Helsinkiläisen Paavalin seurakunnan seurakuntaneuvoston lokakuinen ilmoitus on kiinnostava esimerkki.  Seurakuntaneuvosto ilmoitti, että seurakunnan kirkko ja seurakunnan muut tilat ovat kaikkien niiden avioliiton solmivien käytössä, jotka pyytävät liitolleen siunausta ja haluavat viettää hääjuhlaansa seurakunnassa.  Ilmoitus on kiinnostava esimerkki siitä, miten onneton piispojen ja kirkon muun ylimmän johdon tilannearvio on ollut.

Kirkkojärjestyksen mukaan kirkon käytöstä päättävät seurakuntaneuvosto ja kirkkoherra yhdessä ja jos ne ovat erimielisiä, tuomiokapituli ratkaisee erimielisyyden. Kirkkoa saa käyttää vain sen pyhyyteen soveltuviin tarkoituksiin ja kirkon käyttöä valvoo kirkkoherra. Tietenkään kirkkotilaa ei saa käyttää toimituksiin, jotka ovat ristiriidassa kirkollisia toimituksia koskevien säännösten ja määräysten kanssa, mutta tämä ei ole jutun pihvi. Luova ja innovatiivinen mielikuvitus kykenee kehittämään lukemattoman määrän erilaisia menettelyjä ja tapahtumia, jotka soveltuvat kirkon pyhyyteen mutta eivät ole kirkkokäsikirjassa kirjain kirjaimelta kuvattuja ”kirkon pyhiä toimituksia”. Kun kirkon johdon ohjeet ja käsityskannat ovat ristiriitaiset ja epäselvät, täytyy väärän menettelyn olla todella selvä ja räikeä, jotta tuomiokapituli onnistuisi osoittamaan, että kirkkoa on käytetty sen pyhyyteen soveltumattomiin tarkoituksiin ja että tilaisuudessa mukana ollut kirkon työntekijä on rikkonut jotain sitovaa säännöstä tai määräystä vastaan.

Keskeinen kysymyshän  ei ole se, mitä tapahtuu, jos joku pappi vihkii samaa sukupuolta olevan parin. Veikkaan, että  tehdään pari huolellisesti suunniteltua provokaatiota  heti maaliskuussa ja sitten katsotaan, miten niissä käy.

Keskeistä tulee olemaan se, miten käsitellään niitä tapauksia, joissa samaa sukupuolta olevan parin avioliittoa juhlistetaan muutoin kuin suoranaisesti papin suorittamalla vihkimisellä. Silloin kynnysmatoiksi  maahan makaamaan heittäytyneet piispat kävellään mennen tullen yli.  Paljoa ei silloin auta sieltä pölyn seasta yrittää heristää sormea ja koettaa muistuttaa siitä, että ”mehän sanoimme, että voidaan noudattaa soveltuvin osin vapaamuotoista rukousta parisuhteensa rekisteröineiden  kanssa ja heidän puolestaan  koskevaa pastoraalista ohjetta….”

Mielenkiintoisen toimintamallin antoi äskettäin myös Tampereen hiippakunta. Synodaalikokouksen yhteydessähän  piispa laittoi papit ja diakonian viranhaltijat uudistamaan vihkimyslupauksensa ja teki heille kysymykset, jotka pitkälti vastaavat vihkimyksessä tehtäviä kysymyksiä. Pappisvihkimyksestä ja diakonian virkaan vihkimyksestä on säännöksiä kirkkojärjestyksessä ja käsikirjassa. Sen sijaan lupauksen uudistamisesta ei ole mitään säännöksiä. Ja kuitenkin sellainen uudistamistilaisuus on ilmeisesti mahdollinen jopa itsensä piispan johdolla. Ei siis taida olla pelkoa leivättömän pöydän ääreen joutumisesta ainakaan Tampereen hiippakunnassa  vaikkapa sellaisella papilla, joka maistraatissa vihityltä pariskunnalta ottaa vastaan avioliittolupauksen uudistamisen vaikkapa samana päivänä kun vihkiminen on maistraatissa tapahtunut.  Tai myöhemmin. Siitähän voisi tulla vaikuttava juhlahetki, joka ei ole vihkimistoimitus, siunaustoimitus eikä rukoushetki eikä mistään käsikirjasta ole poikettu. Ja ainahan voi minkä tahansa kokoontumisen yhteydessä lopuksi lukea isä meidän ja Herran siunauksen.

On varmaa, että luovalle mielikuvitukselle ja innovatiivisille menettelyille tulee olemaan runsain mitoin tilaa ja piispojen osana on juosta pulkan perässä sen jälkeen kun kerran antoivat pulkan ohittaa vetäjänsä.