Hyvät teot ovat aina hyviä, mutta niillä ei voi ansaita mitään, jos ihminen elää Kristuksessa. Kristusta ei ole jaettu, siten, että Kristus tekee osan ja ihminen osan, sillä joka on Puhdas Kristuksessa, on vailla kaikkea omaa ja on itsessään kuollut.

    ”Lisääntyköön teille laupeus ja rauha ja rakkaus. Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu. Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen. Juud.1:2-4

    Nuo ihmiset, jotka käänsivät Armon irstaudeksi kielsivät nimenomaan sen opetuksen, että ihminen Pelastuu yksi Kristuksen tähden. He väittivät, että ihminen joka luottaa yksin Kristukseen, kieltää tekojen merkityksen ja he väittivät, että ihminen vaipuu suruttomuuteen ja kaikkeen irstauteen, jos hän luotaa yksin Jumalan Armoon.

    Heidän mieli lauseensa on: ”Täytyhän ihmisen, nyt jotain tehdä itsekin…” ja juuri noin sanoen, he ovat halventaneet Jumala Armon, kääntäneet ja kieltäneet sen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Ismo,

      Jo jonkin aikaa ja silloin tällöin ole sanonut ja nytkin haluan sanoa, että tässä sinulla on koko ”juttu” mullinmallin. Vaikka se onkin luterilaisen opinmuodon mukaista.

      Puhut koko ajan puolitotuutta. Sivuutat, että ihminen pelastautuu, ottaa vastaan, hyväksyy, alistuu, VAPAAEHTOISESTI (asmenos) ilolla, pelastuksen Jeesuksessa. Jumala ei tee hyvää eikä pahaa ihmiselle hänen tietämättään, eikä varsinkaan vastentahtoisesti. Taivaaseen ei kukaan pääty vahingossa, eikä muuten helvettiinkään.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      On paljon ihmisiä, jotka eivät ymmärrä saavansa kaiken hyvän Jumalalta. Niinpä lause ’Jumala ei tee hyvää ihmiselle hänen tietämättään’ ei ole totta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Niinpä Reijo… En voi vastata, kuin sen mukaan, miten Raamattua ymmärrän, eli Jumala antaa Voiman ottaa vastaan Lahjan. Jos Jumala ei nöyryytä ylpeyttä ihmsessä, niin ihminen ei ota koskaan Jumalan Lahjaa vastaan. Kumpi siis tekee päätöksen? Jumala synnyttää ihmisen. Syntyvä ei tee päätöstä.

    Tottahan ihminen ottaa iloiten ja vapaaehtoisesti vastaan pelastuksen, mutta ilman Jumalan Voimaa se on mahdotonta. Pidän siis kiinni itsepintaisesti, siitä, että Jumala herättää ihmisessä Luottamuksen Häneen Kristuksen kautta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Sekavata!! koska ymmärrät uskoontulonkin, muttet halua ymmärtää uskovan työtoveruutta, kun hän on Isän vedossa, eli herätyksessä.

      Pidät kiinni itsepintaisesti jostain, ja puhut ristiin ”tottahan ihminen iloiten …” mutta vapaaehtoisesti, mutta, mutta, sitä ja tätä.

      Lue nyt harkiten tuo oma sekava kannanilmaisu, että ihmisellä ei ole mitään osuutta, mutta on kuitenkin, tottahan ottaa vastaan, vaikkei päätäkkään eli ei halua ja, ja, ja ……, ei syntyvä voi tehdä päätöstä, koska Jumala synnyttää, mutta koska Jumala synnyttää. Lapsikasteessako?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Eikö ’ei ole, mutta kuitenkin on’ ole juuri Raamatulle ominaista logiikkaa? Ihminen näkee mielellään asiat yksinkertaisina vaihtoehtoina ja kokee kirjavan monimuotoisuuden häiritsevänä sekavuutena. Jumalan maailma on kuitenkin valovuosien mittaisesta avaruudesta mikroskooppiseen hiukkasten liikkeeseen täynnä ihmeitä, joissa sääntönä ei ole ’joko tai’ vaan ’sekä että’.

      Psalmi 8 kannattaa lukea tätä ajatellen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Martti,

      Suoruus, selkeys ja ymmärrettävyys on Raamatun ilmaisulliset puitteet. Jumalan sanaa, Kirjoituksia kylllä väännetään kieroon, vt. 2.Piet. 3:

      16,.. vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.

      Tässä Pietari viittaa Paavaliin

      Tähän Paavali itse vielä selventää, 2.Kor.1:

      13 Sillä emmepä me muuta teille kirjoita, vaan sitä, mitä te luette eli myös TIEDÄTTE; mutta minä toivon, että te myös loppuun asti TIEDÄTTE. (Biblia 1776)

      KR38 ja etenkin KR92, sekä RKK:n hyväksymät laitokset kääntävät sanan”epiginosko”, ymmärtää. Näin avataan ikäänkuin oikeudet inhimilliselle ’itseymmärrykselle’, eli magistero della chiesa’lle.

      Uskova tietää, koska Henki yhdessä hänen henkensä kanssa todistaa, ennenkaikkea, että hän on Jumalan Lapsi. Tämän tiedon, kokemuksen, myötä Raamattu ei taivu on ja ei-tulkintoihin vaan ainoastaan on, on. Eli kirjoitetaan, puhutaan mikä on koettu, tiedetään varmaksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      En viitannutkaan tulkintoihin, vaan Raamatun omaan tekstiin, joka kuvaa Jumalan luomaa ja hallitsemaa monimuotoista ja -kerroksista maailmaa ja ihmistä. Yksinkertaistaminen ’joko – tai’ -dualismiksi on myös ’inhimillistä itseymmärrystä’.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Martti:

      ”En viitannutkaan tulkintoihin, vaan Raamatun omaan tekstiin, joka kuvaa Jumalan luomaa ja hallitsemaa monimuotoista ja -kerroksista maailmaa ja ihmistä. Yksinkertaistaminen ’joko – tai’ -dualismiksi on myös ’inhimillistä itseymmärrystä’.”

