Oppi ja seuraamukset

Voiko kristillinen oppi olla silloin oikea, jos se epäarvoistaa ihmisiä, aiheuttaa kärsimystä, jopa itsemurhia? Kyselevällä mielellä olen ilman totuutta. Ei siis syytä hiiltymiseen.

Oppi Kristuksesta, jonka mukaan Jumala armahtaa koko maailmaa Kristuksen ansion tähden on samanarvoinen kaikille eikä aiheuta kärsimystä kenellekään ihmiselle. Samoin kymmenen käskyä eivät aiheuta sen noudattajille -vaikka se ei mahdollista kristinopin mukaan olekaan- mitään vahinkoa. ”Älä varasta” tai ”älä tapa” käskyt esimerkiksi ei pitäisi eriarvoistaa ketään eikä aiheuttaa kenellekään vahinkoa, päinvastoin.

Sitten Raamatussa on iso määrä ohjeita ja kieltoja, joista osaa noudatetaan ja osaa ei. Millä perusteella ohjeet valitaan käytettäväksi, noudatettavaksi elävässä elämässä?

Pohdin tuota homoseksuaalisuutta. Nykyään varmasti jo suuri osa maapallon ihmisistä ymmärtää sen, että se on seksuaalinen suuntaus siinä missä heterouskin. Eli kyseessä ei ole sairaus tai rikos, kuin se on joskus hullusti ymmärretty. Mutta homoseksuaalisuuden toteuttaminen on monien ihmisten mielestä väärin ja syntiä ja asiaa perustellaan joillakin raamatunkohdilla.

Paavali sanoo Raamatussa heteroille: 1. Kor. 7: 9 Mutta elleivät he jaksa hillitä itseään, menkööt naimisiin, sillä on parempi mennä naimisiin kuin palaa himon tulessa.” Homoseksuaalien kohdalla hän sanoo: ”1. Kor. 6: 9 Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, 10 eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät.”

Kertokaa minulle, miten kaksi toisiansa rakastavaa ihmistä saavat tukahdutettua tunteensa ja pysyttyä erillään toisistaan? Heteroiden ei tarvitse, mutta monen mielestä homojen/lesbojen tarvitsee näin tehdä.

Raamatun mukaan Jumala loi ihmisen ja hän loi heidät mieheksi ja naiseksi. Mistään välimuodoista ei puhuta Raamatussa. Mutta niitä on. Jatkuvasti syntyy esimerkiksi sellaisia lapsia, joista ei voi sanoa ovatko he tyttöjä tai poikia. Eräässä tällaisessa tapauksessa vanhempien toivomuksesta lapsesta ”tehtiin” tyttö, joka kärsi ratkaisusta koko elämänsä; hän oli mieleltään poika. Sitten homot ja lesbot. Homomies on mies siinä missä heteromieskin; hän vaan rakastuu omaan sukupuoleensa. Sama lesbojen kanssa; he ovat naisia siinä missä heteronaisetkin, mutta rakastuvat omaan eikä vastakkaiseen sukupuoleen.

Siis Jumalan luomistyöhön sisältyivät  miehet ja naiset, joiden seksuaalinen suuntautuminen kohdistuu omaan sukupuoleen. Miksi sitten heille sellainen risti, ettei heille kuuluisi rakkaus? Miksi Jumala ajattelisi näin luomansa ihmisen kohdalla? Ja kuka voi olla varma, että ajatus on Jumalan? Jos se onkin Paavalin oma käsitys, jota hän tarjoilee Jumalan näkemyksenä? Mihin Paavali perusti näkemyksensä, oliko hänellä asiasta keskustelu Jumalan kanssa? Eikö Paavali ollut ihan tavantallaaja siinä mielessä, että hänkin tulkitsi asioita? Kerrotaanko Raamatussa Paavalin keskustelleen Jumalan kanssa suoraan homoseksuaalisten rakkaudesta? Ehdittiinkö sekin asia käydä läpi Damaskon tiellä?

Raamatussa on ohjeita, jotka ovat aikaan sidonnaisia ja tavallaan koskevat ajallista elämää eivätkä ole sidoksissa pelastukseen. Voisi ajatella, että ne ovat vähän sama kuin maallinen laki. Silloinhan ei mitään vahinkoa tavallaan tapahtuisikaan, jos niille annettaisiin aina niille kuuluva arvo. Ei sotkettaisi neuvoja hengellisyyteen ja pelastukseen. On tosi kurjaa, kun asioitten kanssa hutkitaan ja sitten vasta tutkitaan; tänä päivänä sanotaan, että homouden harjoittaminen on syntiä ja kun mennään pari vuosikymmentä eteenpäin, sanotaankin että se oli sitä aikaa, ei mietitä vanhoja asioita.

Tiedän, että tänäkin päivänä vielä jotkut homot ja lesbot ajautuvat jopa itsemurhaan seksuaalisen suuntautumisensa tähden. Jokin tässä hommassa mättää ja pahasti mättääkin. ”Olen epäkelpo ihminen ja minulla ei ole oikeutta rakkauteen, en halua enkä jaksa elää.” Puhun nyt rakkaudesta, en avioliitosta. Sekin aihe kaipaa pientä purkamista vaikkapa Iisakin ja Rebekan avioliiton ”solmimisen” pohjalta.

