Näin on kysytty viimeaikaisessa keskustelussa köyhyydestä. Sysäyksen antoi nettikysely, jossa parhaiten ansaitseviksi ilmoittautuneet katsoivat muita useammin köyhyyden johtuvan asianomaisista itsestään.
Päivän Hesarissa (22.12.) puolueiden edustajat vastailivat köyhyyttä koskeviin kysymyksiin kieli keskellä suuta. Joulun alla ja julkisesti on poliittisesti korrektia sanoa, että köyhyys johtuu enemmän yhteiskunnasta ja ympäristöstä kuin yksilöstä itsestään. Yhteiskunnasta kumpuavat köyhyyden syyt: työttömyys, alkoholismi, elämänhallinnan ja mielenterveyden ongelmat, perheiden hajoaminen. Köyhän ja työttömän perheeseen syntyvällä on suuri todennäköisyys jäädä itsekin köyhäksi ja työttömäksi. Köyhyys merkitsee sitä, ettei ole mahdollisuus tehdä työtä elääkseen.
Näkymä on aika masentava yksilön mahdollisuuksien suhteen, kun Suomessa kuitenkin on panostettu paljon esimerkiksi koulutukseen ja terveydenhoitoon. Eikö pahan kierteen kuilusta ole mahdollista nousta tahdolla, osaamisella ja muiden tuella? Mikä ero oli Ryysyrannan Joosepilla ja Saarijärven Paavolla?
_ _ _
Miksi juuri hyvin ansaitsevat nostavat esille ihmisen oman mahdollisuuden vaikuttaa elämäänsä? Hyvin ansaitsevatkaan eivät aina olleet hyvin ansaitsevia. Monet nyt eläkeikäiset yritysjohtajat nousivat vaatimattomalta pohjalta pientilojen tai työläiskasarmien hellahuoneiden poikina ja tyttöinä. Lahtelaisen, tuhansia työllistävän yrityksen perustaja teki ensin autotallissa harjateräksestä rakennuselementtien kiinnikkeitä ja kävi myymässä niitä työmailla auton peräkontista. Vääksyläisen yrityksen perustaja vuoli perheensä kanssa männyn kaarnasta vaappuja. Lahtelaisen kotileipomon leivinuunissa paistettuja leipiä myytiin torilla. Monet tuntevat tänään Rapalan, Oululaisen tai Peikon.
_ _ _
Myönnän, että ajat ovat muuttuneet. Työn kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Monien osaamiselle ja työpanokselle ei ole tarvetta entistä vaativammassa työelämässä. Tämä synnyttää tarpeettomuuden kokemusta ja itsetunto-ongelmia.
Yrittämistä ei ole tehty ainakaan helpommaksi. Suurempi asia on yhteiskunnan rakenteiden muuttuminen 1950-60 -luvuilta lähtien. Maaseutu on syöttänyt työntekijöitä teollisuuteen ja 1990-luvulta lähtien teollisuus kortistoon. Samalla viennistä kasvanut kansatalous nosti huimasti kansatuotetta ja elintasoa. Kun 1970-luvulla väritelevisio, nakit ranskalaisilla ja laivaristeilyltä tuotu tuliaispullo edustivat toiveiden huippua, ovat ne tänään varsin tavanomaisia asioita – jopa niihin tyytyminen merkki syrjäytymisestä.
_ _ _
Rajojen avautuminen vapaalle liikkuvuudelle ja suomalaisen yrityselämän joutuminen globaaliin kilpailuun ovat merkinneet seuraavaa murrosta. Suomalainen työ ja tuottavuus eivät pärjää kansainvälisessä kilpailussa. Tavara ei ole hintaansa nähden riittävän vetovoimaista. Tavaran hintaa taas nostaa työn hinta. Tästä yhtälöstä parhaillaan väännetään hallituksen ja työmarkkinoiden kesken. Vasemmisto vaatii hohdokkaampia innovaatioita ja myyvämpiä tuotteita. Oikeisto taas vähän alhaisempaa työn hintaa. Molempia tarvitaan.
_ _ _
Tarkoitus oli kirjoittaa köyhyydestä. Tunnettua on, että köyhyys on sekä absoluuttista että suhteellista. Helpompi on puhua absoluuttisesta köyhyydestä, jolloin rahat eivät riitä perustarpeisiin; asumiseen, ruokaan, vaatteisiin ja lääkeisiin.
