Oman työtuolin hallitsemisen jalo taito

 

 

b2ap3_thumbnail_KIIHDYTYSAJO.jpg

 

Työnantajan kuuluu hankkia työntekijälleen kunnolliset työvälineet, joita työntekijän on osattava käyttää. Tarvitaan jonkin sortin työpiste, koppi tai soppi, pöytä, jonka päälle tietsikan voi laittaa. Ja sitten siihen pöydän äärelle jäädään vain seisomaan.

 

Korjaan: lösähdetään istumaan. Tuoli kuuluu myös konttorityöläisen luontaisiin etuihin. Toisaalta seisominen olisi paljon parempi asia, sillä ihmistä ei kerta kaikkiaan ole suunniteltu istumaan pitkiä aikoja.  Varsinkin kaikki kokoukset tulisi pitää seisten. Eivät kestäisi kolmea tuntia.

 

Mutta koska kun kerran työnantaja haluaa istuttaa meidät työpöytämme ääreen, niin työtuolin on oltava sikahyvä, oikean värinen ja merkkinen, kaikki mahdolliset säädöt. Käsinojat.  Ainakin viisi pyörää.

 

Työtuoli ei kuitenkaan ole vielä hallinnassasi, kun pelkät ergonomiset säädöt on tehty. Sinun on myös testattava tuolisi nopeus ja kaarreominaisuudet, kääntösäde, kiihtyvyys. Erilaisilla alustoilla tuolisi käyttäytyy eri tavoin. Suoralla parkettikäytävällä voi paahtaa lujaa, mutta kaarteet täytyy ottaa varoen, muuten työtuoli alkaa sutia tyhjää ja pyöriä ympyrää. Jos asetat painosi kurvissa väärin, voit pudota kyydistä.

 

Monenmuotoiset käytävät antavat lisähaastetta testiajoon. Hyvin haastava paikka on ison kuramaton ylittäminen. Siihen matka usein hyytyy, ajopeli tarttuu kuin täi tervaan. Silloin on vain purtava hammasta, vedettävä vatsa sisään ja työnnettävä rinta ulos. Keskityttävä. Pysyttävä rauhallisena. Hengitettävä aktiivisesti.  Ajateltava, että suomalainen kuski menee sisulla läpi vaikka harmaan kiven. Jos sellainen nimittäin osuu ajoradalle.

 

Kuten kaikki arvaavat, olen tässä pakinassa puhunut pelkästään itsestäni. Mutta nyt kun harjoitus on tehnyt minusta melkoisen mestarin, uskallan haastaa Bulevardi 16:n seurakuntatalon eri kerrokset kunnon kilpa-ajoihin: Papiston joukkue vastaan kansliaväki täydennettynä kirkkomuusikoilla ja diakoniatiimillä. Talon vuokralaiset perustakoot oman tallin, samoin vitoskerroksessa majaileva tuomiokapituli.

 

Kisoja käydään useissa eri kerroksissa, sillä joka paikassa kilparadat ovat erilaiset. Myös henkilökohtaiset haasteajot ovat suotavia Yhteisvastuun hyväksi. Uskon, että piispa voisi saada monta haastajaa.

 

Leikkimielisellä kisalla olisi parhaimmillaan koko talon yhteishenkeä parantava vaikutus. Siitä voisi tulla vuotuinen perinne. Media voisi kiinnostua aiheesta ja tulla salaa kuvaamaan tapahtumaa YLE:n MOTitusohjelmaan. Vapaa-ajattelijat paheksuisivat tilannetta, varmuuden vuoksi. Pidä työtuolistasi, kiinni, Jori Mäntysalo, voit nimittäin piankin saada haasteen…

 

b2ap3_thumbnail_STOPPI.jpg

 

Kuvatekstit:

Yläkuva: Kiihdytys, vauhdin hurma…

Alakuva: … ja tapaturma (Riivattua!)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Heillä on myös riski iso sen lisäksi, että saavat makuuhaavoja. Heitä pitäisi käänneellä, jotta makuuhaavoja ei tulisi. Siksi olen huollissaan laitoksessa asuvista, eteenkin vanhuuksista, joilla on päivän vanha vaippa. Ihohan rikkontuu ja bakteerit pesiytyvät. Kuka tekisi sen vauvalle, että pitää kapaloituna ja pitää päivän vanhoissa vaipoissa?

    Ennen ihmiset arvostivat fyysistä kuntoa, nyt henkistä kapasiteettia ja älyä. Hyvä kunto pitää myös aivot virkeinä. En tiedä, kuinka monta tuntia kouluissa on liikuntaa nykyään, mutta minun aikana oli 4 tuntia kahdesti viikossa muistakseni. Sen lisäksi meille tarjoiltiin mahdollisuus kilpailla jopa SM-tasolla koulupäivien aikana. Ruskeasuon erityiskoulu oli melkein elittikoulu 80-luvulla, kun nykyään tarjoillaan urheilukouluja samoilla ajatuksilla. Liikuntaa lisää, niin järkikin toimii paremmin ja kehon tuntemus kasvaa. Ajatelkaa jos hyvä fyysinen kunto liitettäisi teknologiseen osaamiseen?

Hannu Kiuru
Hannu Kiuruhttp://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121
Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (67 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121