Olemmeko yksimielisiä uskon fundamenteista?
Viime viikkoina keskustelu kirkon avioliittokäsityksestä on jälleen käynyt kiihkeänä. Emerituspiispojen ja muiden oppineiden teologien kirjoituksia lukiessa herää kysymys: koskeeko riita ja erimielisyys vain kysymystä avioliitosta vai mahdollisesti myös uskon fundamenteista – kuten vaikkapa siitä, miksi kirkko on olemassa?
Kysymys on vaikea ja altis mustavalkoisille syytöksille. Jälkimmäisiä on luonnollisesti syytä välttää, sillä ne eivät tee oikeutta yksilöille eivätkä edesauta rakentavaa keskustelua. Itse kysymystä ei kuitenkaan tulisi vältellä, vaikka se saattaakin osoittaa railon eri leirien välille syvemmäksi kuin on aiemmin osattu otaksua.
Keskustelu avioliittoteologiasta asettuu länsimaisen kristinuskon selkeään murrosaikaan. Uskonnollisuus länsimaissa heikentyy tai muuttaa muotoaan. Yhä useammat nuoret kokevat itsensä uskonnottomiksi. Myös länsimaisten kirkkojen sisällä suhtautuminen moniin perinteisiin opinkohtiin on murroksessa.
Merkkejä näistä muutoksista Suomen ev.-lut. kirkon sisällä voi nähdä papistolle osoitettujen kyselytutkimusten tuloksista. Anekdootteja riittäisi sitäkin enemmän. Selvää on, että murros koskettaa myös meidän kirkkoamme eivätkä sen vaikutukset ulotu vain arvokysymyksiin vaan myös uskoon ja oppiin. Taustalla vaikuttavat toki myös pidemmät teologiset virtaukset ja kehityskulut.
Ehdotan, että aloitamme ekumeeniset oppikeskustelut kirkon sisällä. Aiheita, joista olisi hedelmällistä käydä keskustelua:
- Raamattu ja sen suhde kirkon uskoon
- Kirkon tradition suhde Raamattuun
- Mitä on apostolisuus kirkon elämässä 2020-luvulla?
- Luomisen ja syntiinlankeemuksen suhde
- Mikä on kirkon missio ja mikä sen suhde on Kristuksen ylösnousemukseen?
- Kristuksen inkarnaatio ja neitseellinen sikiäminen: uskon kielen metafora vai todella ilman miestä reaalimaailmassa tapahtunut ihme – suhde kristilliseen ihmiskäsitykseen
- Kristuksen ylösnousemus: ruumiillinen vai vain vertauskuvallinen?
- Mistä Kristuksen sovituskuolema pelastaa?
- Mikä on kasteessa alkavan kristityn uuden elämän sisältö? Parannuksen tekemisen ja syntien anteeksiannon suhde?
Myönnän: lista tuntuu suorastaan banaalilta.
Röyhkeä väitteeni kuitenkin on, että mikäli edellisessä listassa olevista asioista ei olisi keskusteltavaa, myös kysymys avioliittoteologiasta olisi paljon yksinkertaisempi ratkaista.
Epäilykseni on, että avioliittoteologia ja kysymys homoseksuaalisuudesta on – mitä tulee erimielisyyksiin – jäävuoren huippu: helppo nähdä ja ehkäpä jotenkin jopa näennäisesti väistää. Kirkkolaivaa se tuskin tulee upottamaan – pinnan alle jäävä osa sen sijaan sen kyllä upottaa, vaikka kovin näyttävää rysähdystä ei tulisikaan.
Parempi käydä perustava keskustelu perusteista nyt. Jos arvioni on oikea, kirkkoon ei saavuteta millään avioliittomallilla pitkäkestoista rauhaa vaikka määräenemmistö löytyisikin.
Aika katsoa, mistä kaikesta olemme samanmielisiä?