Köyhyydeksi voidaan kokea myös, ettei ole varaa tehdä mitään ”ylimääräistä”: harrastaa, matkustaa, käydä ulkona syömässä. Näin vastasi erään puolueen edustaja HS:n kyselyyn. Muistan diakoniapappina 1990-luvulla kokouksia, joissa diakoniatyöntekijät esittelivät avustusanomuksia. Riipaisevien, absoluuttisesta köyhyydestä kärsivien anomusten lisäksi saattoi olla joku anomus, josta heijastui taitamattomuus rahan käytössä: esittelijän omat tulot olivat selvästi matalammat kuin anojalla. Suurillakaan anotuilla summilla ei ollut mahdollisuutta auttaa elämäntilannetta. Sen jälkeen seurakunnissa lisättiin velka- ja talousneuvontaa.
_ _ _
Suhteellisesta köyhyydestä puhutaan kun arvioidaan ihmisen mahdollisuuksia suhteessa keskimääräiseen tasoon, johon muilla näyttää olevan varaa. Naapurin auto, talo, vene ja lomamatkat voivat synnyttää osattomuuden ja köyhyyden kokemusta. – Sitä synnyttää varsinkin kuluttamista arvostava kulttuuri, mainosten markkinoima elämäntyyli ja vaeltelu ostoskeskuksissa pari euroa taskussa.
Tällaista osattomuuden kokemuksesta nousevaa köyhyyttä on vaikea hoitaa yhteiskunnan toimin.
Eniten itsetuntoa kohottaa se, että on mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä ja tehdä itseään koskevia myönteisiä ratkaisuja. Pysyvästi muiden avun kohteeksi joutuminen sen sijaan kalvaa omanarvontuntoa. Siksi koulutuksen kautta työllistyminen ja työllistymisen esteiden poistaminen on tärkeintä. Lisäksi olisi hyvä löytää itsetunnolle ja identiteetin rakentamiselle muitakin kuin rahaan perustuvia asioita.
Joka tapauksessa on edelleen vaikutettava köyhyyden ja eriarvoisuuden poistamiseksi.
Taitavat Suomen vapaa-ajattelijat olla ihan ”mamiksia” britteihin varrattuna, kun keskittyvät lähinnä päiväkoti-ikäisten ruokarukousten vastusteluun.
Olin opiskeluaikana kaupassa ilta- ja viikonlopputöissä 6 vuotta. Sisintä kirpaisi, kun vähävarainen pyysi minulta lihatiskillä rasiallisen katkarapuja ja avokadon – siihen aikaan molemmat kalliita ostoksia – jonkun trendikkään ruokaohjeen perusteella. Samalla hinnalla olisi tehnyt isollekin perheelle pariksi päiväksi jauhelihakeittoa.
Jaa-a. Tämän kirjoituksen pohjalta vaikuttaa vähän siltä, että Teillä ei ole omakohtaista kokemusta köyhyydestä. On kiva tehdä analyysiä aiheesta, joka ei itseä koske eikä ole ilmeisesti koskaan koskenutkaan. On toista kokea se kadulla. koulussa, työelämässä.
Ehkä piispalle ei ole koskaan koulun pihalla huudeltu vanhanaikaisen repun takia, ehkä Teitä ei ole hyljeksitty paikattujen vaatteiden vuoksi, ehkä Teidän ei ole koskaan tarvinnut laskea pennosia, jotta rahat riittäisivät perheen elatukseen.
Anteeksi vain, mutta todellisen köyhyyden kanssa tekemisissä olevilla ihmisillä lauseenne: ”Erottautuminen voidaan kokea myös positiivisesti. Luontoelämykset, ulkoilu, kirjat, kirpputorihankinnat, marjastus, kasvimaan pito eivät maksa paljon.”, kuulostaa suorastaan irvokkaalta.
Seija, kiitos kommentista. Myönnän, että en ole kokenut köyhyyttä. Luulen, että köyhyyskeskusteluun osallistuvilta ei sitä yleensä edellytetäkään. Hauska, että mainitsit vanhanaikaisesta repusta. Minut tuntevat tietävät, että kuljen joka paikassa 30 vuotta vanha reppu selässäni. Toki kulutusvalinnat ovat eri asia silloin, jos ne eivät ole vapaaehtoisia vaan pakollisia.
