Onko kirkossa hyvä hallintokulttuuri?

Millaista on hyvä hallintokulttuuri ja mitkä kaikki seikat siihen vaikuttavat? Kirkon organisaatiossa asiaa voi tarkastella monella tasolla. Piispantarkastukset tuovat aivan oman sävynsä kirkolliseen kulttuuriin.

Kaikkien organisaatioiden kulttuuriin vaikuttavat lähtökohtaisesti niiden arvot ja päämäärät. Tämä näkyy niin yritysten kuin myös julkishallinnon toiminnassa. Julkishallinnossa, kunnissa ja seurakunnissa, oman vaikutuksensa kulttuuriin tuo luottamushenkilöiden osuus päätöksenteossa. Kirkossa luottamushenkilöitä on hallinnon kaikilla tasoilla. Päätöksenteko on tasapainoilua viranhaltijoiden, työntekijöiden ja luottamushenkilöiden välillä. Tästä syntyy aika ajoin jännitteitä, jotka hakevat purkautumiskanavaa. Tärkein kanava on avoin keskustelu.

On ollut mielenkiintoista seurata esimerkiksi kirkolliskokousten toiminta- ja keskustelukulttuuria. Yhtenä huomionarvoisena seikkana on ollut kirkkohallituksen asiantuntijoiden selvä turhautuneisuus eräiden toistuvien ja pitkittyneiden asioiden kohdalla. Esimerkkinä vaikka eräiden luottamushenkilöiden halu säilyttää tunnustuspykälä kirkkolaissa vastoin eduskunnan suhteellisen selkeästi ilmaisemaa toivetta. Asiantuntijat ovat ilmaisseet epätoivonsa myös ikuisuusongelmaksi muodostuneen avioliittokäsityksen yhteydessä. Luottamushenkilöiden arvot ovat olleet ristiriitaisia siinä jo pitkään, eikä avoin keskustelu ole vienyt asiaa juurikaan eteenpäin. Tämä on jo alkanut rapauttaa kirkolliskokouksen hallintokulttuuria kokonaisuudessaan. Hyviä avauksia asiassa on kuitenkin viime aikoina tullut, mm. emerituspiispa John Vikströmiltä.

Hiippakunnat toimivat itsenäisesti piispojen alaisuudessa. Piispoilla ei ole ketään suoranaista esimiestä ja kokonaisuudesta vastuussa oleva johtaja kirkosta puuttuu.Kirkkohallitus yrittää koordinoida kokonaiskirkon toimintaa, mutta hiippakunnat ja seurakunnat ovat hyvin pitkälle autonomisia toiminnassaan. Monissa tilanteissa tämä itsenäisyys näyttäytyy ulospäin ristiriitaisuutena ja kansalaisten eriarvoisena kohteluna. Muistettakoon vaikka viime kirkolliskokousvaaleissa tapahtunut kapitulien erilainen käytäntö äänioikeutettujen yhteystietojen keräämisessä ja luovuttamisessa valitsijayhdistysten käyttöön. Tästä Tulkaa kaikki -liike huomautti kapituleja ja kirkkohallitusta ja asiaan onkin tulossa korjauksia seuraavissa vaaleissa. Olisi suotavaa, että kapitulit tarkistaisivat myös onko kansalaisten tasa-arvoinen kohtelu selkeästi niiden arvoissa ja hallintokulttuureissa mukana.

Seurakunnissa hallintokulttuurien erilaisuus näkyy myös. Hämmentävän vähän tehdään yhteistyötä ja opitaan toinen toisiltaan. Toki olosuhteet, missä toimitaan ovat hyvin erilaiset suurissa kaupungeissa ja pienissä maaseutuseurakunnissa eikä samoja toimintamalleja voi, eikä tarvitse soveltaa kaikkialla. Yksi yhdistävä piirre on kuitenkin luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden keskinäinen yhteistyö päätöksenteossa. Johtavat virkamiehet esittelevät päätettävät asiat ja luottamushenkilöt sen perusteella päättävät. Tämä vaatii hyvää yhteistyönkulttuuria.