Hyppään vähäksi aikaa toiseen aiheeseen. Vanhoillislestadiolaiseen lisääntymisoppiin (en oo pitkään aikaan puhunutkaan aiheesta). Siinä on sama seuraamus kuin ”homo-opilla”; aiheuttaa joillekin valtavasti kärsimystä. Kuitenkaan asiaa ei saisi katsella inhimilliseltä puolelta, oppia kun on saarnattava ja toteutettava puhtaasti, koska pelastus on sidottu siihen.

Ei kait tässä mittään. Saan olla onnellinen ihanaan arpaan, joka lankesi minulle, kun synnyin heteronaiseksi, rakastuin ja sain toteuttaa rakkauttani rakastamani ihmisen kanssa. Onneksi Raamatussa ei sanottu, että vihreäsilmäisiltä on Jumalan valtakunta suljettu, jos he käyttävät silmiänsä katselemiseen. Ei se mitään, jos heillä on vihreät silmät, mutta että he käyttävät niiitä, niin se on paha juttu. Miten olisin voinut olla katselematta ympärilleni, sitä mä vaan mietin…?

Tutkitaan rakkaat ihmiset asioita ja käsityksiä, ettei aiheuteta ihmisille kärsimystä. Meidän kaikkien aivoparkamme ovat niin rajalliset sekä mielemme ja mielipiteemme ovat usein sidoksissa ikiomiin pelkoihimme ja historioihimme, että emme osaa ajatella asioita avoimin mielin ilman sarvia ja hampahia.

Ihmisen kärsimys on asia, joka jaksaa mua aina puhututtaa.

Riittääkö 10 käskyä vaiko ei? Tuntuu että ihminen tarvitsee pelastukseen paljon muutakin kuin Kristuksen. Tarvitseeko vai ei. Jos vastaat, että Kristus riittää, niin älä jatka lausetta sanalla ”mutta”. Koska silloin tarvitsee paljon muutakin. Joko tarvitsee tahi ei tarvitse, sillä sipuli!

  1. Kiitoksia taas rohkeudestasi, Vuokko!

    Minua niin kovasti jaksaa ihmetyttää tämä, miten ihminen on voinut kääntää uskomisasiat näin pahasti itseään vastaan: kärsitään ja annetaan muidenkin kärsiä. Miten kaukana ollaankaan pahimmillaan siitä, mikä on ihmiselle kohtuullista, ja siitä, mitä Jeesuskin opetti. Minulle tästä sen verran omakohtaista kokemusta, etten ehkä enää koskaan kykene uskomaan mihinkään. Ei se minun kannalta ole sinänsä harmi, mutta monet läheiset haluaisi mielellään nähdä minut edes jotenkin kristinuskovana. En vain kykene sellaiseen, ja mitäs minä sille voin.

  2. Ristintie ei ole itsensä toteuttamisen tie, sillä:

    Jeesus sanoi kaikille: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua.” (Luuk. 9:23; myös
    Mark 8:34; Matt 16:24)

    Toisessa yhteydessä: ”Niin monet hänen opetuslapsistansa, sen kuultuaan, sanoivat: ´Tämä on kova puhe, kuka voi sitä kuulla?´ Mutta kun Jeesus sydämessään tiesi, että hänen opetuslapsensa siitä nurisivat, sanoi hän heille: ”Loukkaako tämä teitä?” (Joh. 6:60-61)

    Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoista: ”Tahdotteko tekin mennä pois?” Simon Pietari vastasi hänelle: ”Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat; ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä.” (Joh. 6:67-69)

    • Tuolla periaatteella heterouskin on risti. Samasta asiastahan siinä on kyse; seksuaalisesta suuntautumisesta.

      Sitten vielä jos olet yhtään seurannut ympäristöasioita, niin olet tietoinen siitä, että maapallo on naisistumassa. Kohta availlaan kiireen vilkkaa miehille omia rintaliivikauppoja. Mites sitten suu pannaan näitten käsitysten kanssa? Oe nokkiisa!

    • Vielä tuosta Jeesuksen seuraamisesta ja itsensä kieltämisestä.

      Tarkoittaako se

      A) Usko Kristukseen pelastaa, ihminen ei voi tehdä autuutensa eteen mitään?

      B) Jeesuksen seuraaminen tarkoittaa omista mielihaluista luopumista? Luostarielämä? Säkki ja tuhkaa? Hamppuvyö vyötäröllä?

      C) Usko Kristukseen synnyttää halun lähimmäisen auttamiseen, tällöin joutuu omista mielihaluista tinkimään? ”Se minkä te teitte yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te teitte minulle.” Kristus syntyi, kuoli, kärsi ja ylösnousi jokaisen ihmisen puolesta, usko Kritukseen synnyttää saman halun lähimmäisen parhaaksi, mutta ei tietty niin täydellisenä kuin kristuksella oli 🙂

      Alzheimer vapise, en kovin hevillä antaudu kynsiisi!

  3. Vuokko on ottanut pohdittavaksi mahdottoman vaikean kysymyksen. Minä olen tuntenut, tunsin jo nuoruudessani homoudesta kärsivän miehen/pojan. En ole hänen kanssaan koskaan keskustellut, tästä aiheesta. Ulkonäöltään hän on miehinen mies, mutta ei kykene yhteiselämään naisen kanssa. Hän meni jopa kihloihin, mutta kihlaus purkautui, koska hän on naisen kanssa täysin kykenemätön, eli hän ei oikeasti ole mies.

