Olenko vai virtaanko? – Mindfulness keskuudessamme

[Raimo Kuismanen:] Tietoisuustaito, ajattelevaisuus, hyväksyvä tietoinen läsnäolo. Mindfulnessilla on monta nimeä. Se  kehitettiin buddhalaisen meditaation, intialaisen joogan ja akateemisen psykologian valikoitujen ominaisuuksien pohjalta tukemaan mielen terveyttä ja henkilökohtaista kukoistusta.

Mindfulnessin taustalla on buddhalainen oppi pysymättömyydestä ja itseydettömyydestä, joka tulisi oivaltaa. Tämä sotii esimerkiksi sellaista länsimaista käsitystä vastaan kuin itsetunto. Länsimaisten ihmishoitotieteiden yhteistyö buddhalaisuuden kanssa vaatii laajempaa keskustelua elämänfilosofian merkityksestä aiemmin uskontoneutraaleina pidetyille hoitotieteille.

Oliko idän viisaiden lahja länsimaille muutakin kuin terapian tekniikka?

Mindfulnessia voidaan pitää yhtenä keskeisenä buddhalaisuutta ja ihmishoitotieteitä kiinnostavana ilmiönä. Asiayhteydestä riippuen mindfulnessilla on eri merkityksiä. Alkuperältään se on osa laajaa buddhalaista mielen harjoittamisen ajatusperinnettä, jonka päämäärä on kärsimyksen analyysi ja sen hoitaminen. Sitä pidetään koko olemusta koskevana tietoisuutena nykyhetkestä. Huolellinen tarkkaavaisuus mielen ja kehon kokemuksille auttaa saamaan selville niiden todellisen luonnon osin irrottautumalla ehdollistuneista reaktioista niihin. Käsitys pysyvästä ja itsenäisesti olemassa olevasta minuudesta on illuusio, josta tulee päästä eroon, ja tässä mindfulness on apuna. Tavoitteena on siirtyminen älyllisen tietämisen ja normaalin havaitsemisen tuolle puolen buddhalaisen viisauden entistä intuitiivisempaan kokemiseen.

Psykoterapeuttinen mindfulness on Jon Kabat-Zinnin Massachusettsin yliopistossa vuonna 1979 kehittämä stressin vähentämiseen perustuva tekniikka MBSR, joka on lyhennelmä sanoista Mindfulness-Based Stress Reduction, mindfulnesspohjainen stressin vähentäminen. Tältä pohjalta kehitetty länsimaistunut ja suomalainenkin psykoterapia pyrkii mindfulnessin avulla saamaan aikaan uudenlaisen suhteen omiin sisäisiin kokemuksiin ja tuntemuksiin olemalla paremmin tietoinen niistä. Duodecimin Terveyskirjasto kuvaa tietoisuustaitoja (mindfulness) kuin jämäkäksi kädenpuristukseksi ”jokaisen havaintokenttään tulevan vieraan kanssa vuorollaan”. Mindfulnesspohjaista laajaa sovellusten joukkoa yhdistää teoria siitä, että arvostelematon ahdistuneisuuteen ja masentuneisuuteen liittyvien aistimusten hyväksyminen voi vähentää huonosti tilanteeseen sopivia reaktioita.

Suomen julkinen terveydenhuolto pitää mindfulnessia alkuperältään buddhalaisena, mutta katsoo mindfulnessin terapiakäytön olevan uskonnollisesti sitoutumatonta. Kognitiivisen psykoterapian piirissä todetaan, että mindfulnessiin perustuvassa psykoterapiassa käytetty tekniikka ei sisällä mitään hengellistä tai uskonnollista puolta. Kyseessä ei ole rentoutumisohjelma tai mielentyhjentämistekniikka. Näin asetutaan uskontoneutraalisuuden kannalle.