Piispantarkastus on Imatran seurakunnassa nostanut esiin ongelmallisen piirteen hallintokulttuurissa. Esittelevä virkamies tekee perusteellisesti ja suurella vaivalla valmistellun esityksen päätettävänä olevasta asiasta, mutta luottamushenkilöt voivat ottaa täysin vastakkaisen kannan ja ryhmäpäätöksellä kumota esitellyn asian. Ryhmäpäätös voi syntyä kun valtuustoryhmien neuvoston jäsenet, tai pienemmät ryhmät kokonaisuudessaan, kokoontuvat ennen neuvoston kokouksia ja käsittelevät asiaa. Tätä voisi kutsua kabinettipolitiikaksi, joka on avoimuuden vastakohta. Ratkaisuksi on ehdotettu ryhmäkokousten välttämistä ennen neuvoston kokouksia, koska neuvosto vasta valmistelee asioita valtuustolle päätettäväksi ja ryhmät voivat pitää kokouksensa sitten ennen valtuuston kokouksia. Kapitulista on vahvistettu, että aihe on ollut piispan kanssa keskusteluissa mukana vielä kesken olevassa piispantarkastuksen prosessissa ja asiaan palataan loppuvisitaatiossa.

Ryhmäkeskustelujen poistaminen ennen neuvoston kokouksia tuskin on mahdollista ja onko se edes tarpeellista? Onko se kirkon ja seurakunnan arvojen mukaista? Jokainen neuvoston jäsen tietenkin valmistautuu kokouksiin itsenäisesti, mutta on selvää, että muiden jäsenten kanssa käydään keskusteluja ja mietitään asioita yhdessä. Tämä on hyvää valmistatumista ja sujuvoittaa kokouksia. Eräissä hiippakuntamme seurakunnissa (Mikkeli, Kouvola) on kaikkien neuvoston jäsenten yhteisiä esikokouksia ennen neuvoston varsinaisia kokouksia. Helsingissä ja Tampereella on ryhmäkokouksia ja lisäksi monissa Helsingin seurakunnissa on neuvoston valitsemia valmisteluvaliokuntia, joihin kuuluu luottamushenkilöitä ja kirkkoherra. Valiokuntatyöskentelyllä kenties vältetään pahimmat yhteentörmäykset ja pidetään yllä hyvää hallintokulttuuria.

Ristiriidoilta päätöksenteossa tuskin koskaan kokonaan vältytään. Hyvässä hallintokulttuurissa kyse taitaa olla enemmänkin siitä, miten ristiriitatilanteita hoidetaan. Pohjimmiltaan kyse on vallasta ja miten sitä käytetään. Onko pyrkimys hyvään yhteistyöhön kaikkien osapuolten kesken vai onko jostain syystä ajauduttu vastakkainasetteluun, jolloin aletaan käyttää voimaa toista osapuolta vastaan? Tässä kohtaa pitää organisaation arvojen astua esiin.

Kauko Mäkinen

Kirjoittaja on imatralainen kirkkovaltuutettu Tulkaa kaikki -listalta.

11 kommenttia

  • Seppo Heinola sanoo:

    Papit joutuvat usein – etenkin kirkkoherroina- toimimaan työnjohtajina. Mikälaista työjohdollista koulutusta he ovat saaneet?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Kun jätetään pois viittaukset spn-vihkimisiin, blogi on täyttä asiaa. Näin se on hyvin monessa muussakin asiassa. No, muuan entinen esimieheni totesi hyvin: “Kirkkoneuvosto päättäköön kirkon katon tervauksesta”. Tällainen maallinen-hengellinen työnjako kirkkoherran ja luottamushenkilöiden välillä on tietysti karrikoitu, mutta sillä on tietty oikeutuksensa. Yllättävän monessa asiassa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Onhan tuo aika hauskasti ilmaistu. Kirkkoherra päättää antaa Kirkkoneuvoston “päättää”. Entäpä jos Kirkkoneuvosto päättääkin pyytää lisäselvityksiä ja lisäselvitysten lisäselvityksiä? Jolloin seurakunnan kulut kasvaa. Jokainen lisäselvitys kun maksaa maltaita. Kirkkoneuvosto ei kuitenkaan ole tästä kulujen kasvusta mitenkään tilivelvollinen. Ihmettelen tätä kirkon toimintamallia, jossa asiantuntijat valmistelevat päätökset ja toiset, jotka eivät asiaa tunne saavat tehdä varsinaiset päätökset.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    Kirkolliskokouksen määräenemmistösäädökset ovat perin tarpeelliset, vaikka ne nyt näyttävät jumiuttaneen pitkäksi aikaa ratkaisun avioliittokysymyksessä. On nimittäin niin, että jos kirkon oppia ja jumalanpalveluskäytäntöjä koskevia periaatteellisia ratkaisuja tehtäisiin hyvin niukalla ääntenenemmistöllä olisi seurauksena vääjäämättä yhä uusia kirkon jakaantumisia. Kirkon historian surullisimpia lukuja on alkujaan yhtenäisen “yhden, pyhän ja yhteisen (eli katolisen)” kirkon jakaantuminen keskenään riiteleviin tunnustuskuntiin. Sovinnon etsiminen ikivanhojen jakolinjojen umpeuttamiseksi on ollut, Jumalle kiitos, jo toistasataa vuotta käynnissä. Älkäämme vihollisen riemuksi turmelko tätä myönteistä kehitystä kiistoilla, jotka eivät kuitenkaan koske evankeliumin ydintä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Kabinettipolitiikka on monien seurakuntien riesa. On myös tehtävä ero pienten ja isojen seurakuntien (seurakyntayhtymien) välillä. Pienemmissä puhalletaan käsittääkseni yhteen hiileen, mutta vastaavasti päätöksissä tarvittava erityisosaaminen tai asioiden valmistelu voi olla heikkoa. Toinenkin riesa tulkoon tässä mainituksi: nepotismi eli omien sukulaisten suosiminen. Jos samaan seurakuntaan sattuu nepotismia harrastava kirkkoherra, kabinettipolitiikkaa ja 1-2 vahvoja mielipiteitä omaavaa luottamushenkilöä, jälki voi olla karmeaa.

