Onko opettajalla keinoja ylläpitää työrauhaa?

Opettaja menetti täysin malttinsa ja päätyi  otsikoihin. Oppilaat kuvasivat raivoavaa opettajaa kännyköillään ja levittivät videoita sosiaalisessa mediassa. Oppilaat saivat viimeisen sanan, jonka perusteella julkisuus langetti tuomionsa.

Oikeudessa on kuitenkin se periaate, että myös toista osapuolta on kuultava. Mitä oli tapahtunut, ennen kuin oppilaat alkoivat kuvata opettajaa? Ehkä kuukausia jatkunut opettajan hermojen korventaminen, työrauhan häiritseminen, piittaamattomuus opettajan antamista ohjeista. Määräyksiähän ei juuri taideta antaa?

- - -

Suomalaiset koulut ovat pärjänneet hyvin oppimistulosten kansainvälisissä vertailuissa, tähän asti. Tulokset ovat kuitenkin laskussa. Tällä voi olla tekemistä sen kanssa, että suomalaisten oppilaiden kouluviihtyvyys on kansainvälisessä vertailussa huolestuttavan alhaalla. Huono työrauha ja kiusaaminen vievät oppimismotivaatiota ja viihtyvyyttä. Opettajan ajasta ja energiasta huomattava osa menee yrityksiin palauttaa työrauha. Siihen ei juuri ole annettu muita keinoja kuin pyytää kauniisti käyttäytymään kunnolla. Uusi opetussunnnitelma on viemässä jälki-istunnot opettajan keinovalikoimista.

- - -

Joissakin maissa kouluissa on vartijat ja ovilla laukkujen tarkastus. Niillä halutaan estää huumeiden ja aseiden vienti kouluun. Kovat keinot ja epäluulo provosoivat myös oppilaita kovuuteen. Tämä ei ole hyvä suunta. Jotain kuitenkin on tehtävä. Muuten opettajat ja oppimishaluiset oppilaat väsyvät. Tulokset laskevat. Näiden seurauksena yleisten koulujen rinnalle tulevat yksityiskoulut, joissa työrauha ja oppimistulokset ovat paremmat. Lasten ja nuorten väliset erot kasvavat. Tätäkö kurittomalla koululla halutaan edistää?

- - -

Palaan vielä toisen osapuolen kuulemiseen. Onko luokkiin asennettava nauhoittavat videokamerat, jolloin voidaan nähdä tapahtumien kulku alusta lähtien - eikä vasta siitä vaiheesta, jonka oppilaiden kuvaamat videot kertovat? Vai olisiko oppilaiden jätettävä puhelimensa tunnin ajaksi luokan ulkopuolella olevaan lukittavaan lokeroon? Puhelinten raplaaminen tunnin aikana jäisi pois. Yhteisistä pelisäännöistä poikkeamisesta olisi oltava jokin seuraus, joka antaisi painoa opettajan sanoille. Jos ei jälki-istuntoa enää voi antaa, olisiko vakavissa rikkeissä sanktiona määräaikainen kielto saapua kouluun? Se toisi turvallisuutta ja työrauhaa. Nuorten vakavia ongelmia on hoidettava muualla kuin perusopetuksen luokkatilanteessa.

15 kommenttia

  • Tuula Hölttä sanoo:

    Pekka Särkiö :”Ehkä kuukausia jatkunut opettajan hermojen korventaminen, työrauhan häiritseminen, piittaamattomuus opettajan antamista ohjeista. Määräyksiähän ei juuri taideta antaa?”

    Gott sei Dank, että jaksat kirjoittaa tänne.

    Olen kuullut, että ”opettajien hermoja korventaa” uusi opetussuunnitelma varsinkin silloin, jos luokassa ei ole tilanteen hallintaan ja hillintään pystyvää erityisopettajaa. Uudistukset ovat tapahtuneet liian nopeasti, eivätkä opettajat tiedä, kuinka asioihin pitäisi suhtautua, jos luokasta löytyy oppilaita, jotka eivät ymmärrä puhetta tai ymmärtävät vain väkivaltaa, kuten olen aiemmin erityisopettajilta kuullut.

    Opettajille on annettava työrauha ja luokkiin [ja samoin esiopetukseen] on turvattava rittävä määrä erityisopettajia, että yhteiskunnan aiemmin syrjäyttämien lapset ”eivät putoa kelkasta”.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Tuula, kiitos kommentista. Luen siitä, että luokkaa opettavan opettajan lisäksi paikalle tarvitaan ”tilanteen hallintaan pystyvä” erityisopettaja. Onko tämä seurausta siitä, että muistaakseni jo joka neljäs oppilas on erityistuen tarpeessa. Vai onko kyse siitä, että erityisopetus on integroitu muuhun opetukseen ja erityisoppilaat perusopetusryhmiin?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Opettajalla ei ole juurikaan keinoja taltuttaa raivoavia oppilaita. Silloin ei auta kuin kutsua poliisi paikalle, että sekä raivoavan lapsen että muiden oppilaiden turvallisuus voidaan taata.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001925337.html

    Nythän on suunniteltu, että erityisluokat lakkautetaan ja kaikki oppilaat laitetaan samaan luokkaan. Tämä ei ole hyvä ratkaisu niiden lasten kannalta, jotka tarvitsevat pienempää ja rauhallisempaa oppimisyksikköä. Se ei ole hyvä ratkaisu myöskään muiden oppilaiden kannalta.

