Oli pakko kirjoittaa uudelleen…

Pakko kirjoittaa.

”Olen hartaasti halunnut teille kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme ja nyt tunsin, että minun oli pakko kirjoittaa ja kehottaa teitä taistelemaan sen uskon puolesta, joka on pyhille kertakaikkisesti annettu.”

Tuo Jaakobin veljen kokemus on rohkaisemassa meitä iloitsemaan siitä ihmeellisestä pelastuksesta, johon Jumala on meidät kutsunut. Kutsuessaan Hän on samalla ilmaisut meille suuret salaisuutensa, jotka on olleet kätkettyinä Kristukseen ja Hänen seuraamiseensa.

En voi lakata ihmettelemästä sitä suurta viisautta, jota Jumala on osoittanut siinä, että Hän on tehnyt kaiken sellaisella tavalla, että nuo salaisuudet on käsittämättömiä, niille, jotka omasta mielestään ovat viisaita ja ymmärtäväisiä.
Siitäkin huolimatta, että ne asiat on kaikkien tarkasteltavana. Ikään kuin ne olisivat mukamas kaikkien tiedossa. Joten yksikään omaan viisauteensa ja järkevyyteensä luottava ei koskaan kykene pääsemään selville näistä salaisuuksista.

Mitä väliä sillä on, jos nuo fiksut tyypit pitävät uskoamme hullutuksena. Sitähän se tietenkin on heille, mutta vain siinä valossa minkä he kykenevät saamaan aikaan. He kun koettavat valaista tietään valaisimilla, joissa ei ole sitä valoa, joka loistaa Kristuksen kasvoista.

Sitä vastoin me, joita he pitävät mielettöminä, niin me saamme nähdä päivittäin sen miten Jumala on kanssamme kaikessa. Hän on luvannut johdattaa meitä, kun kuljemme rukoillen. Niinpä onkin sitten merkillistä, miten johdatus myös toteutuu. Jopa sekin lupaus, että kakki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat.

Jumalalla kun ei ole minuuttisuunnitelmia varallemme, vaan sekunti suunnitelmat. Monet asiat tapahtuvat juuri oikealla sekunnilla ja paikoissa. Niinpä uskovan on hyvin turvallista kulkea elämänsä matkaa. Hänellä on mitä hienoimmat suunnitelmat valmiina. Saamme hypätä vain niihin mukaan.
Sen sijaan monet, jotka eivät halua ottaa evankeliumin lupauksia sydämeensä ja avata sitä Vapahtajalle eivät näe muuta, kuin sattumia, eivätkä mitään suunnitelmallisuutta.

  1. Miksi anoisimme poistamaan sellaista, mikä tekee meidät nöyriksi ja sovitusta kaipaaviksi. Juuri syntisyytemme tähden, tarvitsemme pelastajaa jatkuvasti. Jos olisimme synnittömiä, niin emme tarvitsisi mihinkään Jeesuksen pelastustyötä ristillä. Synnittöminä meistä tulisi ylpeitä ja itseriittoisia. Niitä jotka syyttävät kaikkia muita. Pitäen itseään kaikkien muiden yläpuolella.
    Synnitön ajautuu väkisinkin itsepetoksen uhriksi. Synnittömyys on vain hänen omaa kuvitteluaan ja harhaa. Koska meidät on synnille myyty, emmekä siitä voi mitenkään vapautua.

  2. Niinpä. Ihminen on syntinen ja siksi tekee synnin tekoja. Mutta Kristuksessa ihmisen syntiä enää lueta, vaan Ihminen on vapautettu synnin ja kuoleman orjuudesta, Kristuksen kautta, nyt uskossa, mutta kerran myös näkemisessä. Synnin tähden ihminen kuolee ja sen tähden me tarvitsemme sovitusta, että saisimme iankaikkisen elämän.

    Tämän elämän me joudumme elämään synnin ruumiissa, jonka haluaisimme kyllä jo riisua pois, mutta, koska se lähtee vasta kuolemassa, niin vaellamme tämän vielä jäljellä olevan ajan Kristuksessa kärsivällisesti odottaen ruumiimme lunastusta.

    ”Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.
    Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.
    Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.
    Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
    Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
    Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
    Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
    Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
    Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.” Room.7:14-25

  3. Ismo Malinen otat paavalin kiirjeen Room.7:14-25 mutta et ymmärrä sen jälkeen tulevaa:

    1 Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
    2 Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.

    Siis tuossa selkeästi sanotaan että ihminen on vapautettu juuri tästä synnin ja kuoleman laista, siis vapautettu elämään hengessä eli palvelemaan Jumalaa.

    Tätä ei voi ymmärtää ellei Jeesus paranna paatunutta sydäntä, siis lihallinen jumalan palvelus on ilman tätä vapautusta ja Jumalan voimaa ja keksii syyn siihen miksi ei kykene elämää Jumalan tahdossa.

  4. Pekka miehen on siis”parempi” lyödä vaimoaan että saa ”tarvita” pelastajaa?

    Entä niinkuin minulle kävi, synnin tähden elämäni meni umpikujaa täydelliseen toivottomuuteen, mikä minut sieltä nosti, Jumala veti hyvyydellään puoleensa, ei minun tekojeni tähden, ne ovat varmasti paaaljooon pahemmat kuin sinun, sisältäen haureutta abortteja jne… siis en missään nimessä ansainnut armoa vaan Jumala armahti kun nöyrryin tunnustamaan omat syntini eli tein parannuksen.

    Tekeekö armo ihmisen ylpeäksi, tai kun Justa.mala antaa voiman niitä himoja vastaan missä ennen eli, ei tee sillä kun tiettää että kaikki on Jumalata lahjaksi saatua niin osaa nöyränä niistä kiittää eikä tuomitse ketään joka ei ole vielä löytänyt parantajaa, Jeesu

  5. ”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. 2 Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.”

    Ari mikä tuossa on mielestäsi ristiriitaista tuon 7.luvun lopun kanssa? Oletko koskaan ajatellut mistä muut täällä kirjoittaneet ovat vapautuneet? Minulla menisi viikko kirjoittamiseen, jos alkaisin kertomaan kaikesta hyvästä mitä Jumala on elämässäni tehnyt. Myös monesta ahdistuksesta hän on kuljettanut läpi, mutta ei ole hyljännyt koskaan, eikä hylkää, eikä heitä pois luotaan.

    Kun ihminen on vapautettu synnin ja kuoleman laista, niin ihminen on pelastettu Kristuksessa elääkseen, tämä on Kristinopin alkeita, se joka taas on lain alla, elää orjuudessa, eikä ole vielä päässyt eroon laista, jonka kautta kuolema tulee.
    Lailla on kuoleman virka, sanoo Paavali (2.Kor.3)

    Entinen minä on siis kuollut Kristuksen kanssa Ristille. Uusi taas elää Hengen mukaan, mutta tekeekö tuo meistä täydellisiä lain noudattajia? Ei, vaan Henki auttaa meitä sietämään heikkouttamme ja näin tekee meistä myös Armollista niitä kohtaan, jotka kompuroivat ja tietenkin myös itseämme kohtaan, koska me kompuroimme myös. Me olemme nyt Jumalan lapsia ja sellaiset eivät enää elä lain alla, vaan uskosta. Sanoohan Raamattu selvästi: ”Minun vanahurskaani ovat elävä uskosta”

Kirjoittaja

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.