Vastenmielinen ilmiö näyttämöllä

b2ap3_thumbnail_Suhe-ihmiskauppa420.jpg

Ihmiskauppa innostaa juuri nyt teatterintekijöitä ainakin Helsingissä. Peräti kolme esitystä käsittele häpeällistä ja ahdistavaa aihetta. Valtaosa ihmiskaupasta liittyy seksibisnekseen. Aihe herättää moraalista närkästystä ja moni haluaisi tehdä jotain tämän vastenmielisen ilmiön kitkemiseksi.

Yksi teatterintekijöistä, joka aiheeseen on syttynyt, on Metropoliassa teatteri-ilmaisun ohjaajaksi opiskeleva Tytti Rintanen.

Rintasen kirjoittama ja ohjaama Item n:o 316 Suhe-teatterissa on vilpitön, se haluaa herättää ajatuksia ja synnyttää toimintaa. Näkemäni esityksen lopussa tarjottiin yleisölle mahdollisuutta keskustella. Paikalla oli myös Suur-Helsingin seurakunnan (Suhe) ihmiskaupan vastaisen tiimin edustaja. Oliko kyse rekrytointitilaisuudesta? Varmasti oli, jos katsoja kuului jo valmiiksi tähän vapaaseen seurakuntaan. Oliko kyse evankelioimisesta ja seurakuntaan kutsumisesta, onkin jo monisyisempi kysymys.

(Jos nimittäin oli kyse evankelioinnista, ryhmä syyllistyi pahimman laatuiseen irvokkuuteen: ihmiskaupasta oli tehty keppihevonen. Mutta – onneksi! – mikään itse esityksessä ei viitannut tällaiseen kaksoisviestintään.)

Item n:o 316 koostuu irrallisista, mutta temaattisesti yhteen liittyvistä kohtauksista, joissa on usein musiikkia ja tanssia. Parhaimmillaan yksittäisten ihmiskohtaloiden nostaminen esiin puhuttelee syvästi. Ehkä hauskin osio lienee pornon merkitystä perusteleva liikemies. Isak Järnmarkin esittämä makkaraa järsivä ja pornovideota katseleva, liukkaasti englantia puhuva nuori mies parodioi kaksinaismoralismia. Tosin kohtauksessa oli naiivi alleviivaus, jossa makkara ja banaanijugurtti saivat esittää erektiota ja sen seurausta.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Rintanen kamppailee kristillisen teatterin perusongelman (-synnin?) kanssa: miten yhdistää aito teatteri-ilmaisu pakolliseen sanomallisuuteen, jota viiteryhmä odottaa. Yksi vastusyritys on ironisoida tilannetta ja laittaa kaksi näyttelijää poistumaan katsomosta ikään kuin kaksi närkästynyttä katsojaa kesken esityksen. Heille näyttämöllä nähty sai muka riittä, sillä se oli liian maallista eikä ollenkaan kristillistä.

Item n:o 316:ssa oli hyvät hetkensä, ilmaisu ja sanottava olivat yhtä. Muutama epätäsmällinen kohtaus sekä merkityksen alleviivaus häiritsivät. – Hm, nirppanokkaista ehkä, mutta Suhen-teatterissa on sellaista potentiaalia, että heitä ei pidä päästää helpolla. Ajattelu liikuttaa esityksiä ja mahdollisesti myös katsojia, nimittäin merkityksellisen ajattelun havaitseminen. Olin tunnistavinani Rintasen ohjauksessa yrityksen yhdistää taide ja henkilökohtainen usko tavalla, joka vakuuttaa katsojan eikä herätä missään kohtaa myötähäpeää. Olkoonkin, että voin olla eri mieltä esityksen dramaturgian ja sisällön taustalla olevasta uskontulkinnasta (lue: en tunnista sitä omakseni).

Suur-Helsingin seurakunnan eli Suhe:n piirissä toimiva teatteri on eittämättä yksi kiinnostavimmista kristillisistä teatteria tekevistä ryhmistä maassamme juuri nyt. Heillä on riittävästi osaamista ja omailmeistä rohkeutta yhdistettynä ennakkoluulottomuuteen, joka voi tuottaa vielä, Herra ties, vaikka mitä!

- - -

Katso myös arvio Täällä asuu kolme plus yksi -esityksestä

1 kommentti

  • Raimo Turunen sanoo:

    Kuopion kaupungintatterissa pyörii samansukuinen näytelmä Paperittomat. Suosittelen. http://teatteri.kuopio.fi/fullview/paperittomat/

    Ilmoita asiaton kommentti