Omavaraisuus ja varmuusvarastot – tulevaisuutta?

Avaruusasemalta katsoen maapallon sininen ja vihreä väritys on tänä kesänä ollut yhä enemmän auringon ja metsäpalojen korventamaa harmaata ja ruskeaa. Laajoilla alueilla sato on menetetty ja karjaa joudutaan teurastamaan.

”No, ihmisille riittää ravintoa. Sitähän voidaan ostaa aina muualta.” Näin ajateltaessa ei tule mieleen, että joskus kysyntä ylittää tarjonnan. Riittävästi viljaa ei olekaan saatavilla.

”Jos ei saada hampurilaisia, niin syödään sitten hodareita!” Ajattelun rajoittuneisuus tuo mieleeni tarinan Maria Antoinettesta (1755-93), jolle kerrottiin, ettei kansalaisilla ole leipää. Tähän Maria Antoinette: ”Syökööt sitten leivoksia!”
_ _ _
Tilanne käy tukalaksi, jos monet viljelijät menettävät uskonsa maatalouteen usean katovuoden jälkeen ja lopettavat. Mistä sitten ruokaa?

Päivän Etelä-Suomen Sanomissa oli artikkeli valtion varmuusvarastoista (ESS 17.8.). Leipuriliitto vaati viime viikolla, että Huoltovarmuuskeskuksen pitäisi niukan sadon vuoksi avata leipäviljavarastot. Huoltovarmuuskeskus ei siihen kuitenkaan suostunut. Varmuusvarastot ovat todellista hätää varten. Varmuusvarastojen viljan valuttaminen markkinoille vain sekoittaisi kaupan tasapainoa.

Viljaa on varastoissa noin puolen vuoden tarpeen verran – varastointia on vähennetty puolella 2013 ja mielestäni aiempaan, vuoden tarpeen varastointiin olisi hyvä palata samalla kun epävarmuus ruoasta maailmalla kasvaa.

On kuitenkin muistettava, että useimmat maat Euroopassa eivät lainkaan varastoi viljaa poikkeusoloja varten. Suomi on ehkä tulevaisuudessa kuin Joosefin ajan Egypti viljavarastoineen, jonne tullaan hakemaan apua nälkää näkevistä maista? Onneksi Suomessa näyttää olevan ”Joosef”, joka pitää varmuusvarastoinnin edelleen yllä – samalla kun esimerkiksi Ruotsi on luopunut varastoista.
_ _ _
Jotkut ruotsalaisetkin pohtivat asiaa. Niklas Wennberg on paneutunut ruoan omavaraiseen lähituotantoon, josta Hesari kertoi kuukausi sitten (HS 18.7.). Kerrostalon pyöräkellarin kokoiseen tilaan rakennettava järjestelmä ruokkii kerrostalossa asuvan ihmismäärän. Järjestelmä perustuu ravinteiden kiertoon.

Vesitankeissa asuvien jättikonnamonnien jätökset johdetaan lannoittamaan vesiviljeltyjä kasveja. Samalla vesi puhdistuu ja se voidaan johtaa takaisin kala-altaisiin. Wennbergin kasvattamat kalat ovat hyvänmakuisia, mutta kaalikasvien makua pitää vielä kehitellä. Hanke osoittaa yhtä kaikki, että ihmisravintoa on mahdollista tuottaa suuria määriä keskellä kaupunkiasutusta.

Wennberg uskoo, että ”ihmiset kaikkialla voisivat paremmin, jos heille annettaisiin jälleen mahdollisuus osallistua ravintonsa tuottamiseen. … Kunhan toiminta vain saadaan nostettua hippitasolta kohti organisoitua ja järkevää tuotantoa. Tässä ei puhuta mistään laatikkoviljelystä.”

Hieman aiemmin Hesarissa oli juttu omavaraisuuden opiskelusta. Artikkelin kuvituksessa kaksi pitkätukkaista miestä istui alasti maassa soittelemassa nokkahuilua ja kitaraa. Omavaraisuuden sisältö muistutti Wennbergin mainitsemaa hippitasoa.
_ _ _
Tosiasiassa pienimuotoinenkin viljely vaatii sinnikkyyttä ja taitoa. Sitä olisi tarpeen opettaa kouluissa.