Mielen tyhjentyminen tarkoittaa buddhalaisuudessa sitä, että on olemassa vain tietoisuus, jossa tapahtuu jotain, mutta mitään minuutta ei ole paikalla. Ihminen on samaa kuin tietäminen, ja sillä tavalla yksi maailman kanssa. Zenbuddhalaisuuden puolella todetaan, että itsen tutkiminen on aina terapeuttinen prosessi, koska se tähtää ihmisen muuttamiseen. Rentoutuminen on itsestään selvä kuriositeetti, sivutuote. Mindfulness on pitkän ja kurinalaisen tien ensimmäinen askel matkalla kohti todellisuuden oivaltamista, ja tässä on suuri periaatteellinen ero länsimaiseen ajatteluun verrattuna.

Sulavasti idästä länteen

Buddhalaisuus pyrkii näyttäytymään elämänfilosofiana vailla uskonnollisuutta. Tästä syystä sen edustaja voi sanoa, että voin harjoittaa buddhalaisuutta, samalla kuin harjoitan omaa uskontoani. Tiibetin hengellinen johtaja Dalai Lama on innokas tieteen ja buddhalaisuuden välisen yhteyden puolestapuhuja. Hän korostaa inhimillisyyden levittämistä. Hänen mukaansa buddhalaisuuden ydin on: ”Auta muita jos voit. Jos et voi, vältä vahingoittamasta heitä”. Määritelmän väljyydestä kertoo, että sen mukaan jokaista lääkäriä sekä muitakin hoitotyötä tekeviä voitaisiin pitää buddhalaisina.

Eräänlainen katsomuksellinen avaruus tekee ymmärrettäväksi mindfulnessin siirtymisen länsimaisen psykoterapeuttisen hoidon piiriin. Siirtymisessä taustaltaan uskonnollinen muuttui uskontoon liittymättömäksi.

Siirtymisen sulavuudella on osin taustansa 1960- ja 1970-lukuihin sijoittuneessa buddhalaisuuden laajemmassa muutossa idästä länteen. Tapahtunutta kuvataan jopa niin, että muuton vaikutuksesta länsimaistunut buddhalaisuus vähitellen psykologisoitui ja psykologit buddhalaistuivat. Länsimaistunut buddhalaisuus muuttui osin tunnistamattomaksi, eikä se enää viitannut aasialaiseen vuosituhantiseen perinteeseensä. Myöskään psykologiassa ei enää viitattu käytettyjen buddhalaisperäisten käsitteiden ja periaatteiden alkuperään.

Voi vain kysyä onko buddhalaisuus muutakin kuin työkalupakki stressin hallintaan ja onnellisuuden tavoitteluun? Tyhjentyykö buddhalaisuuden sisältö pelkäksi mielen keinoksi parantaa mieli? Joka tapauksessa lukuisat länsimaissa tapahtuneet buddhalaisuuden muotojen sekä aasialaisen ja länsimaisen ajattelun väliset kohtaamiset ovat luoneet lukuisan ja kirjavan meditaatiomuotojen ja terapioiden joukon.

Huolimatta länsimaisesta buddhalaisuuden kutistamisesta elämänfilosofiaksi on sen taustalla vankka uskonnonhistoriallinen perinne. Uskonnollisuus erottuu Dalai Laman persoonassa ja läheisyydessä tietynlaisena pukeutumisena, seremoniallisuutena, rituaalisuutena ja perinteenä, joka kantaa kaikkea hänen sanomaansa. Uskonnollisuus on vahvasti mukana. Mitä Dalai Lama olisikaan ilman kyseisiä piirteitä?

Jos buddhalaisuutta ei häiritse uskonnon leimasta luopuminen, myöskään länsimaita ei näytä häiritsevän buddhalaisuuden uskonnollisena pidetty luonne. Koska buddhalaisuus vaikuttaa auttavan tähän päämäärään pääsemisessä, on helpompaa ajatella buddhalaisuutta enemmän tieteeseen liittyneenä kuin uskontona. Mindfulnessperäisen terapian kehittäjä Jon Kabat-Zinn esittää buddhalaisuuden enemmän puolueettomana todellisuuden kuvauksena kuin uskontona, mikä ajatus länsimaiden on helppo omaksua. Neutraalisuuden kaapu lupaa tieteellisyyttä. Tässä mielessä psykoterapiaan liitetty länsimainen tieteellisyys onkin hyväksynyt buddhalaisuuden kaventamaan uskonnon ja tieteen välistä kuilua.

