Oi Luoja, ota minut jo pois täältä!

Arvoisa sketsihahmo Aina Inkeri Ankeinen. Kirjoitan sinulle nyt ensimmäistä ja toivottavasti viimeistä kertaa. Putouksen ulkopuolelta tunnen toki useitakin sinunlaisiasi marisijoita, jotka vaivojaan valitellessaan ovat jääneet vaivojensa vangeiksi.

Luulen, että olet ihan itse tehnyt elämästäsi vaikeaa. Koen kehotusta lausua muutaman valitun sanan tuosta perusparahduksestasi, jota  3-vuotiaat tarhalapsetkin jo hokevat, ellet pane pahaksesi. Katsos kun rukoushuokaukselta kuulostava Oi Luoja, ota minut jo pois täältä! edellyttää sitä, että olet valmis putoam… siis poistumaan keskuudestamme, muuttamaan majaa, vaihtamaan hiippakuntaa, lähtemään autuaammille lauleskelumaille.

Vaan mahdatko sinä todella olla valmis? Vai huuteletko vain samalla tavalla kuin se tarinan paimenpoika, joka kyllästyttyään tehtäväänsä alkoi kiljua, että Apua, susia! Pari kertaa kylän väki tulikin turhaan hätiin. Kolmannella kerralla olikin tosi kyseessä, mutta kyläläiset eivät enää tulleetkaan auttamaan. Ja niin susi söi kaikki lampaat. Tiedä siis, mitä hoet!

Jos ja kun siis toivot Luojan ottavan sinut pois täältä, sinun on etukäteen tehtävä matkavalmisteluja, jotta mahdollinen poistempaamisesi maksaisi vaivan. Oletan, että sinua kiinnostaa se mesta, jossa perimätiedon mukaan Kala-Pekka seisoo portinvartijana. Arveletko, että kateellinen, kärttyisä, peruspessimistinen ja alati vaikeroiva olemuksesi olisi just se, mikä tekisi taivaalliseen portsariin vaikutuksen? Suvaitsen epäillä. Vaikutat myös olevan vielä hyvin monin sitein kiinni juorujen, kaunojen ja muitten vaihtoehtoisten totuuksien hetteiköissä. Todellisen lähtijän tulisi olla suht vapaa kaikesta tällaisesta. Asiat pitää ensin sopia ihmisten kanssa. Vasta sitten pakataan matkalaukut.

Tähän kohtaan tahdon antaa pastoraalisen neuvon: Ota kuolema ja siihen valmistautuminen mukaan sketsipohdintoihisi ja Putouslaulurepertuaariisi. Olet eläkkeellä ja perheetön, joten työ ja ihmissuhteet eivät sido sinua enää tänne. Hyvä niin.

Keskiviikkona 1.3. alkava paasto muistuttaa sinuakin, neiti Ankeinen, siitä, että myös sinä olet vain tomua ja tuhkaa. Siinä ei ole mitään ylpeilemisen aihetta, jos kohta ei syytä valittamiseenkaan. Se on elämää, johon kuolemakin kuuluu osana.  Usein unohtuu, että maallisen elämän arvo ja tietoisuus kuolemasta kuuluvat yhteen.  Kirkko opetti keskiajalla, että kuoleman tarkastelulla (meditatio mortis) on tärkeä osa pyrittäessä hyvään elämään (ars bene vivendi).  Hyvästä elämästä seuraa hyvä kuolemisen taito eli autuas ero. Todellinen ihmisyys ja kuoleman muistaminen kulkevat yhdessä, käsi kädessä.

Luostareitten sääntöihin kuului Lutherin aikoihin kuoleman muistaminen tunti päivässä. Kuoleman muistamisella on yhteys elämän iloon, sillä irrottautumalla maailmasta, lähimmäisistä ja omasta elämästä kristitty saavuttaa todellisen elintilansa. Elämän hyvyyden löytäminen on mahdollista vasta sitten, kun ihmisen halu pitää kiinni elämästä on kuollut. Aiempi kouristuksenomainen kiinnittyminen elämään, nuoruuden voiman (hih!)  ja terveyden palvonta saavatkin muuttua kristityn elämässä ihmettelyksi ja vastaanottavaksi asenteeksi.

Silloin sinäkin, Aina Inkeri Ankeinen, voisit luopua tuosta Ota minut jo pois-hokemastasi, sillä Uudessa Testamentissa Jeesus rukoilee: ”En pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta” (Joh. 17:15). Opettele näkemään ja muistamaan, että kaikki maallinen on lainaa, joka on kerran palautettava omistajalleen. Koko elämä on luopumista, kieltäymyksen harjoitusta. Täällä maan päällä kaikki on vain väliaikaista.

