Kun olin lapsi ja nuori, kuolema oli vieras ja pelottava ajatus ja asia, sitä ei halunnut ajatella ja siihen liittyi aina ajatus kadotuksesta ja helvetistä. Rukoilin usein Jumalaa, että saisin elää mahdollisimman pitkän elämän, jotta ehtisin nähdä ja kokea erinäisiä asioita. Mutta eritoten piti yrittää elää niin, että kuoleman kohdatessa olisi valmis siihen, eli omatunto olisi puhdas ja synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Kokemus veljeni kuolinvuoteella olemisesta hälvensi pelkoani kuolemaa ja kaikkea yliluonnollista kohtaan. Samoihin aikoihin alkoivat myös toiveeni omastakin kuolemasta, kun olin yksinkertaisesti niin väsynyt elämään.
En ole nytkään vapaa kuolemisen ajatuksista. Miksi? Asiani ovat hyvin, en ole masentunut eikä mikään iso paha peikko tummenna tulevaisuuteni taivasta mitenkään. Joitakin pieniä huolipilvihattaroita näkyilee tietty, kuten se, miten pärjään taloudellisesti vanhana, kun en ole paljoa eläkettä kerryttänyt lukuisilla äitiyslomillani ja kun vuokratkin ovat niin korkeita tai että jos alan sairastelemaan kovasti, olenko vaivoiksi läheisilleni.
Taas eilen illalla kun asettelin pääni tyynylle, tuli sellainen ajatus mieleeni, että ”en pistä hanttiin rakas Jumala, jos kuolen ensi yönä”. Olen saanut kokea elämässäni omasta mielestäni ihan kaikkea kokemisen arvoista ja myös sellaista, mitä en olisi halunnut kokea. Mitään ei jäisi tavallaan puuttumaan, jos kuolisin nyt. Olisin valmis. Toisin kuin pikkuveljeni, jonka kohdalla koin, että hänet laitettiiin väkisin mullan alle ja hänellä olisi ollut vielä paljon koettavaa elämässään.
Pieniä esimerkkejä veljeni elämänhaluista. Hänellä oli näkökin jo niin huono jossakin vaiheessa sairasteluaan, että hänen piti peittää toinen silmänsä, jottei nähnyt kaikkea kahtena. Noh, hän rakasti Keltaista Pörssiä ja siellä myytäviä tuotteita. Kerran hän osti joiltakin tamperelaismiehiltä auton puhelimen välityksellä ja tilasi miehet auton kanssa sairaalaan osastolle, jossa häntä hoidettiin. Noh, hoitaja ajoi innokkaat autokauppiaat kovasti sairaan miehen luota pois.
Olipa kerran Keltaisessa Pörssissä ilmoitus Hämeentiellä jossakin ompelukoneliikkeessä myytävistä edullisista ompelukoneista. Veljeni luki toisella silmällä ilmoitusta ja ehdotti miehelleni: ”käyppä ostamassa tuolta minulle ompelukone, annan rahat mukaan”. Mieheni ihan syystä kummastellen kysyi häneltä: ”mitä sinä ompelukoneella teet?” Veljeni vastasi hieman tuohtuneena: ”jos oot noin tyhmä mies, ettet tiedä mitä ompelukoneella tehdään, niin hyppää Porvoonjokkeen!” Eli omenapuun istuttamisen sijasta ennen kuolemaa, kuten jossakin joku viisas on kehottanut, veljeni olisi halunnut ostaa ompelukoneen, vaikka hän ei ollut eläissään osoittanut minkäänmoista kiinnostusta moista harrastusta kohtaan.
En silti varsinaisesti koe, etteikö minulla olisi elämänhaluja. On minulla; kaikkea mukavaa tiedossa ja lasteni ja lastenlasteni elämänvaiheiden seuraaminen ynnä paljon muutakin mukavaa. Ja on minulla arvokasta tehtävääkin, kun on alaikäisiä lapsia huollettavana. Koen siis suurta tarpeellisuuttakin elämässäni. Onko siis väärin tai jotenkin huono asia, jos olisi valmis päästämään elämänlangasta irti? En pistäisi niin sanotusti hanttiin jos noutajat saapuisivat.
Hauskaakin elämässäni on, paljon hauskoja hetkiä, jolloin nauran ihan katketakseni. Mietin eilen kun katsoin jotain hupailuohjelmaa (Posse?), jossa Aku Hirviniemi, Duudsonit ja muutamat muut källäilivät ja vitsailivat, että tekisin niin mielelläni tuollaista työtä ja että miksi hupailuporukassa ei ollut yhtään naista. Koin suurta yhteenkuuluvaisuutta tuon porukan kanssa. Voisi oikein työkseen miettiä källejä ja kaikkia hauskoja juttuja, sellaisia, mitä mietin ihan jatkuvasti. Joskus toteutankin niitä ja joskus yllytän läheisiäni källäilemään.
