Kirkossa vai ulkopuolella?

Sanonta: Ensin on herätys. Sitten syntyy herätysliike. Kun herätys hiipuu jää liike. Se mitä on sydämelläni, koskee Lestadiolaisuuden yhtä osaa, jonka parhaiten tunnen.Kun Rovasti Laestadius, josta käytän tunnistetta LLL tuli herätykseen, hän joutui painimaan oman pelastusasiansa kanssa, mutta myös joutui miettimään seurakuntalaistensa tulevaisuutta. Hän havaitsi, että omassa ja ehkä seurakuntalaistenkin elämässä oli parannettavia kohtia, joihin piti kovilla sanoilla puuttua.

Herätys siis syntyi kirkon piirissä ja piiriin. Asiat vaikuttivat niin, että ihmisissä syntyi synnintunto ja ensimmäisiä parannuksen askeleita alettiin ottaa. Sovittiin riitaisuuksia palautettiin varkauden kautta saatua omaisuutta ja ennenkaikkea raittiusaate lähti käyntiin. Toiminta oli aluksi raittiuspainotteista ja ensin tehtiin raittiuslupauksia, kun herätys ei ollut saanut muotoa. Kun Jumalan sana sitten alkoi myös vapauttaa synninhädässä olleita, alkoi kirkossa kuulua kiitosääniä, jotka häiritsivät tavallista kirkkokansaa. Nimismies antoi sakkoja, mutta se ei sammuttanut tulta. Käytännöksi tuli siis kaksi jumalanpalvelusta sunnuntaisin. Päivällä yleiselle kirkkokansalle ja illalla niille, jotka eivät aina voineet hillitä itseään, vaan kiittivät Jumalaa äänekkäästi.

Valituksia siis tehtiin tuomiokapituliin ja joitakin otteluita tuli, mutta LLL sai kuitenkin pitää virkansa , jopa niin, että sijaisena teki myös piispantarkastuksia joillakin seuduilla. Samaan aikaan kirkon tehtävänä oli edistää lukutaitoa ja siksi hänellä oli apunaan katekeettoja, joista Juhani Raattamaa oli ehkä tunnetuin. Siinä LLL näki tilaisuuden kylvää sanan siementä niin, että katekeetat saivat luettavakseen kolutyön yhteydessä hänen pitämiään saarnoja ja selityksiä. LLL sai kutsun iäisyyteen vain 61 vuotiaana ja keskenjäänyt työ jäi katekeettojen harteille. koska pappeja oli mukana vain muutama, josta en osaa sanoa sen enempää.

Liike profiloitui maallikkoliikkeeksi, joka oli kaikissa pohjoismaissa kirkon piirissä. Leviämisvaihe oli vaikea, koska papisto oli puhtaan opin vaalijoita ja tälläinen häiriö koettiin vieraaksi, joten asiaa koitettiin myös tukahduttaa. Miksi sitten alettiin pitää tupaseuroja? Syy oli käsittääkseni siinä, että sanan nälkä oli suuri eikä yhtä jumalanpalvelusta viikossa pidetty riittävänä. Siksi alettiin pitää maallikkojohtoisia seuratilaisuuksia. Kun kuitenkin Henki hiipuu niin helposti eikä alkutulet pala enää niin lämpiminä, saattoi olla vaikutus siihen, että kirkosakäynti saattoi hiipua. Toisaalta piti alkaa todistella itselle eli omalle väelle miksi seurat ovat niin tärkeät Eikä kirkkoherrojen nihkeä suhtautuminen muuttanut asiaa paremmaksi. Syntyi hiljalleen jännite kirkon ja herätysliikkeen välille. Olen lapsuudessani kuullut vakuutettavan, että olemme kirkon uskollisia jäseniä. Joskus aikuisena olen ihmetellyt sitä, että siellä siis kirkossa käytiin tosi harvoin.

Jokaisella herätysliikkeellä on syntyhistoriansa, joka värittää sitä elämää vieläkin. Lestadiolaiselle liikkeelle on ollut ominaista jonkin verran poikkeava kielenkäyttö, joka saa oikeutuksensa LLL:n saarnoista, joita vaihtelevasti pidetään esillä vieläkin.. Tässä liikkeessä on ollut vahva ajatus Jumalan ja Hänen sanansa muuttumattomuudesta, siksi moniakin asioita on vierastettu Raamatun uusi käännös on voinut olla antamassa pontta sille, että vanha on hyvää. Uusi käännös ja uusi kieliasu antaa niinkuin haalennetun kuvan alkuperäisestä. Joustaminen asioissa ei ole vahvimpia ominaisuuksia, koska liian monet ovat konseratiiville herätysliikeväelle pelastuskysymyksiä

Kaikki mitä olen tähän kirjannut, on yksityistä ajatteluani eikä mikään liikkeen osa ole minun takanani, jos on virheitä ne ovat minun ei kenenkään muun.

