Valtaa ja rakkautta

Kristinusko syntyi pian sen jälkeen kun Vapahtaja ratsasti nöyränä ja vaatimattomana ihmisten palvelijana Jerusalemiin. Armon ja anteeksiantamuksen sanomana alkanut liike muuttui paikoitellen laiksi. Myös valta houkutti – ja valtaa otettiin. Miekkalähetyksen aikana ihan maallisin konstein.

Kun raamatusta tulee lakikirja, syntyy fundamentalismi. Sen olennainen piirre on pysähtyminen. Sanomaa ei tulkita uusina aikoina uuden ymmärryksen kautta. Eikä ylimpänä tulkintaprinsiippinä toimi lähimmäisenrakkaus.

Fundamentalismin vaikutusten jäljillä katsoin todellisuuspohjaisen leffan ”Prayers for Bobby”. Itkin.

Lyhyesti elokuvasta: Bobby Griffith oli homoseksuaali nuori, joka teki itsemurhan vuonna 1982. Hänen äitinsä oli homofobinen presbyteerikirkon kasvatti, eikä hyväksynyt Bobbyn seksuaalista suuntautumista. Bobbyn kuoleman jälkeen Mary lähti uudelle tielle. Se oli vaikea, mutta lopulta hän ymmärsi tapahtuneen. Jumala oli luonut Bobbyn sellaiseksi kuin tämä oli; hänen homoseksuaalisuutensa ei ollut synti tai sairaus, josta olisi pitänyt parantua.

Mary Griffithistä tuli homojen esitaistelija jenkeissä. Bobbya tuo taistelu ei tuo tässä elämässä enää hänelle takaisin, mutta se on antanut uskoa ja toivoa jälkipolville. Tiedon ja ymmärryksen lisääntyessä on toivoa.

Mary Griffithin puhe:

http://en.wikiquote.org/wiki/Prayers_for_Bobby

 

 

Kirjoittaja

Timo Juntunen
Timo Juntunen
Saaristorovasti. Runoilija. Elämän taiteilija. Tapaamisiin pappilan sillalla!