Onko kuoleman toivominen tai hyväksyminen paha asia?

Kun olin lapsi ja nuori, kuolema oli vieras ja pelottava ajatus ja asia, sitä ei halunnut ajatella ja siihen liittyi aina ajatus kadotuksesta ja helvetistä. Rukoilin usein Jumalaa, että saisin elää mahdollisimman pitkän elämän, jotta ehtisin nähdä ja kokea erinäisiä asioita. Mutta eritoten piti yrittää elää niin, että kuoleman kohdatessa olisi valmis siihen, eli omatunto olisi puhdas ja synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Kokemus veljeni kuolinvuoteella olemisesta hälvensi pelkoani kuolemaa ja kaikkea yliluonnollista kohtaan. Samoihin aikoihin alkoivat myös toiveeni omastakin kuolemasta, kun olin yksinkertaisesti niin väsynyt elämään.

En ole nytkään vapaa kuolemisen ajatuksista. Miksi? Asiani ovat hyvin, en ole masentunut eikä mikään iso paha peikko tummenna tulevaisuuteni taivasta mitenkään. Joitakin pieniä huolipilvihattaroita näkyilee tietty, kuten se, miten pärjään taloudellisesti vanhana, kun en ole paljoa eläkettä kerryttänyt lukuisilla äitiyslomillani ja kun vuokratkin ovat niin korkeita tai että jos alan sairastelemaan kovasti, olenko vaivoiksi läheisilleni.

Taas eilen illalla kun asettelin pääni tyynylle, tuli sellainen ajatus mieleeni, että ”en pistä hanttiin rakas Jumala, jos kuolen ensi yönä”. Olen saanut kokea elämässäni omasta mielestäni ihan kaikkea kokemisen arvoista ja myös sellaista, mitä en olisi halunnut kokea. Mitään ei jäisi tavallaan puuttumaan, jos kuolisin nyt. Olisin valmis. Toisin kuin pikkuveljeni, jonka kohdalla koin, että hänet laitettiiin väkisin mullan alle ja hänellä olisi ollut vielä paljon koettavaa elämässään.

Pieniä esimerkkejä veljeni elämänhaluista. Hänellä oli näkökin jo niin huono jossakin vaiheessa sairasteluaan, että hänen piti peittää toinen silmänsä, jottei nähnyt kaikkea kahtena. Noh, hän rakasti Keltaista Pörssiä ja siellä myytäviä tuotteita. Kerran hän osti joiltakin tamperelaismiehiltä auton puhelimen välityksellä ja tilasi miehet auton kanssa sairaalaan osastolle, jossa häntä hoidettiin. Noh, hoitaja ajoi innokkaat autokauppiaat kovasti sairaan miehen luota pois.

Olipa kerran Keltaisessa Pörssissä ilmoitus Hämeentiellä jossakin ompelukoneliikkeessä myytävistä edullisista ompelukoneista. Veljeni luki toisella silmällä ilmoitusta ja ehdotti miehelleni: ”käyppä ostamassa tuolta minulle ompelukone, annan rahat mukaan”. Mieheni ihan syystä kummastellen kysyi häneltä: ”mitä sinä ompelukoneella teet?” Veljeni vastasi hieman tuohtuneena: ”jos oot noin tyhmä mies, ettet tiedä mitä ompelukoneella tehdään, niin hyppää Porvoonjokkeen!” Eli omenapuun istuttamisen sijasta ennen kuolemaa, kuten jossakin joku viisas on kehottanut, veljeni olisi halunnut ostaa ompelukoneen, vaikka hän ei ollut eläissään osoittanut minkäänmoista kiinnostusta moista harrastusta kohtaan.

En silti varsinaisesti koe, etteikö minulla olisi elämänhaluja. On minulla; kaikkea mukavaa tiedossa ja lasteni ja lastenlasteni elämänvaiheiden seuraaminen ynnä paljon muutakin mukavaa. Ja on minulla arvokasta tehtävääkin, kun on alaikäisiä lapsia huollettavana. Koen siis suurta tarpeellisuuttakin elämässäni. Onko siis väärin tai jotenkin huono asia, jos olisi valmis päästämään elämänlangasta irti? En pistäisi niin sanotusti hanttiin jos noutajat saapuisivat.

Hauskaakin elämässäni on, paljon hauskoja hetkiä, jolloin nauran ihan katketakseni. Mietin eilen kun katsoin jotain hupailuohjelmaa (Posse?), jossa Aku Hirviniemi, Duudsonit ja muutamat muut källäilivät ja vitsailivat, että tekisin niin mielelläni tuollaista työtä ja että miksi hupailuporukassa ei ollut yhtään naista. Koin suurta yhteenkuuluvaisuutta tuon porukan kanssa. Voisi oikein työkseen miettiä källejä ja kaikkia hauskoja juttuja, sellaisia, mitä mietin ihan jatkuvasti. Joskus toteutankin niitä ja  joskus yllytän läheisiäni källäilemään.