      Mielestäni ’dualismi’ on sinulla vähän hukassa. Muutenkin koko kommenttisi liittyy huonosti tai ei ollenkaan omaan kirjoittamaasi tai minun kirjoittamaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Tuon ’dualismi on hukassa’ voisin ottaa kohteliaisuutenakin. Olen toivottavasti sen yksitotisen ajattelun karistanutkin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Kiitos Martti, tuo Psalmi.8 on puhutteleva. Reijon kanssa ollaan ennenkin asian tiimoilta mietintöjä vaihdettu. Kunnioitan Reijoa asiallisista kommenoinneista ja vuoropuheluista.

    Raamattu tuntuu olevan siinä asiasssa yksiselitteinen, että Jumala antaa kaikelle elämän ja on näinollen kaiken alku. On myös hämmentävää, että Sana on sellainen, että se ajaa järkeilyn umpikujaan ja Jumala sallii löytää itsensä vain sen kautta, että ”luotamme” Kristuksen Armoon ja Jumalan sovitukseen täysin. Ja tämän ”luottamuksen” synnyttää YKSIN Jumala ihmisessä. Tätä tarkoitan.

    Tarkoitan tällä myös sitä, että voimme Sanaan luottaen hyväksyä sen, että Jumala tekee oikeat päätökset ja valinnat, lahjoittamalla ihmiselle uskon, Sanansa kautta. Minun ei tarvitse miettiä, miksi joku ei usko nyt, sillä saattaa huomenna uskoa. Luotan, että Sana saa ihmisessä aikaan mitä pitääkin. Jolla on korva se kuulkoon.

    Minulle on merkityksemätöntä, jos ihminen kokee tehneensä ratkasun Jumalan puoleen, tai jos ihminen kokee saaneensa kaiken lahjaksi, yhtä kaikki, kunhan ihminen antaa kunnian Jumalalle ja elää Kristuksessa, saaden Vapauden lain alta, Ilon ja Rauhan Pyhässä Hengessä.

    Yksi asia on kuitenkin varmaa, nimittäin Jumalan perustus pysyy lujana, sillä Jumala ei jaa kunniaansa, vaan kateuteen saakka halajaa sitä Henkeä, jonka on pannut meihin asumaan. Hän on uskon alkaja ja saattaa meissä myös alkamansa työn loppuun. Tämä työ on lohduksen Jumalan Armo lupaus, mitään pelkoa siinä ei ole. Meille käy hyvin Hänen lupauksensa tähden.

    Niinkuin maa särpii sen päälle tulevan sateen, saaden aikaan kasvua, sen mukaan kun on kylvetty. Kylväjä on Jumala, Siemen on Kristus. Ja lopulta Jumala niittää sieltäkin mihin ei ole kylvänyt.

    ”Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: ”Herra tuntee omansa”, ja: ”Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee”. (2.Tim.2:19)

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Olen kolmesti laittanut sinulle ihmettelyni kommenttiesi johdosta. En ole ihmetellyt tai syytellyt sinua, pelkästään, vaan käynyt lause lauseelta esityksesi läpi. Tämä pelkästään siksi, että ne ovat olleet ja ovat ei pelkästään epäraamatullisia, vaikka uitettavissa evlut oppi-opetukseen, vaan niiden ristiriitaisuus meneillään olevan kommentin kanssa.

      Mielestäni ei riitä, ”En voi vastata, kuin sen mukaan, miten Raamattua ymmärrän, eli Jumala antaa Voiman ottaa vastaan Lahjan.” Mitä tämäkin tarkoittaa??

      Suostuisitko yhteistoimintaan käydä läpi, esim tässä ketjussa esittämäsi kommentti. Olen tämän jo tehnyt, enkä yhteistoimintaa puoleltasi ole saanut? Tarkoitan, että alottaisin uuden blogin pelkästään sinun sanomisistasi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    Kosti kirjoitat; Synergiako poistaisi ongelmat vanhurskautta moisessa, että mekin saisimme kunnian omasta pelastamisesta.

    Tässä blogissa on monta teemaa jotka liittyvät toisiinsa. Vanhurskauttaminen lutherin ja muidenkin teksteissä näyttäisi olevan toisenlainen kuin muotoutuneessa tunnustuksessa, jossa vanhurskauttaminen ja pyhitys erotettiin toisistaan.

    Toinen kysymys on sitten synergismi. Luterilainen sidottu tahto poistaa synergismin. Pyhityksen alueella synergismi luterilaisen tunnustuksen mukaan sen sijaan on totta. Yhtenäisen kirkon teologiassa vapaa tahto ei vähennä Jumalan kunniaa. Ajatus Jumalan kunnian vähenemisestä on siksi outo. Vapaa tahto ja synergismi, pelastuksen prosessi luonne, johon ihminen osallistuu aktiivisesti ei poista Jumalan kunniaa, edelleen on totta armosta te olette pelastetut, – ilman tekoja, ei siis tarkoita ilman uskon tekoja ja kilvoittelua.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Emilia Karhu

    Olen Kotimaan toimittaja, joka palasi jälleen opintovapaalta töihin.