Oodi vapaudelle

Kotimaan blogipalstan periaatteiden suositus on, ettei kirjoitettaisi kuin korkeintaan kerran viikossa. Koska ilmeni ajankohtainen tuohtumus, kirjoitan poikkeuksellisesti useammin.

Julkaisen ohessa Helsingin Oodi-kirjaston johtajalle lähettämäni sähköpostin.

Hyvä Anna-Maria Soininvaara,

Professori Paavo Kettunen on välittänyt minulle keskusteluanne edustamanne Oodin aatteellisista periaatteista.

Paavo ehdotti minulle viime keväänä, että osallistuisin saman kustantamon tuottaman Ukrainan sotaa käsittelevän kirjani julkistamistilaisuuteen Oodissa.

Yllättäen keskustelu sai piirteitä, joissa käsiteltiin sitä, onko kyseessä hartaustilaisuus. Itselläni ei ollut tällaista käsitystä tai aikeita asian osalta.

Mainitsen joitakin sittemmin viesteistänne tietooni tulleita seikkoja.

On kiistämätöntä, että Oodin tilat ei ole tarkoitettu uskonnollisen toiminnan harjoittamiseen. Itselleni joskus tiloissanne käydessäni on herännyt kysymys, ovatko ne tarkoitettu edes kirjastotoiminnan käyttöön. Portaali on puhutteleva sisään astuessa, mutta vierailijan yllättää se, että kirjastoa ei näy missään. Vasta yläkerrokseen kulkiessaan hän yleisten kokoontumistilojen jälkeen kohtaa jonkinlaisen viitteen siitä, että kyseessä olisi kirjasto.

Onko kysymys siitä, että Rautatieaseman väki on tahdottu siirtää keskeisellä paikalla sijaitsevaan halliin?

On tietysti vaikea vetää rajaa siihen, millainen tilaisuus on hartaustilaisuus. Ymmärrän täysin, ettei Oodin tehtäviin kuulu sellaisten järjestäminen. Mutta jos joku veisaa tilaisuudessa virren ja joku puhuu tämän jälkeen uskonnollisista kokemuksistaan, muodostuuko näistä vielä hartaustilaisuutta? Ehkä.

Koulujen osalta Suomessa on tehty linjaus, että niiden yleisissä tilaisuuksissa voidaan veisata virsi yleisenä kulttuuriperintönä. Olisi outoa, jos ei näin voisi Oodissakaan menetellä. Olisi myös uskonnonvapauslain näkökulmasta ongelmallista, mikäli joku ei voisi Oodin tiloissa esittää henkilökohtaisia myönteisiä kannanottojaan jonkin uskonnon osalta.

Uskonnonvapauslaki ei säätele yksityiselämää vaan julkista tilaa. Yleensäkin laki säätelee ensisijaisesti julkista tilaa. Henkilöllä on uskonnonvapauslain näkökulmasta oikeus esittää mielipiteensä kaikissa suomalaisen yhteiskunnan julkisissa tiloissa, myös Oodissa.

On luonnollisesti ymmärrettävää, että Oodi ei ole tarkoitettu herätyskokouksille tai hartaustilaisuuksille, ja tämä määräytyy sen käyttösäännöistä, jotka eivät ole ristiriidassa uskonnonvapauslainsäädännön kanssa.

Tiedän tämän asian pomminvarmasti, koska olen asiantuntijatyönä osallistunut nykyisin säädetyn uskonnonvapauslain valmisteluun.

Asia on monimutkainen, koska se koskee kaikkia aatteita ja mielipiteitä.

Voisiko Osmo Soininvaara lausua kirjastonne julkaisutilaisuudessa henkilökohtaisia aatteellisia mietteitään ja valita sen yhteyteen asiaan sopivaa musiikkia, jos rajaatte kaiken aatteellisen toiminnan toimintanne ulkopuolelle? Käsittääkseni tällainen toiminta olisi samassa asemassa kuin uskontoon viittaavan toiminnan poissulkeminen toimintanne piiristä. Voisiko Erkki Tuomioja julkaista teoksensa tiloissanne ja toimittaa sen yhteydessä omaan kulttuuripiiriinsä sopivia performansseja?

Paavo Kettuselle toimittamienne viestien, joita olen lukenut, valossa, edellisessä kappaleessa kuvaamani esimerkit olisivat linjaustenne vastaisia.