Mindfulnesspohjaisen terapian ja uskonnollisena pidettävän välinen raja on käytännössä välillä hämärä. Mindfulnesspohjaisten terapeuttien, Suomessa myös Kelan hyväksymien, mindfulnessia esittelevissä teksteissä kuultaa läpi myös selvästi uskonnolliseksi luokiteltava maailmankuva. Niiden perusteella jotkut terapeutit edustavat selvästi buddhalaisperäisiä ajatuksia. Se ei vielä välttämättä tarkoita sitä, että terapeutti itse olisi buddhalaisuuteen sitoutunut, mutta antaa ainakin kuvan siitä, miten neutraaliksi julistautuvan länsimaisen tieteen ja uskonnon välinen raja on epäselvä. Minkä elämänfilosofian mindfulnesspohjainen terapeutti tahtoen tai tahtomattaan välittää asiakkaalleen?

Sielunhoitoa ilman sielua?

On ilmeistä, että mindfulnesspohjaiset terapiat ovat yhteydessä länsimaistuneen buddhalaisuuden ja psykologian kohtaamiseen. Tämä kytkös on tunnistettu, mutta mielestäni se ei Suomen oloissa ole synnyttänyt riittävästi pohdintaa. Aihe on arka, koska keskustelun avaaminen tai puheenvuoro merkitsisi uskonnollisen ja tieteellisenä pidetyn välisen yhteyden tunnustamista.

Myös kirkolla on tarve käyttämiensä hoitotapojen taustojen selvittämiseen, sillä tuskin sen terapeuttisen tai syventävän sielunhoidon koulutuksen saanut joukko on sivussa ilmiöstä. Sairaalasielunhoidon koulutuksen oppimateriaalissa pohditaan uskonnollisen ja terapeuttisen välistä kytköstä enemmän kuin esimerkiksi kognitiivisen psykoterapian oppikirjoissa. Aiheen siirtyminen nykyistä laajemmalle foorumille olisi tarpeen. Kyseessä on varsin monitahoinen ihmistieteitä koskeva teema.

Keskeinen pohdinnan ja selvittämisen aihe on mielestäni käsitys minuudesta. Kristillisen ajattelun mukaan minuus ei häviä tai ole pysymätön. Puhutaan sielusta, ihmisen minuutta koskevasta elementistä, jonka kautta ihminen on Jumalalle yksilö. Minuus ei ole todellinen vain kokemuksena, vaan keskeinen kristinuskolle. Missä Kristus asuu ihmisessä, jos ei hänen sielussaan? Miten tämä käsitys suhtautuu psykoterapeuttiseen hoitotyöhön kristillisessä mielessä? Onko kirkon hoitotyössä käsitys pysyvästä sielusta sysätty taemmas alati vaihtuvan ja pysymättömän minuuden tieltä, koska se sopii paremmin käytetyn hoidon kokonaisuuteen? Olenko siis vai virtaanko? Onko minussa jotain pysyvää, esimerkiksi sielu, vai olenko osa yhtä suurta ykseyttä vailla omaa itseyttä? Onko psykologisesti ymmärretty minuus ainoa tapa käsittää se?

Toki voidaan pohtia liittyvätkö kristillinen ihmiskäsitys, ihmisen terapeuttisessa hoitamisessa psykologisesti ymmärretty minuus ja minuuden tosiasiallinen olemattomuus tosiinsa. Itsellisinä ajattelutapoina ne kuitenkin ovat törmäyskurssilla. Ainakin perinteinen sielunhoitokäsitys ja jotkut nykyterapeuttiset neutraalisuuden kaapuun virittyneet näkemykset eivät ole löytäneet toisiaan.