Kasvimaaviljelyhän on helppoa, kun perusasioita on vain viisi: 1) maan muokkaus ja lannoitus, 2) kylvö, 3) harvennus, 4) kitkeminen ja 5) kastelu. Niinhän sitä voisi luulla. Jokainen vaihe vaatii kovasti työtä.

Mahdollisesti on myös torjuttava tuholaisia, esimerkiksi kirppoja kaaleilta ja kemppejä porkkanoilta levittämällä kasvustojen päälle harsot. Vielä oma lukunsa on sadon oikea-aikainen korjuu ja varastointi. Talvea varten varastoitavat peruna-, porkkana- ja muut juuressäkit vaativat oikean kylmyyden ja kosteudun, jotka toteutuvat parhaiten hyvässä maapohjaisessa maakellarissa.
_ _ _
Sadonkorjuu on hienoa aikaa! Olemme pitäneet kasvimaata kohta 30 vuotta. Kahden aarin vuokrapalsta näyttää naapuripalstoihin verrattuna keväällä usein vaatimattomalta. Kylvöpenkit ja käytävät puuttuvat. Taimet ovat harvassa ja pieniä, rikkaruohojakin on.
Kesän edistyessä myös maa edistyy. Olemme kitkeneet ja kastelleet, auranneet perunamaan vakoja. Toimme peltoon puutuhkaa, kalkkia ja peräkärryllisen hevosen lantaa. Lisälannoituksena annoimme pitkin kesää kompostoitua kanan lantaa. Luonnonlannoitus tuntuu vaikuttavan hitaasti, mutta nousujohteisesti.

Nyt tulokset ovat hyviä. Lämpimän ansiosta sadosta tulee hyvä. Perunat, punajuuret ja porkkanat kasvavat erinomaisesti. Sipulit ovat vielä pieniä. Tosin ne istutettiin myöhään, kesäkuun 10. Avomaan kurkut ja kurpitsat lähtivät liikkeelle hitaasti, mutta tuottavat nyt nekin hyvin.

Oranssit kehäkukat ja siniset ruiskukat sekä suuret auringonkukat ja violetit kladiolukset ilahduttavat kotona maljakoissa.
_ _ _
Kotona on vielä pieni maa, jossa kasvaa valkosipulia, papuja, kesäkurpitsaa, sekä hokkaido- ja myskikurpitsaa ynnä maa-artisokkaa. Pienessä kasvihuoneessa on tomaattia, kurkkua, chiliä ja vähän salaattia.

Pari vanhaa omenapuuta notkuu omenoiden painosta. Toinen puu lähti kaatumaan ja sain sen vaivoin pönkillä estettyä. Kaatuvalla puolella oleva puun latvus on sahattava pois, että puu kevenee. Herukat kärsivät talvesta ja kuivuudesta. Sato jäi puoleen viimevuotisesta.

Samoin hunajasato jäi vähäiseksi. Olen aiemmissa blogeissa kertonut mehiläistouhuista. Kolme uutta jaoketta vahvistuivat. Kaikki kuusi pesää ovat saaneet ensimmäisen annoksen ruokintasokeria ja sen jälkeen punkintorjunnan tymolilla.
_ _ _
Eräs naapuri saman kadun toisesta päästä kilometrin etäisyydeltä kertoi, että heidän pihaansa on pesiytynyt mehiläisparvi kannon alle. Hän arveli, että ne voisivat olla meiltä. Ihmettelin, että ”kannon alla?”. En ole huomannut, että mistään pesästämme olisi tänä kesänä lähtenyt parvea. Otin eilen mukaani suojapuvun, lapion, kirveen ja sahan ja menin katsomaan. Maa-ampiaisia, kuten arvelinkin. Naapurin pyynnöstä suihkutin pesään torjunta-ainetta. Omassa pihassa olen antanut ampiaisten ja mehiläisten pesiä rauhassa.
_ _ _
Kanat ovat hautoneet neljä poikuetta. Lopuksi annoin myös Vienon hautoa muutaman munan. Ruskean ja valkean pilkullinen Vieno on onnellinen kolmesta poikasestaan – valkeasta, mustasta ja ruskeasta - joille se opettaa tuohukkaalla tok, tok, tok -äänellä, mistä löytyy syötävää.