Mutta kuten totesin, olen vain tullut ehdotetuksi julkaisutilaisuuden osalta tiloissanne muulta kuin teidän taholtanne ilman asiaa koskevia uskonnollisia aikeita ja tarkoitukseni on saattaa tietoonne melkoinen hämmästykseni kuulemastani.


yst. terv.

Petri Järveläinen

filosofian dosentti

 Asia ei ole henkilökohtaisesti maatamullistava. Se heijastaa kuitenkin niitä väärinkäsityksiä, joita uskonnonvapauslakiin liittyy.

Olisi tärkeää, että jossakin akateemisessa tutkimuksessa käytäisiin läpi kaikki uskonnonvapauslainsäädäntöä koskevat hallintopäätökset. Hypoteesini on, että ne ovat kaikki virheellisiä ja asiantuntemattomia. Niiden tulkinta kansainvälisistä käytännöistä ja paikallisesta säätämisestä ovat tendenssimäisiä eivätkä käsittele sitä, mikä oli lain alkuperäinen tarkoitus.

50 kommenttia

  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Jos joku kirjoittanut kirjan kommunismista, pitäisikö julkaisutilaisuudessa Oodissa kajauttaa kansainvälinen? Ei tietenkään. Yhtä lailla pitäisi olla selvää, ettei teologisen tutkimuksen julkaisun yhteydessä kirjastossa veisata virttä.

    Blogisti on selvästi närkästänyt, mutta olisi fiksumpaa, että kritiikki Oodi-kirjaston johtajaa kohtaan olisi asiallista. Mutta kukin tyylillään.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Petri Järveläinen sanoo:

      Oikaisen sen verran, että kritiikin kohteena ei ole Oodin johtaja, vaan hänen vastuualueelleen sijoittuva toiminta ja siitä seurannut kummastus. Itse en panisi pahakseni, jos jossakin kommunismin historian julkaisutilaisuudessa laulettaisiin Kansainvälinen.

      Olisi poikeuksellista, jos jonkun, joka tahtoo veisata virsiä, mieleen tulisi, että hän etsii veisaamisensa tilaksi kirjaston. Mutta ei virren laulaminen jossakin muussa merkityksessä kuin uskonnonharjoittamisena kirjastoa pilaisi.

      Jos pidetään epäfiksuna kummastelun kertomista, en saavuta tätä intellektuaalista näköpiiriä. Kirjaston konsepti on viimeisen 40 vuoden aikana ollut muutostilassa ja tämä käy ilmi niin informaatiotutkimuksesta kuin kirjastopoliittisista ohjelmapapereistakin. Miksi olisi outoa, jos ilmaisee olevansa hämmentynyt tähän liittyvistä seikoista.

      On erikoinen tilanne, jos pohtii mahdollista kirjanjulkistamistilaisuutta ja huomaakin keskusteltavan siitä, onko kyse hartaudellinen virsilaulutilaisuus. Omasta puolestani en ole käsittänyt kirjanjulkistamistilaisuuksia sellaisina. Viittaukset siihen, että yleisten linjausten mukaisesti jokin laitos ei järjestä yhden aatteen esittelytilaisuuksia, on tuosta käsin kovin vieras lähtökohta.

      Uskonnonharjoitus kuuluu luontevasti sille varattuihin tiloihin ja paikkoihin. Kirjasto ei ole yksi niistä. Mutta uskonnon käsitteleminen tai siitä keskusteleminen ei ole uskonnonharjoitusta. Tosin oma kirjani käsittelee jonkin verran tähän liittyen esimerkiksi Venäjän ortodoksien kirkon tilaa ja taustoja sekä esimerkiksi yhdessä luvussa ortodoksista ja luterilaista pääsiäisenviettoa.

      Kirjastolaitos kuuluu samaan kulttuuri- ja hallintopiiriin kuin oppilaitokset. Yliopistoissa ja kouluissa se, mikä näyttäisi olevan jotenkin kirjastossa torjuttavaa on hyväksyttyä. Jos kaikki uskontoa sivuava keskustelu tulkitaan uskonnonharjoitukseksi ja sille osoitetaan paikka tälle varatussa erillisessä tilassa, valtaosa yllä olevista kommenteista on sopimatonta uskontoa, joka tulee siirtää uskonnolliseen tilaan pois julkiselta keskusteluareenalta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Kiitos vastauksesta!

      Tykkään käydä kirkossa. Mutta virret ovat silkkaa kärsimystä. Minulle sopisi oikein hyvin, että ne siirrettäisiin kirjastoon (kunhan ei Oulun).

