Oodi vapaudelle
Kotimaan blogipalstan periaatteiden suositus on, ettei kirjoitettaisi kuin korkeintaan kerran viikossa. Koska ilmeni ajankohtainen tuohtumus, kirjoitan poikkeuksellisesti useammin.
Julkaisen ohessa Helsingin Oodi-kirjaston johtajalle lähettämäni sähköpostin.
Hyvä Anna-Maria Soininvaara,
Professori Paavo Kettunen on välittänyt minulle keskusteluanne edustamanne Oodin aatteellisista periaatteista.
Paavo ehdotti minulle viime keväänä, että osallistuisin saman kustantamon tuottaman Ukrainan sotaa käsittelevän kirjani julkistamistilaisuuteen Oodissa.
Yllättäen keskustelu sai piirteitä, joissa käsiteltiin sitä, onko kyseessä hartaustilaisuus. Itselläni ei ollut tällaista käsitystä tai aikeita asian osalta.
Mainitsen joitakin sittemmin viesteistänne tietooni tulleita seikkoja.
On kiistämätöntä, että Oodin tilat ei ole tarkoitettu uskonnollisen toiminnan harjoittamiseen. Itselleni joskus tiloissanne käydessäni on herännyt kysymys, ovatko ne tarkoitettu edes kirjastotoiminnan käyttöön. Portaali on puhutteleva sisään astuessa, mutta vierailijan yllättää se, että kirjastoa ei näy missään. Vasta yläkerrokseen kulkiessaan hän yleisten kokoontumistilojen jälkeen kohtaa jonkinlaisen viitteen siitä, että kyseessä olisi kirjasto.
Onko kysymys siitä, että Rautatieaseman väki on tahdottu siirtää keskeisellä paikalla sijaitsevaan halliin?
On tietysti vaikea vetää rajaa siihen, millainen tilaisuus on hartaustilaisuus. Ymmärrän täysin, ettei Oodin tehtäviin kuulu sellaisten järjestäminen. Mutta jos joku veisaa tilaisuudessa virren ja joku puhuu tämän jälkeen uskonnollisista kokemuksistaan, muodostuuko näistä vielä hartaustilaisuutta? Ehkä.
Koulujen osalta Suomessa on tehty linjaus, että niiden yleisissä tilaisuuksissa voidaan veisata virsi yleisenä kulttuuriperintönä. Olisi outoa, jos ei näin voisi Oodissakaan menetellä. Olisi myös uskonnonvapauslain näkökulmasta ongelmallista, mikäli joku ei voisi Oodin tiloissa esittää henkilökohtaisia myönteisiä kannanottojaan jonkin uskonnon osalta.
Uskonnonvapauslaki ei säätele yksityiselämää vaan julkista tilaa. Yleensäkin laki säätelee ensisijaisesti julkista tilaa. Henkilöllä on uskonnonvapauslain näkökulmasta oikeus esittää mielipiteensä kaikissa suomalaisen yhteiskunnan julkisissa tiloissa, myös Oodissa.
On luonnollisesti ymmärrettävää, että Oodi ei ole tarkoitettu herätyskokouksille tai hartaustilaisuuksille, ja tämä määräytyy sen käyttösäännöistä, jotka eivät ole ristiriidassa uskonnonvapauslainsäädännön kanssa.
Tiedän tämän asian pomminvarmasti, koska olen asiantuntijatyönä osallistunut nykyisin säädetyn uskonnonvapauslain valmisteluun.
Asia on monimutkainen, koska se koskee kaikkia aatteita ja mielipiteitä.
Voisiko Osmo Soininvaara lausua kirjastonne julkaisutilaisuudessa henkilökohtaisia aatteellisia mietteitään ja valita sen yhteyteen asiaan sopivaa musiikkia, jos rajaatte kaiken aatteellisen toiminnan toimintanne ulkopuolelle? Käsittääkseni tällainen toiminta olisi samassa asemassa kuin uskontoon viittaavan toiminnan poissulkeminen toimintanne piiristä. Voisiko Erkki Tuomioja julkaista teoksensa tiloissanne ja toimittaa sen yhteydessä omaan kulttuuripiiriinsä sopivia performansseja?