    Homoliitolle ei kuitenkaan löydy raamatusta tukea. Inhimillinen ihminen antaa tukea, eli liberaaliuskovat tukevat tämmöistä liittoa. Minä haluaisin kans tukea, mutta minun tulee totella Jeesuksen opetusta! Miten Jeesus sitten opetti?

    Ensinnäkin Jeesus kumoaa Mooseksen opetuksen, että vaimosta saa erota, kunhan antaa erokirjan. Hän sanoi, että näin ei ollut alussa! ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?” Tämän jälkeen hän jatkoi opetustaan:
    Matt. 19: 9 ”Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee aviorikoksen.

    Kun opetuslapset tajusivat Jeesuksen opettavan erilailla, kuin Mooses, he päättelivät, että on parempi olla avioitumatta:
    Opetuslapset sanoivat: ”Jos avioliitto merkitsee miehelle tätä, on parempi olla menemättä naimisiin.”

    Me kysymme; miksi sitten keskuuteemme syntyy seksuaalisesti erilaisia ihmisiä, tätä Vuokkokin kysyy ja haluaa, että me keskustelisimme tästä.

    Laajennan nyt tätä kysymystä vähän. Miksi kaikki ihmiset eivät synny terveinä? Miksi jotkut syntyvät niin pahoin kehitysvammaisina, että kukaan ei huoli aviopuolisokseen? Miksi minä synnyin täysin terveenä, mutta jo kahdeksan vuotiaan sairastuin polioon? Aikuisena sairastui syöpään ja kun syöpä oli poistettu, jouduin sydämen ohitusleikkaukseen.

    Toiset elävät koko elämänsä terveenä, entinen naapurini kuoli 102 -vuotiaana. Lääkäri kysyi omaisilta, että mikä tauti laitetaan kuolinsyyksi, jokin täytyy laittaa, ei voida laittaa, että kuoli vanhuuteen.

    Kun itse olen omaan elämääni hakenut vastauksia, sillä ei teistä monetkaan voi edes aavistaa, minkälaiseen piinaan joutuu pieni kahdeksan vuotias polion runtelema pieni poika ikätoveriensa taholta.

    En ole osastani katkera, mutta olen joutunut ponnistelemaan, ehkä toisinaan, yli voimavarojeni, että olen selvinnyt. En siis voi kertoa yhdellekään homolle, että ymmärtäisin hänen tilanteensa, koska en ymmärrä omaa kohtaloa. On vain kysymyksiä; Miksi, miksi?

    Onko sitten niin, kuin Jeesus opettaa, että meillä jokaisella on oma osamme annettu elämästä? Luetaanpa välillä:
    Matt. 19:11 Mutta hän sanoi heille: ”Se ratkaisu ei sovellu kaikille, ainoastaan niille, joille se osa on annettu.
    12 On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon.”

    Minun osani on ollut melkoisen kova ja minun on ollut pakko hyväksyä kaikki osalleni tulleet vaikeudet. Kun nuorena kapinoin osakseni tulleita vaikeuksia, niin silloin luin nämä Jeesuksen opetukset. Huomasin, että ei minun tarvitse jäädä muita heikommaksi, joten treenasin ja kuntoutin itseäni ja tänä päivänä, vahana ukkona voin ihan hyvin. Miten homoudesta voisi kuntoutua?

    Kysyn nyt teiltä, jotka luette tätä Vuokon blokkia, onko parisuhde teidän mielestänne nyt maailman tärkein juttu? Jos Jumalan Poika sanoo: ”jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia.”

    On elämässä paljon muitakin tärkeitä asioita, kuin sukupuolivietti. Tunsin nuorena homomiehen, hän eli ilman parisuhdetta, mutta eli täysillä ja myös rakasti lähimmäisiään. Rakkautta on monen laista, ei rakkaus ole kielletty homoilta, eikä lesboilta.

    Olen jo nuorena lukenut tuon Paavalin neuvon ja soveltanut sen itseeni ja kas kummaa, minulta katosi syyttävä mieli Jumalaa kohtaan, kun hän oli antanut minulle näin vaikean osan.
    1 Kor. 7:17 ”Jokainen eläköön edelleen sen osan mukaisesti, jonka Herra on hänelle suonut ja joka hänellä oli, kun Jumala hänet kutsui. Tämän ohjeen minä annan kaikissa seurakunnissa.”

    • Heinolle pähkinöitä purtavaksi.

      1) Rinnastat homouden sairauteen. Sairaus on kuitenkin tila, josta aiheutuu henkilölle itselleen ongelmia ja usein kipua; he kärsivät sairautensa takia. Homous on ominaisuus, joka ei ole henkilölle itselleen ongelma eikä kärsimys muutoin kuin ympäristön kielteisen asenteen takia.

      2) En usko, että ”liberaalit” tahi muutkaan haluavat inhimilliseltä puoleltaan homojen välisen rakkauden hyväksymistä, vaan he haluavat (ja minäkin) tietää miten asiaan on oikein suhtautua.

      3) Voidaanko varmuudella sanoa, että Jeesus tarkoitti ”avioliittoon kelpaamattomilla” just homoja? Eikö kehitysvammaisia?

