Oliko Napoleon perussuomalainen?

Kansojen itsemääräämisoikeus on keisari Napoleonin luoma illuusio. Ranskan taitava hallitsija teki vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta ekspansiivisen ulkopolitiikkansa kulmakiven.

Jean Tulardin editoima suurteos L’Europe au temps de Napoléon kertoo, miten Ranska levitti modernin kansallisuusaatteen Balkanille, Irlantiin, Preussiin, Puolaan tai Sveitsiin. On yllättävää, miten nopeasti vallankumousaate muovautui Euroopan pientenkin kansojen omassatunnossa raamatulliseksi utopiaksi ”Suuresta Kansasta”.

Napoleon soti vaihtoehtomedian avulla. Hän perusti Bulletin de la Grande Armée-ilmaisjakelulehden, jota ryhdyttiin jakamaan kouluissa, kirkoissa, yliopistoissa ja muissa julkisissa tiloissa. Lehti julkaisi rauhansopimustekstejä ja kertoi niiden taustoja. Lehti sisälsi historia-artikkeleita esimerkiksi pohjoisten kansojen elämästä ja ihmisten luonteenpiirteistä. Näillä luotiin historiallisesti argumentoitu kuva vihollisesta. Bulletin de la Grande Armée levitti ilosanomaa ”luonnollisten rajojen” palauttamisesta. Ranskalla ne olivat Reinjoki, Alpit ja Pyreneet.

Wienin kongressi yritti panna pisteen Napoleonin hulluille ideoille, mutta se oli myöhäistä. Vaikka Napoleonin valta kesti vain kymmenen vuotta, jäi Euroopan pientenkin kansojen keskuuteen kaikumaan sanat ”Grande Nation”. Tuo kaiku kuului lähihistoriassakin: Jugoslavian hajoaminen synnytti Balkanilla itsemääräämisoikeuden illuusion. Samoin Venäjän vaikutusvallan sulaminen Etelä-Kaukasiassa. Azerien ja bosnialaisten unelma itsenäisistä kaanivaltioista on samaa utopiaa kuin armenialaisten ja serbien tarut kristillisestä suurvaltamenneisyydestä.

Uskonnollisen homogeenisyyden teesit ”katolinen Ranska, luterilainen Ruotsi” tai ”ortodoksinen Venäjä” ovat myös Napoleonin perintöä. Bonaparten syrjäyttämisen jälkeen puhdasoppisuuden leimaa ryhdyttiin muuttamaan uskonnollisen moni-ilmeisyyden monumenteilla. Valtioaatteessa vallitsi periaate ”yksi hallitsija, monta jumalaa”. Suurin osa Suomen luterilaisista kaupunkikirkoista on Venäjän keisarien rakennuttamia. Keski-Euroopan sadat ortodoksiset kivikirkot ja valtaosa metropolien moskeijoista ovat nekin kaikki 1800-luvun lopulta.

Oli onnenpotku, että Ranskan Napoleon romutti manöövereillään vapauden, veljeyden ja tasa-arvon poliittisena ohjelmana. Napoleonin perinteestä elämään jäi poliittinen diskurssi, jossa ideologia ujutetaan ihmisiin ruokkimalla massoissa aina ja kaikkialla itäviä fobioita.

Historia ei tunne hyviä diktaattoreja, mutta Napoleonissa oli ominaisuuksia sellaiseksi. Suomessa jakobiinipuolueen ”suoran demokratian” kannattaja Napoleon olisi taatusti perussuomalainen.

Kirjoittaja

Jyrki Härkönen
Jyrki Härkönen
Olen ortodoksisen kirkon ylidiakoni, slavisti ja kulttuurimatkaopas.