Hauskuus kuuluu elämään, perheen keskelle ja parisuhteeseen, se on oleellinen osa elämääni, mutta niin myös ajatukset kuolemasta. Jotenkin kuitenkin koen, että kuolema on jonkinlainen tabu ajattelun ja puheen alueilla, ettei sitä sopisi tehdä kuin silloin kun se on ajankohtaista. Onko näin?
Noh, eilen oli äitini kuolinvuosipäivä, ehkä siksi nämä ajatukset ovat näin päällimmäisenä mielessäni. Samalla myös källäily, koska äitini oli kova källäilemään. Nyt källien pariin, kunnes kuolema erottaa meidät källäilyistä.
” YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon on määräsi aloitettavaksi tutkinnan UNRWA:n toiminnasta sen selvittämiseksi, onko järjestö syyllistynyt tapauksessa väärinkäytöksiin.”
Koko juttu; http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/ulkomaat/4771/hamas_teloitti_kymmenia_gazalaisia.
Toivoisi kotimaa 24 kriittistä näkökulmaa Hamasia kohtaan. Koska niitä saamme? Vai onko Hamas tässä se kultapoika? Toimittajat nyt skarppina.
Niin todellakin, Israel on ”saattanut” syyllistyä mutta Hamas on varmasti syyllistynyt sotarikoksiin.
Suomen median Lähi-itää koskeva uutisointi on häpeällistä! Juuri Keski-Euroopasta palanneena voin kertoa sikäläisen median olevan paljon tasapuolisempi ja kertovan taustat rehellisesti eikä värittyneesti kuten meillä.
K24 kuten muukin suomalaismedia toistelee tätä arabinarraatiota, unohtaen että kun Israel tuhoaa koulun, moskeijan tai sairaalaan, niin oikeasti kyseessä on sotilastukikohta tunneleineen ja aseineen.
Niin ikään Hamas ei käytä sotilaspukua, vaan tämä kansainvälisesti terroristijärjestöksi tunnustetti järjestö naamioituu siviileiksi ja käyttää niin naisia kuin lapsia ihmiskilpinä suojellakseen rakettejaan. Israelin puolella toimitaan taas päinvastoin ja käytetään raketteja suojellaakseen siviileitä.
Siinä missä Israel antaa varoitus laukauksen, lähettää tekstiviestejä ja lentolehtisiä minimoidakseen siviiliuhrit, niin Hamas ampuu ainoastaan siviileitä ja rakentaa tunneleita kaapatakseen ihmisiä.
Se yksin on jo pahuutta, että ei nousta vastaan tällaista terroristijärjestöä, mutta kun sitä vielä puolustetaan ja pidetään demokraattisena!
Montako vuotta suomalaiset jaksaisivat ottaa Ahvenanmaalta raketteja Suomeen ja eikö Suomi rajoittaisi kauppaliikennettä kyseiselle alueelle? Mitenkä monta vuotta sinä jaksaisit elää sellaisen terroristijärjestön rakettitulen alla ja juosta lähes päivittäin bunkkeriin piiloon raketteja? Mitenkä monta vuotta suomalaishallitus olisi tekemättä mitään?
”Amnesty International vaatii Hamasia ja kaikkia aseistettuja palestiinalaisryhmiä lopettamaan ammusten varastoinnin YK:n rakennuksiin tai siviilirakennuksiin.”
Mitä tämä kertoo Hamasin taistelutaktiikasta..? Mihin Israelin on Amnestyn mukaan siis iskettävä, jos se haluaa tuhota Hamasin raketit?
Sodat eivät kuitenkaan lopua raketteja ja niiden varastoja tuhoamalla, vaan sopimalla. Tähän tarvitaan Lähi-idässä uusi sukupolvi, joka kasvatettu niin, ettei sitä ole aivopesty vihaan ja kaunaisuuteen.
Kuka tekisi aloitteen uudenlaisesta kasvatuksesta Lähi-idässä?
Joo, Jouni. Aina joskus käy niin, että sotia katsotaan vain ideologisina ja oikeutettuina kädenvääntöinä ja inhimillinen tilannetaju häipyy taka-alalle. Kymmenen kuollutta, sata kuollutta, tuhat kuollutta eivät hetkauta, kun osataan ilmeenkään värähtämättä hokea kaikki keskustelupalstoilla moneen kertaan kovetetut lauseet. Kuolemaan turtuu ja vihasta juopuu.