Seija, tarkennan vielä lyhyesti blogini lopussa mainitsemastani erottautumisesta, joka voidaan kokea positiivisesti. Monille kulttuuri- ja luontoarvot ovat tärkeitä, ja toisaalta kaupallisuuteen sekä kuluttamiseen liittyvät arvot vieraita – erityisesti kun tietoisuus länsimaisen kulutuskulttuurin tuhoisuudesta ja uhkasta elämälle on laajentunut . Siksi monet valitsevat vapaaehtoisesti vaatimattoman elämäntyylin, jolle uuden ostamisen välttäminen ja käytettyjen tai paikattujen vaatteiden pitäminen ei ole häpeä. Heille kyse ei ole köyhyyden stigmasta vaan kultuskulttuuria kritisoivsta arvovalinnasta, ehkä myös solidaarisuuden osoittamisesta heille, joille vaatimaton elämäntapa johtuu köyhyydestä.
Kerrankin olen Seija Rantasen kanssa täysin samaa mieltä.
Seija,
Miksi sinä käyt kiinni henkilöön, tässä tapauksessa piispa Särkiöön, etkä ota juurikaan kantaa blogin aiheeseen, köyhyyteen?
Meidän on mahdotonta tietää kenenkään menneisyydestä tai nykyisyydestä mitään pelkästään täällä olevien kirjoitusten perusteella.
Minulla on kokemusta köyhyydestä lapsuudessani, eikä se köyhyys ollut meidän perheen oma vika. Meilläpäin melkein kaikki olivat köyhiä sotien jälkeen. Ei ollut uusia vaatteita tms. mutta en muista kyllä kenenkään pilkanneenkaan ketään sen vuoksi.
Nykyaikana köyhyys on enemmän stigmatisoivaa, näin olen ymmärtänyt. Köyhyyteen on monia syitä, aika monen kohdalla syyt johtuvat yhteiskunnallisesta kehityksestä.
Salme, kiitos jälleen kommentista. Olen samaa mieltä kanssasi, että köyhyyden syyt ovat monen kohdalla yhteiskunnan kehityksestä johtuvia. Tähän viittasin omassa blogissanikin. En kuitenkaan haluaisi uskoa, että köyhyydestä nouseminen voisi olla mahdollista vain yhteiskunnan avulla. Se aliarvioisi ihmisen tahtoa ja autonomiaa. On esimerkkejä mahdollisuudesta nousta, vaikka se ei kaikkien kohdalla ole onnistunut. Onhan Suomenkin kehitys ollut mahdollinen köyhästä maatalousmaasta hyvinvoivaksi koulutus- , teollisuus- ja tietoyhteiskunnaksi. Toinen skenaario olisi ollut viitata Suomen huonoihin olosuhteisiin, joista ei ole mahdollista nousta. Toivottavasti nyt ei tapahdu alistumista valtion pysyvään velkaantumiseen ja sen uskomiseen, että huono kehitys on jonkun muun kuin suomalaisten syy.
Meille tuli jonain jouluna jokin Leijonien ruokapaketti tjsp, ehkä kun olin 8-vuotias tai niillä main.
Muistan hämärästi miten ihmettelin että köyhillehän tuollaisia… Meillä oli kuitenkin joka päivä ruokaa ja riittävän lämpimät vaatteet. Oletin köyhän tarkoittavan nälkäistä.
Hyvä huomio Jorilta. Onko ihminen köyhä, jos hänellä ei ole ruokaa, vai voiko joidenkin muidenkin ihmisen perustarpeiden puuttuminen olla köyhyyttä? Alla yksi linkki ihmisen perustarpeisiin.
http://global.finland.fi/public/default.aspx?contentid=164064
Köyhyys on pakko määritellä ainakin jossain määrin suhteellisesti. Särkiökin viittaa 1970-lukuun, ei esimerkiksi 1600-luvun tavanomaiseen elintasoon.
Silti ei kannata unohtaa, että keskimäärin elämme maailmanhistorian parasta aikaa. Ja että meidän elintasomme tulee jäämään toiseksi lapsiimme verrattuna. Ateistin perusasenne: perusteltu optimismi.