Paavo Kettuselle toimittamienne viestien, joita olen lukenut, valossa, edellisessä kappaleessa kuvaamani esimerkit olisivat linjaustenne vastaisia.
Mutta kuten totesin, olen vain tullut ehdotetuksi julkaisutilaisuuden osalta tiloissanne muulta kuin teidän taholtanne ilman asiaa koskevia uskonnollisia aikeita ja tarkoitukseni on saattaa tietoonne melkoinen hämmästykseni kuulemastani.
yst. terv.
Petri Järveläinen
filosofian dosentti
Asia ei ole henkilökohtaisesti maatamullistava. Se heijastaa kuitenkin niitä väärinkäsityksiä, joita uskonnonvapauslakiin liittyy.
Olisi tärkeää, että jossakin akateemisessa tutkimuksessa käytäisiin läpi kaikki uskonnonvapauslainsäädäntöä koskevat hallintopäätökset. Hypoteesini on, että ne ovat kaikki virheellisiä ja asiantuntemattomia. Niiden tulkinta kansainvälisistä käytännöistä ja paikallisesta säätämisestä ovat tendenssimäisiä eivätkä käsittele sitä, mikä oli lain alkuperäinen tarkoitus.
50 kommenttia
Ajattelisin viimeisen kysymyksen kappaleesta seuraavalla tavalla. Oletetaan, että joku kansanmusiikin henkilö on tehnyt julkaisun vanhoista virsistä. Se julkistetaan kirjastossa. Jos hän soittaisi ääninäytteen, se olisi ihan sopivaa. Mielestäni kirjastossa järjestettäviin tilaisuuksiin voidaan liittää musiikkia, mikäli ne eivät häiritse muita kirjastossa asioivia. Musiikkiin liittyvien sanojen aatteellinen tausta ei ole ongelma, koska niiden käyttö tässä tilassa ei ole julistustoimintaa.
Viittaamasi kirjastolain 6 luvun mukaan yleisen kirjaston tehtävänä on aineistoihin ja tietoon pääsyn tarjonta, kokoelmien ylläpito, lukemisen ja kirjallisuuden edistäminen, tietopalvelujen tarjoaminen, tilojen tarjoaminen oppimiseen ja kansalaistoimintaan sekä yhteiskunnallisen ja kultuurisen vuoropuhelun edistäminen. Samaisen lain alkuluvun mukaisesti tässä tulee toimia yhdenvertaisesti ja demokraattisesti. Aatteellisten julkaisujen esittelemistä tai käsittelemistä kirjastojen tiloissa ei voi tästäkään näkökulmasta pitää kielteisenä tai lainvastaisena ilmiönä, joskin on sanomattakin selvää, että toiminnan tulee olla näiden propagoimisen sijasta näitä arvioivia ja esitteleviä.
Lain sisältö ei ole ratkaisevasti erilainen kuin 1920-luvulla annettu, mutta siinä korostetaan voimakkaammin demokratiaa, sananvapautta ja kansalaistoimintaa. Viimemainittu seikka on tuottanut muutosta kirjastojen ilmapiiriin suhteessa perinteiseen ”hiljaisuuteen”.
Nämä ovat oikein mukavia ja kannatettavia asioita. Ne eivät ole ristiriidassa lukemisen ja tutkimisen edellyttämän rauhallisuuden kanssa.
Varsinaisesti kirjastoalaa päivittäin noin 30 vuotta seuranneena olen huomannut, että varsinaisesti muutokset liittyvät digitaalisten tallenteiden ja informaatioteoreettisten asiantuntijapalvelujen lisääntymiseen sekä kirjastojärjestelmien kehitykseen ja esimerkiksi näiden yhteensovittamisen ongelmiin. Lisäksi kirjastoalaan on koskettanut eräänlainen sotepainotus, joka ei aikaisemmin ole ollut yhtä korostunut.
Kirjastolta ei luonnollisestikaan tule edellyttää kaupallisten tuotteiden markkinointitilaisuuksia, mutta on varsin luontevaa, että kiinnostavia kirjoja esitellään niiden tiloissa. On myös jonkin verran kummallista, jos kirjaston ensisijaisesti näkyväksi olemassaolomuodoksi tulee se, että ihmiset voivat kokoontua oleskelemaan sen tiloihin. Tämän asian osalta kysymykseni on samansuuntainen kuin esittämäsi. Miksi erityisesti kirjastoista tulisi kehittää kuntalaisten olohuoneita, varsinkin jos vaikutelmaksi muodostuu se, että niiden tarkoitus on olla ensisijaisesti sitä. On kai pubeja ja saniteettitiloja sekä lepotuoleja ja esimerkiksi yömajatoimintaa tarjottavana muissakin tiloissa?