      Ei minulla ole mitään valittamista Oodinkaan suhteen, etenkin, jos se jossain vaiheessa muuttuu kirjastoksi. Mikäli kirjasto taas ei nykyään enää halua olla ensisijaisesti KIRJAsto, pitäisi nimi ehkä vaihtaa.

      Virren veisuu on aika lähellä sitä, että se väistämättä tulkitaan uskonnonharjoitukseksi. Entäpä jos joku ahkera ja säntillinen teologi ja pappi on kirjoittanut kirjan eukaristiasta ja haluaa havainnollistaa sitä kirjaston auditorioissa?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Petri Järveläinen sanoo:

    Ajattelisin viimeisen kysymyksen kappaleesta seuraavalla tavalla. Oletetaan, että joku kansanmusiikin henkilö on tehnyt julkaisun vanhoista virsistä. Se julkistetaan kirjastossa. Jos hän soittaisi ääninäytteen, se olisi ihan sopivaa. Mielestäni kirjastossa järjestettäviin tilaisuuksiin voidaan liittää musiikkia, mikäli ne eivät häiritse muita kirjastossa asioivia. Musiikkiin liittyvien sanojen aatteellinen tausta ei ole ongelma, koska niiden käyttö tässä tilassa ei ole julistustoimintaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Miksi ylipäänsä julkistamistapahtumien pitäisi tapahtua kirjastoissa? On kai muitakin tiloja? Kirjojen kustantajilla esimerkiksi on hulppeat tilat käytössään.

      Minusta on outoa, että kaupungin- ja / tai kunnankirjastoilta vaaditaan toisaalta yliopistokirjaston tasoista hiljaisuutta ja runsasta kirjojen tarjontaa, toisaalta kirjaston pitäisi olla kuntalaisten yhteinen olohuone.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Petri Järveläinen sanoo:

    Viittaamasi kirjastolain 6 luvun mukaan yleisen kirjaston tehtävänä on aineistoihin ja tietoon pääsyn tarjonta, kokoelmien ylläpito, lukemisen ja kirjallisuuden edistäminen, tietopalvelujen tarjoaminen, tilojen tarjoaminen oppimiseen ja kansalaistoimintaan sekä yhteiskunnallisen ja kultuurisen vuoropuhelun edistäminen. Samaisen lain alkuluvun mukaisesti tässä tulee toimia yhdenvertaisesti ja demokraattisesti. Aatteellisten julkaisujen esittelemistä tai käsittelemistä kirjastojen tiloissa ei voi tästäkään näkökulmasta pitää kielteisenä tai lainvastaisena ilmiönä, joskin on sanomattakin selvää, että toiminnan tulee olla näiden propagoimisen sijasta näitä arvioivia ja esitteleviä.

    Lain sisältö ei ole ratkaisevasti erilainen kuin 1920-luvulla annettu, mutta siinä korostetaan voimakkaammin demokratiaa, sananvapautta ja kansalaistoimintaa. Viimemainittu seikka on tuottanut muutosta kirjastojen ilmapiiriin suhteessa perinteiseen ”hiljaisuuteen”.

    Nämä ovat oikein mukavia ja kannatettavia asioita. Ne eivät ole ristiriidassa lukemisen ja tutkimisen edellyttämän rauhallisuuden kanssa.

    Varsinaisesti kirjastoalaa päivittäin noin 30 vuotta seuranneena olen huomannut, että varsinaisesti muutokset liittyvät digitaalisten tallenteiden ja informaatioteoreettisten asiantuntijapalvelujen lisääntymiseen sekä kirjastojärjestelmien kehitykseen ja esimerkiksi näiden yhteensovittamisen ongelmiin. Lisäksi kirjastoalaan on koskettanut eräänlainen sotepainotus, joka ei aikaisemmin ole ollut yhtä korostunut.