    Suuri(n) osa luottamushenkilöiden päätöksistä käsittelee muuten sellaisia asioita, mitä moni tavallinen ns. uskova seurakuntalainen ei edes tule ajatelleeksi.

    Pekka Veli Pesoselle vain sellainen huomio, että kirkollinen lainsäädäntö ja erilaiset johtosäännöt voivat vaatia, että jonkin päätöksen tekevät luottamushenkilöt. Kirkkoherra on kyllä aikamoinen “diktaattori” mutta vain hengellisissä asioissa ja esittely- sekä arvovaltansa vuoksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      Kiitos Marko S. tästä : “Pekka Veli Pesoselle vain sellainen huomio, että kirkollinen lainsäädäntö ja erilaiset johtosäännöt voivat vaatia, että jonkin päätöksen tekevät luottamushenkilöt. ” Tiedän jo ennestään tuon verran.

      Torstaina on taas valtuuston kokous ja opin ehkä systeemistä jotain lisää. Olen siellä varajäsenenä. Jäi vaalissa pari ääntä saamatta. Nyt roikun toisella sijalla varana. En vain oikein ole vielä päässyt kärryille siitä vallasta jota oikeasti käytän. Puheenvuoroja olen kyllä käyttänyt, mutta systeemiä ihmettelen. Ensin neuvostossa tietyt henkilöt käsittelevät jostakin asiasta ja sitten tulevat neuvostoon ja asia käsitellään uudelleen. Lopuksi asiat menevät usein kuitenkin juuri niin kuin ne on alun perin esitelty.

      Valtuustossa istuminen on kyllä mielenkiintoista. Siinä saa paljon tietoa seurakunnan tilanteesta. Joten hyödynnän sitä pääasiassa tiedotustilanteena ja muihin päättäjiin tutustumisena. Luulisi 30 vuotta paikkakunnalla asuneena ja seurakunnan toimintaan osallistujana olisin jo aika hyvin perillä. Paljon näyttää vielä olevan opittavaa.

      Entäpä sitten ne jotka ovat tulleet valituiksi, mutta eivät tunne seurakuntatyötä kovinkaan hyvin. Eiväthän he oikeasti voi mitenkään käyttää heille annettua valtaa. Säännöt on tietysti säännöt ja niiden mukaan on elettävä. Saan onneksi systeemin kummallisuuksia ihmetellä. Onhan tästä systeemistä se etu että huonoista päätöksistä ei syytetä esitystä valmistelevaa tahoa, vaan syy lankeaa kokonaan meille “päättäjille.”

      Tuossa naapuriseurakunnassa oli äskettäin tiukkoja lehtikirjoituksia, jossa moitittiin heidän luottamushenkilöiden tekemää päätöstä. Päätöksen pohjalta koettiin, että siinä käveltiin seurakuntalaisten ja työntekijöiden tahdon yli. Lehdessä moitittiin kovin sanoin vain neuvostoa ja heidän ymmärtämättömyyttään tärkeässä asiassa.

