Alppilan ruokalakausti

Katsoin videon, joka on varmasti viime päivinä pyörinyt kaikkien kasvatusalan ammattilaisten koneissa herättäen tunteita. Samanhenkinen video virolaiskoulusta herätti tänä keväänä kohun, sillä virolaiskoulun miesopettaja otti kiltisti vastaan oppilaiden kiusaamisen, myös fyysisen puolen.

Itse katsoin Alppilan koulun ruokalassa kuvatun pätkän virolaisen linkin kautta ja luin siihen liitetyt kommentit, joissa virolaiset ihmettelevät miten tuollaisen syyn takia joku opettaja voidaan erottaa virasta. Suomenlahden eteläpuolella kun on totuttu siihen, että yleensä häiriköivien oppilaiden kanssa toimitaan juuri videon osoittamalla tavalla. Virossa häiriköivät ja huonosti menestyvät koululaiset poistetaan koulusta eli erotetaan määräajaksi ja lähetetään kotiopetukseen.

Ja mikä tätä lasta tai nuorta kotona odottaa? Se sama perhehelvetti, joka odottaa kovin monia suomalaisiakin nuoria. Perusturvallisuus puuttuu, univaikeuksien vuoksi ei jakseta koulussa keskittyä. Helppo pakotie on kotona opittu malli, turvautua pulloon tai kovempiin aineisiin. Tässä perheessä ei ole ketään, joka pystyisi tarjoamaan kotiopetusta tai huolehtimaan lapsen koulunkäynnistä. Edes lapsen ruokaturvasta tai puhtaudesta, väkivallattomasta kodista ei pystytä huolehtimaan. Ja tavallisesti kova elämä jatkuu seuraavassa polvessa. Ellei jokin pysäytä ja tarjoa mallia toisenlaisesta elämästä, välitä ja anna mahdollisuutta muuttaa suuntaa.

En toki tunne tämän Alppilan pojan taustaa ja elämää, mutta olipa syy huonoon käytökseen sitten curling-kasvatus tai vanhemmuuden puuttuminen, tarve "olla miestä" kavereiden edessä tai mikä tahansa, kysymys on isompi kuin vain epäoikeudenmukainen irtisanominen. Vaikka kysymyksessä olisi hyvin toimeentulevan perheen vesa, joka kaipaa markkinavoimien perässä juoksevilta vanhemmiltaan huomiota, kysymys on meistä kansalaisina ja yhteisön jäseninä. Kysymys on siitä, minkälaisen arvon annamme kasvatukselle ja minkälaista tulevaisuutta rakennamme malleilla.

Ja niin.. kirkko kutsuu näitäkin Alppilan poikia, esimerkiksi rippikoulun kautta. Rippileirillä kirkko kohtaa koko kansan kirjon, monta erilaista perhettä ja monta rakkautta kaipaavaa nuorta. Miten kirkko vastaa huutoon?

Viron kirkko vastaa tilanteeseen mm. tarjoamalla Tallinnan riskiperheiden nuorille turvallisen paikan, jossa saa päivittäin lämpimän ruoan ja mahdollisuuden tehdä läksyjä opettajien ja vapaaehtoisten kanssa. Lapsi tarvitsee lopulta aika vähän, turvan ja perustarpeiden tyydyttämisen lisäksi läsnäolevaa aikuista, joka uskaltaa laittaa rajat. Itse lisäisin tähän vielä kunnioittamisen; lapsi saa turvaa vahvasta auktoriteetista, Jumalasta ja uskosta siihen, että häntä rakastetaan ja rajoitetaan sopivasti. Kun tämä pohjatyö on tehty hyvin, on koulussakin kaikilla kivempaa ja vähemmän ruokalakausteja. Onko se vain unelmaa vai voisiko se olla kirkon lapsidiakoniaan kietoutuneen kasvatustyön visio?    

 

 

8 kommenttia

  • Jari Niemelä sanoo:

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta!

    ”Helsinkiläisistä noin 59 prosenttia kuuluu nyt evankelisluterilaiseen kirkkoon. Kaupungin tietokeskuksen ennakkotiedon mukaan viime vuonna Helsinkiin syntyi noin 6750 lasta. Kirkon jäseniksi viime vuonna kastettiin 3339 lasta eli 49,5 prosenttia syntyneiden määrästä.” (Suomen Kuvalehti 27.3.2013.)

    Eipä oikein voi noiden lukujen valossa enää olettaa, että rippikoulu olisi nykynuorten elämässä mitenkään itsestäänselvyys, valitettavasti. Jonkinlainen vahva toimintamalli häirikkölasten auttamiseksi olisi välttämättä saatava aikaiseksi ennen kuin homma räjähtää kokonaan silmille.

    ”Lapsi tarvitsee lopulta aika vähän, turvan ja perustarpeiden tyydyttämisen lisäksi läsnäolevaa aikuista, joka uskaltaa laittaa rajat.”

    Näin todella on.

    Psykologi Keijo Tahkokallio kirjassaan ”Kotipesän lämpöä etsimässä” (WSOY 2001) puhuu juuri mm. tästä; rakkautta ja rajoja on oltava nuoren elämässä, muuten homma ei vaan toimi. Ne jotka väittävät pelkän rakkauden riittävän ilman rajojen asettamista ovat hakoteillä. Se ei ole rakkautta, jos asioihin ei puututa ajoissa. Se on välinpitämättömyyttä ja menemistä siitä, missä rima on matalin ”rakkauden” varjolla.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Elias Tanni sanoo:

    Lapsi tarvitsee lopulta aika vähän – ja tuollaisilla päätöksillä, mitä tässä Alppilagatessa tehtiin, viedään opettajilta viimeinenkin motivaatio yrittää edes tarjota sitä vähää.