      4) Sanot että rakkautta on monenlaista. Niin on, eikä lähimmäisenrakkautta voi rinnastaa rakkauteen, jossa on seksuaalinen ulottuvuus. Vai olisiko sinulle riittänyt pelkkä ystävät, eikä puolisoa olleskaan?

      Miejjän pittää nyt Heino miettiä vielä näitä asioita. Jos ei muuta hyövätä hommasta, niin saadaan Alzheimer-peikko pysymään pikkasen pidempään kaukana meistä 😀

  4. Vuokko kirjoittaa fiksusti.

    Paavali puhui homoseksuaalisesta aktista, kiimasta, ja himosta. Sukupuolisen suuntauksen vaihtamisesta.

    Paavali ei puhunut suhteellisen pysyvästä homoseksuaalisesta identiteetista, kahden toisiaan rakastavan ihmisen kiintymykseen perustavasta parisuhteesta. En kirjoita, että Paavali puhui omiaan, mutta..

    Tulisi muistaa, että vanhapoika Paavali oli seksuaalinen puritaani, hyväksyi sukupuolielämän ylipäätänsäkin vain nipin napin. Jos nyt mahdollisimman varovaisesti ilmaisen asian: Paavalin tietämys ihmisen seksuaalisuudesta, seksistä oli kohtuullisen rajoittunut.

    • Vuokko, tunnen oloni kieltämättä vähän oudoksi:-)mutta omatuntoa, Jumalan jokaiselle luomaa sisäistä moraalista aistia tulee kuunnella, maksoi mitä maksoi.

      Homoseksuaalisuus ei, tietenkään, ole sairaus. Henkilökohtaisen käsitykseni mukaan myös homoseksuaalisuus on Jumalan luomaa. En henkilökohtaisesti pidä myöskään homoseksuaalista elämäntapaa syntinä.

      Kirjoitettakoon vielä varmuuden vuoksi, että olen edelleen mitä suurimmassa määrin heteroseksuaali ja onnellisesti(?) naimisissa. En vain voi hyväksyä minkään asian vuoksi sitä, että nuoria ihmisiä ajetaan itsemurhaan, epätoivoon, mielisairaaloihin ja niin edelleen, ainoastaan sen vuoksi, että sellaista mitä luonnollisinta asiaa kuin homoseksuaaliseen identiteettiin perustuvaa elämäntapaa pidetään täysin virheellisesti syntinä. Sitä se ei ole!

      Tässä, ja vain tässä asiasssa, näin kyllä hirren ensin omassa silmässäni.

  5. Jos ja kun korostetaan Kristusta, kannattaa antaa suunvuoro Kristukselle itselleen. Mitä hän evankeliumeissa opettaa seuraajilleen?

    Jeesuksen mukaan se, joka tahtoo kulkea hänen jäljessään, KIELTÄKÖÖN ITSENSÄ, ottakoon ristinsä ja seuratkoon häntä. Joka ei ota ristiään ja seuraa häntä, ei kelpaa hänelle. Joka ei hänen tähtensä ole valmis luopumaan jopa lähiomaisistaan, vieläpä omasta elämästäänkin, ei voi olla hänen opetuslapsensa. Joka ei hänen tähtensä ole valmis luopumaan kaikesta, mitä hänellä on, ei voi olla hänen opetuslapsensa. (Mtt. 10:32-42; Lk. 14:22-27)

    Nykyisin on hyvin tavallista sivuuttaa se, mitä Jeesus itse puhuu evankeliumeissa ja tehdä hänestä koodisana milloin millekin: ”armollisuudelle” itseä kohtaan, uusvasemmistolaiselle kulttuurimarxismille jne.

    Sellainen on kuitenkin väärin ja älyllisesti epärehellistä. Kun Kristusta korostetaan, tulisi tarttua evankeliumeihin ja lukea, millaista Kristus-keskeisyys on Kristuksen itsensä mielestä.

    Se, että Jumalan tahdon noudattaminen aiheuttaa kärsimystä ja kieltäymyksiä tässä elämässä, näyttää olleen hyvin olennainen osa Jeesuksen itsensä opetusta. Siitä ei pääse yli, ali eikä ympäri. Jeesuksen mukaan ihmisen tulee tässä pahan vallassa olevassa maailmassa olla (jopa hyvin radikaalilla tavalla) valmis tinkimään tämänpuoleisesta hyvästä välttääkseen ikuisen vahingon ja päästäkseen ikuiseen onneen.

    Vai mistä kertovat nämä suorastaan shokeeraavat sanat?

    ”Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään.” (Joh. 12:25)

    Markus 9
    43 Jos kätesi viettelee sinua, hakkaa se pois. Onhan parempi, että käsipuolena pääset sisälle elämään, kuin että molemmat kädet tallella joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen
    44 , missä ’mato ei kuole eikä tuli sammu’.
    45 Jos jalkasi viettelee sinua, hakkaa se pois. Onhan parempi, että jalkapuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat jalat tallella heitetään helvettiin
    46 , missä ’mato ei kuole eikä tuli sammu’.
    47 Ja jos silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Onhan parempi, että silmäpuolena pääset sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut molemmat silmät tallella heitetään helvettiin,
    48 missä ’mato ei kuole eikä tuli sammu’.