’erillisiä’
En ihan päässyt kärryille, että mistä tässä lopulta on kyse. Kirjastossa laulamisestako vaiko nimenomaan virren laulamisesta vai ylipäätään uskontoa sivuavan kirjan julkistamisesta kirjastossa?
Aiheesta riippumatta en ihan ymmärrä, miksi kirjan julkistamisen yhteyteen pitäisi sisällyttää jonkinlaista laulua tai musiikkia ylipäätään, varsinkaan kirjastossa, mikäli se koetaan jotenkin häiritseväksi. Sen kyllä ymmärrän, että kirjan julkaiseminen liittyy jonkin verran kirjastoon(kin), aiheesta riippumatta.
En myöskään ymmärrä, että miksi tänä päivänä pitäisi joka asiassa olla täysin neutraaleja, mauttomia ja hajuttomia. Vihapuheen välttämisen ja kieltämisen ymmärrän, mutta mielipiteet ja erilaiset ajatukset asiasta kuin asiasta pitää voida säilyttää ja sanoa ulos, fiksusti ja muita halveksumatta. Tämä tuntuu vain nykyisenä someaikana olevan hyvin vaikeaa. Sananvapaus ei tarkoita toisten halveksumisen vapautta.
Ei tuohon varmaankaan ole lopullista vastausta. Täysin neutraalia ei liene olemassakaan. Mielestäni kirjaston pitäisi tarjota rauhallinen tila. Jos se voidaan julkistamistilaisuudessa toteuttaa, vaiikka musiikin kera, en näe ongelmaa, mutta johdanto/selitys ei varmaan silloin olisi tarpeen. Yleisön osallistaminen sinänsä on kai nykyään ollut jopa ”muodissa”. Onko se tarpeellista, on myös makuasia.
Kategorinen kieltäminen ei sekään välttämättä ole hyväksi.
Pahoittelen painovirhepaholaistani Ei-sana lipsahti virheelliseati, siis pitäsi olla:
…mutta johdanto/selitys varmaan silloin olisi tarpeen.
Oliko kyse virren veisuusta ? Jos se oli syy, niin miksi se piti laulaa, jos tiedettiin ettei uskonnollinen toiminta ole sallittua. Vanhat viiret on parhaita rukouskirjoja ja niiden laulaminen rukousta.
Paavo Kettunenhan täsmensi, ettei virttä veisattu? Kiitos täsmennyksestä. Aika paljonhan tässä oli ”jossittelevaa” kirjoittelua siitä, miten ja kuka saa/ saisi julkisesti uskomistaa tuoda julki, ja mitä tulkitaan julistamiseksi. Kukahan muu oikeasti tiesi, mitä oikeasti oli tapahtunut?
Näinhän nykymedia toimii. Historian opettajani havainnollisti (hypoteettisella) esimerkillä: joku oli Ahvenanmaalla ilmaissut, että omasta mielestään voisi kuulua Ruotsiin. Naapurimaan media: sissiliike Ahvenanmaalla…
Paavalikin joutui mediamylläkkään. Jostain syystä uskonnollisuus ja erityisesti kristillinen sellainen synnyttää kiihkeää tunteellista polemiikkia. Kulttuurimme on niin vahvasti kristillisperäinen, kaikkea ei useinkaan päällepäin tunnisteta saati tunnusteta.
Jos joku kirjoittanut kirjan kommunismista, pitäisikö julkaisutilaisuudessa Oodissa kajauttaa kansainvälinen? Ei tietenkään. Yhtä lailla pitäisi olla selvää, ettei teologisen tutkimuksen julkaisun yhteydessä kirjastossa veisata virttä.
Blogisti on selvästi närkästänyt, mutta olisi fiksumpaa, että kritiikki Oodi-kirjaston johtajaa kohtaan olisi asiallista. Mutta kukin tyylillään.
Ilmoita asiaton kommentti