Olisiko jo aika lopullisesti jättää tämä luterilainen kansankirkko? Vaikeaa on vain päättää, missä muualla alkaisi käymään. Ns. vapaisiin suuntiin en kyllä aio lähteä. Samoin katolilaisuus ja ortodoksisuus eivät kiinnosta tarpeeksi.
Kysymykseen kohdallani tulisi lähinnä jokin tunnustuksellinen luterilainen seurakunta. Mainitsen Seurakuntaliiton ja Lähetyshiippakunnan.
Vaikka olen teologian maisteri kelpaan kaikkialla vain jonkinlaiseksi vapaaehtoistyön tekijäksi. Nyt kyllä ikää alkaa olla jo niin paljon, että mitään palkkatyötä on vaikea saada. Voimatkin ovat jo vähentyneet. Kansankirkon työntekijäksi en ole enää vuosikausiin kelvannut, koska otan sen mielestä Raamatun liian todesta.
Minulla on myös koulutetun hierojan ammatti, mutta aikaisemmin niitäkin töitä oli enemmän. Mutta olen ajatellut tyytyä tässäkin Jumalan hyvään tahtoon. Mutta taistelua se on vaatinut ja vaatii edelleen. Täytyy tunnustaa, että olen ollut sairaseläkkeellä jo monta vuotta.
Valtio on siis kuitenkin halunnut elättää minua. Psykiatrini sanoi minulle joskus, etten ole syrjäytynyt. Eläkkeeni lakkaisi hänen mukaansa automaattisesti, jos saisin tarpeeksi palkkatuloja. Mutta niin kuin sanoin aikaisemmin ikää on nyt jo liikaa eli 61-vuotta ja voimat ovat jo vähentyneet.
Mielestäni kannattaa löytää ensiksi uusi seurakunta, ennenkuin eroaa vanhasta. Johdatusta elämääsi, Mika.
Kiitos, Juha.
Mika. Siunausta pohdintaasi. Kansankirkossa on omat ongelmansa mutta pienissä kirkoissa omansa. Herra on luvannut johdattaa omiansa kun nämä kulkevat rukoillen. Itse olen soveltanut Paavalin ohjetta toiseen asiaan: Pysyköön kukin siinä asemassa, jossa hänet on kutsuttu (kristityksi). Selvästi harhaoppiset yhteisöt ovat asia erikseen.
Itsekin rukoilen silti monta kertaa psalmin sanoin: Tutki minua Jumala ja koettele minua, tunne minun ajatukseni. Ja jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.
Marko Sjöblom kun lukee Raamatusta niin Jeesus kutsui seuraamaan itsään eli jokaisn tuli itse ratkaista lähteekö vai ei, näistä kutsutuista ääri esimerkki on Paavali, siis kuinka Jumala on kutsunut sinut ja kuinka siihen vastasit?
Pietari sanoittaa oikean tavan erittäin hyvin helluntai saarnassaan:
37 Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: ”Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?”
38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”(Ap.t.2)
Marko, vaikuttaa siltä, että kansankirkossa ongelmat ovat suurempia kuin tunnustuksellisissa luterilaisissa kirkoissa. Silti taidan vielä jäädä kansankirkkoon. Jos kuitenkin voin omalla paikallani julistaa evankeliumia.
Mika. Sananlasku sanoo: Ruoho näyttää vihreämmältä aidan toisella puolella. Ymmärrän kyllä pointtisi.
Järki ja väärät henget vaativat, että Kristuksen jäsenien tulisi olla vain vahvoja, rohkeita, iloisia ja synnittömiä. Mutta evankeliumi päin vastoin opettaa meitä keskellä heikkouden, synnin ja kurjuuden tuntemista omistamaan uskon kautta kaiken kerskauksemme ainoastaan Kristuksessa Jeesuksessa. Tämä on uskon oikea luonne, että se pitäytyy NÄKYMÄTTÖMIIN ikään kuin se näkisi ne, sillä usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Sen tähden on nyt vaellettava uskossa, ei näkemisessä, se on ja on aina oleva sääntönä.
F. G. Hedberg
KUMPA TÄMÄ NÄKYMÄ KIRKOSTA OLISI VÄÄRÄ!