    Kristityn homoseksuaalin risti on epäilemättä raskas. Mutta eipä Jeesus evankeliumeissa näytä seuraajilleen muuta tässä elämässä lupailevankaan. Muiden kristittyjen tehtävä on tietysti tukea tämän ristin kantamisessa rakastaen, kuunnellen ja ymmärtäen.

    • >…. heteroillekin risti…>

      En lähde arvaamaan, mikä elämänkäsitys tämän kommentin takanaon. Kaikki pellit auki ?????

      Uskon näkökulmasta Jumalan tahdon noudattaminen ei ole risti.
      Vaikuttimena kun ei ole pelko, vaan rakkaus.

      Inhimillisessäkään suhteessa, uskollisuus ei saa voimaa
      kiinni joutumisen pelosta, vaan rakkaudesta,

      Jos siis noudatetaan Paavalin neuvoa, ”olkaa Jumalan seuraajia rakkaiden lasten tavoin”, missä siinä on tuo blgistin mainitsema risti? Eikö siinä ole
      rakkaus ja vapaus – myöskin vapaus oman turmeltuneen
      luonnon johdatuksessa olemisesta?

      Aika kapea näkemys kristillisyydestä ihmiselle on jäänyt, jos lestadiolaisuus on vain namista kieltätymistä ja siitä aiheutuvan puutteen alla riutumista.
      Onhan se sentään ihan klassinen kristillinen käsitys, että seksi kuuluu vain miehen ja naisen väliseen avioliittoon

  6. Nyt et lukenut tarkasti viestiäni! En rinnastanut homoutta sairauteen, vaan puhuin ihmisen erilaisista elämänkohtaloista, eli meille kaikille on mielestäni annettu erilainen osa. Tähän omaan osaani en ollut lapsena ollenkaan tyytyväinen.
    Jeesus sanoi: ”Mutta hän sanoi heille: “Se ratkaisu ei sovellu kaikille, ainoastaan niille, joille se osa on annettu.”

    Kun Jeesus sanoo: ”On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia,” ei hän tarkoita kehitysvammaisia. Tunnen kehitysvammaisia, jotka ovat avioliitossa ja hyvin menee. Toinen asia on sitten se, että heillä on vaikeutena löytää puoliso.

    Luulen, en tiedä, että homoja ja lesboja on eritasoisia, eli jotkut kykenevät yhteiskunnan paineitten alle alistumaan heteroavioliittoon. Mutta sitten on heitä, jotka eivät tähän kykene.

    4) Kysymyksesi on minulle helppo, en kykenisi tekemään Jeesuksen sanojen vastaisesti! Eli tyytyisi elämään poikamiehenä. Olen aina halunnut elää niin kuin Paavali neuvoo:
    Fil. 3:14 ”Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat.”

    • En puhunut Heino avioliitosta, vaan homojen välisestä rakkaudesta. Vai ajatteletko seksuaalisuhteen itsessään täyttävän avioliiton kriteerit? Toinen kysymys: Jos ja kun kehitysvammaiset avioituvat, onko heidän mahdollista saada lapsia vai estetäänö se? Ainakin kehitysvammalaitoksissa heillä käytetään ehkäisyä. Eli mitä nämä kaikki oikein merkitsevätkään? Mikä on avioliitto sanan varsinaisessa merkityksessä?

      Minä en ole edelleenkään varma, että Jeesus tarkoitti avioliittoon kelpaamattomilla homoja. Tosin en ole heitä avioliittoon töyryyttämässäkään.

    • Aikamoista kehäpäätelmää pitkin pitää kulkea, jos tulkitsee Matt 19:11 tarkoittavan homoja.

      Ei tarkoita. Alkutekstissä puhutaan ”eunukeista.” Todennäköisesti Jeesus tarkoitti kaikkia niitä, joille avioliitto ja sukupuolielämä ei syystä tai toisesta sovi, mm. itseään.

    • Niinpä! Mitä Jeesus tarkoitti, kun puhui avioliittoon kelpaamattomista? Tulkintaahan minun kirjoitus on ja niin taitavat olla kaikki saarnat! Paavali toteaa tästä asiasta Korintin uskoville: 1 Kor. 2: 13 ”Siitä me myös puhumme, mutta me käytämme Hengen emmekä ihmisviisauden opettamia sanoja ja selitämme hengelliset asiat Hengen avulla.
      14 Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla.”

      Sanot: ”En puhunut Heino avioliitosta, vaan homojen välisestä rakkaudesta.” Minä olen aina tulkinnut raamattua niin, että sukupuoliyhdyntä, niin kuin nimikin sanoo, se on kahden erilaisen sukupuolen yhdyntä ja kuuluu avioliittoon. Jeesus totesi: ”mieheksi ja naiseksi hän heidät loi.”

      Seksuaalisuutta ei pidä liikaa korostaa, ei edes avioliittoa pidä rakentaa sen varaan. Kerron: Tuo nuori mies, jolta ostin moottoripyörän, hän oli nuorena vl – uskovainen. Hän kertoi, että he menivät hyvin nuorina naimisiin, että voivat sitten avioliitossa vapaasti nauttia seksuaalisuudesta.

      Liitto ei kestänyt, koska kaksi, täysin luonteeltaan erilaista ihmistä avioitui. Ei seksuaalinen yhdyntä riitä alkuunkaan perustaksi avioliitolle. Taitaa kuitenkin olla niin, että me ihmiset kuvittelemme, että ei voi rakastaa toista ihmistä, jos ei ole hänen kanssaan seksisuhteessa.