    Kirjastolta ei luonnollisestikaan tule edellyttää kaupallisten tuotteiden markkinointitilaisuuksia, mutta on varsin luontevaa, että kiinnostavia kirjoja esitellään niiden tiloissa. On myös jonkin verran kummallista, jos kirjaston ensisijaisesti näkyväksi olemassaolomuodoksi tulee se, että ihmiset voivat kokoontua oleskelemaan sen tiloihin. Tämän asian osalta kysymykseni on samansuuntainen kuin esittämäsi. Miksi erityisesti kirjastoista tulisi kehittää kuntalaisten olohuoneita, varsinkin jos vaikutelmaksi muodostuu se, että niiden tarkoitus on olla ensisijaisesti sitä. On kai pubeja ja saniteettitiloja sekä lepotuoleja ja esimerkiksi yömajatoimintaa tarjottavana muissakin tiloissa?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Julkistin kirjani ’Mysatine Mannerhei’ ja pidin aiheesta esitelmän Tampereen kaupunginkirjaston luentosalissa, jonka olin erikseen varannut ja joka myös eriksen ilmoitettiin yleisölle. Näin ei kenkään ollut pakko kuunnella sanomaani. Siis kirjastojen eroilisdä tiloja voi varata/vuokrata myös uskonnollisiin tarkoitusiin ja pitää niissä tällöin myös hartauksia. Eri asia on, voiko esim. kirjaston aulaa ja hyllyjen välikköjä käyttää vaikkapa kansainvälisen laulamiseen ja virrenveisuuseen, missä muut käyttäjät eivät voi propakandaa välttää. Kirjojen valinnat tekevät lainajat itse, joten kaikki mahdolliset lailliset kirjat voivat tietenkin olla kirjastojen hyllyillä. Ei niitä kukaan pakota lukemaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Mikkola sanoo:

      Oleellinen näkökulma on todellakin: miten asia(t) toteutetaan. Jos ihmiset tietävät minkätyyppinen kirja on esitteillä, he voivat valita, tulevatko kuuntelemaan vai eivät. Ja olisi asia järjestettävä, ettei kenenkään tarvitsisi sitä kuunnella. (EIkä toisaalta ”stetoskoopin avulla” tarkastaa, kuuluisiko sittenkin – oikein pinnistelemällä.)

      Uskontohan ei suinkaan ole ainoa ”kiistanalainen” aihepiiri. Ajatellaan vaikka Suomen vuoden 1918 tapahtumia tai vaikka sodanaikaista yheistyötä Sakasn kanssa, suomalaisten toimintaa Itä-Karjalassa jne.

      Jos taas käsiteltäisiin vaikka työväenliikkeen historiaa, ei ”reippaan työväenlaulunkaan” esittäminen ”selostaen alustettuna” minua loukkaisi, vaikka niissä on nykymittapuun mukaan selkeää vihapuhetta (”aamulla varhain, kivääriin tartuin ja nostin kohti sortajaa…”). Jos ko. laulua pyydettäisiin yleisöä laulamaan, olisi tilanne toinen. Samon jos esiteltäisiin kirja ”globaalista isalmilaisuudesta”, ei pätkä rukouskutsua (esimerkkina ”tunnelmasta”) kuunneltuna tuntuisi loukkaavalta – vaikka en islamin kannattaja olekaan. Toisaalta, miksei tietty ”eläytyminen tunnelmaan” voisi myös tapahtua osallistumalla?

      Muistan taannoin kun oli talvisodasta kulunut 50 vuotta, ja jossain lukiossa (?) oli laulettu ”Eldankajärven jää”, mistä nousu hirveä poru: ”äärioikeistollista” ym. Vähän ihmetytti sekin. Ja aikoinaan MTV:n esittämä parodia ”Silkkisukat (?)” -elokuva (en varma nimestä) kylmän sodan ajoilta aiheutti sekin polemiikkia.

      Kirjaston perustehtävä tietysti tulisi olla ”kirjastona oleminen”, ei poilittikan, ideologian, tiettyjen maailmankatsomusten tai uskonnon tyrkyttäminen. Sopiva hienotunteisuus (joka välillä yhteiskunnassamme ja mediassa tuntuu olevan kateissa) tietysti on tarpeen. Ja meiltä kaikilta aito moniarvoisuus edellyttää tiettyä ”loukkaantumisen sietokykyä”.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      Suomi alkaa pikapuoliin näyttää mielensäpahoittajien valtakunnalta. Mikä sensuurivaltio tästä maasta, kuten koko euroopasta oikein on tulossa. Ajatella saa muttei sanoa, mitä ajattelee. Mikäli sitten joku sanoo jotakin, sen pitäisi ilmeisesti olla niin ympäripyöreää, ettei vaan kukaan saisi aihetta loukaantua. Uusmoralismi on niin silmiinpistävää, että voi hyvänen aika sentään. Kohta Suomessa on uusi virkanimike. Ajatustuomarit!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Mikkola sanoo:

      Ehkä ei pitäisi ylikorostaa vaatimusta oikeudesta olla kuulematta, pikemmin korostaa mahdollisuutta jättää kuuntelematta.(Vrt. ”Et voi estää lintua lentämästä pääsi yli, mutta ehkä voit estää sitä tekemästä pesää”.)

