Kappalaisen karjahdus: Elämmekö hyveellistä aikaa?

Kaksi hyvesuuntausta

Antiikin kreikkalainen filosofia ja etenkin keskiajan teologia olivat kiinnostuneita hyveistä. Hyveet taas voitaisiin määritellä myönteisiksi luonteenpiirteiksi tai ajattelu- ja uskomusmalleiksi. On kuitenkin tärkeää huomata, että hyveiden luonteesta tai synnystä ei juurikaan ole ollut yksimielisyyttä. Esimerkiksi platonistinen filosofia ja luterilainen kristillisyys ovat painottaneet hyveiden luonnetta ihmiselle ulkoapäin annettuina. Sen sijaan aristotelinen filosofia ja keskiajan teologia painottivat sitä, kuinka hyveet kehittyvät ja syntyvät myönteisen toiminnan kautta eli ne ovat enemmän ansaittuja.

Luterilaisessa ja platonistisessa filosofiassa esiintyy mm. ajatus siitä, että hyveet ikään kuin annetaan tai vuodatetaan ihmiselle ilman tämän omia ansioita. Sen sijaan klassinen esimerkki aristotelisesti ansaituista hyveistä on kitaransoittotaito. Toisin sanoen hyveelliseksi tullaan harjoittamalla eri hyveitä samaan tapaan kuin hyväksi kitaristiksi tullaan kitaraa soittamalla. Tavasta tulee siis ikään kuin (toinen) luonto.

Kummallakin näistä suuntauksista on mielestäni paikkansa. Luterilainen ja platonistinen filosofia sopivat hyvin siihen kontekstiin, jossa puhutaan Jumalan armosta ja uskosta Jumalaan. Toisin sanoen ihmisen sydän uudistuu hyväksi uskon, toivon ja rakkauden kautta, kun Jumala ne ikään kuin antaa tärkeiden välineiden eli pyhien sakramenttien ja esimerkiksi Raamatun sanan kuulemisen kautta. Toisin sanoen tässä hyvemallissa pelastus tulee ihmisen ulkopuolelta Jumalan armosta.

Aristotelinen malli taas sopii hyvin ihmisen käyttäytymisen konkreettiseen muuttamiseen. Jo kauan ennen suosittua ja mm. ihmisen käyttäytymisen muuttamiseen tähtäävää kognitiivisbehavioristista terapiamallia, Aristoteles näyttää ymmärtäneen, miten iso vaikutus käyttäytymisellä on ihmisen sisäiseen maailmaan. Ihminen toisin sanoen oppii tavat ja taidot usein tekemällä. Tällä tavoin myös ihminen sisäisesti muuttuu ikään kuin tekemäkseen asiaksi (mm. fitnessurheilijaksi tullaan treenaamalla fitnessiin kuuluvia asioita).

Etenkin keskiaikaan tai antiikkiin verrattuna hyveet ja niihin liittyvät tarkat analysoinnit ovat kuitenkin jääneet valitettavasti modernina aikana vähemmälle huomiolle. Harvemmin nykyään esimerkiksi kuulee puhetta siitä, että elämässään todella menestyneen ihmisen tuntee ennen kaikkea hänen hyveellisyydestään. Raha, maine tai jokin poikkeuksellinen kyky ovat ainakin oman näppituntumani mukaan arvostetumpia menestyksen mittareita kuin hyveellisyys.

 

Hyvesignalointi ja talouselämän hyveellisyys

 

Mielenkiintoista on toisaalta kuitenkin se, että nykyiseen kielenkäyttöön on tullut ns. ameriikan herkkuna hyvesignalointi (engl. virtue signaling). Tällä termillä tarkoitetaan käytännössä sitä, että henkilö yrittää julkisesti esittää itsensä hyveellisessä valossa. Voisiko tämä termi olla korvaava ja vähemmän loukkaava versio vanhasta kunnon tekopyhä-käsitteestä? Hyvesignalointihan esiintyy yleensä negatiivisessa tai pejoratiivisessa muodossa. Erikoista on kuitenkin se, että hyvesignalisoinnin kritisointi ei ole johtanut nähdäkseni tarkempaan pohdintaa siitä, mitä sitten on oikea hyveellisyys verrattuna tähän näennäishyveellisyyteen. Onko hyveet siis heitetty täysin romukoppaan?