    Olin Alppilan yläasteella erityisopettajakurssin opetusharjoittelussa joskus muinoin, ja sen kokemuksen perusteella uskon kyllä, että siellä voi jotain tuollaista sattua.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Vaahtoranta sanoo:

    Ei käy kateeksi niitä nuoria, jotka yhä uskaltavat valita opettajan ammatin. Allekirjoitin netissä adressin, jossa vaaditaan opettajan potkujen peruuttamista (http://www.adressit.com/pelastakaa_opettaja_antti_korhonen).

    Joku tolkku pitäisi tässäkin asiassa olla.

    (Itsestään selvää on, ettei opettaja saa tehdä lapsille väkivaltaa. Mutta kurinpitoon on oltava välineet.)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tero Hokkanen sanoo:

    Kiitos blogistille tärkeän asian esille nostamisesta.

    Uskon ja luulen, että ko. tapaus tulee aiheuttamaan eduskunnalle tarpeen erittäin tarkkaan lainsäädäntötyöhön koskien juuri opettajien voimankäyttöoikeuksia.

    Asia on tärkeä, sillä koulunkäynti rauha ja koskemattomuuden takaaminen on myös niille hiljaisille ja väkivältaan turvautumiseen haluttomille oppilaille tulee taata koulun, ei oppilaiden omankäden ja itsepuolustuksen puolesta. Alppilan tapauksen perusteella ehdotan, että mikäli jatkossa ko. tyyppisiä tapauksia tulee, opettajat soittavat automaattisesti poliisille, jonka voimakäyttöoikeuksia ei kukaan kiistä. Jos siis opettajat kastroidaan, pitää kouluihin palkata joko vartijoita taikka sitten järjestyspoliisien resursseja tulee lisätä. Ehkä Alppilan tapaus nostaa tärkeitä laajempiankin teemoja keskusteluun, mikä on oikein ja mikä väärin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tero Hokkanen sanoo:

    Itsestään selvää on, ettei opettaja saa tehdä lapsille väkivaltaa. Mutta kurinpitoon on oltava välineet.

    Juuri näin. Siitä on keskusteltava, mitkä nuo välineet tulisi olla ja miten niitä on mahdollista käyttää. Päiväkodeissa lienee käytäntö, jossa jos lasta joudutaan rauhoittamaan syliotteella, ennen sitä, lastenhoitaja tai lastentarhan opettaja kutsuu toisen hoitajan paikalle, jotta on sitten selvää, mitä on tehty ja miten on tehty. Luultavasti sama tulee kouluihinkin, jossa voimakäyttö (esim. syliote ttaikka ulostaluttaminen) vaatii vähintään kahden opettajan paikallaolon taikka sitten ne vartijat taikka poliisit.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • May Roth-Edelmann sanoo:

    Kyseistä videota en ole nähnyt, siis sitä miten haistatteleva oppilas työnnettiin ulos luokasta. Päättäväisesti, raivokkaasti vai leikillä höystäen? Mietiskelen millaisia kosketuksia yläasteikäiset ja pienemmätkin saavat tänä päivänä kotona aikuisilta. Saavatko minkäänlaisia? Vaiko vain yhdenlaisia? Nuoret ja keski-ikäiset miehet, joita tänään tapaan ja jotka olivat sudenpentujani partiossa, halaavat minua. Olen heistä monia poistanut sudenpentukämpästä varmasti työntämällä tai kainaloon kiepasauttamalla ja vienyt rauhoittumaan tai järjestämään kengät riviin eteisessä. Olen ottanut riehuvan pojan kasvot käsieni väliin, katsonut tiukasti silmiin ja sanonut: nyt rauhoitut. He sietivät kosketusta, koska saivat myös hyvää sellaista kuten hiuksien pöyhimistä, olkapäälle läppäisyä ja tiukassa paikassa jopa halauksen. Tunsin heidän vanhempansa ja kasvatusotteemme kulkivat samoja latuja. Tiedän, että nuoriso on niistä päivistä muuttunut, mutta MIKSI?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuulikki Wallin sanoo:

    Kiitos Pia Ruotsala että otit tärkeän asian esille ja kiitos Martti Vaahtoranta vinkistä jonka kautta oli helppo mennä antamaan äänensä ja mielipiteensä asian vuoksi! Jo vähän vanhempana henkilönä ei voi käsittää ettei kodeissa enää kanneta sitä ensisijaista kasvatus vastuuta vaan kaikki tuntuu jäävän opettajien varaan, ei se näin ole oikein. Kaikki tuki opettajille ja oikeus tarttua tilanteisiin niin että järjestys säilyy, jonkunhan sekin on tehtävä! Jaksamista ja voimia kaikille jotka vielä opettajina jaksavat työtään tehdä!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pia Ruotsala sanoo:

    Kiitos kommenteista! May-Roth Edelmann: Opettaja työnsi päättäväisesti ja itse olisin koulussa aikanaan opettaessani ehkä toiminut samoin. Opettaja ei menettänyt malttiaan, vaan toimi ammattillisesti oikein. Mielestäni kysymys on siitä, hylkäämmekö lapset ja nuoret viestittämällä heille, että kaikki käy vai viitsimmekö nähdä vaivaa välittämällä heistä ja heidän käytöksestään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pia Ruotsala

    Suomen Lähetysseuran sponsoroima Viron kirkon perhetyön koordinaattori ja Viron työalueen OTO-tiedottaja. Kirkon nuorisotyönohjaaja, teologi ja aloitteleva perheneuvoja, joka jaksaa ihmetellä monia asioita.