      Tässä on vähän samantapainen ilmiö kuin ”uskonnollisten symbolien käyttö” julkisella tai esim. (työ)paikalla. Rajanveto on vaikeaa. Saako vaatetus olla uskontoa tai muuta ideologiaa ilmaisevaa, ja miten siinä toetutuu yhdenvertailsuus: onko esim. punk-tyyli myös ideologiaa? Maailmalla käytiin oikeustaistelua, kun jossain sallittiin turbaani, mutta ei ristiä kaulassa. Luulisi oikeusjärjestelmällä olevan tähdellisempääkin tekemistä. Ja Keski-Euroopassa taisteltiin siitä, saako krisifiksi olla koulutilassa. Eiköhän meillä ole muitakin ideologisia asioita esillä: kapitalismiin, sosialismiin, humanismiin, kolonialismiin, intersektionaaliseen feminismiin, modernismiin, postmodernismiin ja ateismiinkin liittyväksi tulkittavia.

      Pelkäänpä, että meilläkin tulee vielä uusia ”Raamattukäräjä-tyyppisiä” oikeusprosesseja ym. kun ei osata ottaa järkeä ja kohtuullisuutta käyttövoimaksi. Sananvapaudesta ja sen rajoittamisesta luultavasti vielä paljon tullaan keskustelemaan. Kirjastot olkoot sananvapauden – ja sen ilmaisemisen – puolella.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Pahoittaisitko Kosti mielesi, jos jotkut tulisivat kirkonmenojen aikaan kirkon edustalle julkisen tilan puolelle kantamaan ’Jumalaa ei ole’ julistetta ja laulamaan vaikkapa Saatanan palvojien laulua ?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Petri Järveläinen sanoo:

      Tällaisesta käyttäytymisestä olisi tuskin aiheellista pahoittaa mieltään. Sen sijaan kannattaisi soittaa poliisille ja ilmoittaa, että kyse on rikoslain 17. luvussa mainittu ”uskonrauhan rikkominen”. Samainen lainkohta ei säätele kirjastoja aatteellisina ympäristöinä, joista joidenkin asioiden käsitteleminen ja niiden kulttuuriperinnön esille tuominen eri muodoin olisi rangaistavaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      No jaa Seppo. Tältä kyseiseltä Persoonalta, vanhalta Vainoojalta on odotettavissa mitä tahansa. Sana on lyönyt hänelle luun kurkkuun, joten häntä ei taida oikein paljon laulattaa. ”Joten ei kannata olla huolissaan.”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Mikkola sanoo:

      EIkös vapaa-ajattelijat tehneet sellaisen ”Jumalaa ei ole” -tyyppisen mainoksen, busseihin muistaakseni? Ne kai näkyivät kirkonmenojen aikana ja kirkkojenkin liepeillä. Ja kyllähän TV:ssä, Hesarissa ja YLE:ssäkin jumalan olemattomuuden viestejä enemmän tai vähemmän suorina viesteinä on esiintynyt. Ja kristinuskoa, Jumalaa, Jeesusta on ihan vapaasti pilkattu, ”busines as usual”. Muhammedia tai koraania ei juurikaan ole uskallettu (enkä pilkkaa toki toivokaan). Jonkunlainen sensuuri aina on. Saako kirjastossa sitten olla ”sateenkaarilippuja” kaikkien nähtävillä? Ja onko sumen risti-lippu kristilliperäistä nationalismia, EU:n lippu globalismia… kaikkien nähtävillä. Älkäämme uppoutuko sääntelyn ahdistukseen, ehkä suvaitsevainen moniarvoisuus sittenkin perustuu terveeseen järkeen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      ”Sen sijaan kannattaisi soittaa poliisille ja ilmoittaa, että kyse on rikoslain 17. luvussa mainittu ”uskonrauhan rikkominen”.