 

Taitavasti tulevaisuuteen

Osallistuin Dalai Laman yleisöluentoon. Luento oli sisällöltään maanläheinen ja hyvin avara mutta myös kompromissittoman tiukka. Osa puheesta oli kielellä, jota en ymmärtänyt. Tulkitsin sen niin, että suurelle uteliaalle yleisölle kerrottiin toisenlainen sanoma kuin niille jotka olivat asiaan sitoutuneet. Sanoma sovitettiin buddhalaisuuden ”taitavilla keinoilla” (upaya) ottamalla huomioon kuulijakunnan vastaanottokyky. Länsimaille on mielestäni tapahtunut samalla tavalla. Buddhalaisuus on mukautunut sanomaltaan vallitsevaan länsimaiseen ajattelutapaan.

Mindfulness sen länsimaisessa terapeuttisessa käytössä on seurausta länsimaiden lumoutumisesta ja itämaistumisesta. On ilmeistä että pelkkä tekniikka ei ole siirtynyt vaan kokonainen elämänfilosofia. Kyse ei ole pelkästä zenbuddhalaisuudesta otetusta lainasta, kuten saatetaan väittää, vaan perustelusta käytetylle terapialle. Myös ristiriita virallisen terapeuttisen uskontoneutraalin asenteen ja käytännön välillä on selvä. Alun perin varsin kaukana toisistaan olevat ajatusmaailmat ovat kohdanneet toisensa myös suomalaisessa hoitoympäristössä. Ajattelen, että kohtaaminen ja ajatusten vaihto olisi hyödyllistä.

Suomessa ja maailmalla tunnetaan aabrahaminuskoisten (juutalaisuus, kristinusko, islam) välinen vuoropuhelu. Ainakaan Suomessa ei tietääkseni käydä suoraa keskustelua kristinuskon ja buddhalaisuuden välillä, mikä taas maailmalla on varsin vilkasta. Mielestäni buddhalaisuus on kuitenkin tullut keittiön kautta yhdeksi olemassa olevaksi elämänfilosofiseksi taustaksi suomalaiseen psykoterapeuttiseen ja myös kirkon sielunhoidollisen hoitotyön ajatusmaailmaan. Kanssakäymistä kristinuskon ja buddhalaisuuden välillä siis on, mutta sitä ei tunnisteta vuoropuheluksi sanan aktiivisessa merkityksessä. Voitaisiin sanoa että virallista keskustelua ei käydä vaikka keskustelukumppanit ovat jo tuttuja keskenään. Uskontojen olisi tarpeen keskustella vallitsevasta tilanteesta. Mutta ei vain niiden.

Osapuolina ovat käsittääkseni mindfulnesspohjainen psykoterapeuttinen hoitotyö, kristillinen sielunhoitotyö ja länsimaistunut buddhalaisuus. Keskustelu osapuolten välillä olisi avartavaa ja hyödyllistä.

Esille nostetut kysymykset voivat ja niiden tulisi aukaista uusia näkymiä ihmisten auttamiseen. Hedelmällisen vuoropuhelun edellytyksenä on kuitenkin, että länsimaisen turistimaisen uteliaan kiehtoutumisen takaa nähdään oman ajattelun taustat ja ollaan uskollisia niille. Muuten tuloksena on vääristynyt kohtaaminen vailla aitoja tuloksia. Ainakin se hyöty kohtaamisista olisi, että vanha sanonta ”joka tuntee vain yhden uskonnon, ei tunne yhtään uskontoa” voitaisiin testata.

- Raimo Kuismanen -

TL. pappi, työnohjaaja

19 kommenttia

  • Markku Hirn sanoo:

    Mindfullness niinkuin sitä sovelletaan terveydenhoidon piirissä on metoodi.

    Metoodina se on tunnettu erimuodoissa myöskin lansimaissa jo kauan. Miten se muuten voisi ollakkaan, koska kysymys on käyttää hyväkseen psyykkeen toimintoja fokusoimalla toisaalta psyykkeen kokevaan puoleen ja toisaalta kokemusta havainnoitsevaan puoleen. Tällainen mielen jakaantuminen tapahtuu esim myöskin tieteellisessä tutkimustyössä.

    Budhalaisuudessa oli ja on tavoitteena toisaalta valaistuneeksi tuleminen ja toisaalta kärsimyksestä vapaantuminen minän,epätarkasti sanoen, kuolettamisen kautta. Psyykkeen toimintatavalle on budhalaisuudessa kehitetty ylärakenne niinkuin kristinuskossakin.