Vieno on edelleen laiha ja pieni kana. Se on kuitenkin vahvistunut talvesta, jolloin hoidin sitä luunmurtuman jälkeen (ks. blogi Vieno ja harmaapää), kun se ei pysynyt jaloillaan. Katsotaan toiveikkaina eteenpäin!

15 kommenttia

  • Juha Heinilä sanoo:

    Hyvä kirjoitus, kiitos Pekka. Rikkaat maat saavat aina rahalla ruokaa, mutta se on pois köyhiltä mailta. Omakohtaisia ryytimaa- ja kanajuttuja on kiva lukea.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Rikkaat maat saavat kyllä suurella rahalla ruokaa, mutta jos oman tuotannon varmistaminen laiminlyödään, voi vielä tulla pää vetävän käteen, vaikka rahaa olisikin. Silloin köyhät, jokamiehen pienviljelyä jatkaneet maat saattavat ollakin vahvemmilla?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jori Mäntysalo sanoo:

    Mitä varastointi maksaa? Huoltovarmuuskeskus kerää n. 40 miljoonaa euroa vuodessa, mutta sillä hoidetaan toki paljon muunkin kuin viljan varastointia.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Kyllä varastointi varmasti maksaa, mutta turvallisuudella on aina hintansa. Etenkin vielä käytössä olevat suuret siilot ovat olleet kalliita rakentaa. Lahdessa viljasiilo on radiomastojen ja hyppyrimäkien sekä vesitornin jälkeen korkein varsinainen rakennus. Tosin uudemmat varmuusvarastot ovat muunlaisia.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Teemu Kakkuri sanoo:

    Oletko tutustunut Tyrnävän ilmaperunoihin? https://yle.fi/uutiset/3-9904236

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Kiitos Teemu kysymyksestä. Olen kyllä lukenut näistä ilmaperunoista. Kuulemma siemenperunat tuotetaan paljolti juuri näin, jolloin vältytään monilta kasvitaudeilta. Halleissa perunan kasvattaminen ympäri vuoden on minun makuuni irautunut turhan pitkälle luonnosta, mutta onhan siinä kieltämättä etuja. Olen tutustunut vesiviljelyyn vanhemman poikani kautta, joka harrastaa sitä. Chilin, tomaatin ja yrttien juuret ovat ravintoliuksessa, johon johdetaan ilmaa. Kasvit siis kasvavat ilman multaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jori Mäntysalo sanoo:

      Luonnosta irtautuminen nyt ylipäänsä mahdollistaa nykyisen hyvinvoinnin isolle ihmismäärälle. Kaskiviljely olisi kyllä perinteistä, mutta viidestä miljoonasta pitäisi leikata pois yli 90 % jotta ruoka riittäisi kaikille.

      Jokin kasvien hajautettu auringosta suoraan riippumaton tuotanto sekä bioreaktorit lienevät parasta mitä huoltovarmuudelle voi tapahtua.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Istutin lasten hiekkalaatikkoon perunaa ja maa-arttisokkaa sekä, kesäkurpitsan. Kastelin pientä peltoa uskollisesti joka ilta ja aamulla varhain. Nykäsin nyt yhden perunanvarren ylös. isoimmat perunat oli jokseenkin peukalonpään kokoisia. Maata syvemmältä tonkiessa havaitsin sen olevan ihan rutikuivaa. Eli kastelu on ollut täysin riittämätöntä. Paljon olisi vielä opittavaa. Luulenpa että tuo omavaraisuus ei kohdallani ihan heti toteudu. Tuskin monen muunkaan kohdalla. Olemme vieraantuneet mullasta jo liian kauas.

    Mongoliassa kävi kommunismin romahtaessa niin, että monet kaupunkilaiset jäivät työttömäksi. Silloin jotkut palasivat maaseudulle kasvattamaan lihakarjaa ja myymään maitoa. Pari vuotta meni hyvin, mutta sitten tuli talvi jossa maa jäätyi, niin ettei eläimille ollut ruokaa. Ne oli pakko teurastaa ja myydä lihat. Lihan hinta romahti ja ihmisille ei jäänyt lopulta mitään.

