Onnellisessa liitossa aivot eivät koskaan palaudu alun huumasta.

Tuo otsikon teksti pisti silmään Tiedelehden sivuilta. Jutussa, tukijat kertoivat tuloksistaan aivoissa tapahtuvista muutoksista, jotka rakastuminen saa aikaan.

Tutkijat näkevät onnellisuuden aivojen muutoksissa, Silti väitetään pelkäksi prinsessasaduksi avioliiton onnellisuutta. Johtuisikohan tuo epätieteellinen näkemys, monien omista vastakkaisesta kokemuksesta.

Hyvistä yrityksistä huolimatta ei toivottuja tuloksia ole syntynyt. Aletaan kantaa kaunaa ja etsitään suhteesta pakoteitä. Kuka uppoaa mihinkin korvaavaan toimintaan. Mahdollisuuksia on lukemattomia. Kaivataan yli kaiken sitä läheistä suhdetta . Samaan aikaan vetäydytään loitommaksi, sekä henkisesti, että fyysisesti. Ajaudutaan liian kauaksi onnesta, johon ei enää jakseta edes uskoa.

Luulisi monia kiinnostavan aivan erityisesti se, miten toimivan ja onnellisen liiton voi luoda.
Yllättävä on havaita miten vähän yhteiskunnassamme on tuohon kiinnostusta. Monet kääntävät asialle selkänsä heti, kun kuulevat kristilliseen arvomaailmaan perustuvasta avioparitoiminnasta.
Aivan kuin, mihin tahansa arvomaailmaan voisi onnensa yhtä hyvin perustaa. Onhan se tietysti mahdollista sekin. Ei kuitenkaan vastoin avioliiton ja onnen, omia lainalaisuuksia.

Miksiköhän onnellisuus avioliitossa tahdotaan nähdä,se vain joillekin harvoille kuuluvaksi? Eikä siihen itse lähdetä määrätietoisesti pyrkimään. Silti se olisi hyvin monen parin saavutettavissa.

Yhteiskuntamme muuntuisi aivan toiseksi, jos parit löytäisivät onnensa. Se säteilisi kaikille elämän alueille. Yllättävintä tässä toiminnassa on se tiukka vastustus, mitä aina joutuu kohtamaan, kun tätä asiaa pitää esillä.

  1. ”Evankelinen Kirkko On kuin rakennus jossa on ikkunat ja ovet selkosen selällään, talvella kylmää ja kesällä liian kuumaa…

    Aina On mainostettu, ainakin tällä istuimella muisteltuna, että katto korkealla ja seinät leveällä, mutta nyt On ovet ja ikkunatkin aukaistu ja jäljelle jää vain kylmä kohellus…

    Auta armias, Vakainen Luoja, että joku tolkku tulee tähän kohellukseen…

    Toivoen…

    K.K.

    PS. Menisin, vanha kun olen, takaisin tuttuun ja turvalliseen entiseen jossa avioliitto oli miehen ja naisen välinen liitto… Ymmärrän myös Sauli Niinistöä joka ehdotti eilen, että lakiteksteissä ja yleisemminkin käytäisiin nimittämään yhdessä olijoita pariliitoksi ja Kirkollisissa piireissä avioliitoiksi jos se heille sopii?”

  2. Rakkauden huuma? En tiedä, luinko samaa Tiede-lehden artikkelia, mutta siinä, jota vilkaisin, verrattiin romanttisen rakkauden luomaa onnellisuutta huumeiden käytön synnyttämiin mielihyvän tunteisiin. Samat aivojen osat ovat pelissä. En osaa vieläkään pitää onnellisuutta avioliiton keskeisenä tavoitteena. Uskollisuus, luottamus, keskinäinen apu ja näistä rakentuva turvallisuus merkitsevät minulle enemmän. Onni seuraa lahjana, jos on seuratakseen. Joillekin huoli ja suru ovat tutumpia.

  3. Oikeastaan oivallinen rinnastus verrata rakastumista huumeen käyttöön. Oletan, että sama aivolohko on silloin aktiivinen ja vaikutuksessa on jotain samaa. Tulinen rakkaus todella huumaa niin, ettei rakastunut näe eikä kuule. Jos liitto perustuu huumaavaan vaikutukseen pelkästään niin se himmenee niinkuin pilven pössyttely. Kun samaa sätkää ei voi polttaa uudestaan, niin rakkauden kohteenkin pitää uusiutua aina, kun huuma haihtuu. Siksi huumaa laitetaan kiertoon. Yhden hylkäämä on toisen onni ja ruletti pyörii. Tässä systeemissä ei enää Luomisjärjestyksen mukainen yhteys toimi.

    Tuskin kukaan kuitenkaan menee avioliittoon tullakseen surulliseksi tai masentuneeksi. Kun liitto on solmittu ensin sielujen tasolla ja se on edennyt siitä täyttymykseensä, niin on mahdollista säilyttää sitä kipinää silloinkin, kun olosuhteet edellyttäisivät masentumista ja pakenemista. Tässä on avain sana: Luomu! Kun mietimme mitä luomu tarkoittaa niin se on saamista ja antamista laajassa tarkoituksessa. Se ei ole myrkyttämistä ja apulannoittamista.

  4. Niin. Rakastuminen sinänsä on jännä ilmiö. Rakastumisessa / ihastumisessa lienee vähintään yhtä paljon tiedostamatonta kuin tiedostettuakin. Tietynlaiset speksit omaavat ihmiset tuottavat aivoissamme erilaisia ärsykkeitä, emmekä me voi niille mitään. Ja jos pääsemme tarpeeksi lähelle, myös hajuaistimme osallistuu karsintoihin muodostaen kumppaniehdokkaasta joko miellyttävän tai epämiellyttävän tuoksun. Tämä liittyy jälkeläisten optimaaliseen immuniteettisuojaan. Rakastuminen on kemiallista sodankäyntiä, jossa mennään (ainakin) dopamiinin, testosteronin, oksitosiinin, vasopressiinin, noradrenaliinin, fenyylietyyliamiinin ja feromonien armoilla.