Mielestäni ei. Näen nimittäin myös nykyajassa jonkin verran pyrkimystä hyveellisyyteen, vaikka siitä ei usein puhutakaan hyveellisyytenä. Esimerkiksi toleranssi moukkamaiseen käytökseen on jo omankin elämäni aikana vähentynyt. Öykkäröivää käytöstä toisin sanoen paheksutaan onneksi nykyään enemmän. Nähdäkseni tällaisen paheen kritisointi on osaltaan tullut sitä kautta, että yritysmaailmassa on jo jonkin aikaa ymmärretty asiakaspalvelun tärkeä merkitys. Yritykset ovat toisin sanoen havahtuneet siihen, että hyveellisyys ja ihmisten hyvä kohtelu on usein myös taloudellisesti kannattavaa. Siten talouselämän korrekti käytös näyttää luoneen myös hyveellisen käytöksen ihannetta ihmisten arkeen.

 

Entistä kylmempi Suomi?

 

Toisaalta nykyajassa on nähdäkseni samalla myös jossain määrin moraalinen kompassi hukassa. Etenkin tällä vuosituhannella Suomi on liukunut yhä enemmän yhtenäiskulttuurista erilaisiin alakulttuureihin ja kulttuurisiin ”kupliin”. Tämä muutos on luonnollisesti koskenut myös luterilaista kansankirkkoamme. Sen merkityksen ohenemisen myötä myös perinteisen kristillisen hyveellisyyden arvostaminen on vähentynyt. Tämä taas on johtanut entistä kylmempään todellisuuteen.

Yhtenäisen kristillisen kulttuurin murenemisesta osa onkin kärsinyt enemmän kuin toiset. Ne, joilla on resursseja ja älyllistä pääomaa sekä luovuutta, voivat elää nykyisessä Suomessa lähes paratiisin omaisessa tilassa. Huonot kortit elämäänsä saaneet tai eri tavoin traumatisoituneet tai kolhitut joutuvat kohtaamaan aiempaa emotionaalisesti kylmemmän yhteiskunnan. Vanha suomalainen viisaus ”kaveria ei jätetä” on hukkunut joko oman navan ympärillä pyörimiseen tai vain oman elämän tragedioista selviämiseen.

 

Kohti uutta paratiisia ja hvyeellisyyttä?

 

Pitkähkön pohjustuksen jälkeen koko tämän blogimerkintäni pointti onkin se, voisimmeko korvata nykyajan pimeät puolet menneen maailman hyvillä asioilla. Ei siis ikään kuin mentäisi ajassa taaksepäin, vaan nähtäisiin se kirkkaasti, että jokaisella aikakaudella on omat demoninsa ja enkelinsä.

Voitaisiinko esimerkiksi menneestä maailmasta siten ottaa ihmisen menestyksen merkiksi esimerkiksi sellaisia ominaisuuksia kuin oikeamielisyys, rehellisyys, luotettavuus sekä ennen kaikkea aidosti toisesta ihmisestä välittävä rakkaus. Ja samalla pitää kiinni siitä, että osaamme erottaa epäaidon hyveellisyyden aidosta hyveellisyydestä. Voisiko ihmisen luonteenpiirteiden arvostaminen vielä entistäkin enemmän johtaa siihen, että tästä maasta ja maailmasta tulisi yhä useammalle ihmiselle paratiisi helvetin sijaan?

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Jos ministeri päivittäisi tietonsa, niin radikaalein järjestö on nykyään nimeltään Islamilainen jihad. Valitettavasti arabit alkavat kannattaa äärijärjestöjä siksi, että rauhanomaisen Fatahin aikana ei tapahtunut mitään edistystä; Israelia ei kertakaikkiaan kiinnostanut ratkaista laittomien siirtokuntien ongelmaa, minkä myös USAn ulkoministeri Kerry on sanonut!

    Rauhanneuvotteluja on entisestään mutkistanut 2014 se, että Israelin mukaan nyt ainoastaan kansanäänestyksellä voitaisiin luopua laittomasti miehitetyistä Itä-Jerusalemin
    alueistamiehitetyiltä Itä – Jerusale
    l

    • Islamilainen Jihad ei kuitenkaan ole nousemassa palestiinalaisten hallitukseen, joten sillä ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Mainitsemasi kansanäänestyksen sijaan todellisia rauhan esteitä ovat palestiinalaisten vaatima miljoonien arabien muutto-oikeus Israeliin sekä se, että palestiinalaisten puolella ei ole sellaista uskottavaa toimijaa, joka pystyisi toteuttamaan rauhansopimuksen ehdot, kuten terrorin lopettamisen.