    Lähetyslentäjät tulivat apuun ja lennättivät kaukaisille syrjäseuduille kananpoikia. Autoilla niitä ei voinut viedä, koska tiet oli silloin liian huonoja ja matkat liian pitkiä. Kanat kasvoivat ja alkoivat tuottaa munia, joita myymällä ihmiset pääsivät uudelleen elämään kiinni..

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Kiitos Pekka näistä kertomuksista. Vanha hiekkalaatikko voisikin olla perustana pienelle kasvimaalle, mutta siihen pitäisi tuoda varmaankin multaa ja ennen kaikkea lannoitusta. Jos ei halua kaupan keinolannoitteita, jäävät vaihtoehdoiksi komposti ja lanta.

      Kanat ovat helpoin tapa päästä tuotantoeläinten pitoon kiinni. Munien ja lihan lisäksi niistä tulee lantaa – meillekin kuivikkeineen pari kuutiota vuodessa.

      Vielä 1960-luvulla Lahdenkin laitamilla rintamamiestonttien perällä oli perunamaa ja ulkorakennuksessa pari sikaa. Mielessä oli 1950-luvun alkuun jatkunut säännöstely. Oma pienimuotoinen viljely ja lihan tuotanto olivat nälän kokeneille keino varmistaa ruoan saanti ja lisäksi osa elämäntapaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    On aivan paikallaan olla huolissaan ruokatuotannsta. Nyt kun USA n kauppasota tulee lisäämään protektiomismia josta on seurauksena rajojen sulkeutumista, niin ruokatuotannon tulevaisuus on epävarmaa. Muutama katovuosi ja poliittiset kriisit voivat olla suurikin uhka jollei oman maan ruokatuotanto ole kunnossa.

    Jos tulee ruokapula, niin se luo sosiaalisen levottomuuden ja kansainvälinen tilanne kiristyy entisestään kun kansainvälinen vapaakauppa on romuttunut.

    80-luvulla presidentti Reagan puhui ruoka-aseesta. Siihen aikaan Neuvostoliitto osti paljon viljaa Yhdysvalloita ja oli riippuvainen ulkopuolisista ruuan tuottajista. En ihmettelisi jos ruoka-ase ajattelu heräisi jälleen henkiin. Mahdollisiman suureen omavaraisuuteen ruuan suhteen pyrkiminen on kansallinen turvallisuustekijä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Multaa siinä oli jo edellisen viljelijän tuomana ja lisäsinkin sitä, mutta lannoitus. Sitä en osannut huomioida. Kuvittelin kastelun riittävän, kun pinta oli kosteana. Minulle kävi vähän samoin , kuin Mongoliassa. Hiljainen tieto oli sielläkin kadonnut. Se että lapsuudessa on pellolla möyrinyt, ei riitä. Viljelytaitoja täytyy opetella A:sta alkaen. Kaupunkilaisen viljelytaidot on liian heikot. Jos moniin vuosiin ei ole käsiään multaan laittanut, niin ei sitä heti huippusatoja saa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Näinhän se Pekka on! Maaseudulla on ennen seurattu lapsina kodin kasvimaan hoitoa ja viljelyä oppien samalla. Nyt tähän on enää harvoilla mahdollisuus. Järjestöistä 4H opettaa edelleen lapsille ja nuorille viljelytaitoja. Se koskettaa aika harvoja.

      Joissakin kaupungeissa vuokrattaville kasvimaapalstoille on jonoa. Esimerkiksi poikani on Vantaalla palstajonossa. Lahdessa taas on oman havaintoni mukaan ollut vuosi vuodelta enemmän viljelemättömiä aarimaita. Palstan pitäjät ovat enimmäkseen ikääntyneitä. Nuoria tulee harvakseltaan tilalle.