    Tässäkin suunnittelussa taidetaan mennä säästöt edellä?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Kiitos Salme kommentista ja linkistä. IS:n uutisessa on viitattu 20:een tapaukseen, joissa alakoululaisen rauhoittamiseen on tarvittu poliisia. Muutamissa niistä äiti oli jo paikalla, mutta lapsi jatkoi ruehumista. Lyhyet, autenttiset kuvaukset ovat koskettavia. Lapsilla on selvästi kova hätä ja raivokas paniikki, jonka taltuttamiseen tarvitaan monta aikuista.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    Nykyisessä pedagogiikassa on sisäänrakennettu ongelma. Kun muodollinen kuri on poistettu, on opettajan pärjääminen luokassa kiinni yksinomaan opettajan persoonallisesta karismasta. Kaikki eivät kuitenkaan voi olla loistavia ja innostavia opettajia. Entisinä aikoina hieman heiveröisemmilläkin luonnonlahjoilla varustettu opettaja pärjäsi muodollisen kurin turvin, mutta nykykoululle ei erinomaista vähäisempi opetustaito riitä. Vapaan kasvatuksen ilmapiirissä hyvän opettajan johdolla saadaan kyllä hyviä tuloksia, jopa parempia kuin ennen vanhaan, mutta auktoriteetiltaan heikomman opettajan luokassa oppimista tapahtuu vain vähän tai ei ollenkaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Tärkeä havainto. Luontainen auktoriteetti on tai ei ole. Jälkimmäisessä tapauksessa opettajan voimat menevät helposti kurinpitoon. Sama pätee muihinkin ammatteihin. Papin tai piispan virka ei enää tuo arvovaltaa tai uskottavuutta nuorten silmissä. Ratkaisevaa on, se millainen on ja mitä sanoo tai tekee.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouni Tilli sanoo:

    Hei, kiitos Pekka, tämä on äärimmäisen tärkeä asia. Olen miettinyt asiaa vaimoni kanssa kovasti. Hän on yläkoulun ja lukion äidinkielen lehtori. Jotenkin tuntuu, että auktoriteetti on tässä olennainen käsite – tai sen katoaminen. Auktoriteetti on määritelmällisesti jotain, joka saa tottelemaan, vaikka esim. henkilökohtaisella tasolla olisikin jotain erimielisyyttä ko. käskyn tai pyynnön esittäjän kanssa. Armeijansa käyneet tietysti muistavat, että sulkeisissa selkäytimeen siirretty totteleminen voi pelastaa hengen tosipaikan tullen. Auktoriteettia ei tarvitse ikään kuin neuvotella joka kerta uudelleen, koska se tulee tilanteen ulkopuolelta esim. juuri aseman perusteella. Se on olemukseltaan eri asia kuin retoriikka tai väittely. Kasvatuksessa aseman lisäksi tärkeä elementti on luottamus, että opettaja toimii oppilaidensa parhaaksi. Hannah Arendt totesi joskus sattuvasti, että auktoriteetti myös suojelee lasta takaamalla, että lapsi saa olla lapsi tarpeeksi kauan. Tuttuja juttuja toki jo katekismuksen 4. käskyn selityksestä.