  2. Oikein mukava esitys Teiltä, kuitenkin; lankeaminen hyvän ja pahan tiedon puuhun oli vapaasti tehty valinta Ihmisen kehityshistoriaa katsoen eteenpäin eikä sillä ole tekemistä uskonoppineiden perisyntikäsityksen kanssa.

    On muistettava Jumalan kieltäneen Luomisen Kahdeksantena päivänä kun Kuudennen päivän Ihmisen anomaliaa Jumala vielä käski.

    Yksi asia on merkitykset mitä kirkkolaitokset Ihmissuvulle kykenemättömyydessä ja kyvykkyydessä antavat.

    Tällä opetuksella Emme totisesti pääse eteenpäin niin moraalisessa huomaamisessa kuin noustaksemme ajan myötä henkisessä tasossamme.

    Sukupolvittain jatkuva kelvoton opetus traditiossamme on kardinaalivirhe kirkoltamme perisyntiin katsoen.

    • Elämisen mallit keskimäärin väestöryhmissä tulisivat positiivisina esille huomaavamman yhteisen jakamisen kuin saamamme tradition kautta sukupolvien ketjussa. Tässä on kuitenkin suurta häikkää minkä syyt ainakin osaksi ovat kelvottomassa opetuksessa. Katsotaan hiukka taapäin.

      Pointti on Ihmisen anomalian saaneen kahdeksannen Luomisen Päivän lahjoina nyt epäjatkuvuuden diskontinuiteettina vielä orastavat kyvyt omassatunnossa ja valinnan mahdollisuudessa katsoa ja ymmärtää historiassaan paremmillä eväillä, ja tämä pienin askelin myös epäonnistumisten kautta.

      Katolisen kirkon Luonnontieteellinen konkregatio ymmärtää myös Luomisen Kuudennen päivän Ihmisen anomalian merkityksen. Millonkahan siellä tunnustetaan edellä oleva.

      Perisynniksi Uskonoppineet asian laittoivat mikä nykyäänkin jatkaa hyvää elämäänsä kirkkolaitosten todisteketjussa.

      Merkittävä asia syntyneelle kirkkolaitokselle oli huomata synti vielä perisyntisyyteen yhtymisen kautta tulleena kun lapsi pääsi kehittymään syntymäänsä asti. Tällöin kirkkolaitos halusi hoitaa tätä lasta viattomana pienokaisena.

      Edellinen liittyy hallitsijan ja kirkkolaitoksen yhteisymmärrykseen missä syntiseksi julistettu on paremmin hallittavissa yhteisissä eduissa joita onkin riittänyt tähän päivään asti.

      Toisin ymmärtävät haluaisivat varmaan Kuudennen Päivän Ihmisen olevan vieläkin yhtä vietteineen ja vaistoineen Jumalan muiden Luotujen eläinten kanssa. No, eivätpä olisi nyt todistamassa haasteita asian ymmärtämisessä saati huomaamisessa.

      Kun perisynnin vaikutukset ovat näin suuret eikö kirkkolaitoksen olisi syytä ehdottaa yhtymisestä kieltäytymistä perisynnin levittämisessä eteenpäin.

      Katsotaan sitten eteenpäin mitä edesmenneet moraalifilosofimme ovat kertoneet kuin todistaneet.

  3. Hyveellinen tuskin tarvitsee armoa. Armon kun voi saada vain se, joka ei kykene tekemään mitään armoa saadakseen. Se joka armon on saanut ei voi omistaa yhtään hyvettä. Tämänkaltaisesta armosta on kyse koko kristillisessä opissa. Hyveet syntyvät ja kasvavat jatkuvassa suhteessa armoon. Ne eivät synny omien ponnistelujen tuloksena, vaan armon vaikutuksesta.

Kirjoittaja

Jussi Koivisto
Jussi Koivisto
Luterilaisuutta, monipuolisuutta, sivistystä, hyvyyttä, tiedettä, kauneutta, taidetta ja urheilua arvostava kappalainen, tiedemies (TT) ja kirjoittaja sekä fitnessvalmentaja ja -urheilija. Motto: "Kristus vie helvetin kautta taivaaseen." Instagram: @fitsisu