47 kommenttia
”Aika katsoa, mistä kaikesta olemme samanmielisiä?” Oletatko, Heikki Repo, että yhdessäkään kysymyksistäsi voitaisiin saavuttaa kohtuullista kompromissia suurempaa yksimielisyyttä?
Yksi teema voisi olla keskustelu ilmoituksen luonteesta. Loppuiko Jumalan ilmoitus siihen kun Raamatun kaanon vahvistettiin jossain kirkolliskokouksessa? Eli, onko olemassa jotain jota voi kutsua jatkuvaksi ilmoitukseksi?
Apt voi lukea sen että joissakin kysymyksissä seurakunta päätti mikä on Jumalan tahto jossain kysymyksessä. Lestadiolaiset ovat omineet sen ajatuksen ja sillä perusteella ovat muodostaneet omia syntiluetteloita. Käytännössä kirkot ovat aina luulleet tietävänsä ainakin eettisissä kysymyksissä sen mikä jumalan tahto on ?
”Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan.” Olisiko niin, että kristittyjä yhdistää lujimmin harhailu, etsintä, kysely, huoli, suru, tuska ja kaipaus – vanhurskauden nälkä ja jano? ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.”
Ihmiseltä puuttuu Jumalan rakkaus itsessään eli ei ole luonnollista kykyä rakastaa Jumalaa eikä lähimmäistä, tämän ”näkee” selkeästi omista teoistaan.
Mikä avuksi, evankeliumi, siis kun kuulee evankeliumin ja Jumala kutsuu niin voi tehdä parannuksen ja ottaa kasteen ja saada Pyhän Hengen eli uudestisyntyä Jumalan hengestä, näin Jeesus parantaa sydämen eli sinne vuodatetaan Jumalan rakkaus Pyhän Hengen kautta.
Toisessa k24 keskustelussa kirjoittaja Heikki Repo vertaa kirkkoa korporaatioon. Rationaalisesti katsoen tämä on aivan pätevä vertaus. Tässä omassa kirjotuksessa tekee analyysia siitä , että mitkä tekijät vaikuttavat korporaation tuotteen muodostumiseen ja toisaalta siihen mitä se tuote voisi olla.
Ongelma on se että kohderyhmä, suuri yleisö , ei tunnu välittävän korporaation tuotteista vaan takertuu siihen miten se pakataan. Korporaatio samaistetaan siitä ja sen tuotteista käytyyn keskusteluun. Keskustelut on se mitä ulospäin näkyy ja niiden pohjalla tehdään arvioita siitä jos korporaatio ja sen tuotteet ovat tarpeellisia tai edes mielenkiintoisia lähemmin tarkasteltavaksi.
Korporaation tulisi analysoida se miksi sen tuote ei kelpaa kohderyhmälle. Syy ei voi olla korporaationhallinnon muodoissa tai organisaatiorakenteessa vaan todellakin, onko kyse itse tuotteesta ,vaiko siitä miten se pakataan ja markkinoidaan?
Jos evankeliumi tuotteistetaan, siitä on tehtävä kuin sähkövirta tai vesikalusteet kerrostalossa. Ilman niitä ei voi kauan elää.
Kirjoittaja
Heikki Repo
Ekumeniikan väitöskirjatutkija, pappi ja sivutoiminen tietoteknisten ratkaisujen asiantuntija. Kuvaa elokuvia filmille, harrastaa satunnaisesti 3D-mallinnusta. Avoimen lähdekoodin ja GNU/Linuxin ystävä.
Kirkko ei ole vielä menettänyt toimintamahdollisuuksiaan. Kyllä ne vielä ovat oikein hyvät tämmöisenään. Paljon turhaa energiaa kuluu muutosten välttämättömyyden pohdintaan. Nyt pitäisi huomio kiinnittää siihen, mitä voimme kirkossa tehdä juuri nyt. Tosi paljon on käyttämättömiä mahdollisuuksia, joihin ei kukaan tartu. Olisipa olemassa joku niin korkea taho, joka voisi lopettaa turhat pohdinnat.
Ilmoita asiaton kommentti