Oma Apu- ryhmät vertaistoiminnan tueksi

Seurakuntien diakoniatyö koskettaa meitä jokaista.

Jokainen kristitty on kutsuttu lähimmäisemme taakan jakajaksi, vierellä kulkijaksi ja auttajaksi. Omien voimiemme ja kykyjemme mukaan.

Kaikki tiedämme hyvin, miten yhteiskunnassamme ovat lisääntyneet päihteiden käyttö, masennus ja uupumus. Hyvin monet ovat syrjäytyneet ja kärsivät yksinäisyydestä.

Seurakuntien diakoniatyöntekijät eivät ehdi eivätkä jaksa eikä heillä ole  resurssejakaan vastata kaikkien avunpyytäjien tarpeisiin.

Mutta seurakunnissa on todella paljon aktiivisia ihmisiä, jotka olisivat valmiita auttamaan nimenomaan näissä ongelmissa.

Heidät tulisi löytää ja kutsua yhteiseen palaveriin.

Ja nämä vapaaehtoiset seurakunta-aktiivit perustavat sitten seurakuntaan erilaisia Oma Apu-ryhmiä. Seurakunta kouluttaa. Antaa myös tilat ja resurssit sekä toimii taustatukena.

Nyt sain tämän kuningasideani liikahtamaan eteenpäin, kun sitä on luvattu pohtia johtavien diakonien ( eri seurakuntien) kokouksessa kesäkuussa.

Tällainen hanke kannattaa tietenkin toteuttaa yhteistyössä lähiseurakuntien kanssa.

Olen toiveikas tämän  Oma Apu- vertaistukiryhmien perustamisen suhteen täällä

meidän seutukunnalla.

Olisi kiva tietää, toimiiko joissakin seurakunnissa jo tällaisia vertaistukiryhmiä?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  1. Vertaistukiryhmä on ryhmä ihmisiä, jotka ovat ” samasa veneessä” eli heillä on yhteinen ongelma tai samanlainen elämäntilanne.
    He haluavat jakaa kokemuksia muiden saman kokeneiden kanssa ja täten helpottaa elämäntilannettaan.
    Se on avun saamista ja antamista ryhmässä.
    Vertaistukea tarvitaan, koska vertainen eli saman kokenut ymmärtää ” sisältäpäin”
    esim. ongelmat, riippuvuudet, traumaattiset kokemukset, vaikeat elämäntilanteet.
    Erilaisten tunteiden läpikäymistä ja tiedonsaantia ja jakamista.
    Vertaistuki helpottaa arjessa selviytymistä.
    Vertaisohjaaja on käynyt itse siis samat asiat läpi kuin ryhmänsä jäsenet, mutta hän on saanut jo etäisyyttä kipeisiin asioihin ja on sinut näiden asioiden kanssa.
    Vertaisohjaaja / ryhmän vetäjä on saanut myös koulutusta tehtäväänsä.
    Vertaistukija
    – tukena
    – neuvonantajana
    – kuuntelijana ja ymmärtäjänä
    – ystävänä
    – vain läsnä
    – mielipiteideiden vaihtokumppanina
    – uuden näkökulman tarjoajana
    -saman kokeneena
    – toivon ja uskon valajana
    – tunteiden jakajana
    – tiedon jakajana
    – rohkaisijana ja innostajana
    – ja monena muuna

Vilkama Marja
Vilkama Marja
MARJAN MATKASSA : Olen lahtelainen isoäiti ja eläkkeellä oleva luokanopettaja. Haluan kirjoituksillani tuoda esiin toisistamme välittämisen tärkeyden. Rakastan uusien ideoiden keksimistä ja varsinkin hyvien ideoiden toteuttamista.