Mieti näitä, A.I.A, ja rupea toisinajattelijaksi. Ala veisata uutta, iloisempaa virttä, vaikka narisevaan habitukseesi kieltämättä parhaiten sopisikin vanha ja hyväksi koettu hitti Minä vaivainen oon, mato matkamies maan. Voi olla, että mollista duuriin siirtymisen myötä suosio satojen ihmisten vaihtuu jo syytöksiin, mutta muista: Ne nauravat sinulle silti. Niiden mielestä olet joka suhteessa ihan naurettava tyyppi.

Onhan siellä Putouksessa mukana myös isä Nitro, mutta jotenkin tuntuisi luontevammalta, ikään kuin katu-uskottavammalta, jos nämä edellä mainitut ajatukset tulisivat ulos sinun laulunlurittelujesi välityksellä, Aina Inkeri. Toivoisin, että kaikenlaiset vihapuheet vähenisivät sitä mukaa kun ihmiset keskittyisivät olennaisempiin asioihin kuin toistensa kiusaamiseen, kyyläämiseen ja manipulointiin. Muistaisivat omaa kuolevaisuuttaan ja opettelisivat tekemään parannusta synneistä, omistaan mieluummin kuin toisten.

Päivitettyjen laulujesi toivossa, fanisi

Ruttopuiston rovasti

 

 

Kuvateksti: Keravan seurakunta muistuttaa, että Aina Inkeri Ankeisen parahdus on vanhatestamentillinen, vanhalta Simeonilta lainattu!

14 kommenttia

  • ismo malinen sanoo:

    Olet Hannu ilon pilkahdus tässä ankeassa maailmassa. Kiitos.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    En ole katsonut Putous-ohjelmaa, mutta ehkä Aina Inkeri tarkoittaa pyynnöllään jotain samanlaista mitä tapahtuui 1947, kun Leningradin alueen työtätekevien edustajien toimeenpanevan komitean salaisessa istunnossa tehtiin päätös etnisten suomalaisten ja inkeriläisten poistamisesta Leningradin alueelta. Päätös velvoitti Leningradin alueen hallintopäällikkö Shiktorovin ”karkottamaan kahdessa viikossa entisiin kotipaikkoihinsa palanneet suomalaiset ja inkeriläiset Leningradin alueen ulkopuolelle passikomentojärjestyksessä”.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    RR :”Selittäisitkö hieman tarkemmin?”

    Leningradin alueen työtätekevien edustajien päätös tuli mieleen jo siinä vaiheessa, kun näin hahmon nimen Aina Inkeri. Luin HS:n haastattelusta muutama päivä sitten, että käsikirjoittajana toimivan ja Aina Inkeriä esittävän Pilvi Hämäläisen mukaan ”Hahmo perustuu mummooni, äitiini ja itseeni.”

    ”Kun Hämäläinen käsikirjoittaa Aina Inkeriä, hän kuvittelee itsensä mummolaan ja miettii, millaista siellä oli. Mitä oli seinällä, pöydillä, mistä aiheista puhuttiin.”

    Hahmon lempisotia ovat ”jatkosota, kansalaissota, nuijasota, Suomen sota, talvisota, kesäsota, vesisota, Oolannin sota, kokkisota, kylmä sota, haalea sota sekä Tähtien sota”.

    Postasin tiedon Leningradin oblastia koskevasta päätöksestä, kun epäilen, että ainakin Aina Inkeri -hahmon esittäjän äidin tai mummon lähi- tai tuttavapiirissä on saattanut olla myös inkeriläisiä.

    Tieto mm. vuoden 1947 päätöksestä löytyy kirjasta B. Tikka, J.Balasov, V. Stepakov: Karjalan Kannas sotien jälkeen v. 1940-1941, 1944-1950, Karelija-historian- ja kotiseudun tutkimusyhdistys 2002, painopaikka Turussel, Pietari.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula: Nonni, nyt pääsin kärryille. Kiitos. Minulle tuli tuosta aiemmasta kommentistasi mieleen vanha kansakoulunaikainen päässälaskutapahtuma, jossa yleensä riitti se lopputulos. Mutta kun en yhtään ollut kartalla, niin en ymmärtänyt tuota lukua. Näin ollen oli pakko kysyä, mitkä olivatkaan ne vaiheet, joiden kautta päädyit kyseiseen lopputulemaan. Mikä olikaan todistettava?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    RR :”Mikä olikaan todistettava?”

