Olin iloa etsimässä ja löysin sitä yllättäen.

Raamattua tulee lukea ja lisäksi tutkia, sekä mietiskellä. ( tutkikaa Herran kirjaa ja lukekaa sitä. Jes 34:16) . Voi lukea pävässä 6 lukua ja sillä vauhdilla Raamatun saa vuodessa luettua läpi. On myös paljon erilaisia Raamatun lukuoppaita. Nyt keksin itselleni uuden ja sopivan tavan sattumalta.

Jonkin aikaa oli mennyt aika apeissa tunnelmissa, kun mieleen pälkähti lukea Filippiläiskirjettä. Sitähän sanotaan ilon kirjeeksi. Kaipasin iloa ja sitä kävin sieltä etsimään. Luin sen kokonaan ja seuraavana aamuna taas uudelleen. Toisella lukukerralla tekstistä löytyi ihan uusia ja hengellistä elämääni rikastuttavia asioita, joihin en aiemmin ollut huomiota kiinnittänyt. Kolmantena aamuna sama havainto ja samoin neljäntenä. Lopulta koko viikon luin saman tekstin ja joka aamu sieltä löytyi lisää uutta ihmeteltävää.

Seuraavaksi otin Kolossalaiskirjeen kohteeksi. Eikä sekään ole pettyystä tuottanut. Joka aamu saan alleviivata uusia ja aiemmin huomiotta jääneitä asioita. Tuo kaikki on aika yllättävää, sillä olen Raamattuani lukenut kymmeniä vuosia, mutta ole aimmemmin tajunnut, miten täyteen ladattua tekstiä näissä kirjeissä on.

1 kommentti

  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Moni pohdiskelee Jumalan olemusta ja olemassaoloa teorian tasolla, ja saa siitä iloa elämäänsä. Toista sen sijaan on joutua silmäkkäin oman elämäsä rajallisuuden kanssa, ja voi luottavaisesti turvautua Jumalaan, joka on luvannut joka päivä auttaa ja kantaa, sekä olla lähellä. Tässä omassa kipuillussani olen saanut nähdä miten moni on halunnut rohkaista ja vahvistaa. Siitä on ollut paljon iloa.

    Siihen iloon ja rohkeuteen, jonka saan ylhäältä ei voi edes verrata mitään muuta. Se kun ei ole riippuvainen olosuhteista. Niinpä on hienoa kun saa levätä monien esirukousten varassa ja mennä rohkeasti isoon leikkaukseen aamulla. Näissä tilanteissa usko konkretisoituu ja taivas laskeutuu alas.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Veli Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.