      ”Toinen kysymys: Jos ja kun kehitysvammaiset avioituvat, onko heidän mahdollista saada lapsia vai estetäänö se?” Taitaa olla niin, että tätä asiaa ei kiellä raamattu, vaan maallinen laki – ihmiset. Olen jostain lukenut, että tähän on tulossa muutos – en tiedä, en ole tutkinut.

    • Ajatellaanpa näin. Jumalan mukaisen avioliiton voi muodostaa vain mies ja nainen. Raamattu sanoo: ”Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.”

      Mikä Heino sinun mielestäsi tässä hommassa on Jumalan yhdistämistä? Tässä ei puhuta mitään papin aamenesta, että se olisi sitä yhdistämistä, ei mitään ”tämän seurakunnan ja Jumalan edessä” litaniaa.

      Mikä on ylipäätään tämän Jeesuksen optuksen keskeinen sanoma?

      Ja jos ylläoleva on Jumalan käsitys avioliitosta, silloin missään muissa yhteyksissä ei voida avioliitosta edes puhua, vaan ne ovat muita suhteita? Miehen ja naisen välisessä avioliitossa on mahdollista saada lapsia ja ajattelisin liiton vakavuuden olevan juuri tästä syystä tärkeä ja muutenkin yhtiskuntarakenteen takia. Miehen ja naisen välinen avioliitto, johon syntyy lapsia, on yhteiskunnan ydin, josta uutta sukupolvea pukkaa maailmaan.

      Tämä on lähinnä mietiskelyä.

    • Vuokko kysyy: ”Mikä Heino sinun mielestäsi tässä hommassa on Jumalan yhdistämistä? Tässä ei puhuta mitään papin aamenesta, että se olisi sitä yhdistämistä, ei mitään “tämän seurakunnan ja Jumalan edessä” litaniaa.”

      Mitä minä siis vastaan! Luulen, että et hyväksy minun mielipidettäni, jos mielipiteeni ei perustu raamatun ilmoitukseen. Kirjoitat: “tämän seurakunnan ja Jumalan edessä” litaniaa.”
      On totta, että vihkikaava on ihmisten keksimä litania!

      Oikeastaan pappi ei vihi avioon aikovaa pariskuntaa, ei seurakuntakaan, mutta vihkimistilaisuudessa tuodaan julki avioon aikovien halu yhdistyä, joten pappi kysyy; tahdotko ottaa… ja tässä tilaisuudessa itse Jumala yhdistää parin, ei pappi. Pappi ja seurakunta ovat todistamassa näkyvänä osapuolina, kuitenkin Jumala on tilaisuudessa mukana ja liittää heidät ”yhdeksi lihaksi.”

      Tämä Jumalan yhdistämä liitto on Jumalan edessä pyhä. Liitto on miehen ja naisen välinen liitto, ei samaa sukupuolta olevien. Jumala on tämän ilmoittanut selkein sanoin, me ihmiset haluaisimme muuttaa järjestystä, mutta Jumalan säätämä järjestys on ja pysyy:

      Mal. 2: 15 Ei Jumala luonut vain miestä eikä antanut elämää ja henkeä vain hänelle. Miten mies yksin voisi pyytää jälkeläisiä Jumalalta? Varokaa siis, ettei kukaan teistä hylkää vaimoaan, jonka on ottanut jo nuoruudessaan!
      16 — Minä vihaan eroa, sanoo Herra, Israelin Jumala. Joka eroaa, tekee yhtä väärin kuin se, joka tahraa kätensä veriteolla, sanoo Herra Sebaot. Varokaa hylkäämästä vaimoanne!”

    • Kiitos Heino.

      Laitan tähän Lutherin selityksen avioliittoon vihkimisestä. Lopuksi hän esittää miten menetellä; kuulutukset, vihkiminen jne. Niitä en laita. Mutta hänen esityksestään käy ilmi, kuinka hänen omia keksintöjään ovat nuo ”tahdotko – tahdon” kysymykset. Pidemmittä:

      Lutherin VÄHÄ- JA ISOKATEKISMUS

      AVIOLIITTOON VIHKIMINEN
      OPAS TAVALLISILLE PAPEILLE
      MARTTI LUTHER

      Maassa maan tavalla, sanoo sananlasku. Koska häät ja avioliitto kuuluvat yhteiskunnallisen järjestyksen piiriin, ei siis ole meidän pappien ja kirkon työntekijöiden asia antaa niistä säädöksiä ja määräyksiä. Jokainen kaupunki ja maa noudattakoon omaa käytäntöään ja totuttuja tapoja. Jotkut vievät morsiamen kirkkoon kahdesti, illalla ja aamulla, toiset vain kerran. Jossakin morsiuspari kuulutetaan avioliittoon saarnaustuolista pari kolme viikkoa etukäteen luetulla kuulutuksella. Antaa ruhtinaan ja raadin järjestää semmoiset asiat kuten haluavat – minulle ne eivät kuulu.
      Mutta jos meitä pyydetään siunaamaan morsiuspari, rukoilemaan sen puolesta tai vaikka vihkimäänkin se – kirkon edessä tai kirkossa – on velvollisuutemme tehdä, mitä pyydetään. Siksi olen halunnut laatia tämän vihkikaavan niitä varten, joilla ei parempaakaan ole, jos joku kenties tahtoisi noudattaa meidän tapaamme. Muut, ne jotka osaavat paremmin – eli ne jotka eivät osaa yhtään mitään mutta jotka silti luulevat osaavansa kaiken – eivät tätä palvelustani tarvitse, paitsi siihen, että heillä olisi jotakin mitä parannella ja mestaroida. Pitäköötkin tarkoin varansa, etteivät vain menettele niin kuin joku muu. Voitaisiinhan muuten luulla, että heidän täytyi ottaa oppia toisista, ja sehän olisi iso häpeä.
      Tähän asti on munkit ja nunnat siunattu säätyynsä ylen juhlallisesti, vaikka se sääty on jumalaton ja pelkkää ihmisten keksintöä, sillä kun ei ole mitään perustaa Raamatussa. Kuinka paljon enemmän meidän tuleekaan kunnioittaa pyhää aviosäätyä! Se on paljon ihanammin kaunistettava siunauksin ja rukouksin. Vaikka se on maallinen sääty, sillä on puolellaan Jumalan sana. Se ei ole ihmisten keksimä eikä säätämä kuten munkkien ja nunnien sääty. Avioliittoa on sata kertaa mieluummin pidettävä hengellisenä säätynä kuin luostarielämää, jota pikemminkin olisi pidettävä kaikkein maallisimpana säätynä, koska sen on keksinyt ja säätänyt liha ja veri tyystin maallisen järjen ja ymmärryksen mukaiseksi.
      Sitäkin varten on avioliittoon siunaaminen tarpeen, että nuoriso oppisi suhtautumaan avioliittoon vakavasti ja kunnioittamaan sitä Jumalan käskemänä asiana ja lakkaisi pitämästä sitä naurun, pilailun ja kaikenlaisen ilveilyn aiheena. Tuohon kaikkeen olemme saaneet tottua, ikään kuin naimisiin meneminen ja häiden viettäminen olisivat huvia ja leikkiä. Ne jotka ottivat käytäntöön tavan viedä morsiuspari kirkkoon, eivät tosiaankaan pitäneet sitä huvina vaan sangen vakavana asiana. Epäilemättä he ovat halunneet kirkossa saada Jumalan siunauksen ja seurakunnan esirukouksen; tarkoituksena ei ollut naurattaminen eivätkä pakanalliset koirankujeet.
      Seikkahan on itsestään selvä. Kun joku pyytää papilta tai piispalta esirukousta ja siunausta, hän osoittaa sillä, vaikkei sitä nimenomaan sanoisikaan, että hän on antautumassa vaaralle alttiiksi ja tarvitsee kipeästi Jumalan siunausta ja seurakunnan esirukousta siihen säätyyn, johon on astumassa. Jokapäiväinen kokemuskin opettaa, mitä kaikkea kauheutta Perkele saa avioliiton piirissä aikaan: aviorikoksia, uskottomuutta, epäsopua ja vaikka mitä surkeutta.
      Jos siis sulhanen ja morsian pyytävät ja vaativat, me menettelemme näin….

  7. Annoitpa Vuokko Ilola vaikeaa mietittävää. Tuo Jeesuksen sanoma, että jotkut ovat luodut avioliittoon kelpaamattomiksi on askarruttanut. Keistä todella on kysymys?

    Mutta heittona vielä pohdiskelun keskellä, jonka blogisi herätti. Joona pisti lainaukset Markus 9 43 jos kätesi viettelee, hakkaa se pois ja siitä eteenpäin. Miten se tulkitaan? Kyse taskuvarkaasta, näpistelijästä? Tai sitten se, että jos silmäsi viettelee, heitä se pois jne.

    Ehkäpä uskova kristitty ei koskaan sorru esim. työpaikalla vahingossakaan viemään vaikka klemmaria kotiin, heh, vaan tuo silmän viettely. Eiköhän vain yhdellä jos toisellakin uskovalla vaikka naapurin uutta autoa katsellessa käy ikäviä, kateellisia ajatuksia mielessä jne.

    Ilmeisesti me kristityt olemme varsin nuhteettomia, koska en ole koskaan törmännyt yhteenkään, joka ilmoittaisi hakanneensa synnin tähden käden poisi, repinyt silmän tms. Eli siis. Mitä Jeesus tarkoitti? Onko niin, että koska jatkuvasti sorrumme kaikkiin hänen mainitsemiinsa synteihin, jäljelle jää vain syntisyyden tunnustaminen ja armo Jeesuksen kuoleman tähden, jolla hän kaiken kurjuutemme sovitti?

    • Ymmärtääkseni Jeesuksen ajatus on Mark. 9:ssä tämä:

      Kaikesta maallisesta kannattaa olla valmis luopumaan, mikäli se on esteenä ikuiseen elämään pääsemiselle ja vie meitä kohti ikuista onnettomuutta. Jopa silloinkin, kun luopuminen tekee meille yhtä kipeää kuin silmästä, kädestä tai jalasta luopuminen.

      Seksuaalisuus ja fyysisen läheisyyden tarve on totta kai tärkeä osa ihmisyyttä. Homoseksuaalisen taipumuksen kuolettaminen on siis varmasti vaikeaa, yhtä vaikeaa kuin ruumiinjäsenestään luopuminen. Mutta, kuten Jeesus painottaa, on parempi päästä vaikka paljosta luopuneenakin sisälle ikuiseen elämään kuin joutua langennutta itseään toteuttaen ikuiseen onnettomuuteen.

