Kotimaa 28.11.13 kertoo Turun seurakuntien säästävän diakoniassa. Erja Viherkosken mukaan vähennys uhkaa nousta viidennekseen, eli joka viides työntekijä säästettäisi pois. Lohdutukseksi on kerrottu, että säästöt kohdistuvat kaikkiin työntekijäryhmiin.
Jos lukee Uutta testamenttia seurakuntavirkojen näkökulmasta, on diakonin asema yllättävän vahva. Papin virasta ei tule selvää kuvaa. Jeesus oli ylimmäinen pappi ja hän teki tarpeettomaksi uhri-pappeuden. Viran tilalle tuli yleinen eli yhteinen pappeus, kaikkien kastettujen pappeus. Mutta diakoni, mies tai nainen joka kantoi huolta seurakuntalaisten hengellisestä ja aineellisesta hyvinvoinnista, hän oli joka seurakunnassa.
Suomessa on diakonian virka läpikäynyt isoja muutoksi viime vuosikymmeninä. Vanhemmat muistavat vielä, kuinka joka seurakunnassa oli diakonissa, seurakuntasisar. Sielunhoidon lisäksi hän saattoi kotikäynnillään mitata verenpaineen tai pistää insuliinia. Sitten, 60-luvulla sairaanhoitajan tehtävät otettiin pois ja painopiste siirtyi monissa seurakunnissa vanhustyöhön.
Seuraava iso muutos tapahtui 90-luvulla. Painopiste siirtyi nyt työttömiin ja köyhiin, yhteiskunnalliseen työhön. Koko kirkossa oli diakonian virkoja noin tuhat ja sata. Sitten se nousi parillasadalla ja on nyt kääntynyt taas laskuun. Jos ison kaupungin seurakunnat karsivat tässä tilanteessa 20% diakonian voimavaroista, on trendi todella huolestuttava.
Turussa säästötalkoisiin on myös erityisiä ja paikallisia syitä. 10 – 20 vuotta sitten seurakunnat olivat varakkaita ja sijoitusomaisuudesta tuloutettiin rahaa toimintaan. Nyt ne rahat on tuhlattu, tuloutuksia ei enää tule. Seurakunnat on rakennettu köyhiksi ja kun menoja on pakko karsia, ei ole juuri muuta mahdollisuutta, kuin karsia henkilökunnasta.
Lihavien vuosien päättyminen ei ole pelkästään uhka, siihen liittyy myös mahdollisuuksia. Rikkaana ei osattu olla kohtuullisia, ehkä nyt laihojen vuosien tultua syntyy uusia ideoita ja uutta aktiivisuutta. Moni puhuu vapaaehtoistyöstä ja varmasti se, tähän asti unohdettu voimavara nouseekin arvoon arvaamattomaan. Mikään helppo patenttilääke se ei kuitenkaan ole. Ainakin aluksi tarvitaan koulutusta ja valmennusta eli työntekijöitä.
Juustohöylä-säästöt soveltuvat huonosti seurakuntiin. Myöskin ”strategia” että kaikkien eläköityvien tai muualle lähtevien työpaikat jätetään täyttämättä on täysin sattumanvarainen. Nyt tarvitaan arvokeskustelua. Hallinnosta pitäisi karsia, niin yhtymissä kuin paikallisseurakunnissa. Kymmenen seurakunnan johtajaa on liikaa yhdessä kaupungissa, lisäksi se näyttää tehokkaasti estävän toimivan yhteistyön ja yhteishengen.
Yhden asian luulisi olevan kaikille selvä:Juuri nyt on täysin väärä aika supistaa diakonian voimavaroja. Jos luottamushenkilöillä on kokonaisnakemystä , niin diakonian resursseja pitäisi nyt lisätä.
Kuulin juuuri nyt kun olen eläkkeelle lähdössä, että Porin seurakunnissakin tavoite on säästää lähiaikoina 20 henkilötyövuotta. En tiedä, mihin ammattiryhmiin se eniten kohdistuu, mutta porilaiset tuntien en usko, että ensisijaisesti diakoniatyöhön.
Onko kirkollemme käymässä ”nokiat”: suuryritys kaatui ylimielisyyteen ja ennakkoluuloihinsa (uusia avauksia kohtaan)? Lisää Nokian romahduksesta voi katsoa vaikka täältä: http://areena.yle.fi/tv/2057663
Vielä pari vuosikymmentä sitten kirkkoon kuului 90% kansasta. Pääkaupunkiseudullakin reilusti yli 80%. Ainoat suuret mullistukset tuntuivat olevan itänaapurissa, jossa ateistinen pakkovalta kukistui ja kirkko alkoi nousta raunioistaan.
