Kotimaan blogipalstan periaatteiden suositus on, ettei kirjoitettaisi kuin korkeintaan kerran viikossa. Koska ilmeni ajankohtainen tuohtumus, kirjoitan poikkeuksellisesti useammin.

Julkaisen ohessa Helsingin Oodi-kirjaston johtajalle lähettämäni sähköpostin.

Hyvä Anna-Maria Soininvaara,

Professori Paavo Kettunen on välittänyt minulle keskusteluanne edustamanne Oodin aatteellisista periaatteista.

Paavo ehdotti minulle viime keväänä, että osallistuisin saman kustantamon tuottaman Ukrainan sotaa käsittelevän kirjani julkistamistilaisuuteen Oodissa.

Yllättäen keskustelu sai piirteitä, joissa käsiteltiin sitä, onko kyseessä hartaustilaisuus. Itselläni ei ollut tällaista käsitystä tai aikeita asian osalta.

Mainitsen joitakin sittemmin viesteistänne tietooni tulleita seikkoja.

On kiistämätöntä, että Oodin tilat ei ole tarkoitettu uskonnollisen toiminnan harjoittamiseen. Itselleni joskus tiloissanne käydessäni on herännyt kysymys, ovatko ne tarkoitettu edes kirjastotoiminnan käyttöön. Portaali on puhutteleva sisään astuessa, mutta vierailijan yllättää se, että kirjastoa ei näy missään. Vasta yläkerrokseen kulkiessaan hän yleisten kokoontumistilojen jälkeen kohtaa jonkinlaisen viitteen siitä, että kyseessä olisi kirjasto.

Onko kysymys siitä, että Rautatieaseman väki on tahdottu siirtää keskeisellä paikalla sijaitsevaan halliin?

On tietysti vaikea vetää rajaa siihen, millainen tilaisuus on hartaustilaisuus. Ymmärrän täysin, ettei Oodin tehtäviin kuulu sellaisten järjestäminen. Mutta jos joku veisaa tilaisuudessa virren ja joku puhuu tämän jälkeen uskonnollisista kokemuksistaan, muodostuuko näistä vielä hartaustilaisuutta? Ehkä.

Koulujen osalta Suomessa on tehty linjaus, että niiden yleisissä tilaisuuksissa voidaan veisata virsi yleisenä kulttuuriperintönä. Olisi outoa, jos ei näin voisi Oodissakaan menetellä. Olisi myös uskonnonvapauslain näkökulmasta ongelmallista, mikäli joku ei voisi Oodin tiloissa esittää henkilökohtaisia myönteisiä kannanottojaan jonkin uskonnon osalta.

Uskonnonvapauslaki ei säätele yksityiselämää vaan julkista tilaa. Yleensäkin laki säätelee ensisijaisesti julkista tilaa. Henkilöllä on uskonnonvapauslain näkökulmasta oikeus esittää mielipiteensä kaikissa suomalaisen yhteiskunnan julkisissa tiloissa, myös Oodissa.

On luonnollisesti ymmärrettävää, että Oodi ei ole tarkoitettu herätyskokouksille tai hartaustilaisuuksille, ja tämä määräytyy sen käyttösäännöistä, jotka eivät ole ristiriidassa uskonnonvapauslainsäädännön kanssa.

Tiedän tämän asian pomminvarmasti, koska olen asiantuntijatyönä osallistunut nykyisin säädetyn uskonnonvapauslain valmisteluun.

Asia on monimutkainen, koska se koskee kaikkia aatteita ja mielipiteitä.

Voisiko Osmo Soininvaara lausua kirjastonne julkaisutilaisuudessa henkilökohtaisia aatteellisia mietteitään ja valita sen yhteyteen asiaan sopivaa musiikkia, jos rajaatte kaiken aatteellisen toiminnan toimintanne ulkopuolelle? Käsittääkseni tällainen toiminta olisi samassa asemassa kuin uskontoon viittaavan toiminnan poissulkeminen toimintanne piiristä. Voisiko Erkki Tuomioja julkaista teoksensa tiloissanne ja toimittaa sen yhteydessä omaan kulttuuripiiriinsä sopivia performansseja?

Paavo Kettuselle toimittamienne viestien, joita olen lukenut, valossa, edellisessä kappaleessa kuvaamani esimerkit olisivat linjaustenne vastaisia.

Mutta kuten totesin, olen vain tullut ehdotetuksi julkaisutilaisuuden osalta tiloissanne muulta kuin teidän taholtanne ilman asiaa koskevia uskonnollisia aikeita ja tarkoitukseni on saattaa tietoonne melkoinen hämmästykseni kuulemastani.

yst. terv.

Petri Järveläinen

filosofian dosentti

 Asia ei ole henkilökohtaisesti maatamullistava. Se heijastaa kuitenkin niitä väärinkäsityksiä, joita uskonnonvapauslakiin liittyy.

Olisi tärkeää, että jossakin akateemisessa tutkimuksessa käytäisiin läpi kaikki uskonnonvapauslainsäädäntöä koskevat hallintopäätökset. Hypoteesini on, että ne ovat kaikki virheellisiä ja asiantuntemattomia. Niiden tulkinta kansainvälisistä käytännöistä ja paikallisesta säätämisestä ovat tendenssimäisiä eivätkä käsittele sitä, mikä oli lain alkuperäinen tarkoitus.