    Usein on todettu, että rakastuminen ja rakastaminen on kaksi eri asiaa. Tavallisesti näin varmasti onkin, mutta lainaamasi Tieteen kuvalehden mukaan rakastua voi ilmeisesti jossain määrin joka päivä. Tai jos ei nyt joka päivä, niin ainakin yhä uudelleen. Siihen en usko sekuntiakaan, että mikään ulkopuolinen tekijä – kuten nyt vaikkapa ne kuuluisat kristilliset arvot – pystyisi vaikuttamaan hyvään parisuhteeseen ratkaisevalla tavalla. Parisuhde on kahden kauppa, se elää tai kaatuu riippuen parisuhteen keskisistä kemioista.

    Parisuhteita ja avioliittoa voi pitää yllä tietenkin myös väkisin (jos esimerkiksi ne kristilliset arvot kieltävät avioeron), mutta se ei tarkoita missään määrin toimivaa tai onnellista parisuhdetta. Itselläni on paljon kokemusta lähipiiristä siitä, että jatketaan yhdessä vaikka ei sovita toisilleen millään tavalla (ja avioliittoonkin on sännätty suunnilleen heti kun se on ollut mahdollista, ihan vain ettei tulisi tehtyä uskonnon kannalta kiellettyä ’haureutta’), koska eroon suhtaudutaan uskonnossa erittäin kielteisesti. Pahimmassa tapauksessa tällaisesta pakkosuhteesta kärsivät kaikki asianosaiset. Lapset mukaanlukien.

    • Marjaana Järvinen :”Siihen en usko sekuntiakaan, että mikään ulkopuolinen tekijä – kuten nyt vaikkapa ne kuuluisat kristilliset arvot – pystyisi vaikuttamaan hyvään parisuhteeseen ratkaisevalla tavalla. ”

      Usko tai älä, mutta omassa avioliitossamme ja sen kestävyydessä nuo yhteiskunnan nihiloimat arvot ovat todella vaikuttaneet ratkaisevalla tavalla, vaikka olemme kasvaneet ja kuuluneet eri kirkkokuntiin. Suuri pettymys on ollut seurata tämän sivuston ”sukupuolieettistä” revittelyä ja olen todella onnellinen siitä, että K24-tilaukseni päättyy tällä viikolla. Mistään vastuuta kantamattoman ”vapaan kansankirkollisuuden” ei tarvitse tehdä yhteistyötä meidän ”umpikonservatiivien” kanssa. Me pärjäämme jatkossakin näine uskoinemme kuten olemme 7-vuotiaista alkaen pärjänneet tähänkin asti jo yli 50 vuotta.

  5. Kiitos erityisesti vastakkaisista näkökulmista. Ne avartavat keskustelua ja tuovat esiin uusia näköaloja siihen.

    En ehtinyt koko artikkelia lukemaan Tiedelehden 8/ 17 numerosta. Kiinnostavaa oli havaita miten monet aivojen osat ovat mukana rakkauden kemioissa. Huumeisiin vertaaminen tuo kyllä vähän epämääräisen kuvan koko asiaan. Onhan sanalla ”huume”, ihan oma sisältö ajattelussamme. Yllättävä tieto minulle oli tuo, ettei aivoista poistu ne muutokset, mitä rakkaus sinne lataa.

    Alun huuma on tärkeä ja sen katoamien mielestä, ei kuitenkaan vie muutoksia pois aivoista.
    Joten tuohon huumaan on ihan tieteelistäkin pohjaa, palata. Mikä tuntuu monista täysin uskomattomalta. Aivoissa siis on valmiudet huumaantumiseen. Tarvitaan vain jotain, joka voi uudelleen laukaista tämän huuman.

    Oikeastaan ei tarvita muuta, kuin poistaa jokin, mikä estää tuon huumaantumisen. Avioparien kanssa työskennellessä olen joskus päässyt näkemään siitä jotain. Tilanteessa, kun on oivaltanut kyseisen esteen olemassaolon ja auttanut paria poistamaan sen, niin sen jälkeen ei ole enää muuta tarvinnut. Siinä parille voi sanoa vain: heippa. Huuma hoitaa loput.

    • Pekka Pesonen :” Siinä parille voi sanoa vain: heippa. Huuma hoitaa loput.”

      Mielestäni parempi vaihtoehto on sanoa, että ”heippa, ihmisille on annettu [tieteellisesti todistamattomat ] järki ja omatunto, ja ne toivottavasti hoitavat loput.

    • Pekka Pesonen :”Voiko sinulle Tuula sanoa nyt sitten Heippa? Jätätkö meidät ?”

      Kyllä voi sanoa Heippa. On tullut niin paljon ”pyyhkeitä” siitä, että en pysy blogien ”rajoissa” ja että vain ”trollaan” ja on ollut sensuroituija kommentteja, joissa olen kysynyt näkemystäni vastustaneilta, kuinka heidän kommenttinsa liittyvät kyseenä olevan blogin aiheeseen ja otsikkoon.

      Omasta puolestani tämäkin sivusto jääköön heille, jotka haluavat rikkoa vaikka harhaanjohtavan lainsäädännön avulla kirkon hengellisen perustan. Eihän se ole mitään uutta meille, joiden mielestä oikeus uskoa Jumalaan oli tärkein oikeus, minkä sodan kokeneet sukupolvet meille henkensä kaupalla pelastivat. Siitä kiitos heille.

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.