      Laillisesti ja pykälien mukaan toimien luottamushenkilöt päättävät ja tulevat tekemään niin neuvostoissa ja valtuustoissa jatkossakin. Tokihan se teoriassa näin menee, mutta teoria ei aina suostu seuraamaan käytäntöä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      Tuli tuo neuvosto uudelleen, tuohon valtuuston sijalle. Enpä huomannut ajoissa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jorma Hentilä sanoo:

    Kirkkoherran asema seurakunnassa on vahva. Hän on asioiden valmistelija, esittelijä, päättäjä ja päätösten toimeenpanija sekä myös rankaisija. Lisäksi hän on hengellinen johtaja. On paljolti kiinni kirkkoherran persoonasta, millainen on seurakuntaneuvoston/kirkkoneuvoston asema seurakunnassa. Toki siihen vaikuttaa myös se, kuinka vahvoja ja asoihin perehtyviä jäseniä neuvostossa on.

    Meillä Helsingin tuomiokirkkoseurakunnassa toimii valmisteluvaliokunta, jossa on edustaja kaikista ryhmistä (4). Seurakunta on iso ja kasvava, ja asiat ovat sen mukaisia. Kokemukseni mukaan valmisteluvaliokunta luo edellytykset fundeerata päätettäviksi tulevia asioita vapaamuotoisesti kirkkoherran ja valiokunnan muiden jäsenten kesken. Yksi heistä on seurakuntaneuvoston varapuheenjohtaja, joka toimii neuvoston kokousten puheenjohtajana.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Pekka Veli Pesonen. Valtuusto päättää isoista linjauksista ja rahasta. Kirkkoneuvosto/seurakuntaneuvosto on useimmiten se varsinainen asioiden ja toiminnan edistämisen paikka. Mutta yksin, ilman useamman samoin ajattelevan tukea, asiat eivät etene. Asioita pitää myös “uittaa” eteenpäin: tehdä määrätietoista lobbausta ja miettiä monenlaisia perusteluja. “Jeesustelu” ei kannata (!) Kannattaa huomata, että todellinen valta on myös seurakunnassa useimmiten budjettivaltaa: mihin pannaan rahaa ja mihin ei? Se taas on aina usean vuoden projekti ja kilpailu on kovaa. Kankea systeemihän seurakunnan hallinto on, ja yleensä kaukana raamattu-ja rukouspiirien tai nuorteniltojen arjesta. Varsinkin, jos luottamushenkilöiden ryhmittymät ovat käytännössä poliittisten puolueiden tai vastaavien ryhmiä. Mutta. Raha ratkaisee jopa sen, kuinka monta leiripäivää tai vaikkapa palkattua isosta rippikoulussa voi olla. Seurakunnan luottamushenkilöille on muuten myös opaskirjoja.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      Varana jäin opastusta ilman. Opaskirja voisi olla kiva. Nyt kun on korona ja turvavälit, niin ei voi vieruskaveriltakaan kysellä mitään. Toisaalta eihän tuolla tarvitse välttämättä mitään tietää, eikä käyttää mistään asioista puheenvuoroja. Minä en kyllä osaa olla hiljaa. Aina pitää jotakin puheenvuoroa kehittää. Eilen laskin että meitä, jotka jotain puhui oli noin kolmannes osallistujista. Joten mietin miksi meitä tarvitaan näin paljon päättämään sellaisista asioista joiden merkityksestä ei voi tietää pelkän esityslistan perusteella. Miksi pitää olla neuvosto ja vielä tämä valtuusto. Samat asiat hoituisi paljon vähemmälläkin byrokratialla? Laki kai mierää nii: sanois Sysmäläinen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Tulkaa Kaikki
    Tulkaa Kaikki

    Blogiin kirjoittavat Tulkaa kaikki -henkiset seurakuntavaikuttajat eri puolilta Suomea, kukin omissa nimissään. Yhteistä meille on pyrkimys toimia kirkossa avarakatseisesti lähimmäisyyden hengessä. Tulkaa kaikki -liikkeen perusajatuksen mukaisesti haluamme herättää rehellistä keskustelua kirkon perustehtävästä, lisätä kirkollisen päätöksenteon avoimuutta ja luoda siltoja eri tavoin ajattelevien välille.