Tuolloin kirkon ylimmästä johdosta alkaen paikallisseurakuntien johtajiin asti toisteltiin mantraa: ”tämä on kansankirkko, jossa ei tarvitse ’tavoittaa’ ihmisiä; meillähän on lähes koko kansa. Meidän täytyy pitää oma rakenne vahvana ja hoitaa tehtävämme niin kuin ennenkin”.
Ollaanko nyt siinä, missä Nokiakin: arvostus on romahtanut ja uskottavuus mennyt..? Kirkosta on hävinnyt tuon parin vuosikymmenen aikana jäseniä prosentin vuosivauhdilla. Ensi vuonna päästään Helsingissä joissakin seurakunnissa historiallisesti kyseenalaiseen tilanteeseen: ev.lut. kirkko on viiteensataan vuoteen jälleen alueensa vähemmistö. Ei kai kirkossa oltu ylimielisiä ja ennakkoluuloisia? Nokiassa oltiin..
OSMO,
oma käsitykseni viroissa säästämisestä on, että ensimmäiseksi lopettamisuhan alla ovat yhteiset työmuodot. Kun itse aloitin 39 vuotta sitten seurakuntien korkeakoulupastorina Oulussa, ennusti silloinen tuomiokirkkoseurakunnan kappalainen Arvi Seppänen, että uusien virkojen perustaminen on nyt loppu ja kirkon täytyy ruveta karsimaan työntekijäjoukkoaan. Sitä on puhuttu 70-luvulta asti ja työntekijämäärä on koko ajan kasvanut, mutta nyt se sitten alkaa tapahtua. Näemme sen tänä päivänä silmissämme. Kauan kesti, ennen kuin tähän tultiin, mutta nyt on tahti nopea ja suunnittelematon, on jokseenkin sattumanvaraista, mistä säästetään. Turussa laitettiin ensin kaikki rahat kiinteistöihin ja ruvettiin sitten vähentämään porukkaa – ja myymään seurakuntakoteja!
JOUNI,
ei tämä minusta Nokian tilanne ole, ei ainakaan vielä. Suomessa kuuluu ev.lut. kirkkoon edelleen kansan enemmistö, missä muualla? Pohjoismaat soveltuvat huonosti vertailukohdaksi, niissä kun valtiokirkko-tilanne on ollut selvästi jäykempi ja kirkon asema epäitsenäisempi.
Olen todella sitä mieltä, että kirkkomme on ollut liian vahvassa asemassa, myös taloudellisesti. Ehkä Nokia-vertaus siinä mielessä pitää, että kirkossamme on todella ollut paljon ylimielisyyttä, herroina hallitsemista ja tympeää pomottelua.
Papit ovat pitäneet itseään muita tärkeämpinä työntekijöinä ja esimerkiksi lastenohjaajia ja vahtimestareita on katsottu pitkin nenänvartta. Yhdessä seurakunnassa (nimeä mainitsematta) uusi kirkkoherra laittoi vahtimestarit pois työntekijäkokouksesta, vaikka vahtimestari usein on se ensimmäinen, jonka omaistaan sureva tai toimitusta hakeva seurakuntalainen meillä kohtaa.
Heikki.
Itsekin arvelisin, että säästöt alkavat yhteisistä työmuodoista suurissa yhtymissä. Jos ne esimerkiksi Porissa aloitettaisiin seurakuntapapeista, niin 20 henkilötyövuotta säästöä heistä merkitsisi, ettei seurakuntapappeja taitaisi enää olla Porissa. Kiinteistöistä luopuminen on ollut ainakin luottamuselimissä nihkeää. Vähän käytetylle kiinteistölle kerätään heti säilytysnimilistoja, vaikkei siellä olisi juurikaan enää toimintoja. Kiinteistöjä vähntämällävähenee myös kiinteistöhenkilökuntaa, ei muuten, ellei satsata vapaaehtoistyöhön siinä asiassa. Siivous on jo ulkoistettu, jkoten sitä ostetaan vain tarpeen mukaan. Siivoustasoa voi tietenkin laskea. Päiväkerhotyö vähenee itsestään koko ajan niin kauan kuin nykyinen päivähoitojärjestelmä yhteiskunnan toimesta on voimassa. Sitä hieman olen ihmetellyt, kun nyt joka seurakunnassa on oma lapsityönohjaaja, kun Porissa ennen tultiin toimeen yhdellä yhteisellä.
Jokainen meistä voi edelleen itse auttaa, vaikka virallisia apuhanoja käännetäänkin tiukemmalle. Ei virkojen vähentäminen siinä mielessä haittaa.