Olympialaisten riemukulku - hinnallako millä hyvänsä?

Olympialaiset loppuivat viikko sitten Brasiliassa. Ilmassa ei nyt oikein ollut reilun urheilujuhlan tuntua. Huomasin jopa kaipaavani -70 luvun Kalevan kisoja Joensuussa - missä ei toisin ollut ilotulituksia ja sambatanssijoita, mutta eipä siellä pääasiaksi noussut myöskään doping, saasteet, korruptio ja huijaaminen.

Brasilian kisoissa, hienoista urheilusuorituksista huolimatta, oli jotain todella ristiriitaista. Jotenkin haisi pahalle, jopa television läpi, vaikkakin suurin osa urheilijoista ihan varmasti urheili puhtain paperein reilun urheiluhengen periaatteella.

Ovien piti olla auki reilulle pelille, mutta nyt avonainen salaluukku Sotšin olympialaisten dopinghuoneen seinässä taisi vetää enemmän huomiota.

Brasilialaispoliitikot saivat oivan mahdollisuuden lahjusvyyhteihin mafia herrojen kanssa, siis ne joille oli luonnollista ottaa lahjusrahoja, ja heitä oli ikävän paljon.

Uuden olympialiikkeen voittajia ovat valitettavasti ovelimmat, eivät enää välttämättä ne kovaa työtä tehneet urheilijat, jotka ovat uhranneet elämänsä urheilun jalolle alttarille.

Silti jaksan uskoa, että vielä koittaa aika kun suomenkin karuissa metsissä ja soilla ankaraa harjoitusta tekevät urheilijat nousevat aidon olympia-aatteen uusiksi airuiksi.

Mutta mikä herkisti todella oli noin 10 000 urheilijan joukossa marssinut pakolaisjoukkue: 5 eteläsudanilaista juoksijaa, 2 syyrialaista uimaria, 2 kongolaista judokaa ja etiopialainen maratonjuoksija. He kantoivat lippua, jota kukaan ei ole koskaan olympiakisojen historiassa ennen kantanut.

Joukkue edusti maailman yli 65 miljoonaa pakolaista. Toivon mukaan joukkueen mukanaolo lisäsi maailman tietoisuutta siitä, että pakolaiset ovat kaltaisiamme ihmisiä, ja osa ihmiskuntaa siinä missä kuka tahansa meistä.

Erityisesti mieleen jäi syyrialaisen uimarin Yusra Mardinin tarina. Hänen elämänsä lupaavana urheilijan alkoi tuhoutua vuonna 2011, kun Syyrian sota alkoi. Vuotta myöhemmin perheen koti tuhottiin, kaksi Mardinin uimatoveria tapettiin ja pommi repi urheiluhallin katon auki.

Mardini ja hänen siskonsa pakenivat pois Syyriasta vuonna 2014. Matkalla salakuljettajien veneessä he meinasivat hukkua, mutta siskon ja muutamaan muun uimataitoisen kanssa he pystyivät työntämään veneen Lesboksen saaren rannalle.

Mardini ja hänen sisarensa päätyivät lähes kuukauden kestäneet pakomatkan jälkeen Berliiniin, jossa heille myönnettiin turvapaikka.

Mardini ja muut pakolaisjoukkueen nuoret ovat osa uutta maailmaamme, johon pakolaiset kuuluvat oleellisesti. Ehkäpä me suomalaisetkin ymmärrämme eräänä päivänä kuuluvamme siihen.

Sitä päivää odotellessa!

 

P.S. Myös paraolympialaisissa on mukana pakolaisten joukkue ensimmäistä kertaa. Pakolaisten joukkueessa on kaksi jäsentä.

Joukkueeseen kuuluu syyrialainen uimari Ibrahim Al Hussein 27, joka menetti jalkansa raketti-iskussa Syyrian kriisin aikana.

Toinen pakolaisten paraolympiajoukkueen jäsen on iranilainen kiekonheittäjä Shahrad Nasajpour.

Hurraa!

1 kommentti

  • Seija Rantanen sanoo:

    Kiitos tästä blogista!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Olli Pitkänen

    Olen maailmankansalainen alunperin Joensuusta. Olen asunut pitempiä aikoja Tansaniassa, Jordaniassa ja Salomonin saarilla, ja työni takia matkustanut eri puolilla maailmaa. Nykyisin toimin Suomen Lähetysseuran Etelä- ja Kaakkois-Aasian Aluejohtajana. Kohdemaitani ovat Thaimaa, Myanmar, Kambodza, Laos ja Nepal. Seurailen mielenkiinnolla elämää Aasiassa ja muualla maailmassa, joista sitten kirjoittelen havaintojani blogiini herättelemään ajatuksia kulttuurien erilaisuuksista, rikkauksista ja välillä niiden kummallisuuksista. Kaikki ajatukseni ovat tiukasti omiani ja omalla vastuullani, eivätkä välttämättä edusta työnantajani käsityksiä.