“Lääkärille on uskottu sellaisen lääkkeen tiedoksi saattaminen ja jakaminen, joka parantaa kuolemansairaat ihmiset. Tällä lääkkeellä on tarkka resepti. Tapahtuu kuitenkin merkillistä: sen sijaan että lääkäri julistaisi suurta sanomaansa ja tarjoaisi lääkettä kuolemaa tekeville, hän kutsuu näitä pohtimaan, minkälainen hän itse on, mukava mieskö vai vastenmielinen. Lääkkeen sijasta on huomion kohteena sen jakaja, tämän kulttuuriystävällisyys, mitä mieltä hän on kirjallisuudesta, urheilusta, sosiaalisista ongelmista yms. Nimenomaan kiinnostaa ihmisiä, missä määrin lääkäri osallistuu yleishyödyllisiin pyrintöihin. Lääkkeen jakamatta jääminen ei näytä ihmisiä erityisemmin surettavan, sillä hehän ovat sitä mieltä, ettei sitä itse asiassa tarvitakaan, pääasia on, että lääkärin avartunut ja elämää ymmärtävä olemus rohkaisee heitä juuri siinä tilassa, missä he ovat. Lääkäri puolestaan tyynnyttää mielensä sillä, että saahan hän hyvää aikaan muuallakin kuin tällä lääkkeellä, voihan hän esim. innostaa noita kuolemansairaita vielä näiden viimeisellä voimilla hapattamaan koko yhteiskuntaa jalolla etiikalla. Ja kuka tietää, vaikka puoskareillakin olisi todellista hyvää tarjottavanaan? Antaahan lääkäri itsekin puoskareille rohkaisua: eihän hän pidä tärkeänä, että reseptin ohjeita noudatetaan. Pääasia on reseptin ´henki´. Joksikin aikaa hän jää mietiskelemään sitäkin, mitä totuutta mahtaa olla kollegojen väitteessä, että lääke vaikuttaa pelkällä olemassaolollaan ´ehdoitta´, se on: ei sitä tarvitse omakohtaisesti nauttia, riittää, kun se on olemassa. Välttyyhän hän lääkettään tyrkyttelemästä ja saavuttaa paremmin tuon suuriarvoisen kosketuksen ympäristöön. Hän oppii kuuntelemaan. Hän samastaa itsensä lähimmäisiinsä. Hän tietää, mitä ajassa liikkuu. Hän näkee oman ahdasmielisyytensä. Hän ´hyväksyy´ ihmiset sellaisina kuin nämä ovat. Ja kuoleman viikatemies, jolla on perkeleen kasvot, odottaa saalistaan.”
Tämän kirjoituksen on julkaissut Osmo Tiililä (1904-1972) Kotimaa-lehdessä jo marraskuussa 1958. Tämä teksti on otettu kirjasta Osmo Tiililä – protestantti, s. 553-554, jonka on tehnyt Timo Junkkaala, julkaissut PerusSanoma 2004. Allekirjoittanut on aikoinaan tenttinyt tämän teoksen opiskellessaan Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa.
Lääkehän on ennen kaikkea Raamattu ja evankeliumi.
Mika Rantanen, ’liberaalisti’ajattelevana kristittynä (tosin en ole teologi) kipuilen saman kysymyksen kanssa omassa elämänpiirissäni, kun srk menee vahvasti eri suuntaan. Kuten täällä todetaankin, omakin kokemukseni on ollut että Jeesuksen seurassa on hyvä ja turvallista elää eikä se ole muuttunut. Hänessä minäkin saan pelastuksen. Siitä pidän kiinni. Ajatellaan toisistamme siunaavin ajatuksin vaikka ei ollakaan samaa mieltä.
Pellervo, kiitos tästä kommentista.
[Jeesus] vaelsi ympäri ja teki hyvää. Ap.t. 10:38
Hienoin kaikista taidoista on hyvän tekemisen taito; mutta sitä viljellään kaikkein vähiten.
T. DeWitt Talmage, Hiljaisiin Hetkiin, tämän päivän teksti, Päivä, 1996.
Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä. 1. Joh. 4:19
Rakkaus, apostoli tahtoo sanoa, ei ole meistä lähtenyt, vaan Jumalasta. Jos Jumala olisi tahtonut viivyttää Poikansa lähettämistä, kunnes me olisimme ruvenneet häntä rakastamaan, hän olisi saanut odottaa tähän päivään asti ja iankaikkisesti. Hän on ensin rakastanut meitä, ja hän rakastaa aina kutakin yksityistä ensin, ennen kuin tämä voi rakastaa häntä. Sovita tämä itseesi. Älä ensin ajattele sitä, mitenkä sinä rakastat Jumalaa, vaan mitenkä Jumala rakastaa sinua Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa, muuten suotta itseäsi vaivaat. Siihen pyri, sitä rukoile, että saisit kokea Kristuksen rakkautta kaikkien syntiesi anteeksisaamisessa, että hänen rakkautensa saisi sydämeesi astua. (Joh. 14:23, Ef. 3:17) Älä viihdy kylmän, itsekkään, rakkaudettoman sydämesi parissa; vaan upottaudu joka päivä Jumalan rakkauden mereen, joka sinulle on Kristuksessa avattu, niin saat autuaan, palavan sydämen. (Luuk. 24:32)
H. W. Rinck, Armoa armosta, s. 261-262, 1966, SLEY. Sulut ovat allekirjoittaneen lisäys.
Silloin Salomo sanoi:… ”Minä olen rakentanut huoneen sinulle asunnoksi.” 1. Kun. 8:12-13
Salomo, rauhanruhtinas, yksin saattoi rakentaa temppelin. Jos me tahdomme olla sielujen voittajia ja rakentaa seurakuntaa, joka on Jumalan temppeli, muistakaamme tämä: me emme vedä ihmisiä Kristuksen luo keskustelemalla emmekä väittelemällä, vaan korottamalla Kristusta.
J. Hudson Taylor, Hiljaisiin hetkiin, huomisen teksti, Päivä, 1996.
Kaikki liha tulee kuulemaan tuomionsa, joko armo- tai kadotustuomion. Ja Kristuksen maailmalle julistama tuomio pysyy. ”Joka uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”
(Mark. 16:16) M. Luther; Jalokivikokoelma
Laupias ja armahtavainen on Herra, pitkämielinen ja suuri armossa. Ps. 103:8