Sodan ja varsinkin lähi-idän sodan kohdalla ihmisistä näyttää katoavan kaikki inhimillisyys ja mustan ja valkoisen väliset sävyt. Aivan kuin järjettömän tehokas väkivalta olisi ainoa ratkaisu ongelmiin. Väkivaltaako tämä meidän uskontomme onkin? Ainaista vastakkain asettumista, vihollisen sättimistä ja oman puolen ongelmien vähättelemistä ja valkaisemista? Tunteetonta suhtautumista sodan uhreihin, vihasta juopumista.
Kun liittoutuneet pommittivat Dresdenin tuhannen päreiksi toisen maailmansodan loppuvaiheessa, monet britit ja amerikkalaiset totesivat oman sodanjohtonsa menneen överiksi. Kahdessa päivässä 40 000 kuolonuhria. Kukaan ei tietenkään kyseenalaistanut Hitlerin ja natsi-Saksan pahuutta. Kukaan ei ollut unohtanut saksalaisten pommittaneen Englannin kaupunkeja, esim. Leicesteriä, ja edelleen Lontoota V2-ohjuksilla. Siitä huolimatta tavalliset ihmiset Englannissa ja Yhdysvalloissa kykenivät samaistumaan Dresdenin tavallisiin ihmisiin. Miljoonat ihmiset kykenivät toteamaan, että josko tämä tappaminen jo riittäisi. Kykeneekö oma sukupolvemme?
Kukahan se puolustaa lapsenmurhaa. Hamas sijoittaa näköjään surutta raketteja ihan mihin tahansa kuten sairaaloihin jne. vähääkään välittämättä, että siellä on siviilejä eli niin lapsia kuin naisiakin.
Kumma heitto Pulkkiselta. Eli uskonnottomat voivat hurskaasti muodostaa kummallisia käsityksiä niin kristityistä, muslimeista kuin muistakin ryhmistä tasapuolisesti. Ja katsoa peiliin.
Israelin armeija nuo lapset tappoi, vaikka tiesi, kuinka olisi voinut välttää ampumasta koulua. Kyllä sitä ollaan tomeria, kun lapsenmurhaa puolustellaan.
” kimmo wallentin, jospa minä yrittäisin omalta osaltani”. Tämä taisi olla Hamasin puolustuspuheenvuoro. Enkö juuri pyytänyt kriittisiä kommetteja. Yritä uudestaan!
Mitähän valtaosa kommentoijista ajattelee tilanteesta, jossa meidän itsekunkin kotipaikkakunnalle ammuttaisiin raketteja vuodesta toiseen? Mitä me henkilökohtaisesti miettisimme. Varmaan jokainen meistä edellyttäisi että maan hallitus tekisi jotakin turvallisuutemme palauttamiseksi. Ja mielestäni tilanteeseen olisi jotenkin puututtava, vaikka raketit ammuttaisiin jostakin koulurakennuksesta. On todella raukkamaista käyttää siviilejä oman aseistuksen ja laukaisualustojen turvana. Ehkä meidän kannattaa sijoittaa mielessämme itsemme tuon konfliktin osapuolten asemaan. Ja myös kuvitella asuvamme maassa, joka ympäröivien valtioiden tavoitteena on vuosikymmenet ollut hävittää maailmankartalta.
Hannu. Kyllä niitä ammuttiin useiden vuosien ajan, vuosina 1939-1944 hyvin monien suomalaisten kotipaikkakunnille. Tosin sen ajan tekniikalla pommikoneiden lasteina pudotettuja. Vanhempieni kotipaikkakunnille niitä pudoteltiin ahkerasti. Itse en ollut vielä syntynyt, mutta edellinen sukupolvi on kertonut, ettei siinä katsottu, onko lapsia ja naisia paikalla. Ampuja ei kyllä ollut Hamas, jota silloin ei ollut olemassakaan, vaan eräs muu taho, jota ei kai vieläkään saa mainita. Myös maamme liittäminen erääseen valtioon on ollut agendana ei vain vuosikymmeniä, vaan vuosisatoja. Isät panivat hanttiin. Muuten kai meitä ei enää olisi ainakaan täällä, vaan jossain vielä kylmemmässä maassa, jos joku olisi jäänyt henkiin lapsia siittämään.
Isäni kotitaloa kohti ammuttiin 12 tuuman kranaatteja Kronstadista. Siitä huolimatta hän ei lähtenyt tappamaan neuvostoliitolaisia lapsia. Kyllä hänellä kp pysyi kädessä 1941 – 1944 useamman mitalin edestä, mutta naista tai lasta hän ei olisi ikinä ampunut.
Ei Matti minunkaan sukulaiseni. Isäni eikä muutkaan.
