Lopultakin löytyi hyvä syy olla laittamatta jouluna sikaa uuniin!

Erehdytte pahemman kerran, lukijat, jos luulette, että Ruttopuiston rovasti yrittää käännyttää teidät  syömään jouluna pelkkää pupun ruokaa. Pois se minusta! Jostakin paljon kauheammasta on tässä nyt kysymys.

Jälleen on näet tehty merkittävä tieteellinen tutkimus, joka horjuttaa rankalla tavalla  ihmisenäolemisemme eksistentiaalista perustaa. Darwinistit tunnetusti vannovat sen nimeen, että olemme polveutuneet apinoista. Kenties ovat Darwinin kannattajat nykymaailmanmenoa (tai oikeastaan maailmanmenoa maailman sivu) seuratessaan  joutuneet toteamaan, että pojasta on polvi pahentunut. Tai tytöstä. Kreatonistit taas ovat varmoja siitä, että Luoja duunasi jo eka yrittämällä ihmisen suhtkoht valmiiksi. Prototyyppi Aatamia seurasi päivitys 2.0 eli Eeva. Vastausta siihen, oliko kyseinen päivitys parempi kuin originaali, ei varmaan saada selville, vaikka asiasta kähistäisiin maailman tappiin asti.

Jokin linkki näiden kahden käsityksen väliltä on näihin asti puuttunut. Vaan eipä puutu enää. Lukekaamme suurella hartaudella sanat, jotka löydämme kirjoitettuina  Iltalehteen ja kuuluvat näin:

Amerikkalaisgeneetikko uskoo selvittäneensä ihmiskunnan sikamaisen menneisyyden

Eläinten risteytymiseen erikoistunut geneetikko, tohtori Eugene McCarthy amerikkalaisesta Georgian yliopistosta on kehittänyt teorian, jonka mukaan koko ihmiskunnan kantaisä oli karju, Daily Mail –lehti kertoi. McCarthyn hypoteesin mukaan ihmiset saivat alkunsa naarassimpanssin ja sian parittelun seurauksena. Väitettään hän perustelee sillä, että vaikka ihmisissä ja simpansseissa on paljon samoja piirteitä, niin ihmisissä on myös piirteitä, joita ei esiinny millään muilla kädellisillä.

 

Ihmisiä ja simpanssia erottavat toisistaan muun muassa ihmisten paksu ihonalainen rasvakerros, karvaton iho, vaaleanväriset silmät, ulkoneva nenä ja kookkaat silmäripset.
– Missä eläimessä ovat nämä kaikki piirteet? Vastaus on Sus scrofa, eli sika, McCarthy järkeili Daily Mailin mukaan. McCarthy on arvioinut, että sian ja simpanssin jälkikasvu olisi jäänyt elämään simpanssien pariin ja risteytynyt niiden kanssa, minkä seurauksena jokainen sukupolvi olisi ollut edellistä vähemmän sika ja enemmän apina.  

 

Jymyuutisen luettuani minun oli pakko katsoa peiliin. Näin siellä hahmon, jolla oli pienet siansilmät ja korkea otsa, kuin apinalla. Samassa mieleeni juolahti tapaus aikain takaa. Olin noin nelivuotiaana kylässä Imatran mummolassa. Katselin eläinaiheista kirjaa kaikessa rauhassa sohvalla istuen. Yhtäkkiä parkaisin suureen ääneen, niin että naapurihuoneessa olleet vanhempani ja isovanhempani säikähtivät: ”Herrajjumala, Imatran uki!” Kaikki ryntäsivät katsomaan, mistä kauhistukseni mahtoi johtua. Tärisevän käteni etusormella osoitin kuvaa, joka esitti  – isoa gorillaa! Koska havainnon kohdekin oli läsnä, niin en saanut tarkkanäköisestä huomiostani kiitosta lain, pelkät nuhteet vain. Kotona äiti kyllä sanoi, että havaintoni sinänsä oli ollut ihan oikea, mutta…

 
Kuten lukija lienee huomannut, niin olen jotenkin vuosikymmenten vieriessä suostunut tiettyihin lainalaisuuksiin, sillä turhahan on potkia tutkainta vastaan. Nyt on tilanne se, että tuo sikajuttu tuo kokonaan uusia paloja elämämme palapeliin. Yhtälö Simpanssi + Sika = Ihminen ajanee heikkohermoisimmat lajitoverimme kriisiin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kriisi on samalla kertaa sekä uhka että mahdollisuus.

Kun jatkan itsetutkistelua, niin minun on rehellisyyden nimissä pakko tunnustaa, että olen aina silloin tällöin ruuan päätteeksi röyhtäillyt kuin sika. Minulle on myös sanottu, että olen nätti kuin sika pienenä. Nyt kun olen ollut miltei 3 kuukauttta putkiremonttia paossa, niin joitakuita naisihmisiä on kovasti kiinnostanut, olenko siivonnut kortteerissani kertaakaan. Olen karskin karjun tavoin karjahtanut utelijoille: En voi siivota, kun en ole vielä lopettanut sotkemistakaan. Lätin rakentaminen on vielä kesken. Oljetkin vielä kantamatta tupaan…

Suomessa me olemme jo vuosia seuranneet lehtien palstoilta Juba Tuomolan piirtämää sarjakuvaa Simpanssi-Viivistä (ne ilmeet ja tunnekuohut!) ja sika-Wagnerista. Kaiken, mitä tuossa parisuhteessa tapahtuu, me suomalaiset olemme valmiit vannomaan todeksi. Juuri noin se menee. Mitä todennäköisimmin kyseiset piirrosalbumit löytyvät myös McCarthyn tutkimuksen lähdeluettelosta.

Vaikeinta tämä uusi tieto on ympätä teologiaan. Juutalaisille sika oli saastainen eläin. Kerran Jeesus ajoi ihmisiä riivanneet pahat henget parisatapäiseen sikalaumaan, joka sekopäisenä rymisti jyrkänteeltä alas ja hukkui järveen. Tästä demonstraatiosta ei tainnut oikein kukaan tykätä.

Kaikkein kovin pala on Jeesuksen kielto heittää helmiä sioille, jotka eivät ymmärrä mitään aarteista vaan vain tallovat ne jalkoihinsa.  (Vai rohkeniisimmeko tässä yhteydessä kentiess puhua myös sorkista?)  Toisin sanoen: Pitäisikö meidän siis  yhdessä lähteä pureskelemaan kyseisiä helmiä, jauhamaan niitä ihan kunnolla vai tulisiko meidän vain vastaan hangoittelematta niellä ne sellaisinaan?

Minä en jaksa millään  muistaa, miksi Intiassa lehmää pidetään pyhänä eläimenä. Mutta uuden tiedon valossa me länsimaiset ihmiset olemme todella julmia kannibaaleja, jos me syömme omia esi-isiämme. Kun siat tulevat vanhoiksi, ei niitä sovi lahdata vaan ne on otettava ystävällisesti vastaan hoivakoteihin.

Kohdelkaamme sikoja niin kuin tahtoisimme myös itseämme kohdeltavan. Röh!