    Varsinkin budhalaisessa etiikassa olisi länsimaisille enemmänkin opiskeltavaa mindfullnessin lisäksi.

    Uskonnollisessa käytännössä kvietistien hartausmetoodi toimi samoilla periaatteeilla mindfullnessin kanssa, niinkuin psykoaanalyysi ja psykodynaaminen terapiakin.

    Mindfullness kokemuksena on hetkellistä sielun lepoa jolla parhaimmillaan on pitkäkin vaikutus. Heikkoutena on verbalisoinnin puute, joka on välttämätön lisä, jotta terapia toimisi enemmänkin kuin oireen hillitsijänä.

    Psyykeen toiminta on kytketty tunteiden lisäksi sanoihin.Sanat luovat identifikatioille tärkeät mielikuvat. Identifikatiot muokkaavat identiteettiä, minuutta, joka on jatkuvassa hitaassa muutoksessa. Budalaisuuden opetuskertomukset toimivat niinkuin kristinuskonkin vastaavat kertomukset, mielikuvia luoden . Kummankin pelastuskäsitys on ankkuroitu noihin mielikuviin joihin samaistutaan. Psyyke toimii samalla lailla kummiassakin tapauksessa ja auttaa löytämään “pelastukseen” kuljettavan tien. Kun samaa vuorta kiivetään eripuolilta niin toivottavasti molemmat ovat yhtä tyytyväisiä päästyään vuoren huipulle.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Vaahtoranta sanoo:

    Näet kuitenkin varmaan, Markku, että aidon buddhalaisuuden ja aidon kristinuskon päämäärä ovat erilaiset – buddhalaisuudessa itseydestä luopuminen ja kristinuskossa todellisen itseyden löytäminen suhteessa Jumalaan ja suhteessa toisiin ihmisiin.

    Tässä näkökulmasta katsottuna buddhalaistyyppinen (ja toki Idän kristillisyydessä ja epäilemättä myös läntisissä kvietistisissä suuntauksissa tunnettu) “itsestään luopuminen” ja siihen liittyvä rauhoittuminen ei voi kristillisen terapiakäsityksen mukaan olla tavoite, vaan ainoastaan väline, mahdollisuus kuulla “toista” ja löytää tässä kuulemisessa myös “itsensä”.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Martti ilman muuta on suuri ero kristinuskon ja budhalaisuuden elämänkäsityksen ja -päämäärän kanssa. Mutta nyt on kyse mindfullnessista metodina. Kun se elää omaa elämäänsä yhtenä terapiamuotona ilman budhalaisuuden kontekstia niin se palvelee kristittyjä siinä missä ateistejakin.

    Budhalaisuuden etiika on kuitenkin ennemmän sosiaalietikaa kuin yleisesti luullaan. Sitä kuvastavat nuo neljä perustavanlaatuista palin kielen termiä jotka kuvaavat uskovaisen suhdetta maailmaan: _Metta = Rakatettava hyväntahtoisuus. -Karuna =Myötätunto. -Mudita = Ilo lähimmäisen menestyksen johdosta. -Uppekkha= selkeys (serenity)

    Jopa Buddha itse luopui ennenaikaisesta nirvanasta (Paavalin tapaan) kun hän katsoi että seurakunta tarvitsi vielä hänen opetuksiaan. Munkki ja nunna elämä on vain sitä tarvitseville ei kaikille.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • May Roth-Edelmann sanoo:

    Ystäväni ja kouluttajani, joka on psykoterapeutti käyttää voimavarasuuntautuneita, NLP ja mindfullness-menetelmiä työssään. Hän kertoo, että mindfullness on hyvä metodi, kun aloitetaan hektisesti elävien asiakkaiden kanssa miettimään missä ollaan ja minne halutaan olla menossa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • sinimarja salo sanoo:

    Kiitos artikkelista. Todella tarpeellista luettavaa. Oli pakko tulla sanomaan tämä. Vaikken olekkaan syvästi näihin itse tutustunut.