      Monet masentuvat ensimmäisenä vuonna, kun rikkaruohot tukahduttavat taimet tai kun maasta loppuu voima ja kuivuus näännyttää kasvit. Siksi olisim tarpeen saada vähän opetusta ja kannustusta. Aluksi maa on käytävä huolella läpi ja noukittava kaikki juolavehnän, ohdakkeen, hanhikin jne. juuret pois. Samoin on taisteltava esiin nousevia rikkakasveja vastaan ennen kuin ne saavat vallan. Kasvimaan pito on eräänlainen sinnikkyyskoe, joka kuitenkin palkitsee kestävän: constantem decorat honor, kuten kadettiupseerit sanovat.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Särkiö sanoo:

    Voisi myös kysyä, eikö seurakunnilla olisi mahdollisuus tukea kasvimaaharrastusta? Tähän olisi useita perusteita:

    1) seurakunnilla on usein kirkkojen/seurakuntatalojen lähellä omaa maata, joka on entistä peltoa.

    2) seurakunnilla on traktoreita ja puutarhureita, jotka voivat kunnostaa maan kasvimaaviljelyä varten.

    3) Palstojen hoito sopii osaksi varhaiskasvatusta, sekä nuoriso-, perhe- ja aikuistyötä. Palstan pito ja yhdessä tehtävien jakaminen yhdistää. Kenenkään ei tarvitse jäädä yksin palstan töiden kanssa.

    4) Keväällä voidaan järjestää pellolla kylvön siunaus ja syksyllä sadonkorjuujuhla.

    5) Messuun voidaan tuoda uuden sadon antimia ja korostaa luonnon suojelun, viljelyn ja varjelun merkitystä ilmastonmuutoksen sekä viljelysmaan tuhon edetessä.

    6) Kasvimaiden sato jaetaan viljelijöille. Sadosta riittää ehkä myös yksinäisten ja työttömien ruokailuun salaattia, porkkanaa, perunaa, sipulia jne, tai jaettavaksi nälkäisille?

    7) Palstaviljely on hyvä tapa havainnollistaa ja elää todeksi ajatusta, kuinka kaikki luodut elävät osallisina samoista Jumalan hyvistä lahjoista, kuten puhtaasta vedestä ja ilmasta, huolenpidosta ja keskinäisestä vastuusta.

    8) Palstaviljelyn jälkeen seurakunnassa on mahdollista edetä esimerkiksi istuttamalla pellon laitaan herukka- karviais- ja vadelmapensaita sekä tuomalla sinne mehiläispesiä.

    9) Mehiläisten pito vaatii suurta sitotumista ja myös talvisaikaan puutöitä, kehyslistojen kokoamista, langoittamista ja vahoittamista. Tämä voisi olla jonkin seurakunnan piirin aiheena? Mehiläishoidon neuvojia voi kutsua kurssittamaan mehiläisten hoitoon. Vuodessa pitäisi Suomessa perustaa 10 000 uutta mehiläispesää korvaamaan pölyttäjähyönteisten vähenemistä. Hunajaa voidaan myydä seurakunnan myyjäisissä. Yhdestä pesästä voidaan saada kesässä 40-80 kg hunajaa, jopa 100 kg. Tästä voi laskea, kuinka paljon esimerkiksi pieni pesien määrä (3-5 pesää) voisi tuottaa diakonia- tai lähetystyölle.

    10) Kasvimaan pito vaatii lannoittamista. Siksi seurakuntien pitäisi perustaa komposteja. Seurakuntien keittiöistä tulee esimerkiksi suuria määriä juuresten kuoria ja kahvinporoja, jotka sopivat hyvin kompostoitaviksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kruuti on keksitty uudestaan: Heureka! Pelto vaatisi takaisin sen mitä siitä on otettu ja kierrätetty elävän organismin kautta. Nyt on havaittu, että humusta pitäisi olla enemmän. Sitä sanottiin ennen ruokamullaksi ja sitä hoidettiin eläinsuojista tulevalla lannalla, jota kuivvikkeilla oli rikastettu. Sen lisäksi tunkioon kakattiin havuja sekaan. Käyteiin jankkoauraa, kun haluttiin vahvistaa ruokamultakerrosta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Särkiö

    Kenttäpiispa ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.