  8. 1) Rinnastat homouden sairauteen. Sairaus on kuitenkin tila, josta aiheutuu henkilölle itselleen ongelmia ja usein kipua; he kärsivät sairautensa takia. Homous on ominaisuus, joka ei ole henkilölle itselleen ongelma eikä kärsimys muutoin kuin ympäristön kielteisen asenteen takia.

    On myös homoja, jotka itse kärsivät omasta homoudestaan, Riippumatta ympäristön asenteista.

    2) En usko, että “liberaalit” tahi muutkaan haluavat inhimilliseltä puoleltaan homojen välisen rakkauden hyväksymistä, vaan he haluavat (ja minäkin) tietää miten asiaan on oikein suhtautua.

    2) En lähde arvailemaan, mitä liberaalit tai muut haluavat, mutta heidän sanansa ja tekonsa osoittavat, että he tahtovat tuhota parisuhteen, avioliittoinstitution ja perheen sellaisina kuin Jumala on ne ihmisille osoittanut, ja kuten kristikunta on 2000v sen mukaan elänyt.

    3) Voidaanko varmuudella sanoa, että Jeesus tarkoitti “avioliittoon kelpaamattomilla” just homoja? Eikö kehitysvammaisia?

    3) Leimaatko koko ihmisryhmän ”kehitysvammaiset” avioon kelpaamattomiksi? Tunnen useampiakin onnellisia kehitysvammaisia hetero-aviopareja. He ovat miehiä ja naisia ja avioon täysin kelpaavia.

    4) Sanot että rakkautta on monenlaista. Niin on, eikä lähimmäisenrakkautta voi rinnastaa rakkauteen, jossa on seksuaalinen ulottuvuus. Vai olisiko sinulle riittänyt pelkkä ystävät, eikä puolisoa olleskaan?

    4) Monet ihmiset joutuvat elämään ilman seksuaalista rakkaussuhdetta. Monet jäävät paitsi jostakin muusta.

    Kaikkiaan kirjoitukseesi oli koottu lähes kaikki alkeelliset kliseet, joilla monet ovat lähteneet kyökkipsykologiallaan puolustelemaan ”loogisin ja rationaalisin” päättelyin homoavioliittoja.

    Näissä ulostuloissa on nähty vain kärsivät homot (ainoa kärsivä vähemmistö?), ja empaattisella homoemo-asenteella lähdetty julistamaan, että kyllä homon täytyy saada kirkkohäät. (Moniko homopareista edes tosissaan haluaisi? Kauanko liitto kestäisi?)

    Se on väärä lähtökohta. Maailma on. Ihmiselämä on. Kaikki eivät saa kaikkea. Yhden vähemmistön vähemmistön vähemmistön (homot – liittoon haluavat – kirkollisen vihkimisen haluavat) takia ei tule lähteä tuhoamaan sellaista yhteiskunnan ja ihmiskunnan peruselementtiä kuin avioliitto ja perhe. Sen sanoo jo maallinenkin järki.

    Ja sen on ilmoittanut Jumala.

    • En usko, että homo ymmärtää kärsiä homoudestaan, jos ympäristöllä ei ole asiasta asenteita ja odotuksia.

      En ole missään vaiheessa puhunut avioliitosta.

      Minusta sinä halvennat aitoa yritystäni ymmärtää asiaa. Haittaako sinua, jos yritän itselleni selventää, mistä tässä asiassa on kyse. Minusta jossakin mättää, koska niin moni homo/lesbo hautoo taipumuksensa vuoksi itsemurhaa ja moni on tehnytkin sen.

  9. Vuokko Ilola: ”Kertokaa minulle, miten kaksi toisiansa rakastavaa ihmistä saavat tukahdutettua tunteensa ja pysyttyä erillään toisistaan? Heteroiden ei tarvitse, mutta monen mielestä homojen/lesbojen tarvitsee näin tehdä.”

    Tilanne ei ehkä ole aivan noin mustavalkoinen. Heteroitakin on lukuisia, jotka eivät ole löytäneet puuttuvaa puolisoa vaan joutuvat kärsimään tästä päivittäin. Elämänkumppani puuttuu ja sitä myötä kenties moni muukin asia. Seksuaalisuus tukahtuu myös, kun sitä ei voi purkaa ja toteuttaa toisen ihmisen kanssa.

    Tunteet tulevat ja menevät. Niiden varaan ei voi rakentaa. Elämän perusteiden on oltava syvemmällä. Ne joutuvat jo normaalissa arjessa koetukselle. Saati sitten kriiseissä. Ei ole helppoja tapoja tai oikopolkuja ratkaista kriisejä. Ne on elettävä läpi ja löydettävä ratkaisukeino ihmisen ikävään toisen luo. Aina ei voi voittaa – edes Lotossa.

    • Onkin eri asia, jos ei ole löytänyt puuttuvaa puolisoa; silloin on pakko olla yksin. Mutta heiltä ei ole kielletty puolisoa.

      Puhun tilanteesta, jossa kaksi homoseksuaalia rakastuu. Kuinka he kykenevät vastustamaan vatovoimaansa? Eihän heterotkaan pysty.

Ilola Vuokko
Ilola Vuokko
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.