Hauskuus kuuluu elämään, perheen keskelle ja parisuhteeseen, se on oleellinen osa elämääni, mutta niin myös ajatukset kuolemasta. Jotenkin kuitenkin koen, että kuolema on jonkinlainen tabu ajattelun ja puheen alueilla, ettei sitä sopisi tehdä kuin silloin kun se on ajankohtaista. Onko näin?

Noh, eilen oli äitini kuolinvuosipäivä, ehkä siksi nämä ajatukset ovat näin päällimmäisenä mielessäni. Samalla myös källäily, koska äitini oli kova källäilemään. Nyt källien pariin, kunnes kuolema erottaa meidät källäilyistä.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Kimmo Wallentin pohtii:

    ” Jonkun Jumalan kerrotaan joskus muinoin antaneen jollekin ihmeen Moosekselle jotain käskyjä, joissa mm. kielletään tappaminen, mutta semmoiset käskyt on tarkoitettu heikoille, ei jumalan oman, valitun kansan jumalallisille sotajoukoille. ” (Kimmo Wallentin)

    Islamin ”jumalan” ei kerrota kieltäneen tappamista, päinvastoin islamissa kehoitetaan tappamaan mm. ei-muslimit joten Hamas toimii oikeaoppisesti Koraanin mukaan myös tappaessaan. Onhan Hamasin ohjelma islam, heidän oman peruskirjansakin mukaan.

    http://avalon.law.yale.edu/20th_century/hamas.asp

    ” The Islamic Resistance Movement: The Movement’s programme is Islam. From it, it draws its ideas, ways of thinking and understanding of the universe, life and man. It resorts to it for judgement in all its conduct, and it is inspired by it for guidance of its steps. ” (Artikla nro 1)

  2. ”– Jos isku kouluun aiheutui Israelin tykistötulesta, voidaan sitä pitää summittaisena iskuna ja siten todennäköisenä sotarikoksena. Tykistötulta ei koskaan saa käyttää tiiviisti asutetuilla siviilialueilla, sanoo Amnesty Internationalin Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan aluejohtaja Philip Luther.”
    Milloin AI on ottanut kantaa terroristien tekemiin iskuihin, olkoon sitten kyse bussi-tai tori-iskuista?
    Entä ole nähnyt. Onko tässä kyse siitä, että juutalaiskohteisiin tehdyt summittaiset pommi-iskut eivät ylitä AI:n asettamaa ”rimaa”?
    ”YK:n ihmisoikeusneuvosto perusti viime viikolla tutkintalautakunnan tutkimaan konfliktissa tapahtuvia kansainvälisen oikeuden loukkauksia.”
    Milloin YK:n ihmisoikeusneuvosto on ottanut edes samanlaisen kannan terrori-iskuihin Israelin puolella, joissa on kuollut siviilejä ja milloin YK on tuominnut selkeästi nämä Israelin tuhoamista tarkoittavat toimet ja päätökset?
    Entä ole nähnyt.
    Milloin YK on tuominnut ennen tätä konfliktia jatkuvat ohjus-ja pommi-iskut Israeliin?
    Enpä ole nähnyt.
    Milloin AI tai YK on tuominnut Euroopassa tai muualla tapahtuneen rasistiset iskut juutalaisia kohtaan?
    Enpä ole nähnyt.
    Milloin AI ja YK on tuominnut ne tahot, jotka edelleen ovat sitoutuneet Israelin tuhoamiseen vastoin kaikkia sopimuksia ja päätöksiä?
    Enpä ole nähnyt.

    • Se, että joku tekee sinuun kohdistuvan rikoksen, ei oikeuta sinua tekemään rikosta.
      Ei koston, eikä minkään muunkaan syyn oikeuttamana.

  3. Punkari: ” mutta sekä suomi että neuvostoliitto pyrkivät siirtämään siviilit pois sieltä mistä “raketteja” ammuttiin. Mutta entä Hamas ??”

    Eipäs. Ryssä pommitti suomalaisia kaupunkeja ja muita kohteita talvi-ja jatkosodassa pommikoneillaan siviileistä ja lapsista välittämättä. Sitten vielä nämät ryssän desanttikoplat surmasivat silmittömästi useita suomalaisia siviileitä ja lapsia.