  1. Lauri, kiitos hyvistä pohdinnoista. Etäisyydet Lapinmaassa olivat pitkiä ja papit harvassa. Siksi katekeetoilla ja kylärukouksilla oli merkittävä rooli koko seurakuntaelämälle. Kirkkoon ei aina edes päästy.

    Lestadiolaisuuden leviämisen ja hajaannuksen historia on monipuolinen. Sen kirkkosuhdekin on monivivahteinen. Osa halusi jo 1800-luvun puolella ja 1920-luvulla erota kirkosta mutta varsinkin johtavat maallikoosaarnaajat halusivat pysyä kirkossa. Liikkessä on aina ollut myös ”kirkollisempia” ja vähemmän kirkollisia siinä mielessä onko kirkossa käyty vaiko ei. Myös papiston määrä on vaihdellut eri lestadiolaissuunnissa.

    Yksi näkökulma on liittynyt seurakuntaoppiin: jos jumalanpalveluksen on pitänyt ns. uskoton pappi, on ollut ihan luontevaa käydä seuroissa ja kuulla uskovaisten julistamaa sanaa.

    • Olen kuullut perimätietona, miten saarnamatkoja tehtiin poronpulkalla. Kun sitten autoja alkoi ilmestyä pohjan perukoille ja esitettiin siirtymistä autokyytiin, niin vastarinta oli hukea. Aina olemme poroilla kulkeneet! Joku sitten keksi houkutella, että jos kerran kokeiltaisi? Jos tuntuu huonolta, niin heti lopetetaan. Kun sitten ensimmäinen matka oli tehty, niin papat totesivat, että kyyti oli niin hyvää tästedes mennään aina autolla. Tämä kuvaa vain sitä varovaisuutta, jolla kaikki uusi otettiin vastaan. Eikä varovaisuus olisi huono asia edelleenkään.

    • Lestadiolaisuuteen on usein kuulunut jyrkkä ei milloin millekin uutuudelle. Milloin on vastustettu koreutta, milloin maailmallisuutta, milloin huoruutta tai hengellistä huoruutta. Samaa oli aikanaan muissakin pietistisissä herätysliikkeissä.

    • Olen koittanut nyt tutustua vähän asioihin ja kyllä aistin veime-henkeä yllättävissäkin paikoissa. Rukoillaan herätystä ja erityisesti, että se kasvattaisi juuri meidän seurakuntaa! Koska, jos emme ota monopolia, niin ainakin varmimmin meidän kauttamme käy tie pelastukseen. Kannatan yhteyttä, mutta en neuvottelupöydässä syntyvää, koska se on kompromissien äiti. Sellainen yhteys, jonka Pyhä Henki rakentaa, se on Jumalasta ja olen joitakin kertoja saanut sellaista maistaa.

    • Pekka Veli. Lestadiolaisuudessa ”hengellinen huoruus” on tarkoittanut sitä, että uskoo myös toisella tavalla uskovien kristittyjen pelastuvan ja on hengellisessä yhteydessä näiden kanssa. Onneksi tämä eksklusiivisen seurakuntaopin termi ei enää taida olla käytössä…

    • Kristittyjen yhteyttä harrastavana tunnen kyllä tuon hengellisen huoruuden termin ja olen siihen törmännyt ihan muualla, kuin Lestadiolaisissa piireissä. Nuorille ei kannat sitä suositella. Sillä pää voi mennä sekaisin, kun ei enää tiedä mikä on oikea tie. Saman asian käsittelyssä kun voi kohdata kaksi täysin vastakkaista näkemystä. Parempi on ensin omaksua jokin linja ja noudattaa sitä ja sitten vasta tutustua muihin.

  2. Yhtenäisessä Esikoislestadiolaisuudessa muistini mukaan käytettiin sanaa: Ryyppää joka kupista! Minä olen ryypännyt ja suosittelen muillekin. Eihän ryyppäämättä kukaan aikuinen sano: Tuo on hyvää ja tuo on huonoa. Pieni lapsi voi päättää, tuota en maista. Olen ollut oppivinani henkien erottamisen armolahjasta, että tärkeämpää on mitä sanotaan kuin se kuka sanoo! Itse ole sitä mieltä, että Jumalan sana on tunnustettava Jumalan sanaksi kuulen sen missä tahansa. Kelton parakkikirkolla aukenivat korvat kuulemaan Jumalan sanaa, kun Uudenheräyksen pappi julisti. Minun taustani edellytti, että suljen korvani ja jään kylmäksi. Sinä iltana 1992 ymmärsin, että valtakunnan työ on tuhansien kanssa yhteinen ja on vain yksi taivas.

Kirjoittaja

Lahtinen Lauri
Lahtinen Laurihttps://laurileevi.wordpress.com/,%20Lauri%20Leevi%20Mikael%20Lahtinen%20youtube.com
Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, Kun corona esti kokoontumisen...Olen jatkanut torstai juttuja otsikolla. Torstaihartaus.