Osmo Kauppinen :”Hannu. Kyllä niitä ammuttiin useiden vuosien ajan, vuosina 1939-1944 hyvin monien suomalaisten kotipaikkakunnille. Tosin sen ajan tekniikalla pommikoneiden lasteina pudotettuja. Vanhempieni kotipaikkakunnille niitä pudoteltiin ahkerasti. Itse en ollut vielä syntynyt, mutta edellinen sukupolvi on kertonut, ettei siinä katsottu, onko lapsia ja naisia paikalla.”
Kiitos kommentista, Osmo Kauppinen. Tuo on sitä, minkä me jokainen olemme nähneet tapahtuvan, je se, että näiden ihmisten kärsimyksistä ja menetyksistä jopa Suomen valtio on vaiennut eikä ole niistä välittänyt, tarkoittaa varmaankin sitä, että missä kirkkaus on suurin, siellä myös varjot ovat pisimmät.
Totta, eikä silloin kyseenalasitettu kansamme oikeutta puolustaa maatamme ja kansaamme.
Miksi Israel ei samassa tilanteessa saa puolustaa entisen turun- ja porinläänin kokoista alutetaan ja siellä asuvia kansalaisiaan?
Hannu. Sen verran eroa on, että suomalaiset eivät hyökänneet valtion, jota ei vieläkään saa sanoa, kimppuun, vaan puolustivat. omaa aluettaan ja isiensä maata. En ole ihan varma siitä, onko Gazan alue koskaan ollut Israelin isänmaata. Käsittääkseni se kuului VT:n aikana filistealaisille, eikä siis ns. ”luvattuun maahan”.
Punkari: ”Miksi Israel ei samassa tilanteessa saa puolustaa entisen turun- ja porinläänin kokoista alutetaan ja siellä asuvia kansalaisiaan?”
Puolustaminen ei oikeuta hyökkäämään avuttomien pikkulasten ja naisten kimppuun ja tuhoamaan sairaaloita, ja pakolaiskeskuksina toimivia kouluja pakolaisineen.
Sodankäynnilläkin on säännöt ja siksi Israelin ”sankarillisia” ”puolustussotatouhuja” Gazassa tutkitaankin nyt törkeinä sotarikoksina. Ja aiheesta.
Ei ”valittu” kansakaan nyt sentään ihan mitä tahansa saa tehdä 2. maailmansodan tapauksilla ikuisesti ratsastaen. Vaikka eipä Israel suuressa ylimielisyydessään ole ennenkään YK:n sääntöjä noudattanut.
Eiköhän suomenkin sotitaat aika syvälle ”naapuriin” menneet, ennen perääntymistä.
Mutta otin esimerkin siksi, että meidän olisi helpompi ymmärtää miksi jokin valtio (tässä tapauksessa Israel) puolustaan maataan.
Ja nyt kuitenkin sen ns. ”Luvatun maan” ulkopuolelta koko ajan uhataan Israelin valtion olemassaoloa. En vain jaksa millään ymmärtää, miksi yleinen mielipiden ei millään antaisi heille oikeutta puoustaa aluettaa? Miksi ihmeessä ??
Hannu Punkari :”Eiköhän suomenkin sotitaat aika syvälle “naapuriin” menneet, ennen perääntymistä.”
Eivät läheskään niin ”syvälle” kuin itäisen suurvallan sotilaat menivät -39 aloittamassaan hyökkäyssodassa, jonka tavoitteet lisäksi olivat paljon ”syvemmällä” kuin mihin he koskaan pääsivät kiitos suomalaisten maanpuolustajjien.
Tuulan kanssa samaa mieltä.
Punkari: ”ei millään antaisi heille oikeutta puoustaa aluettaa? Miksi ihmeessä ??”
Puolustussota on puolustussotaa ja hyökkäys pikkulasten ja naisten kimppuun pelkästään raukkamaista sotahulluutta, johon Israel ylimielisesti katsoo olevansa oikeutettu toisen maailmansodan tapahtumilla ratsastaen.
Onneksi Israelin Gazassa tekemät raukkamaiset törkeydet tutkitaan ja tullaan tuomitsemaan sotarikoksina vaikkei se enää pelastakaan murhattuja ja silvottuja ihmisiä.
Gazalaiset ovat kyllä itse tuominneet (Hamasin) rakettien sijoittamisen kouluihin, ja juuri asiasta tuli tutkimus, jonka mukaan kyseinen väite on hölynpölyä eli Israelin sotapropagandaa eli disinformaatiota. Sanon edelleen: ottakaa selvää asioista.
Lasten murhaaminen ei edelleenkään ole muuta kuin kauhistus Jumalalle. Onpa puusilmäisiä kommentteja täällä; muistakaa kirjoittaa venäjäksi, jos kerran kansoilla ei ole teidän mielestänne oikeutta itsenäisyyteen.