    Lopunajan ns. seurakunta tulee olemaan “rakennettu” valitettavan monille pylväille, jotka eivät perustu Raamattuun. Esim buddhalaisuus, new age, marian palvonta jne, kaikki sekoitetaan kauniiksi, hyväksyttäväksi, kaiken nieleväksi ns. “rauhaksi ja sopusoinnuksi” jne.

    Jeesus paransi Jumalan voimalla ja viisaudella joka tuli Jumalalta, niin sen kait pitäisi olla ainakin suuremmaksi osaksi edelleen meidänkin kirkoissamme?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Sinimarja heijastelee varmastikin monen aidon kristiyn tapaa ajatella ja hyvä niin. Kuitenkin voi asian nähdä niin, että mitä enemmän ymmärrämme maailman ja ihmisten elämää ,voiden käyttää ymmärrystämme toinen toisemme parhaaksi ,niin toimimme Jumalan työtovereina. Tämä koskee myöskin sitä tietoutta mitä toisissa kuin meidän kulttuurissamme on oivallettu. Totuus on totuutta myöskin silloin kun meille vieraat sen löytävät. Me voimme olla kiitollisia siitä, että ymmärrys luodun olemuksesta ja sen tavasta toimia, on levinnyt kaikkialle maailmaan niin, että mekin täällä rikastumme siitä mitä Isämme majan toisissa huoneissa asuvat ovat ymmärtäneet.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Daniel Nylund sanoo:

    Kiitos antoisasta keskustelun avauksesta. Meillä on Ystävyyden Majatalossa ollut monenlaisia mindfulness-ryhmiä, osa omaa ohjelmaamme ja osa tilattuja retriittejä joihin olemme tarjonneet vain tilat. Viimeisen Nirodhan järjestämän retriitin jälkeen ehdotin keskustelua buddhalaisuudesta kristinuskosta ja väkivallasta. Kiinnostusta on, vaikka ei todellakaan tiedä mitkä tahot ovat keskustelun osapuolia. Minä ajattelen, että niissä minä kohtaan sinän pyhän epävarmuuden sillalla, niin kuin Buber asian ilmaisi. Tässä artikkelissa mainittu minuuden käsite on toinen tärkeä aihe. Minua kiinnostaa intiimi ja rauhallinen vuorovaikutus aiheesta, paljon enemmän kuin julkinen debatti. Pieni ryhmä järven rannalla ja saunan löylyn pehmittämät vakaumukset. Muita kiinnostuneita? Ottakaa yhteyttä yksityisesti.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Raimo Kuismanen sanoo:

    Kiitokset kommenteista.

    Artikkeli syntyi seurailtuani buddhalais-kristillistä uskontovuoropuhelua. Hankaluutena uskontojen välillä on yhteisen kielen puute. Sama ongelma on mielestäni oman uskontomme sisälläkin. Yksi on erikoistunut siihen ja toinen tähän. Omatkin lähtökohtamme ovat erilaisia. Kukin korostaa oman ajattelunsa lähtökohtia.

    Taka-ajatuksena artikkelille oli herättää keskustelua kirkollisen ihmistä hoitavan koulutuksen taustafilosofioista. Esimerkiksi jo 1990-luvulla kirkkoa kritisoitiin, koska se otti käyttöön rogersilaisen sielunhoitomenetelmän ottamatta huomioon sen varsin sekulaareja lähtökohtia. Kysymys on toki siitäkin pitääkö kirkon sielunhoitokoulutusten lähtökohtien olla kristilliseltä haiskahtavia, vai voivatko ne ottaa taustakseen varsin erilaisia filosofioita ja näkemyksiä.

    Jonkunlaista lisääntynyttä kannanottoa nykyiseen tilanteeseen toivoisin. Mindfulness on esillä populaarilehdissä ja sitä tutkitaan poikkitieteellisesti, mutta sen paikka suhteessa kirkkoon on hämmentävän tarkentamaton.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    eri kirjoittajia
    eri kirjoittajia

    VERKKOESSEE Kirjoituksia teologiasta, historiasta, tulevaisuudesta ja yhteiskunnasta.