    Ehkä pikkuinen määrä siitä, mitä itärajan takana oleva ”ystävällismielinen naapuri” sodan jälkeen sai valloittamillaan alueilla aikaan siis-noin-niinku Jumalan kieltävässä marxilaislähtöisessä Speziallager-hengessä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula: Tuo Mikä olikaan todistettava? oli tarkoitettu lähinnä blogistille itselleen. Nuorena koulussa (asssosiaatio päässälaskusta) matikan tunnilla aivan pokkana todistettiin (m.o.t) vaikka minkälaisia lausekkeita, mutta vanhemmiten havaitsee, ettei se todistaminen niin helppoa olekaan, etenkin jos ei muista edes sitä, mitä piti todistaa. Tällöin voitaneen pikemminkin puhua itsensä motittamisesta… 😉

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seuraavaan Putoukseen tilaan Aina Iloisen KarjalaisMummon, joka ei ole köyhä eikä kipeä vaan hauska ja huumorintajuinen, hyväntuulinen läpänheittäjä, jonka läheisyydessä kuolee ystävällisemmin nauruun kuin Ankeisen ollessa läsnä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • May Roth-Edelmann sanoo:

    Tuskin monikaan kivuissaan, hitaudessaan ja yksinäisyydessään kärsivä vanhus on sanomatta Aina Inkerin tunnuslausetta edes joskus.

    Aina Inkeri on niin tosi, että naurattaa. Pystyyn kuollut omaan itseensä käpertynyt narsisti. Hiljaa Hannu. Karikatyyri monesta. Oi Luoja, ota minut jo pois täältä. Narinaa.

    Karjalaismummon vaik syän märkänis iloisuus ja vitsailu ei minuun purisi Itkettäisi ennemmin kuin naurattaisi..

    Ilmoita asiaton kommentti
    • May: Niin, monen vanhan ihmisen kokemus voi todellakin olla se, että Jumala on hänet tänne unohtanut, mutta ei kai tarkoitus ole, että vanhukset Aino Inkeri Ankeiseen samastuisivat? Pikemminkin päinvastoin, pelästyvät, että tuollainenko minä olen tai tuollaiseksiko olen tulossa? Taivas varjele! Pois se minusta!

      Koen, että tämä Aino Inkeri-hahmo on tarkoitettu nuoremmille (ei ehkä kuitenkaan ihan 3-vuotiaille matkittavaksi) katsojille. Siksi minua kutkuttaisi ajatus, että Ankeisella olisi pelkän suunpieksennän sijaan ihan oikeakin sanoma. Hän voisi pitää näitä kuolemaan liittyviä asioita oivallisella tavalla esillä. Minä vaivainen oon mato matkamies maan Ankeisen esityksenä voisi olla vaikka minkälainen hitti!

      Eli idea lyhykäisyydessään: Rakennettaisiin lihaa ydinluun (eli sen perusparahduksen) ympärille. Kirkko voisi palkata tämän mummon synkäksi mannekiinikseen. Pidetään ikävää! Ensin ihmiset nauraisivat, sitten ihmettelisivät, sitten hiljenisivät ja lopulta jopa kuuntelisivat, mitä vanhalla urputtajalla on sanottavaa. Voisivat jopa aplodeerata…?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      RR :” Kirkko voisi palkata tämän mummon synkäksi mannekiinikseen. Pidetään ikävää.”

      Höpö höpö. Mitä liian monet nuoret sanovat nykyisenkin ”mukavuusalueensa”keskellä: ”Kun ei voi ottaa aurinkoa, otetaan pilveä…”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula: Hah, minusta olisi aivan iisiä kirjoittaa kyseiselle tyypille käsis, jossa käsiteltäisiin elämän peruskysymyksiä. Meitä on moneen junaan. Jossakin vaiheessa aion vaihtaa myös metroon, kun kohdalle osuu…

      Ilmoita asiaton kommentti
  • May Roth-Edelmann sanoo:

    Olen samaa mieltä Hannu kanssasi. Käsikirjoittaja voisi kehittää Aino Inkerin hahmoa. Lausahduksia voisi olla muitakin, Mutta tyyppi on herkullinen, kuin Vilijonkka Tove Janssonin oikeissa kirjoissa, jotka ovatkin ihan aikuiskirjoja.

    Amurin enkeliä en oikein fanita vaikka tykkään Mustajärven Patesta. Ja viinaa litkivän ortodoksipapin jotkut lausahdukset armas unikonsiemeneni ovat kelvollisia. Olen tuntenut pari ortodoksipappia, joista toinen kumautettuaan kaksi snapsia muistotilaisuudessa vainajan kunniaksi hyppäsi autoonsa mekon helmat liehuen ja ajoi tiehensä.

    TV-viihde on vaikea laji. Putouksessa sentään liikutaan, mutta muissa istutaan pöytien takana ja lätistään jotain ja sitten nauretaan malliksi, että nyt tulisi nauraa. Vuosien takaiset jutut, joissa lauloivat Susanna Haavisto, Eija Ahvo ja Heikki Kinnunen olivat nautittavia, koska lauluosuudet oli harjoiteltu hyvin.

    Alahan sitten kirjoittaa sitä käsistä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (66 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121