Kiitos Jori kommenteista. Optimismi ja positiivisuus on hyvä säilyttää kaikesta huolimatta. Itselläni on joskus taipumusta pessimismiin. Raha merkitsee maailmassa yhä enemmän ja vähävaraisuus leimaa ihmisen aiempaa selvemmin. Siksi pitäisi voida osoittaa kuluttamisellaan, että on muiden mukana. Ismo toteaa, että nykyään ilman rahaa ei saa mitään. Tämä saattaa esimerkiksi koululaisten muodin tai puhelinten osalta olla lopulta melkoista pudotuspeliä ja kilpavarustelua. Siihen ei kannattaisi lähteä mukaan vaan löytää muita tapoja ansaita paikkansa, vaikka hyvänä kaverina. Joulutervehdyksessään paavi Franciskus kehotti kohtuullisuuteen ja vaatimattomuuteen. Jo pelkästään luonnon kestokyvyn vuoksi.
Kun poliittiset päätökset tukevat pääomasijoittajien osakesalkkujen lihavuutta, niin se on aina pois kansan vähäosaisilta.
Joku tekee sen, mistä kukaan ei ääneen puhu: Samaan aikaan kun työväestö ja tavallinen keskivertokansalainen ajetaan työttömyyteen, leipäjonoon ja sosiaali luukulle, niin osa kansaa sanoo, olipa hyvä vuosi meille sijoittajille.
Kun peritään omaisuutta ja laitetaan se casino talouden koneistoon kaikella asiantuntijoiden taitavuudella, niin sen jälkeen käydään autokaupoille katsomassa ”vähän” parempaa peliä ja ihmetellään, mikseivät kaikki tee samoin?
Monelta rikkaalta unohtuu, että ovat saaneet jossain vaiheessa perintönä kohtuu hyvät eväät matkaan. Rikkaus ei tee ihmisestä viisasta, kun osaa kasvattaa pääomansa, sen osaa jokainen, jolla on yli elämisen tarpeen.
Toisaalla lapsi perhe ahdistuu joulun alla, kun pitäisi saada uudet kännykät joululahjaksi, kun kaikilla kavereillakin on. Vuokratkin on jo myöhässä ja omat lääkkeet ovat hakematta apteekista, kun ei ole rahaa. Luottoa ei voi ottaa kun ei ole töitä ja entisiäkin on vielä maksamatta…
Suomessa on tapahtunut nopea muutos, jossa ilman rahaa ei voi enää saada kohta mitään. Peruspalveluiden hintaa nostetaan kokoajan ja mitä päättäjät tekee? Jatkavat samaa politiikkaa kuin viimeiset 20 vuotta: Osalle annetaan yli tarpeen ja toisilta otetaan pois vähästä vielä vähän.
Ihmeen pitkään kansa on tätä touhua jaksanut katsoa. Tai sitten sitä on sumutettu huolella, eivätkä vielä tajua mitä on tekeillä.
Köyhyys ei ole häpeä, mutta usein tuntuu pahalta, kun köyhää kohdellaan, kuin typerystä joka on itse aiheuttanut vaikeutensa.
Moni perhe on nyt kovilla ja puhun ensisijaisesti perheistä, joissa on useita pieniä lapsia, Heidät on hyljätty jo selviämisen rajoille.
Mutta mitä tekee hallitus? Etsii lisää keinoja pääomasijoittajien vaurastuttamiseksi, köyhän asia ei ole heillä mielessä.
Rakkaat ihmiset, meillä on maallinen kolmikanta! Katsokaamme kaikkia kolmion kulmia. Hallitus hallitsee vain sitä omaa kulmaansa. Mitäö siinä kulmassa on? Siinä kulmassa on koulutus, sosiaaliturva, teveydenhoito ja kulttuuri, jotka mitkään eivät toimi ilman jatkuvaa rahan syöttöä. Että voisi vähentää velkaantumista, niin pitää pienentää ulosvuotavaa virtaa. Kolmion molemmat muut kulmat ovat karvansa näyttäneet! Vain valtion hallitselmalla kulmalla ei ole painostuskeinoa, koska ekäkeläisen lakko vie vain hautaan eikä siitä keskimäärin olla pahoillaan, jos eläkeläiset vähenevät, koska he ovat kolmion yhden kulman mielestä kohtuuton rasitus. Kaksi kulmaa elää ja voi hyvin eikä salli hallituksen hallita heitä, koska se mitä heillä molemmilla on, on heidän omaansa. Jos sitten markkinajumala vaatii, että yhden kulman pitää voidas paremmin, niin mihin menee se jakojäännös, jotka putoavat kelkasta? Ne tulevat hallituksen osille.