      Kun kyseessä ei ollut kirkko eikä sen portaat vaan edusta julkisessa tilassa (Esim. puistossa) on nyt kysyttävä kuinka pitkälle kirkon ulkopuolelle tuon ’uskonrauhan’ reviiri siis ulottuu?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Suomenlipun risti on peräisen Venäjän laivastolipusta ,joka oli ensin vinoristi. Lipun värit viittaavat paitsi taivaan ja järvien sineen ja valkoisiin pilviin tai lumeen myös viattomuuteen ja ns. siniseen looshiin. Lipun suunnittelijat kun olivat näet esoteerikkoja. Lippu on maa-alaa symboloiva suorakaide, joka viistohalkaisija jakaa lipun kahteen suorakulmaiseen kolmioon pythagoraan teoreeman suhteessa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari Roos sanoo:

    En ihan päässyt kärryille, että mistä tässä lopulta on kyse. Kirjastossa laulamisestako vaiko nimenomaan virren laulamisesta vai ylipäätään uskontoa sivuavan kirjan julkistamisesta kirjastossa?

    Aiheesta riippumatta en ihan ymmärrä, miksi kirjan julkistamisen yhteyteen pitäisi sisällyttää jonkinlaista laulua tai musiikkia ylipäätään, varsinkaan kirjastossa, mikäli se koetaan jotenkin häiritseväksi. Sen kyllä ymmärrän, että kirjan julkaiseminen liittyy jonkin verran kirjastoon(kin), aiheesta riippumatta.

    En myöskään ymmärrä, että miksi tänä päivänä pitäisi joka asiassa olla täysin neutraaleja, mauttomia ja hajuttomia. Vihapuheen välttämisen ja kieltämisen ymmärrän, mutta mielipiteet ja erilaiset ajatukset asiasta kuin asiasta pitää voida säilyttää ja sanoa ulos, fiksusti ja muita halveksumatta. Tämä tuntuu vain nykyisenä someaikana olevan hyvin vaikeaa. Sananvapaus ei tarkoita toisten halveksumisen vapautta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Mikkola sanoo:

    Ei tuohon varmaankaan ole lopullista vastausta. Täysin neutraalia ei liene olemassakaan. Mielestäni kirjaston pitäisi tarjota rauhallinen tila. Jos se voidaan julkistamistilaisuudessa toteuttaa, vaiikka musiikin kera, en näe ongelmaa, mutta johdanto/selitys ei varmaan silloin olisi tarpeen. Yleisön osallistaminen sinänsä on kai nykyään ollut jopa ”muodissa”. Onko se tarpeellista, on myös makuasia.

    Kategorinen kieltäminen ei sekään välttämättä ole hyväksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Mikkola sanoo:

    Pahoittelen painovirhepaholaistani Ei-sana lipsahti virheelliseati, siis pitäsi olla:

    …mutta johdanto/selitys varmaan silloin olisi tarpeen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Oliko kyse virren veisuusta ? Jos se oli syy, niin miksi se piti laulaa, jos tiedettiin ettei uskonnollinen toiminta ole sallittua. Vanhat viiret on parhaita rukouskirjoja ja niiden laulaminen rukousta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Petri Järveläinen sanoo:

      Kysymys ei ollut virrenveisuusta eikä tällaista ollut mieleen juolahtanut ennen kummallista viestintää. Toinen kirja käsitteli lohdutusta tutkimuksellisena tietokirjana sisältäen materiaalinaan uskonnollista aineistoa ja toinen Ukrainan sotaa sivuten muutaman sivun verran myös siihen liittyviä uskonnollisia perusteluita ja esittäen niitä arvostelevan kannan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Mikkola sanoo:

    Paavo Kettunenhan täsmensi, ettei virttä veisattu? Kiitos täsmennyksestä. Aika paljonhan tässä oli ”jossittelevaa” kirjoittelua siitä, miten ja kuka saa/ saisi julkisesti uskomistaa tuoda julki, ja mitä tulkitaan julistamiseksi. Kukahan muu oikeasti tiesi, mitä oikeasti oli tapahtunut?

    Näinhän nykymedia toimii. Historian opettajani havainnollisti (hypoteettisella) esimerkillä: joku oli Ahvenanmaalla ilmaissut, että omasta mielestään voisi kuulua Ruotsiin. Naapurimaan media: sissiliike Ahvenanmaalla…

    Paavalikin joutui mediamylläkkään. Jostain syystä uskonnollisuus ja erityisesti kristillinen sellainen synnyttää kiihkeää tunteellista polemiikkia. Kulttuurimme on niin vahvasti kristillisperäinen, kaikkea ei useinkaan päällepäin tunnisteta saati tunnusteta.

    Ilmoita asiaton kommentti