    Jos kotona käsitys siitä, mitä on olla auktoriteetti (eli vanhempi, ei ”kaveri”) alkaa rapautua, niin se siirtyy nopeasti kouluihin. Tämä voi näkyä yksinkertaisesti siinä, että opettajasta puhutaan kotona halveksuen jne. Yhteiskunnallinen oire auktoriteetin katoamisesta on yltiöyksilöllisyys ja oikeuksia ilman velvollisuuksia -puhe. Lopulta uskotaan vain fyysisen väkivallan uhalla, ja silloin peli on melkein jo menetetty.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Kiitos Jouni hyvistä näkökulmista. Tiivistetysti siis auktoriteetti voi nousta muodollisesta asemasta (jonka tukena voi olla sanktioita) tai sitten siitä, että opettajan auktoriteettia perustelee sen mukanaan tuoma hyvä: esimerkiksi oppitunnilla kannattaa olla aktiivinen ja edistää työrauhaa, koska oppimisen kautta on mahdollisuus jatko-opintoihin ja työelämään. Ilmeisesti työelämän kynnykset ovat kuitenkin nousseet niin korkeiksi, että jotkut oppilaat luovuttavat jo lähtöruudussa ja menettävät oppimismotivaationsa. Tämän turhautumisen jälkeen he eivät jaksa edistää työrauhaa? Oppimisen ja työelämään pääsyn yhteyttä pitäisi korostaa. Sen tulisi motivoida. Toisaalta jotkut näkevät työelämän ulkopuolelle jäämisen omaksi osakseen ja pukevat sen muotoon: ”työnteko ei ole se mun juttu” – luottaen yhteiskunnan tukien jatkumiseen?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Jatkan vielä edellistä ajatusta: työelämä on tunnetusti muutoksessa, jossa tehostaminen on syönyt vähän tuottavia alemman koulutuksen työpaikkoja. Tämä sulkee monet työmarkkinoilta tai pakottaa heidät itsensä työllistäjiksi ja yksinyrittäjiksi. Nykyään on vaativaa hankkia elantoa työmarkkinoiden ulkopuolella. Kynnys esimerkiksi etsiä elantoa ryhtymällä pienviljelijäksi lienee korkea, vaikka asunto ja ruoka sitä kautta tulisikin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouni Tilli sanoo:

    Joo, osalla käy varmasti juuri noin. Sitten on sellaisia, jotka tuovat mukanaan kodin ongelmat. Ja sitten kun niihin yritetään reagoida, niin vanhemmat ja jälkikasvu löytävät yhteisen ”vihollisen”opettajasta ja koulusta. Uhriutuminen yhdistää. Näitä tapauksia ei välttämättä tarvita kuin 1 tai 2 per luokka, niin käytössä olevalla keinovalikoimalla kohtuuttoman suuri aika tunnista menee työrauhan aikaansaamiseen, kuten Pekka toitkin hyvin esiin blogitekstissäsi.

    Yrjö Sahama tuossa yllä on oikeassa. Iso osa ongelmaa on nähdäkseni inkluusioideologia, jossa hurjimmillaan tuodaan kaikki oppilaat samaan opetustilaan yleisopetukseen. Aidosti oppimisvaikeuksista kärsiville mutta motivoituneille tämä voi olla erittäinkin hyvä juttu, mutta jos ja kun mukana on muutamakin ”häirikkö”, niin sirkus on valmis. Kun keinot on viety ja osaavien erityisopettajien saaminen kortilla resurssipulan vuoksi, tuloksena on kaaos. Käytännön seuraus on ollut monesti, että koko homma pyörii muutaman erikoistapauksen ympärillä muiden jäädessä melkoisen vähälle huomiolle. Ns. luontaisen karisman varassa oleva on myös siinä mielessä suojaton, että kun kurinpitojärjestelmä vetäytyy, niin ongelmat henkilöityvät helposti ”hankalaan” tai ”huonoon” opettajaan, joka ei pärjää sen kullannupun kanssa. Mielestäni koulu ei kerta kaikkiaan voi olla sosiaalitoimen alaosasto, joka hoitaa kodille kuuluvia tehtäviä. Vielä vähemmän koulun pitää olla viihdytyslaitos.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Särkiö sanoo:

    Jounilta hyvä tiivistys koulujen arjesta, kun sosiaalinen näkökulma asetetaan oppimisen edelle. Opettajat jäävät silloin helposti yksin ilman välineitä hallita opetustilanteen sirkusta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Monet vuodet jo on isoja ongelmia ollu. Niistä vain on vaiettu visusti. on pelätty koulun maineen puolesta. Huonomaineiseen kouluun on vaikea saada opettajia. Vuosi vuodelta tilanne on näin päässyt pahenemaan ihan rauhassa. onneksi nyt on pää avattu.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Koulut ja niiden antamat valmiudet lasten ja nuorten elämää varten ovat kantava perusta koko yhteiskunnalle. Pienen väestön ja niukkojen luonnonvarojen Suomessa koulutus on ollut keskeinen menestystekijä. Olisi sääli, jos koulun merkitys pääsee laskemaan huonon kouluviihtyvyyden tai rauhattomuuden vuoksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Särkiö sanoo:

    Hesarin toimittaja kirjoitti ruotsalaisen koulumaailman ilmiöstä: opettajat antavat oppilaan osaamista parempia arvosanoja koulun – ja oman maineensa vuoksi. Ilmiölle on annettu nimi ”glädjebetyg” -ilahduttamistodistus. Oppilaan mieltä ei haluta pahoittaa heikoilla, mutta oikean tasoisilla arvosanoilla. Todistusten arvosanat ovat siksi Ruotsissa nousseet, mutta osaaminen kansainvälisessä vertailussa laskenut.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Särkiö

    Kenttäpiispa ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.