    Mutta entäs sitten tämä Hamas, kysyt. Hamas on terroristijärjestö. Pelkkä paska. Se pitää pelonvallassa niin palestiinalaisia kuin muitakin Gazassa.

    Mutta vaikka Hamas onkin terroristiporukka, ei se anna Israelin sotavoimille lupaa syyllistyä siviilien ja lasten silpomiseen.

  4. Israel ei aloittanut Gazan sotaa, vaan Hamas raketti-iskuillaan ja kolmen juutalaisnuoren surmalla.
    Hamas ei piittaa omista siviiliuhreistaan, vaan nimenomaan haluaa niitä ihmiskilpitaktiikallaan. Lisäksi Hamas on vuosikaudet kaivanut laajaa, aikavievää ja kallista tunneliverkostoa Gazasta Israelin puolelle, jonka tarkoituksena on ollut mitä ilmeisimmin hyökätä monesta paikasta yhtäaikaa israelilaisten siviilien kimppuun. Jopa Israel on ollut yllättynyt tunnelinverkon laajuudesta ja niiden tasosta. Tunnelin suuaukot Gazassa on yleensä rakennusten sisällä; lisäksi monissa asuintaloissa, moskeijoissa ja jopa kouluissa ja sairaaloissa on ollut räjähdevarastoja.
    Hamas ei kunnioita ihmisarvoa tippaakkaan omiensa keskuudessakaan; vaan se haluaa ”marttyyreitä” ja Israelin tuhoa.
    Hamasin ikuinen täysin epärealistinen tavoite on tuhota Israel kokonaan; Gazan siviiliväestö kärsii aivan turhaan Hamasin vihapoliitikasta. Kansainväliset raha-avustukset Gazaan ovat menneet mitä todennäköisimmin pääasiassa asevarusteluun. Myös Suomen rahoittamilla YK: n palestiinalaisarabipakolaisjärjestön UNWRA: n lastenleireillä opetetaan aivan pienille lapsille vihaamaan Israelia ja juutalaisia, kehotetaan ajamaan heidät mereen ja jopa tappamaan heidät. Esim. videohaastattelu Balakon pakolaisleirin UNWRA: n järjestämältä lastenleiriltä: http://www.tv7.fi / ohjelma-arkisto Kuningaskunnan tuuli osa1 linkki ohjelmaan: http://www.tv7.fi/vod/player/?program=32782
    – UNWRA: n työntekijöistä muuten suuri osa on Hamasin jäseniä.

    Israelin sotilaat koettavat sen sijaan välttää siviiliuhreja, vaikka päinvastaista koetetaan mm. Amnestyn osalta väittää.
    Sotatilanteessa toki varmaan Israelin armeijakin tekee virheitä.
    Israel haluaa kuitenkin elää rauhassa; eikä se missään nimessä halua tuhota Gazan siviiliväestöä. Toimittaahan Israel rekkalasteittain humanitaarista apua päivittäin alueelle normaalioloissa ja toimittaa sinne myös veden sekä sähkön, vaikka sähkölasku on vuosia jätetty maksamatta.
    – Israel kuitenkin puolustaa pakon edessä tiukasti omia kansalaisiaan, jotka ovat vuosikaudet kärsineet Hamasin raketti-iskuista ja terrori-iskuyrityksistä.
    On suuri ihme, ettei Hamasin ampumista raketeista ole tullut enempää kuolonuhreja Israelin puolella ohjustentorjuntajärjestelmä Rautakupolistakin huolimatta.
    Israelille jokaisen sotilaankin henki on arvokas ja Hamas koettaa jatkuvasti kidnapata israelilaisia sotilaita kiristystarkoituksessa saadakseen israelilaisia siviileitä surutta surmanneita ja haavoittaneita Hamasin ym. järjestöjen terroristeja joukoittain vapaaksi Israelin vankiloista.

    Selviä viitteitä on siitä, että Hamas koettaa koko ajan vääristellä asioita ja lavastaa valheellisella tiedotuksellaan Israelin syylliseksi sellaisiin asioihin, joita se on itse tehnyt. Hamasin raketit ovat tehneet joskus tuhoja myös Gazan puolella, siitä ei vain koskaan YLE:n uutisissa mainita mitään.

    En luota YLE:n ja STT:n uutisointiin ja komnmentointeihin Gazan sodasta enkä Lähi-Idän tilanteesta yleensäkään.
    Kristillisten kanavien TV 7: n ja Radio Dein asiantuntemus ja tilannetaju on ihan eri luokkaa kuin Yle:n uutiskatsauksissa.

Ilola Vuokko
Ilola Vuokko
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.