Totta, ne joilla ei ole mitään, millä neuvotella jäävät jalkoihin.
Minä en ainakaan voi ottaa syytä päälleni siitä, että minun lapsuudenkotini oli köyhä.
Lauri Lahtinen :”Minä en ainakaan voi ottaa syytä päälleni siitä, että minun lapsuudenkotini oli köyhä.”
Menneinä vuosisatoina keskenään sotineiden idän ja lännen suurvaltojen suomalaisten kotiseutujen yli marssineiden sotasaappaiden seurauksena köyhyys on osa kulttuuriperintöämme. Kun lapsena luin Raamattua, yksi lohdullisimmista jakeista oli ”Autuaita olette te, köyhät, sillä teidän on Jumalan valtakunta.”
https://www.youtube.com/watch?v=2GgokWTLR9
Edelisessä kommentissani oleva linkki ei toimi. Toivottavasti tämä toimii:
https://www.youtube.com/watch?v=2GgokWTLR9I
Tuula ja Lauri, olette oikeassa, että historia sanelee edelleen Suomen kehitystä, myös kysymystä köyhyydestä. Vertailussa vauraaseen Ruotsiin on otettava huomioon, että Ruotsi on elänyt rauhan aikaa yli 200 vuotta. Myös vv 1808-09 sotaa käytiin lähinnä Ruotsin itämaan, siis Suomen maaperällä. Ruotsi on voinut kartuttaa vaurautta pitkinä rauhan vuosisatoina. Toisaalta Euroopan talouden ylivoimainen veturi Saksa on perusteellisesti nujerrettu kahdessa sodassa 1900-luvulla. Silti, ja ehkä siksi?, maalta on löytynyt jälleenrakennuksen ja uuden kasvun tahtoa. Tosin kukaan ei halua enää kokea tämän kaltaista luovaa tuhoa.
Minä olin 14 v ja veljeni 16 v, kun metsurin hommia aloteltiin. Tehtiin halkoja, paperippuuta ja tukkeja. Sitten kuoriottiin puhdasta paperipuuta ja puoliipuhdasta ropsia. Paljon ei siitä tullut, mutta henki säilyi, kun isä oli työkyvytön.
Toki nykyinen elämä on arpapeliä. Taloja rakennetaan ja jonkun pitää niitä ostaakkin, kun Suomessa pitää asua.Halpoja taloja ei enää rakenneta, kun liian monella on rosenttitulot. Velkaa pitää ottaa, jos nyt sattuu jostain saamaan. Velat pitää maksaa, jos saa pitää duuninsa, jos on niiden armoitttujen joukossa joita yt ei purase. Nykysin näyttää siltä, että hyvät boonukset tarkoittaa muutamaa sataa työtöntä. Miten sitten peruspäivärahalla paimennat satojentuhansien asuntolainaa. Asuntoosi tulee asumaan joku toinen, jolla oli ne puuttuvat summat ja sinulta meni myös nimi siinä hätäkässä? Putosit siis kyydistä! Oliko syy omasi vai kollektiivin, johon luotit?
On kiistatonta, että tavallisen kuolevaisen osalta kyse on aina isolta osin tuurista. Mistä joku vaikkapa Nokialle töihin mennyt saattaa ennustaa miten firma kilpailussa jatkossa pärjää? Ja oman työn merkityst tuhansien ihmisten joukossa on väistämättä pieni.
Lauri, hyvää pohdiskelua! Sinun nuoruudessasi tekeville ja pystyville oli tarjolla metsätöitä, joihin tarvittiin paljon työvoimaa. Sillä saattoi ponnistella köyhyyttä vastaan, kuten Riitun poika Kalle Päätalo elävästi kuvaa Iijoki-sarjassa. Kunnioitan suuresti kaikkia, jotka ovat jaksaneet ankaraa työtä hevossavotoilla pokasahojen aikaan. Köyhyys ei ollut heidän vikansa. Maa oli köyhä ja jostakin piti saada leipä. Isoisäni on tehnyt hevosella metsän ajoa vielä lapsuudessani. Itse olen ollut mukana metsän istutuksessa ja raivaussahalla nuorta metsää hoitamassa. Yleisnimitys vesakon poistolle taitaa nykyisin olla risusavotta, jota tarjotaan teoreettisesti lähinnä pakolaisille. Onko se raskautensa vuoksi niitä ns. paskaduuneja, joita ei juuri haluta tehdä?